Versio 11. syyskuuta 2017 kello 16.00

Vol Malian on (kyseenalaisen sukupuolen) haltia Tyrmän D&D Next kampanjasta Tyrmän maanatain illoissa.

Historia (Ennen kampanjan alkua)

Kirjoittajan huomautus: Hahmohistoria on kirjoitettu samalla kun lentelin ELite Dangerous pelissä Linnunradan keskuksen suunnasta ihmisten avaruutta kohti. Useat nimet tässä tarinassa on kopioitu (melko) suoraan sieltä.

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Almalian vuosi 550

Valkoisen liljan haltia kaupungin taivaan peittivät synkät myrskypilvet ja sade piiskasi maata, kuin vihan riivaamana. Kaikkien nautintojen temppelissä akolyytti Trid Malian havahtui meditaatio-transsistaan. Hän katseli huoneensa ikkunasta ulos sateeseen ja ihmetteli oliko kaksikasvoinen jumala kääntänyt toiset kasvonsa maailmaa kohden.

Ehkäpä olisi hyvä aika lähettää muutama ylimääräinen orja kaupungin päätemppeliin uhrattavaksi, hän pohdiskeli. Yhtäkkiä kaamea epäilys valtasi Tridin mielen, ehkäpä huono sää johtuikin siitä että he olivat suorittaneet Alamhan Ga Fonin saderituaalin aivan liian monta kertaa. Muutamaa päivää aikaisemmin temppeliin oli tullut keltaiseen vahakangastakkiin pukeutunut maahinen joka oli halunnut kokea sen, useita kertoja. Trid paheksui jo ajatusta siitä että vähäisemmän väen edustajan päästettiin haltioiden temppeliin, mutta temppeli ylipappi, Prielaei oli päättänyt että kaksikasvoisen jumalan palvontaan sai osallistua kaikki (elävä) väki (kunhan heillä oli kultaa)

Ovelta kuulunut hento koputus kuitenkin keskeytti Tridin pohdinnan. Hän katsoi ovea ja ojensi kätensä. Hän aisti elämän kädessään ja elämän joka oli ollut ovenkahvassa. Hän keskittyi yhteyteen lyhyeksi hetkeksi ja ovi, huoneen toisella puolella avautui hänen mielensä voimalla. Oven toisella puolella oli noviisi Ibtis jonka kasvoja peitti tervehtijän huntu. Trid koetti muistella kuka oli ollut tänä yönä ovi vuorossa mutta hänen katseensa kiinnittyi suurehkoon koriin noviisin sylissä. Korissa näytti olevan pieni haltialapsi.

"Kuulin ovelta koputusta, ja kun menin katsomaan tämä lapsi oli siellä. Korissa oli myös kirje joka oli osoitettu teille" Ibtis sanoi ja ojensi Tridille taitellun paperin.

Rakas sisarukseni.

En ole ollut yhteydessä vähään aikaan sillä olen ollut estynyt. Lapsi on minun, mutta minusta riippumattomista syistä joudun jättämään hänet sinun hoivaan, pidäthän hänestä hyvää huolta. Tämän kirjeen mukana on valtakirja tallelokeroon Danner ja Fcoop:in kääpiöpankkiin, jonne hänen perintöosansa on talletettu.

Joudun nyt jättämään entisen elämän taakseni ja lähtemään luostariin. Pitäkööt jumala elämän kasvonsa teitä kohtaan mahdollisimman pitkään.

Cie Malian

Trid luki kirjeen vielä toistamiseen. Käsiala oli selvästikkin hänen sisaruksensa mutta Trid ei pitänyt Cietä altiana joka sai satunnaisia lapsia. Seuraavaksi Trid alkoi tutkia lasta tarkemmin. Se nukkui korissaan tyytyväisen oloisena. Trid kosketti lapsen terävää korvan nipukkaa, samalla kun kosketti toisella kädellä omaansa. Korvat olivat lähes identtiset, joskin lapsen korvat olivat vielä paljon pienemmät. Ohuet mustat hiuksen alut peittivät pientä päätä, ne lapsi oli selvästi perinyt Cieltä.

Trid oli ihmeissään tapauksen johdosta. Malianin sukunimi ei ollut niin vaikutusvaltainen että kukaan välittäisi aviottomasta lapsesta, etenkin kun se oli selvästi puhdasverinen haltia, eikä sekoitus jonkin vähäisemmän väen kanssa.

"Täällä oli toinenkin lappu" noviisi sanoi ja näytti kirjeessä mainittua valtakirjaa. Trid oli entistä enemmän ymmällään. Malianin suvulla ei suoranaisesti ollut mitään peirntökalleuksia, ellei mukaan laskettu korvakoruja jotka eräs kaukainen esivanhempi sai eräältä örkkien sotalordilta kihlajaislahjaksi, mutta niilläkin oli vain lähinnä tunnearvoa.

"Mitäpä täällä on meneillään" kuului soinnukas ääni ovelta. "Arvon pappi, olin vain toimittamassa lähetystä Akolyytti Tridille" Ibtis lausahti hätääntyneenä ja poistui ripeästi paikalta, väistäen kuitenkin ovelle ilmestynyttä hahmoa.

