Arkaaninen akatemia

Kohteesta KampanjaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arkanistinen akatemia sijaitsee Hauptfordin kaupunginmuurien pohjoiskulmassa. Akatemia perustettiin vuonna 218 yhdistämään velhojen koulutusta ja pitämään huoli ettei valtakunnan johtajiin pystytty vaikuttamaan maagisesti.

Velhot

Arkaaninen akatemia toimii velhojen pääasiallisena kouluttajana valtakunnassa, heillä ei ole asiaan monopolia, mutta yleensä akatemiaa pidetään parhaana mahdollisena kouluna nuorille magiasta kiinostuneille henkilöille. Virallisesti he ovt sitä mieltä että ainoastaan Akatemiassa koulutetut saavat käyttää Velhon titteliä, muut ovat vain magiankäyttäjiä.

Koulutus

Periaatteesa Akatemiaan saavutaan noin seitsämän vuoden iässä, mutta akatemia tarjoaa koulutusta kaiken tasoisille velhoille. Lukukausi alkaa vuoden ensimmäisenä Igdigin päivänä ja loppuu 22. Tuhannen ja yhden jumalan päivänä. Lukukausimaksu on 500 kiltapenniä perusasteella, ja 1000 kiltapeniä korkeammilla asteilla sisältäen ylläpidon. Erityisenlahjakkaat oppilaat voivat saada stipendin joka kattaa maksut, lisäksi on myös mahdollista tehdä palvelussitoomus valtakunnankanslerinviraston kanssa jolloin oppilas sitoutuu palvelemaan valtakunta seitsämän vuotta valmistuttuuaan Akatemiasta, riippumatta siitä miten korkeasti hän kouluttaa itsensä.

Persuaste

Perusasteen koulutus kestää noin seitsämän vuotta ja sen aikana oppialaat (tumpit muiden oppilaiden kielenkäytössä) opetttelevat lukemaan, laskemaan, historiaa, retoriikkaa sekä muita tarpeellisia taitoja. Koulutuksen loppuvaiheessa aloitetaan myös magiaopinnot. Varsin pieni osa tumpeista oppii maagisia kykyjä sillä monet porvarit ja jotkut aateliset lähettävät lapsensa akatemiaan koska se on yksi parhaista yleissivistävistä kouluista valtakunnassa.

Tumppi valmistuu perusasteelta kun hän kykenee heittämään ensimmäisen voimatason loitsun sekä pääsee läpi Arkanismin sekä yhden vapaavalintaisen lisäaineen kokeesta.

Velho-oppilas

Velho-oppilaan titteli annetaan oppilaalle joka pystyy heittämään ainakin yhden ensimmäisen tason loitsun. Oppilaat oppivat lisää loitsuja ja magian perusteita. Tällä tasolla myös lukukausimaksu nousee tuhanteen penniin, mutta yleensä Valtakunnankanslerinvirasto on valmis maksamaan opetuksen, tulevaa palvelusta vastaan. Monet oppilaat myös lähtevät Akatemiaqsta tässä vaiheessa seikkailemaan.

Tässä vaiheessa opintojaan oppilaan pitää myös päättää oma erikoistumissuuntansa ja sen jälkeen hän muuttaa Perusastetornista valitsemansa

Velhokisälli

Kun oppilas pystyy heittämään toisen tason loitsuja saa hän kisällin arvonimen.

Velho

Viarllisesti velhon titteliä saavat käyttää vain Akatemiassa opiskelleet jotka kykenevät heittämään kolmannen taso loitsuja, käytännössä tätä ei kuitenkaan valvota. Velhot saavat myös luvat opettaa muita, ja moni kuittaakin Akatemian lukukausimaksut opettamalla nuorempia oppilaita magian saloissa.

= Hovivelho

Saadakseen hovivelhon arvon velhon täytyy kyetä heittäämään loitsut Viestitys, torjuntaloitsu sekä Mordenkaisen yksityisen suojapaikan. Näiden lisäksi taikuuden rauetus loitsun tunteminen katsotaan eduksi. Hovivelhojen majoittaminen ja ylöspito ovat häntä kestitsevän vaaliruhtinaan asioita ja akatemia antaa velhoille huiomattavan stipendin jota he voivat käyttää omien tutkimustensa edistämiseen.

= Mestarivelho

Saavutettuaan taitotason jolla hän pystyy heittämään seitsämännen tason loitsuja, saa velho mestarin arvonimen. Tämän jälkeen, jos hän haluaa asua akatemiassa, hännen lukukausimaksunsa kuitataan yleensä hyvin pienellä palveluksella. Tällä tasolla opetus on perinteisempää opetusta jossa Mestarivelhon oppilaat auttavat häntä erilaisissa projekteissa.

Arkkivelho

Kolmetoista tornia

Arkaaninen akatemia koostuu pyöreästä pihasta jota ympäröi kaksitoista tornia. Tämä aiheuttaa hämmennystä monissa sillä sanotaan että Akatemiassa olisi kolmetosita tornia. Velhot sanovatkin että kolmannentoiista tornin löytäminen on vaatimus suurempien mysteereiden hallitsemiseen.

Porttitorni

Sisäänkäynti koko akatemiaan käy tämän tornin kautta. Siellä ovat myös akatemian keittiöt ja ruokalat.

Tumppitorni

Perusastetornissa on perusasteoppilaiden makuutilat ja luokkahuoneet.

Estännän torni

Estännä koulukunta (School of abjuration)

Loihdinnan torni

(School of conjuration)

Kiehdonnan torni

(School of Enchantment)

Lietsonnan torni

(School of Evocation)

Sotavelhojen torni

Tämä torni on pyhitetty tutkimaan kuinka magiaa voi käyttää osana sodankäyntiä. Se on samalla myös pohjoisin kaikista torneista.

Illuusion torni

(School of illusion)

Manauksen torni

(School of necromancy)

Muutannan torni

(School of Transmutation)

Hovivelhojen torni

Arkaaninen akatemia lähettää jokaiselle vaaliruhtinaalle hovivelhon jonka tehtävänä on tukea ruhtinasta ja suojata häntä magialta. Hietä koulutetaan tässä tornissa ja heidän lisäkseen tornissa asuu joukko velhoja jotka hovivelhot tuntevat sen verran hyvin että heitä voi käyttä viestitys loitsun vastaanottajina.

Näkijöiden torni

(School of Divination)