!garo Meyer

Tutkimusalus Rhiannan lääkintäloki. Komentajaluutnantti EVP Meyer.

Jacob Wilmez - Päätekno Jonathan Vogel - Telepaatti Linda Kobrigova - Geologi, tiedetiimin johtaja

02.02.2162 Vanaheimin kiertorata

Olimme karistanut Maapallon pölyt jaloistamme jo jonkin aikaa sitten ja ryhmämme oli kokoontunut Vanaheimin avaruussatamaan. Tarkoituksenamme oli hankkia meille alus ja keikka.

Seurueeseemme kuului, minun lisäkseni, Linda Kobrigova tutkimuspäälikkömme joka oli erikoistunut geologiaan Sekä Matruusi Mason silmälasipäinen navigaattorimme joka oli myös tutkimusosastomme johtoportaassa, miksi, kukaan ei tiennyt, varmaan pomon poika tai jotain sellaista.

Seuraavana vuorossa oli aluksen valinta, valittavana oli Balboa luokan korvetti, joka oli aseistettu, ja muutama turha alus joita ei ollut. Jokaiseen oli liitetty jonkinlainen diili jonkin megayhtiön tai hallituksen kanssa.

Rhiannon aluksen kanssa oli se ongelma ettei heillä ei ollut lupaa kohdejärjestelmän tutkimisesta mutta he olivat kiinostuneet kuinka hyvä kohdemaailma oli asuttamisen kannalta.

Interstellar expeditions oli tutkimusyritys joka myi kolonisaatiotietoja ja muuta dataa eniten tarjoaville. He olivat kiinostuneet malmeista sekä hiilivedyistä ja Balboa oli heidän aluksensa. Tosin pienenä tekijöinä heilä ei ollut tarjota paljoakaan tukea.

UNEA oli valtion byrokratiaa, tuttua ja turvallista sekä tylsää siis. Ainakin olisimme sotilaskomennon alla. Se sai varsin suuren suosion muiden upseerien keskuudessa.

UNEA antoi meille laatikollisen kommunikaatiokvanttiprien toisia pareja, toiset parit olivat jossain esikunnassa joita katseltiinkin ehkä joskus.

Järjestelmämme oli (maapallosta katsottuna) joutsenen tähdistössä. Meille sanottiin että aluksen huoltamisesssa ja miehistön keräämiseen menisi päivä tai kaksi, eli siis neljä. Meille myös esiteltiin kaksi muuta jäsnetä jotka UNEA oli meille nakittannut. Komentosillalla meitä oli vastassa vanhemman telepaattikillan herrasmiehen astraaliprojektio. Hänen maalliset jäämistönsä oli raahattu lääkintätuvalle ja olivat siellä Sairaanhoitaja Joyn hellässä huomassa.

Kun olimme esittäytyneet hissi saapui paikalle ja sisään asteli karvainen turriolio pitkässä takissa ja jonkinalisessa sotilasunivormussa. Toinen vastaava otus seurasi ensimmäistä, rasvahaalareissa työntäen mukanaan rullakollista matkalaukkuja ja kapsäkkejä, oletettavastikkin upseeri ja värvätty.

"Dominus Virginden Erinar Ilmoittautuu palvelukseen!" otus sanoi, hän oli kuulemma meidän turvallisuusupseerimme. Voehan perskules, tarvii varmaan opetella vieraslajien anatomiaa pikavauhtia.

05.02.2162

Kolme päivää myöhemmin saimme aluksemme ulos satamasta, varin onnistuneet valmistelut siis. Miehistön terveystarkistuksissa löytyi hämäriä nivelkipuja, lähinnä psykosommaattisia, ei kun se olinkin minä. Navigaatorimmekin oli saanut jonkinlaiset laskelmat kasaan ja konemestari aloitti koneiden lämmittämisen. Aloin jopa pikkuhiljaa tottumaan tämän aluksen kierrätettyjen pierujen hajuun ja kaikkiin nirinöihin, hurinoihin ja vinkunoihin mitä aluksessa aina oli.