"Pastori Prielaei" Trid tervehti, ja nosti katseensa ovelle. Prielaei oli varsin pitkä haltia jonka mustat hiukset leijuivat hänen kauniiden kasvojensa ympärillä kuin pilvi. Hänen huulillaan oli pieni hymynhäivähdys, ja hän silmäili Tridiä silmillään joiden syvyyksissä saattoi nähdä lukemattomien vuosien painon. Trid käänsi katseens pois pastorista, häne ei pitänyt siitä tavasta millä pastori katsoi kaikkia, ikään kuin hän olisi kaiken aikaa arvioinut miten muuista saisi mahdollisimman paljon hupia aikaan.

"Sisarukseni jätti lapsensa minulle …" Trid ihmetteli. "Onpa se söpö" Pielaei totesi. Trid ei ollut missään vaiheessa huomannut hänen liikkuvan. "Mihinkä tehtävään häntä ajatteli, täällä temppelissämme?" pappi jatkoi. "Oppikoot hän keittiön salaisuudet, onhan hän kuitenkin miun vastuullani" Trid vastasi. Prielaein ilme muuttui teatraalisen nyrpeäksi, ja Trid pohti mitä hänen ilkikurinen pappinsa oli suunitellut lapselle. Pohdiskelu palautti Tridin mieleen erään seikan "Lapsella ei edes ole vielä nimeä" hän totesi. Prielaei katsoi ulos ikkunasta, myrsky oli laantunut ja kuu paistoi öisellä taivaalla. "Vol, poudantuoja" hän lausui.

Kellarin karvainen setä.

Almalian vuosi 558

Vol katsoi pataa jonka Trid oli antanut hänelle kuurattavsksi. Muutama itsepintainen tahra oli takertunut padan kylkeen ja Vol päätti että jos ne eivät tällä kuuraamisella lähteneet, niin sitten ne saivat jäädä pataan. Koska hänen päivän askareensa tulivat hoidettua tällä päätöksellä kirmasi hän saman tien nautintojen temppelin teatterin kellariin. "Konrad setä!" hän tervehti kellarissa istuvaa parrakasta kääpiötä. "Kas, pikku-Vol, oletko jo saanut askareesi päätökseen" Konrad kysyi haltialapselta. "Kyllä! Näytätkö mitä olet ollut tekemässä" Vol vastasi. "Olin juuri rakentamassa mekanismia jonka avulla saamme näyttelijät roikkumaan katossa, tämä tulee näytelmään missä muinainen sankari, Aescs viettelee lohikäärmeen. Druka Broth!" "Oliko Druka Broth kääpiökieltä? Mitä se tarkoittaa?" Vol kysyi innostus silmissään. Kääpiö hieman häkeltyi tästä, mutta onnistui rauhoittumaan itsenä "Jääkön se myöhempään, nyt meillä on suurempi pulma. Katsos, teatterin johtaja, Akolyytti Laabis unohti antaa minulle viinakaapin avaimen. Minun vanhat sormeni eivät ole niin näppärät kuin ennen mutta sinun pienet sormesi saattaisivat saadakkin sen auki,"

Konrad nousi ylös, käveli huoneen nurkassa olevan kirstun luokse ja otti esille vanhan nahkakäärön. "Näillä ansaitsin aikoinani runsaasti kulttaa!" Konrad sanoi innokkaana, mutta vakavoitui saman tien ja jatkoi "sekä tietysti lukuisia kaunoja joiden takia jouduin jättämään kotimaani. Mutta tulehan Vol tänne niin Konrad setä näyttää miten lukot saadaan tottelemaan" Vol kipitti innoissaan viinakaapille. "Katsos, ensin meidän täytyy saada lukkolevyt paikoilleen ja sitten voimme siirtää lukkokielen … " Konrad opasti samalla kun Vol ahersi lukon parissa.

Vol nautti siitä miten mekaanisissa laitteissa rattaat ja akselit muodostivat loogisen kokonaisuuden. Mutta nyt hän oppi että lukkojen avaaminen oli vielä mielenkiintoisempaa, jokainen lukko oli oma yksilönsä, ja kaiken lisäksi niiden takana oli paljon mielenkiintoisia asioita.

Uusi ystävä

Almalian vuosi 559

Koska kaikkien nautintojen temppelin piti tarjota myös älyllisiä nautintoja, ruumiillisten lisäksi, oli Vol laitettu kaupungin parhaaseen kouluun. Normaalisti koulu vain tylsistytti Volia, mutta tänään oli opetusvuorossa Euric, vanhempi haltia joka oli kiertänyt maailmaa, minkä johdosta hänellä oli paljon mielenkiintoisia tarinoita.

Opettaja Euric saapui luokkaan, tapansa mukaan myöhässä. "Olikos tämä minun luokkani?" hän kysyi ja astui sisään ennen kuin kukaan ehti vastaamaan. "Jahhas, mihinkäs me viimeeksi jäiommekään?" Hän kysyi luokalta. Vol viittasi innokkaana "Opettaja, te olitte kertomassa siitä kun te jäitte jumalattomilla saarilla julman merirosvon vangiksi!"

