Sinihelmi (D&D maailma)

Kohteesta KampanjaWiki
Versio hetkellä 11. toukokuuta 2018 kello 17.27 – tehnyt Chibidragon (keskustelu | muokkaukset) (Eläinkansat)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sinihelmen maailma, joka tunnetaan myös nimellä Jord, tai ihan vain maapallona (miksi muuksikaan kutsuisit pallonmuotoista kappaletta maata jalkojesi alla?) Se kiertää sisnistä kaasujättiläistä joka vuorostaan kiertää systeemin aurinkoa. Nämä planeetat ovat myös maailman jumalia. Tarkempi kuvaus aurinkokunnasta löytyy Samasin aurinkokunta

Historia

Jordin historia ulottuu kauas menneisyyteen, mutta ihmisten historialliset lähteet ulottuvat vain noin tuhat vuotta taakseppäin. Haltiat kertovat että kaksituhatta vuotta aiakisemmin maailmaa kohtasi valtava tuho, mikä tuhosi suurimman osan sivistyksestä.

Myyttien aika

Ilmeisesti tuho joka pyyhki maailman kaksituhatta vuotta aikaisemmin on tuhonnut maailman muinakin aikoina.

Titaanien aika

Ensimmäiset elävät olennot maan päällä olivat muinaiset titaanut. Ne olivat neljä olentoa, yksi kullekkin elementille.

Historiallinen aika

Ihmsiten ajanlasku alkaa vuodesta 1, jolloin Wulfa Verikirves löi Miensen kuninkaan joukot suurten putousten taistelussa. Miensen kuningas Canel kuoli tässä taistelussa ja hänen valtakuntansa päätyi Wulfalle joka oli hänen veljenpoikansa.

Wulfa verikirves

Wulfa syntyi

Rodut

Sinihelmen maailmaa kansoittaa kaikki tavalliset D&D rodut™. Niiden lisäksi maailman erikoisuus on eläinkansat, jotka asuttavat Horgonin mantereen länsiosia.

Ihmiset

Ihmiset ovat jakautuneet lukuisiin heimoihin joiden ihonväri vaihtelee vaaleasta tummaan. Valtakunnassa vaikuttaa kolme heimoa, joista Rongalit ovat suurin ja tärkein heimo. Heidän kielensä on myös Valtakunnan virallinen yleiskieli, ja lähes kaikki Horgonin mantereen asukkaat puhuvat sitä.

Rongalit

Rongalit käyttävät Saksien nimigeneraattoria. Vaaleaihoisia, hiukset tummanruskeita. Pohjoisten vuorten pohjoispuolella asuvat Nordmannit ovat sukua Rongaleille, mutta heillä on vaaleat hiukset ja siniset silmät.

Kielet: Rongalia (Common) ja jokin toinen kieli.

Agorenialaiset

Agorenialaiset ovat ihmsikansa joka asuttaa valtakunnan itäisiä rantoja. Heillä on hieman tummempi iho, ja hiukset, kuin Rongaleilla. Rongalit pitävät heitä hienostelijoina ja Agorenialaiset pitävät Rongaleita sivistymättöminä raakalaisina.

Kielet: Rongalia (Common) ja Agore.

Mwangalaiset

Noin kolmesataa vuotta sitten eteläisltä mantereelta saapui, sadalla laivalla Mwangan kuningaskunta. He pakenivat Ikuisen rauhan imperiumia, joka valloitti koko eteläisen mantereen. He palvovat Auringon pantheonia, mikä estää heitä nousemasta Valtakunnan tärkeimpiin virjoihin. Kuitenkin heidän kuningaskuntansa Valtakunnan eteläosissa on eräs vahvimmista yksittäisistä valtakunnan osista. Heidän ihonsa on ruskea ja hiukset mustat. He ovat ylpeitä omasta historiastaan ja uskonnostaan.

Kielet: Rongalia (Common) ja Zashtag.

Eläinkansat

Eläinkansat syntyivät kun sodan jumala Dalasti pani kaikkia metsän eläimiä juotuaan hulluruoholla mustettua simaa. Eläinkansaa on kahta tasoa, kahdella jalalla kulkevia kädellisiä ihmisen ja eläimen sekasikiöitä, heitä kutsutaan täysiverisiksi. Täysiveristen lisäksi eläinkansaan kuuluu puoliverisiä ihmisiä joilla on eläimen korvat, häntä ja mahdollisesti muita kosmeettisia piirteitä. Sääntöjen puolesta puoliveriset eläinkansan edustajat lasketaan ihmisiksi.

Eläinkansat asutavat Horgonin mantereen länsiosia, Weströ joen länsipuolella. Heillä ei ole ollut suurempia valtioita, ainoastaan erillisiä heimoja jotka asuttavat noin 400 neliömailin aluetta viljellen maata ja kasvattaen karjaa. Heimo koostuu yleensä saman eläintyypin jäsenistä, tosin osa on puoliverisiä.

