Turun Yliopiston Rooli- ja Strategiapeliseura Tyrmä RY
Turun yliopiston rooli- ja strategiapeliseura TYRMÄ Ry
Turun yliopiston rooli- ja strategiapeliseura, tuttavallisemmin Tyrmä on vuonna 1996 perustettu seura joka pyrkii tukemaan rooli- ja lautapelikulttuuria Turun alueella ja erityisesti yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, ylevä ja jalo päämäärä siis.

Käytännössä siis keräännymme silloin tällöin yhteen pelailemaan ja hengailemaan, joskus voimme myös käydä syvällisiä keksusteluja peleihin tai aivan mihin tahansa liittyen mutta toiminnnan pääpaino on pelaamisella, jos kiinnostaa niin klikkaileppa itsesi toiminta sivulle jossa esitellään tarkemmin yhdistyksemme meininkiä. Osaviittaa voi myös katsoa oikealla olevasta Googlekalenterista joka kertoo mitä hauskaa yhdistyksemme puuhailee.
Liittyminen jäseneksi
Yhdistyksemme hyväksyy jäsenikseen kaikki ihmiset, tai niihin rinnastettavat oliot. Periaattenamme on se että jos kykenet kommunikoimaan olevasi tiedostava olento otamme sinut jäseneksemme ilomielin. Marssi Terraluolallekotiin sellaiseen aikaan että tapahtumakalenterimme näyttää häppeningiä, tosin sunnuntain peli-illat pidetään Turku-salissa Yo-talo A:ssa ja Conklaavi T-talolla wanhalla hämeentiellä. Jäsenmaksu on 10€ ja sen voi suorittaa joko käteisellä tai sitten sopivalla pelilahjoituksella. Jotkut työn sankarit ovat myös saaneet jäsenyyden palkkioksi tekemästään työstä.
Titaaniset jäsenedut
Tyrmän jäsenenä olet automaattisesti hyvä tyyppi, kuten jäsenkorttimme kertoo:

Jäsenkortti

Lisäksi jäsenemme saavat 10% alennusta rooli- ja lautapeleistä fantasiapelien Turun liikkeessä sekä Retromagiassa