"Se olikin varsinainen kiipeli .." Euric aloitti tarinoimaan, Tarina kuitenkin katkesi nopeasti etupulpetissa heiluvaan käteen. "No, mitä asiaa pikku Byeia?" Euric kysyi käden omistajalta. "Ei kun meidän piti opetella kuuden kertotaulua" kuului vastaus. "Jaa, niinpä taisikin olla" Euric vastasi hetken mietittyään. Vol laski päänsä pulpettiin, kuuden kertotaulu oli loppuken lopuksi täysin samanlainen kuin muutkin kertotaulut.

Pian kertotaulun pänttääminen kuitenkin keskeytyi kun opettaja Ingve saapui luokkaan Volin ikäisen haltialapsen kanssa. "Huomenta lapset, tänään te saatte uuden ystävä. Alae on Rejamin aatelisperheen lapsi, ja hän on juuri muuttanut kaupunkiimme." Alae heilautti pitkät vaaleat hiuksensa niskansa taakse, ja tervehti muuta luokkaa "Olen Alae, Rejamin huonetta. Vanhempani Traikaae ja Bsei lupasivat neljännen lapsensa kaksikasvoisen jumalan palvelukseen, ja sen takia olen saapunut tähän kaupunkiin". Vol ihmetteli hieman tätä julistusta, yleensä pappiskokoelaat olivat temppelin koulussa, ellei sitten… "Vol, sinähän voisit näyttää Alaelle paikkoja, tehän asuttekin samassa talossa" Ingve ehdotti vahvistaen Volin pelot.

Oppitunti loppui vihdoin ja Vol poistui luokasta Alaen kanssa. "Ruokatunnilla voimme joko syödä omia eväitä tai ostaa ruokaa, itse teen omat evääni" Vol kertoi. "Teet? Tarkoitatko että käsket orjiasi tekemään?" Alae kysyi epäuskoisena. Vol nyrpisti naamaansa muistellessaan mitä Konrad setä söi jos hänelle ei vienyt tähteitä keittiöstä. "Hyi, en tietenkään". Vol avasi eväslaatikkonsa, ja alkoi syömään eilisiä tähteeksi jääneitä toukkia jotka hän oli friteerannut aamulla samalla kun Alae tutki koulun ruokalan ruokalistaa. Keittiöorjaörkki Ldk oli listannut siihen kaksi kohtaa, kokin erikoinen ja selkäsauna. Vaikka örkkien ruoka olikin ravitsevaa, ja joidenkin mukaan jopa terveellistä, pitäytyi Vol omissa eväissään jotka hän yleensä teki temppelin keittiössä. Jonkin ajan kuluttua Alae sai päätettyä mitä halusi ja nosti kätensä ilmaan kutsuakseen tarjoilijaa. "Täällä ei ole pöytiintarjoilua, ruoka haetaan tiskiltä" Vol kertoi hänelle. Alae tuhahti nousi ylös ja käveli tiskille. Vol seurasi häntä katseellaan, näemmä Alae tilasi selkäsaunan.

Koulun päätyttyä Vol käveli kotiaan kohden Alaen kanssa. "Akolyytti Trid on käskenyt tulla temppelille aina suorinta tietä, joka johtaa jokisataman läpi." Vol opasti uutta ystäväänsä. "Mutta satamahan on täynnä alempaa väkeä?" Alae kysyi hämmentyneenä. "Sehän on juuri parasta, näkee kaikenlaisia kulkijoita maailmasta." Vol vastasi, "Katso, nuo taitavat olla Ihmisiä, varo etteivät ne raiskaa sinua" Vol sanoi ja osoitti outoa olentoa joka oli pitkä kuin haltia, lihaksikas kuin örkki ja parrakas kuin kääpiö. Alae ihmetteli otusta niin ettei huomannut kun Vol luikahti syrjäiselle kujalle.

Vol asteli sisään nautintojen temppelin eteisaulaan, pastori Prielaei oli eteisessä odottamassa. "Vol, etkö tavannut koulussa uutta oppilastamme?" hän kysyi. Tässä vaiheessa Volkin huomasi ettei hänen uusi ystävänsä ollut enää hänen perässään. "Oho, hän varmaan eksyi satamaan". Prielaei katsoi Volin silmiin ja nuori haltia ymmärsi että jos hän ei löytäisi Alaeta hyvin nopeasti, luvassa olisi sanoinkuvaamattoman kammottavia kokemuksia.