Heimot ovat tehneet löysiä liittoumia keskenään, ja alueella on myös muutama pienempi kuningaskuntakin, joka koostuu useista heimoista. Viime aikoina on liikkunut huhuja suuremmista kuningaskunnista kauakna Jogrom vuorten länsipuolella jota susikansa on rakentamassa.

Rottalaiset

Rottalaiset polveutuvat rotista. He ovat huomattavasti ihmistä pienempiä ja samalla ketterämpiä. Heidät tunnetaan siitä että niitä on lähes mahdotonta tappaa.

Ominaisuusmuutokset: Ketteryys +2, Kestävyys +1
Ikä: Kuin ihmiset
Koko: Pieni
Nopeus: 30 jalkaa
Synnynnäienn selviytyjä: Rottalaisilla on osaaminen (Proficiensy) selvitymiseen (Survival).
Sitkeä: Kun rottalainen tippuu 0 osumapisteeseen muttei kuole välittömästi, hän voi jättää itsensä yhteen osumapisteeseen. Tätä ominaisuutta voi käyttää kerran per pitkä tauko (long rest).
Viekas sälkäänpuukottaja: Kun rottalainen taistelee vihollisen selustassa (Flanking) rottalainen saa +1 aiheutettuun vahinkoon.
Kielet: Rongalia (Common) ja jokin toinen kieli.

Kissaihmiset

Nämä ovat Tabaxit Volo's guide to Monsters kirjan sivulta 114.

Ominaisuusmuutokset: Ketteryys +2, Karisma +1
Ikä: Kuin ihmiset
Koko: Keskikoko
Nopeus: 30 jalkaa
Pimeänäkö: 60 jalkaa
Feline Agility: Your reflexes and agility allow you to move with a burst of speed. When you move on your turn in combat, you can double your speed until the end of your turn. Once you use this trait, you can't use it again until you move 0 feet on one of your turns.
Cat's Claws: Because of your claws, you have a climbing speed of 20 feet. In addition, your claws are natural weapons, which you can use to make unarmed strikes. If you hit with them, you deal slashing damage equal to 1d4 + your Strength modifier, instead of the bludgeoning damage normal for an unarmed strike.
Cat's Talent: You gain proficiency in the Perception and Stealth skills.
Languages: Common (Rongalia) and a language of the players choice

Repolaiset

Ketuista polveutuvat repolaiset asutt

Susikansa

Vuohilaiset

Vuohilaiset ovat toinen paremmin organisoitunut eläinheimo

Ankat

Ankat elävät soilla ja jokien varrella. He ovat eteviä veneilijöitä, mutta kauppiaina he eivät menesty, kohtuen heidän kiivaasta luonteestaan. Ankat ovat vahvasti Myrskyn pantheonin seuraajia, ja pitävät itseään Dalstin lapsina ja maailman vankkumattomina puolustajina.

Crontas The Duck by John Ossoway

Luonteeltaan ankat ovat pessimistisiä, ja koska he ovat kooltaan pienin eläinkansa, he ovat sitä mieltä että kaikki haluavat syödä heidät.

(Statit varastettu internetistä hieman muunnellen)

Ominaisuusmuutokset: Viisaus +2, Ketteryys +1
Ikä: Kuin ihmiset
Koko: Pieni
Nopeus: kävely 25 jalkaa, uiminen 30 jalkaa
Veneessä haudottu: Ankat ovat päteviä (proficient) vesikulkuneuvoissa (Water vehicle) ja saavat edun (advantage) joilla ja soilla.
Katkera vastarinta: Ankat saavat edun (Advantage) lumous (charm) loitsuja vastaan.
Helposti unohdettu: Ankat voivat piiloutua, kunhan heidän ja vihollisen välissä on jokin isompi olento.
Katkeran ivallinen manipulaatio: Every Duck learns how to leverage their awareness of the preconceptions of others to influence their actions and reactions. When you take the Help action to give a creature advantage on an ability check, the creature you aid can use your Wisdom (Insight) modifier instead of it's own relevant modifier. You can use this trait once per short or long rest.
Kielet: Rongalia (common) ja kaksi vapaavalintaista kieltä

Miksi? Koska Glorantha!

Haltiat

Haltiat asuttavat suurta ympyränmuotoista saarta. Tämän lisäksi haltioilla on siirtokuntia ympäri maailmaa.

Ontot

Jotkut haltiat ovat menettäneet sielunsa jonkin kammottavan tuhon seurauksena. He ovat kuitenkin jääneet henkiin.