Aluksen sireenit pärähtivät ensimmäisen hypyn kunniaksi, hyperavaruusmoottorimme repi aika-avaruusjatkumon rikki ja siirryimme jonnekkin muualle. Kannoin meihistömessiin kolme pulloa likööriä ja upseerimessiin pullon konjakkia ensimmäisen hypyn kunniaksi.

Linda tuli tekemään potilaskäyntiä teleppaattimme luokse. Annoin heille hieman yksityisyyttä samalla kun koettin selvitellä Sarkaneiden, meidän turriolioidemme, anatomiaa.

15.02.2162

Palasimme normaaliavaruuten kymmenisen päivän matkan jälkeen. Kun tarkkailimme ympäristöämme huomasimme että olimme jotakuinkin kohteessamme. Täällä piti olla seitsämisen planeettaa ja muutaman kymmentä kuuta, satunnaisia kiviä neljännen ja viidennen planeetan välissä. Systeemi oli nimitty Odetteksi, 2745 Cygni oli kataloginumero. Ensimmäinen ja neljäs olivat kiveä, loput kaasujättiläisiä. Kohdemaailmamme kiersivät kolmatta kaasujättiläistä.

Neljännen maailman kaasukehä oli varsin ohut, koostunut metaanista. Aloimme tutkiskelemaan kolmannen planeetan kuita. Sieltä löytyikin happea ja typpeä noin yhdne ilmakehän paineessa, satunnaisia muitakin kaasuja. Happipaine oli varsin korkea, muttei elinkelvotton. Keskimääräinen pintalämpötila oli noin 301 Kelviniä, eli mukavan lämmin.

Lähdimme puskemaan itseämme kolmannen planeetan kiertorataa kohden. Sieltä heilautimme itsemme mukavasti toisen kuun kiertoradalle. Sukkulaan pakaautuivat Kobrigova, Wilmez sekä Dominus. Minä seurasin toisessa sukkulassa Lövgrenin ja kolmannen gorillan kanssa, kunhan laskeutumislaue olisi löytynyt. Käskin kaikkia pitämään kypärät päässä siihen asti että saisimme selville olivatko paikalliset pathogeenit ihmiselle vaarallisia.

Ensimmäinen sukkula ei löytänyt mitään mielenkiinotista, metsäpaloja, tulivuoria ja muita vastaavia juttuja. Laskeutumispaikalle ei ilmestynyt mitään ihmeellisempää elämää, kasveja ainakin oli.

Planeetan Odette cII pinta

Hetkisen kuluttua pääsin itsekkin alas asti. Aloimme laittamaan leiriä pystyyn, kaksi suurempaa telttaa, aloin katselemaan saisimmeko niihin jonkinlaisen desinfiointipisteen tai ilmalukon että voisimme olla siellä ilman hengitysuojaimia.

Miehistö tuli häiritsemään kun olin laittamaan telttaa pystyyn, koetin saada työt jaettua mutta miehistö ei onnistunut kuuntelemaan käskyjäni, mutta ainakin ne saivat teltat pystyyn ja eritettyä.

Seuraavaksi minut nakitettiin ampumaan jotain paikallista elukkaa. Napautin sitä neulakiväärilläni mutta en saanut sattumaan kohdalle. Koska morphaziini oli kallista päätin antaa seuraavan laakin elektrolaserista, mutta onnistuin vaan purkamaan kaiken varauksen naamani eteen nurmikoon, tarinan opetus, aseiden huoltamista ei sovi unohtaa.

Nilkutin takaisin leiriin, ehkäpä olikin parempi että suutri, tai siis tässä tilanteessa lääkäri, pysyköön lestissään. Aloin katselemaan paikallisia bakteereita. Pian saimme radiosta mielenkiintoisen tiedon, telepaattimme löysi ajattelevan puun. Aloin hieman pohtimaan miten saisimme tarkemmat tutkimuslaitteet irti aluksesta ja pinnalle.

Varmistin telepaatilramme voisiko pensaan marjoja poimia, hän kertoi että se vastasi jonkinlaiseen viestiin. Koska viesti ei kuitenkaan ollut kovinkaan kehittynyt, päätin että marjoja oli turvallista poimia ja tein niistä kasvatusalustan, sitä voisi sitten verrata maasta tuotuihin kasvatusalustoihin.