Vol livahti takaisin satamaan. Pian hän näkikin Alaen, joka oli kivunnut jonkin jokilaivan mastoon, mistä äreän näköinen örkkimatruusi koetti kalastaa häntä keksillä. "Onks tää sun tuttuja" örkki örähti kun Vol saapui laivan luoksen. "Kyllä, Tule alas Alae" Vol vastasi ja aloitti maanittelun. Alae jatkoi huutamistaan ja örkkimatruusi jatkoi keksin kanssa heilumista. Vol päätteli että nämä asiat saattoivat olla yhteydessä toisiinsa. "Voisitko mennä hieman taaksepäin, ja lopettaa huitomisen?" Vol kysyi matruusilta. "Mun laivalla ei mitkään jänmikset temmellä, oottee kuusi hopearahaa pystyssä!" matruusi tokaisi. Vol katsoi hätäisesti ympärilleen, eihän hänellä sellaisia rahoja ollut. Sitten hänen silmänsä kiinnittyivät matruusin varsin pulleaan rahapussiin. "Mutta me olemme niin pieniä, eikö viisi riittäisi" Vol maanitteli, samalla kun siirtyi lähemmäs matruusia. "Kuus, se on jo lapsi alennuksen kanssa!" matruusi ärähti, samalla kun volin näppärät sormet nostivat rahapussin hänen vyöltään. "Hyvä on" Vol sanoi, siirsi rahapussin kassiinsa ja kaivoi sieltä kuusi hopearahaa. "Selkkis, nyt saatte häipyä mun paatilta" Örkki käski. Hetken kuluttua myös Alae pääsi alas mastosta.

Hetkisen kuluttua Vol oli taas temppelin aulassa, tällä kertaa Alaekin oli mukana. "Tervetuloa temppelimme oppilaaksi nuori rouva" Prielaei tervehti Alaeta. "Tässä on suosituskirje vanhemmiltani, he olivat sitä mieltä että tämä oli sopiva temppeli minun lahjoilleni." Alae sanoi, ojentaen papittarelle huoliteltua pergamenttia. "Tosiaan, mekin palvomme kaksikasvoista jumalaa, lähinnä tietysti elämän kasvoja, omalla tavallamme." papitar sanoi, samalla kun silmäili kirjettä. Samalla hetkellä Prielaei siirtyi Alaen viereen, Vol ei nähnyt hänen ottavan yhtään askelta ja hän ihmetteli miten papitar sen teki. Muinainen haltia ei kuitenkaan selitellyt temppujaan vaan asetti sormensa Alaen huulille, ja siirsi sen hänen kasvojaan pitkin korville. "Kyllä sinusta tulee vielä hyvä kaksikasvoisen jumalan palvelija, vaikket päässytkään pappisseminaariin." Prielaei lupasi Alaelle.

Ystävyyden loppu

Almalian vuosi 568

Jokilaiva Smojue keinui hiljalleen Valkoisen liljan kaupungin jokisataman laiturissa. Oli uudenkuun yö ja yksinäinen vartija seisoi kannella katselleen väsyneenä laituria. Hänen oli miltei mahdotonta huomata pientä kanoottia joka lipui jokea pitkin laivan kupeeseen. Vol sitoi kanootin äänettömästi laivan kylkeen ja nousi tikkaita pitkin kannelle. Ajoitus oli täydellinen, sillä juuri kun hän nousi kannelle kaupungin keskuspyramidin huipulta kuului keskiyön uhrin korvia vihlova rääkäisy, mikä kiinnitti kansivahdin huomion.

Kapteenin kajuutan ovi ei tuottanut Volille vaivaa, ja kapteeni oli ollut suuakolyytti Ibtiksen käsittelyssä, ja ei pystyisi kävelemään ennen aamua. Kajuutassa riitti juuri sen verran valoa että haltiasilmät erottivat erilaiset huonekalut. Volin silmät kuitenkin kohdistuivat huoneen nurkkaan, joka oli yläkannelle vievien portaiden alapuolella. Se näytti olevan umpipuuta, mutta laivoissa harvemmin oli niin paljoa ylimääräistä tilaa että sitä saatettiin noin vain tuhlata estetiikan vuoksi. Vol hiipi hiljaa nurkkaan ja pian hän huomasikin että muutama lauta olikin kiinni saranoissa ja ne sai avattua.

Salaoven takaa paljastui toinen ovi, metallista tehty. Vol silmäili hetkisen aikaa lukkomekanismia, samalla kun kaivoi taskustaa työkalut oven avaamiseen. Lukko oli varsin yksinkertainen, tarkoitettu pikemminkin raakaa voimaa kuin taitoa vastaan. Pian kuului naksahdus ja ovi aukesi. Samassa kirkas valo syttyi palamaan kajuutassa ja kova ääni alkoi huutamaan "Ottakaa varas kiinni!". Vol tarkasti tilanteen. Kajuutasta pääsi ulos joko oven kautta, tai sitten ikkunoista. Hän syöksyi ikkunaa kohden samalla kun ovi potkaistiin sisään "Nyt jäit kiinni!" huusi ovelta laivan perämies jonka takana oli kaupungin vartiokaartia. Vol ei jäänyt kuitenkaan pidempään ihmettelemään tilannetta vaan loikkasi kajuutan ikkunasta ulos.

Hänen hyppynsä riitti juuri ja juuri. Vol tarrasi kiinni satamavaraston räystääseen ja kiskoi itsensä katolle. Vartijat olivat myös olleet valmiina kadulla, oletettavasti he olivat olleet varastoissa valmiina. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut tajunnut siirtää tikkaita jotka Vol oli piilottanut katolle aikaisemmin. Vol nosti tikkaat vasten sataman muuria ja ketterästi kiipesi muurin laelle. Hän nosti tikkaat peräsään ylös ja laski ne tikkaiksi muurin harjan ja muurin toisella puolella olevan talon katon väliin.