Kääpiöt

Puolituiset

Maahiset

Örkit ja muut Goblinoidit

Muut rodut

Maailmassa on muitakin rotuja, mutta

Uskonnot

Ihmsillä on kaksi pantheonia, tosin vanhoissa tarinoissa kerrotaan että ihmisiä olisi kolme heimoa, joten pantheoneitakin pitäisi olla kolme, mutta kukaan ei ole koskaan kuullut tästä kolmannesta heimosta.

Valtakunnan pääuskonto on Myrkyn pantheon, ja vanhojen lakien mukaan Keisarin pitää olla Rongan jälkeläinen.

Myrskyn pantheon

Ronga on myrskyn jumala joka asuu taivaalla, valtavalla sinisellä planeetalla jota hänen perheensä kiertää.

Ronga

Myrskyn jumala ja jumalten kuningas. Muinaisina aikoina Ronga taisteli ensimmäisen keisarin rinnalla ja siitti lukuisia lapsia.

Rongan valtapiiri on Myrky (Tempest)

Allbergd

Rongan vaimo. Kodin ja parannuksen jumala.

Rongan valtapiiri on elämä (life).

Dalsti

Rongan vanhin poika, sodan ja oikeuden jumala. Kauan sitten Ostir haastoi hänet juomakilpailuun, Kahdeksannen tynnyrin jälkeen Dalsti oli vielä menossa joten Ostir huijasi ja tarjosi Dalstille hulluruoholla maustettua simaa. Dalsti sekosi tästä simasta täysin, juoksi metsään ja pani kaikkia löytämiään eläimiä. Tästä syntyi eläinkansa.

Dalstin valtapiiri on Sota (War).

Hilda

Ahjon jumalatar.

Igdig

Kirjojen ja tiedon jumalatar.

Igdigin valtapiiri on tieto.

Gega

Rongan isoäiti, kuoleman ja haudan jumalatar.

Gegan valtapiirit ovat kuolema (Death) ja hauta (Grave).

Jordig

Jordig on Rongan ja Allbergdin nuorin lapsi. Hän on maan jumalatar

Jordigin valtapiiri on luonto (Nature)


Ostir

Rongan veriveli, kujeilijajumala. Hän ei ole Rongan kuu vaan komeetta joka matkaa pitkin aurinkokuntaa. Hän palaa joka kolmaskymmenes vuosi, Ostirin palvojilla on silloin niinsanottu "jäynäaika", tämä on yleensä huonoa aikaa kaikille muille. Kujeilun lisäksi Osstir on vastuussa magian opettamisesta ihmsille.

Ostirin valtapiirit ovat kujeilu (Trickery) sekä Arcana.


Auringon pantheon

Auringon pantheon on toinen merkittävä ihmiskunnan pantheon. Sen uskomukset ovat sinänsä samat kuin myrskyn pantheonilla, eli planeetat ja aurinko ovat jumala, mutta heidän uskossaan myrskyjumala Ronga palvelee (ja kiertää) auringon jumalaa.

Forge[4], Knowledge, or War. (The

Samas

Samas on auringon jumala ja jumalten kuningas.

Samasin valtapiirit ovat valo (light) ja sota (war)

Oslir

Oslir ei oikeastaan kuullu auringon pantheoniin, mutta hänet usein luetaan siihen. Muu auringon pantheon on vahvasti sitä mieltä että Oslir ei ole Myrskyn pantheonin Ostir, mutta Oslirin (ja Ostirin) papit pitävät tätä hyvänä vitsinä.

Arkanistien akatemia kunnioittaa Ostliria joka on heidän näkemyksensä tästä jumalasta. He eivät välitä kujeilusta kovinkaan paljoa vaan kunnioittavat häntä magian opettamisesta. Velhot ovat ehkä jopa hieman vihamielisiä Ostirin/Oslirin normaalia papistoa kohtaan, velhojen näkemyksenä on se että akatemian tehtävänä on pitää huoli siitä ettei Ostlirin pila tuhoa ihmsikuntaa.

Ostirin valtapiirit ovat kujeilu (Trickery) sekä Arcana.

Inlith

Inlith on maan jumalatar sekä Samasin vaimo. Samalla hän on myös ihmsikunnan esiäiti.

Inlithin valtapiiri on elämä (life) ja luonto (nature).

Nanna

Nanna on Samasin ja Inlithin vanhin tytär. Hänen tehtävänsä on viedä kuolleet sielut kuolemanjälkeiseen elämään.

Nannan valtapiiri on hauta (grave).

Saba

Nannan kasoissisar, nuorena hän rakastui kuoelvaiseen urhoon eikä suostunut antamaan rakastaan Nannalle kun kuolema saapui. Hänestä tuli kävelevien kuolleiden jumala. Tämä johti siihen että Saban isä, Smas kirosi kaikki kävelevät kuolleet minkä takia ne ottavat vauriota auringon paisteesta.