16.02.2162

Olin jo ehtinyt menemään pitkäkseni kun Telepaattikilta tuli mieliimme viesti. He olivat aikaisemminkin nähneet planeetan jolla oli vastaava kekomieli, mutta siellä ne olivat hyönteisiä. Täällä ne ilmeisestikkin olivat puut, jotka olivat jonkinlaisessa verkossa keskenään ja muutkin kasvit kuuluivat verkkoon.

Jatkoin uniani, puut eivät suoraan olleet omaa erikoisalaani mutta olisi mielenkiintoista tietää oliko niillä jonkinlaista hermostoa.

Herättyäni keittelin hieman aamiaista ja sen jälkeen menin katselemaan paikallisia mikrobeja. Ne eivät välttämättä olleeet ihmiselle suoraan vahinogllisia, mutta se riippui mitä erilaisia kemikaaleja ne kehittelivät.

17.02.2162

Aamun sarastaessa lähdimme laittamaan ansoja paikallisille eläimille. Mason oli joskus ennenkin tehnyt jotain tälläistä, Dominus katsoi päältä ja ihmetteli että ansat pitäisi haudata lumeen, itse olisin ehdottanut hiekkaa mutta sitäkään ei ollut. Lopulta saimme ansahäkin jemmattua ruohomättääseen.

Hetkisen kuluttua yksi ansoistamme kertoi että siinä oli jokin elukka sisällä. Nilkutin paikalle muiden mukana. Tässä ansassa meillä oli suklaata syöttinä, ja nyt siellä oli kuollut iso liskon kaltainen olio. Näemmä suklaa ei sopinut paikallisten eläinten ruoansultukselle.

Avasin elikon rouva Korbugovin kanssa, se oli näemmä kuollut maasta tuotuihin aromaattisiin yhdisteisiin, neämmä suklaa oli niille solumyrkkyä, hyvä tietää. Olio oli varmaan jonkinlainen haaskansyöjä. Wilmez otti mukaansa olion jalan, siitä saisi näppärän syötin seuraavaan ansaan, jotta saisimme toisen eliön jopa elävänä.

Dominus tuli kysymään saisiko muutaman hampaan oliolta voitonmerkeiksi. Käskin häntä putsaamaan hampaat kunnolla, haaskansyöjillä oli varmaasti mielenkiintoinen bakteerikanta suussaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli käytti piitä, kalsiumin sijasta, hampaan kiilteessa ja luissaan, olivat siis käytnnössä kiveä.

Kun saimme lisko-olion, jonka Korbugov nimesi Maamymmeliksi, Wilmez toi meille tajuttoman, mutta vielä elossa olevan lepakko-olion. Teippasimme lepakko-olion pöytään ja aloimme hieman tökkimään sitä. Siitä näytti olevan luu tai pari katki joten koetin laittaa lastan siipeen. Korbugov aloitti tutkimaan oliota, oletettavasti se oli kaikuluotaimella metsästävä syöksyvä petoleläin.

Telepaattimmekin saapui paikalle odottelemaan että olio virkoaisi. Olio piti satunnaisia naksahduksia ja sensoreidemme mukaan kirkunaa. Aloitin lääketestit Morphaziinilla, se hieman rauhoitti eläintä muttei toiminut läheskään yhtä hyvin kuin maapallon elämänmuotojen kanssa. No, ainakin sähkö toimi. Koetin tarkistaa toimiko olion sydän edelleen mutta onnistuin unohtamaan että olion luut olivat huomattavan heikot ja rasautin olion rintalastan rikki.

Laitoimme olion takaisin emoaluksellemme. Tosin pätevin eläinlääkärin tapainen siellä oli sairaanhoitaja Joy joten en ollut varma että paransiko se olion selviytymismahdollisuuksia. Raporttiin laitettakoon että olion rintalasta oli sen verran heikkoa tekoa ettei niille kannattanut antaa sydänhierontaa.

Palasin telttaan keskipäivän unille.