Juuri kun Vol pääsi toiselle puolelle ensimmäiset vartijat olivat jo saavuttaneet muurin harjan. Hän potkaisi tikkaat alas kadulle heittäen samalla tyhjäksi jääneen saalissäkkinsä perään, ehkä se hämisi vartiostoa hetkisen aikaa. Katto oven lukko ei ollut suuri este ja Vol ehti livahtamaan taloon sisälle ennen kuin vartijat tajusivat ettei heidän saaliinsa pudonnutkaan kadulle.

Talo oli jaettu useamman, hieman halvemman asunnon kesken. Vol suunnisti kolmanteen kerrokseen, jonka parvekkeelta hän pääsi Jivbin kalapuodin katolle. Vol irrotti muutaman kattotiilen, riisui mustat päällys vaatteensä ja sulloi ne kattotiilien alle. Sen jälkeen hän hiipi naapuritalon katolle, mistä pääsi taas kipuamaan kaikkien nautintojen temppelin katolle, ja siitä kattoikkunan kautta Vol pääsi pieneen kattohuoneeseen joka oli tarkoitettu oppilaiden majoittamiseen. Ovelta kuului koputusta, oli kuulutnut jo jonkin aikaa. Vol avasi oven ja näki Alaen sen takana "Missä oikein olet ollut?" hän kysyi. "Olin meditoimassa" Vol valehteli. "Vartijat kävivät täällä, kuulemma joku mustiin pukeutunut roisto liikkuu katoilla" Alae selitti. "En ole nähnyt" vastasi Vol.

Seuraavana aamuna Vol ja Alae seisoivat pastori Prielaein toimistossa. "Rakkaat lapset, viime aikoina satamassa on liikkunut varas joka on vienyt laivojen kassakaapeista huomattavia määriä rahaa." Pastori käänsi ikiaikaisen vanhat silmänsä kahta oppilasta kohden. "Tiedättekö te mitään näistä tapauksista?" hän kysyi samalla kun veti peuranahka käsineen oikeaan käteensä. "Vol on ollut useana yönä poissa huoneestaan ja hänellä on ollut rahaa!" Alae selitti hätääntyneenä. "Vai niin, tulkaapas lapset tänne" Lorelei sanoi ja viittoi luokseen. Vol oli sanaton tästä petturuudesta, hän ei olisi uskonut että Alae kantelisi hänestä, olihan Vol kuitenkin aika-ajoin jakanut saalistakin hänen kanssaan. "Jaa, onko sinulla todistetita?" kysyi pastori, rauhallisella äänellään. "E.. ei" vastasi Alae ja samalla hekellä Prielaei tarttui Alaen hiuksiin, ja vetäisi hänet syliinsä samalla kun hän kiskoi Alaen housut nilkkoihin. Peurananhkakäsineeseen verhottu käsi iskeytyi paljaisiin pakaroihin. "Voi Alae, me täällä nautintojen temppelissä olemme kaikki sisaruksia" Prielaei tahditti saarnaanasa iskuilla "Ja sisarukset eivät levitä toisistaan turhia huhuja" hän jatkoi lempeällä äänellä samalla kun silitti Alaen kyynelten kostuttamia poskia "Meneppäs nyt huoneeseesi miettimään tekojasi."

Alaen poistuttua Prielaei käänsi silmänsä Voliin. "Rakas lapsi, ymmärrän kyllä jos haluat elämääsi hieman jännistystä, mutta koeta hankkia ne siten ettei seurakuntamme joudu hankaluuksiin" Prielaei nuolaisi Alaen kyynelten kostuttamaa vasenta kättään, hymyili ja jatkoi "Jos haluat vauhtia ja vaaroja niin minä voin mielelläni tarjota niitä" hän sanoi, kääntyen katsomaan Volia.

Teräksen tie

Almalian vuosi 570

Miekka syöksähti kohti Volin naamaa mutta hän sai iskettyä sen sivuun säilällään, samoin kuin muutaman seuraavankin iskun. Prielaei lopetti hyökkäyksensä, nosti miekkansa pystyyn ja otti askeleen taaksepäin. "Vol, säilä on elegantti ase, et voi vain huitoa sillä raa'alla voimalla, mitä sinulla ei edes ole" Vol katsoi kun vanhempi haltia otti uuden asennon "Säilässä on ohut terä, voima lähtee maasta, kulkee jalkojen kautta lantioon.ja sieltä käsien kautta terään. Mutta tärkeämpää kuin voima on tarkkuus, ja parhaan tarkkuuden saat kun isket sieltä mistä vihollinen ei sitä odota" Yhtäkkiä Prielaei olikin Volin takana. Vol tunsi kuinka kylmä terä pureutui hänen selkäänsä ja työntyi vatsasta ulos. Kipu täytti Volin kun Prielaei veti miekkansa ulos "Älä huoli, en vahingoittanut mitään tärkeää sisälläsi" hän lohdutti ja hiveli hellästi Volin selkää. Elämän energia virtasi papin sormista Volin sisälle ja kipu muuttui nautinnoksi.