Sabanin valtapiiri on kuolema (death)

Lili

Vanhat rodut

Vanhoiksi roduiksi mielletään haltiat, kääpiöt sekä goblinoidit. vanhat rodu kertovat polveutuvansa elementtititaaneista, valtavista olennoista jotka loivat maailman.

Haltiafilosofia

Haltiat eivät suoranaisesti palvo mitään jumaluutta. Kun haltiat kuolevat heidän sielunsa syntyvät uudestaan, ja vaikka haltiat voivat elää tuhansia vuosia, on sielun kadottaminen heille paljon pelottavampaa kuin kuoleminen. Haltiat uskovat että maailmankaikkeus on vain unta, ja sielun tärkein päämäärä on herätä tästä unesta.

Koska haltiafilosofiassa ei ole suoranaisia jumaluuksia, voi jokainen haltiapappi valita valtapiirinsä miten itse vain haluaa.

Kääpiöiden esiäidit

Moukari oli ensimmäinen kääpiö joka heräsi syvässä luolassa maan alla. Yksinäisyydessään hän takoi itselleen vaimon, Liljankukan hopeasta ja kullasta. Mutta maailma oli liian paha paikka Liljankukalle ja hän hajosi. Suruissaan Moukari takoi itselleen uuden vaimon, Verimarjan, Teräksestä ja tulesta. Nämä kaksi ovat kaikkien nykyisten kääpiöiden esiäidit. Suurin osa kääpiöistä polveutuu Verimarjasta ja he ovat sotureita ja aseseppiä. Harvat kääpiöt polveutuvat Liljankukasta, ja he ovat taiteilijoita ja haaveilijoita.

Jotkut kääpiöt seuraavat myös Ostoria, jonka sanotaan olevat Moukarin salarakas. Muut kääpiöt pitävät kääpiöitä jotka väittävät olevansa Ostorin jälkeläisiä vähintäänkin harhaoppisina.

Verimarjan valtapiirit ovat Ahjo, Sota, Tieto ja Elämä.
Valkoliljan valtapiirit ovat Kuolema, Hauta, Valo ja luonto.
Ostorin valtapiirit ovat arcana ja kujeilu.

Titaanit

Alkuaikojen elementtititaaneja palvotaan varsin vähän, erittäin suosittuja ne olivat Goblinoidien parissa ennen kuin Ikuisen rauhan imperiumi valloitti Goblinoidien maat ja orjuuttivat heidät. Nykyään Titaanien palvomisesta tuomitaan imperiumissa kuolemaan kidutuksella. Myöskään valtakunnassa titaanien palvojia ei katsota hyvällä, mutta ainakaan vielä se ei ole laitonta.

Valtiot

Tunnetussa maailmassa on kaksi suurempaa valtiota, PRA Valtakunta, sekä Ikuisen rauhan imperiumi. Näiden lisäksi on plajon pienempiä heimomaita sekä haltioiden Kesäsaari.

Pyhä Rongalialais-Agorenialainen Valtakunta

Suurin osa tunnetun maailman ihmisistä asuu Pyhässä Rongalais-Agorenialaisessa Valtakunnassa (yleensä puhutaan vain Valtakunnasta) joka on Keisarikunta jota hallitsee vaaleilla valittu Keisari Safiirivaltaistuimelta.

Keisarin kuollessa 63 Vaaliruhtinasta kerääntyy Valtakunnan pääkaupunkiin, Destowiin, jossa uusi Keisari valitaan. Periaatteessa jokainen Rongan jälkeläinen voi osallistua ehdolle. Käytännössä tämä koskee Valtakunnan Rongalalista aatelistoa.

Keisarikunta koostuu useista provinsseista, joista osa on muodostanut omia ruhtinaskuntiaan. Jokaista ruhtinaskuntaa hallitsee Vaaliruhtinas. Keisarin valta vaaliruhtianiden yli riippuu pitkälti kulloisenkin Keisarinhenkilökohtaisista kyvyistä. Nykyinen keisari, Ondber II on ollut varsin heikko, ja Vaaliruhtinaskunnat ovat käytännössä itsenäisiä valtioita. Suoranaisia sotia ei ole vielä syttynyt, mutta tämän uskotaan olevan vain ajan kysymys. Toisaalta koska Ondber II on vanha, voi uusi Keisari muuttaa asioita kun hänet valitaan.

Ikuisen rauhan Imperiumi

Valtakunnasta meren yli etelään sijaitsee Ikuisen rauhan imperiumi. Suurin osa sen asukkaista on Goblinoideja joita hallitsee pieni ylimystö onttoja.

Kesäsaaret

Haltioiden suurin valtakunta on kesäsaari. Tmpyrän muotoinen saari keskellä itäistä valtamerta.