Lähtö

Almalian vuosi 585

Kevätauringon ensisäteet valaisivat Valkoisen liljan kaupunkia ja sen kaikkien nautintojen temppeliä. Suuressa salissa oli menossa rituaali seurakunnan jäsenille. "Vol Malian ja Alae Rejam ovat molemmat täyttäneet 35 vuotta ja on tullut aika heidän riisua oppilaan mekkonsa ja pukeutua noviisien kaapuihin" Seremoniaa johtanut Akolyytti Prueuq messusi. "Minkä tien Noviiseina haluatte aloittaa matkanne?" Alae alotti "Vanhempani antoivat minulle suosituskirjeen kuninkaalliseen tanssiteatteriin, etsin tanssin noviisin tietä". Vol hieman hämmästeli tätä päätöstä, hän oli itsekin harkinnut tanssija tietä mutta koska oli huonoa käytöstä mennä samalle noviisipolulle kuin joku muu saman ikäryhmän oppilas joutui hän miettimään jotain muuta.

Pian hän saikin valintansa tehtyä, maailma oli aina kiehtonut Volia joten hän ilmoitti "Etsin etsijän tietä". Tämä herätti suurta huomiota salissa "Ei, ei noviisi voi ruveta etsijäksi", "olet aivan liian nuori" "Odota vielä 70 vuotta" kuuluivat vastalauseet. Pikkuhiljaa kaikki huoneen silmät kääntyivät katsomaan pastori Prielaeita. Iätön haltia pohti asiaa hetkisen, ja sen jälkeen julisti "Minä hyväksyn Vol Malianin pyynnön ryhtyä etsijäksi."

Muutamaa päivää myöhemmin seurakunta oli kokoontunut jälleen yhteen, tällä kertaa Vol Malianin läksiäisjuhlaan. Ensimmäisenä vuorossa oli Konrad "Poik.. Tyt.. öh, Etsijän tiellä on useita ovia, monet niistä lukossa. Nämä ovat minun vanhat työkaluni, joitain olen tehnyt toki kokonaan uusiksi." Seuraavana oli vuorossa Trid. "Olisin halunnut että jäät tänne, keittiöön, minun seurakseni, mutta tulet kai liiaksi sisarukseeni. Ota tästä nyt vähän kattiloita ja pannuja että saat matkalla laitettua ruokaa itsellesi. Ja tässä on valtakirja Danner ja Fcoop pankin tallelokeroon. Lokerossa on joko vanhat örkkikorvakorut, tai vihje sinun toisesta vanhemmastasi."

Viimeisenä Volin eteen astui pastori Prielaei joka ojensi Volille hyvin tutun miekan. "Matkasi on vaaroja täynnä, tämä on miekka jonka tiedät teräväksi" Prielaei sanoi, ja hipaisi Vol Malianin selkää. "Mene nyt ja koe maailma, jotta voit ymmärtää nautinnon paremmin" Pastori jatkoi. Vol kumarsi, kääntyi kannoillaan ja lähti kulkemaan kohti seikkailuja.

Seikkailu alkaa

Ruohomeren aavoilla aalloilla

Almalian 585 hallintovuonna olin mäellä viettämässä iltaa pienessä huvimajassa uuden tuttavani, Halfarin kanssa. Halfar oli varsin outo ilmetstyt, puoliksi ihminen. Hänkin oli muutoksen tiellä etsimässä kokemusta joten olin hänen seurassaan. Olin juuri keittelemässä puolituispuolukkamuhennosta tien vieressä olevassa huvimajassa kun paikalle pöllähti kolme raskaasti aseistettua henkilöä. Halfar tervehti heitä, ja he kertoivat olevansa tulessa hyvin aikein. Huomasimme vielä neljänen, ihminen, jolta puuttui toinen käsi. Muuta aseistetut olivat kääpiö, örkki ja menninkäinen.

Esittelin itseni, mutta kääpiö oli kiinostuneempi Halfarista, no eipä hän oikein ollutkaan minun tyyppiäni. Kysyin hieman olisiko uusilla vieraillamme vaikka hieman leipää. En uskonut onneani sillä kääpiöllä oli aitoa kääpiöiden matkaleipää, pääsin kokemaan olisiko se niin kammottavaa kuin tarinat kertovat ... kyllä oli, mutta puolitusenrasva sai senkin lopulta pehmenemään.

Jutustelimme muutenkin mukvaia, kääpiö alkoi takomaan kultarahoista itselleen käsikirvestä. Örkki huolsi aseitaan ja maahinen kirjoitteli puheitamme muistiin ja tutki ruokaa mielenkiinnolla.

Ilta jatkui, maahisemme otti ensimmäisen vartiovuoron ja itse aloitin meditaationi. Havahduin kun Halfar kertoi että ulkona oli ihminen. Nappasin jouseni ja asevyöni ja loikkasin ikkunasta ulos pihan varjoihin. Kääpiö kertoi että pihalla oli enemmänkin ihmisiä. Ihminen kertoi nimekseen harmaa, ja keroti olevansa tiedusteluretkellä. Hän oli ollut retkellä ja oli mennyt tapaamaan tovereitaan mutta hänen toverinsa olivat kuolleet, kovin ikävää. Epäillyt olivat kolme henkilöä jotka olivat liikkuneet tähän suuntaan ja jäljet johtivat meidän Gazeboomme. Olihan ihmisten murhaaminen ikävää, mutta toisaalta tämä oli haltiamaita. Ihminen pyysi meitä miettimään miltä tuntuisi jos pitkän päivän jälkeen olisimme tulleet leiriin ja nähneet toverimme kuolleina.

Kääpiö kertoi että hän ja örkki olivat tilanteessa osallisina. Ihmismies ei pitänyt tästä vaan vaati että kääpiö ja örkki lähtisivät heidän mukaansa. Ihmiset olivat kauhean sentimenttaalisia, mitä väliä ruumiiden häpäisyllä oli, elämä oli kuitenkin jo poistunut niistä.

Neuvottelut keskeytyivät valtavaan räjähdykseen, maahisella oli jonkinlainen tulikeppi ja meille puhumaan tullut ihminen kaatui kuolleena maahan. Metsänlaidasta alkoi satamaan nuolia, maahinen otti yhdestä kopin mutta se ei rittänyt hänen saamiseensa matalaksi. Metsän laidasta alkoi kuulumaan haukahtelua ja muutama koira ryntäsi huvimajaamme kohden, ammuin toisen kuoliaaksi mutta koska se oli poikakoira en pääsyt tokaisemaan jotta "Sneak attack Bitch!"

Kääpiö juoksi hakemaan kirvestään samalla kun maahinen antoi tulikeppiä palavalle koiralle. Koetin hieman katsella missä jousiampujat olivat. Joku heistä ampui suuntaani joten siirryin huvimajan nurkan taakse muttne nähnyt ketään joka oli ampumassa minua. Kääpiö ja Örkki lähtivät juoksemaan metsänlaitaa kohden. En edelleenkään nähnyt ketään mutta saattoi olla että ne olivat vetäytyneet väijyttyksseen metsän siimekseen. Huusin varoituksen ja toverini eivät rynnänneet sinne suin päin surman suuhun.

Loikkasin sisään huvimajaan, nappasin kassini ja nahkatakkini ja varmuuden varuiksi katselin josko Örkillä olisi jotain arvokasta joka pitäisi viedä hänen sukulaisilleen kuolemantapauksen jälkeen. Uudet ystäväni kuitenkin näyttivät palaavan metsän laidalta ja pääsimme arpomaan mihin suuntaan jatkaisimme. Halfar ehdotti että jatkaisimme joen penkkaa alavirtaan ja ylittäisimme joen sopivalta paikalta.

Murhaajien kanssa yöhön juokseninen olikin vallan uusi kokemus. Piiloudimme metsään ja suunitelimme tulevaisuutta. Kääpiö ja Örkki olivat olleet työkeikalla mutteivät keksineet missä heidän työnantajansa oli tällä hetkellä. Hetkisen mietittyänne Sernebijanin, tai kauneimpien hedelmätarhojen kaupunkiin. Sotkimme hieman jälkiämme ja talsimme muutaman tunnin metsässä kunnes löysimme sopivan puuryppään missä vietimme yömme. Joku huomautti ettei tulen tekeminen ollut viisasta kun meitä ajettiin takaa joten jouduin tekemään kylmää aamiaista.

Jatkoimme matkaamme metsän siimeksessä kohti Kauneimpia hedelmätarhoja. Kääpiömme valitti kuinka metsä oli täysin sekava ja hankalasti kuljettava. Illan suussa tulimme ryösettyyn haltiakylään. Yhdessä rakennuksessa paloi valo joten menin koputtelemaan oveen, ilmeisestikkin kääpiö ja örkki olivat vanhoja tuttuja, ihmisten kieliä koettivat kaupitella. Kylässä oli jäljellä viitisen haltiaa jotka olivat selvinneet ihmisten hyökkäyksestä. He olivat selvinneet koska olivat hedelmätarhassa. Vein hieman ruokaa ystävilleni, jotka olivat saaneet yömajaa navetasta.

Aamulla menin herättelemään äreät ystäväni navetasta. Talosta mukaani liimautui haltiaopas joka oli auttanut edellisiä ystäviäni. Kääpiö törkeästi omi Halfarin kun opashaltia kysyi kenen orja hän oli. Jatkoimme matkaa soiden ja rämeiden poikki. Pian olimmekin kauniin kaupungin juurella, koetin hieman kertoa paikallisia tapoja. Neuvoin myös pysymään kaukana kaupungin keskellä olevaa pyramiditemppeliä, papistolla oli pahana tapana hankkia uhreja.

Meidät johdettiin johtavan virkahaltian toimistolle. Pääsimme sisään vain kolmen minuutin odottelun jälkeen, esittelin itseni ja vaihtelimme hieman kohteliaisuuksia kunnes virkahaltia käänsi huomionsa kääpiöön ja örkkiin. Itse ihmettelin Virkahaltian ihmisorjaa, talossa sisällä!

Kääpiö kertoi heidän seikkailustaan ennen kuin törmäsivät meihin yössä. Koetin hieman suurennella saavutuksiamme öisellä huvimajalla, ja sainkin vakuutettua virkahaltian siitä että olin surmannut massiviisen koirahirviön. Pienen rahanZhaon jälkeen sain 22 kultarahaa.

Lähdimme etsimään kapakkaa johon pääsisimme sisään, Halfar ruokki puolituista, sillä tavallahan ne vain lisääntyisivät. Kävin ostamassa hieman vaateita ja teltan itselleni, siltä varalta ettei seuraavan tien varrella olisi huvimajoja.

Muutaman päivän matkan jälkeen tulimme suuren metsän rajalle mistä ostimme itsellemme kärryt joiden kanssa lähdimme kulkemaan. Halfar kertoi ajoistaan merillä ja hieman oudosta jumalastaan joka ajoi muutosta, ei niin että muutos pahasta oli. Tietty tuulen jumala oli raakalaismaisten ihmisten jumala. Maahinen taas alkoi kertomaan että hänen mielestään jumalat olivat vain joitain "eetterientiteettejä" harvinaisen outo henkilö. Otin etäisyyttä hänestä yhden jättiläislinnun kynnen verran, ihan vain varmuuden varalta.

Karavaanimme ylitti kukkulaa ja kukkulan harjalla oli käynnisää riita kymmenen örkin ja viiden kääpiön kesken. Kääpiöillä oli jotain kaunaa (jota kääpiöiden johtaja luki kirjastaan) örkkien kanssa. Kääpiö osoitti meidän kääpiötämme ja vaati häntä mukaan kaunan selvittelyyn. Örkit huomasivat myös meidän örkkimme ja halusivat hänetkin mukaan kaunan selvittelyyn. Menin itse jemmaan jouseni kanssa.

Kääpiöt olivat kiinostuneet erään örkin pikimustasta amuletista joka oli kääpiöiden omaisuutta kahdensadan vuoden takaa. Örkkimme ei halunnut osallistua, eikä Halfarkaan. Mutta kääpiömme menivät neljän muun kääpiön kanssa kilpimuuriin ja jäivät odottamaan örkkien hyökkäystä. Varsin hienon uhkauksen jälkeen örkit ryntäsivät kilpimuuriin mihin ensimmäinen örkki kaatui.

Hiippailin kohti örkkien leiriä kohden. Löysin hieman ruokaa, nuolenkärkiä sekä saapasrasvaa.

Taitselu jatkui, pian jäljellä oli vain meidän kääpiö ja toisten kääpiöiden kirjuri. Muut seurueen jäsenet koettivat laittaa haavoittuneita hieman pakettiin. Kääpiömme etsiskeli hetksien aikaa lisää tapettavaa muttei löytänyt ja alkoi paikkailemaan kääpiöitä. Taistelun jälkeen kääpiöt olivat tyytyväisiä kun saivat taikakalunsa takaisin.

Örkit eivät olleet kovinkaan iloisia, ymmäreetävistä syistä, puhuivat meidän örkkimme kanssa. Keräsin ylimääräiset rahat pois laukuista, minä tarvin niitä kuitenkin enemmän kuin örkit.

Ongelmamme eivät kuitenkaan loppuneet tähän sillä toisilla kääpiöillä oli kaunaa meidän kääpiömme kanssa. Jotkut olivat rakastelleet ja kaataneet alkoholia toistensa päälle. En voinut estää itseäni koska minusta tämä kuulosti niin kauhealta kuinka näin iloisista tapahtumista olisi aihetta kaunaan.

Kääpiöt käskivät minut kuitenkin pois, ja kääpiöt alkoivat pieksemnään toisiaan nyrkeillä naamaan. Oma kääpiömme iski muutaman napakan iskun toisen kääpiön leukaan ja sai osoitettua olleensa oikeassa.

Kääpiöt keräsivät vielä hengissä olevat örkit, jotka olivat edelleen heidän palkollisiaan, mukaansa. Zhaoimme löytämäni rahat keskenämme. Ei sitä paljoa ollut.

Illalla menin jutustelemaan karvaanissa olleen haltiaporukan luokse. Esittelin itseni vartijalle joka kertoi vahtivansa jotain velhoa, koetin päästä maagin kanssa jutelin hieman heidän kanssaan ja sainkin kunnian tehdä heille hieman iltapalaa. Juttelimme hieman mukavia ja vietimme iltaa. Vähän koetin kysellä työtä mutta hänellä ei juuri tällä hetkellä ollut tarvetta barbaarien raa'alla väkivallalla. Velho kertoi että oli matkalla Silosuuniin avamaan porttiyhteys haltoiden kaupunkeihin.

Paistoin hieman kalaa jonka nahan alle sijoitin hieman kukkia enennkuin paistoin ne pannulla.

Muutaman päivän päästä saauimme hyvin kauniin järven luo jonka rannalla seisoivat massiiviset kääpiöidne ja örkkien tekemät muurit joiden takana näytti olevan haltioiden puutaloja. Portilla kaikki pysäytettiin ja kolmesta viiteen vartijaa pysäyttivät meidät. Vartioston päälikkö tunnisti kääpiön ja örkin, olivat varmaan hyviäkin tuttuja koska eivät alkaneet hakkaamaan toisiaan miekoilla.

Loput seurueestamme esittäytyi ja pääsimme Silosuunin vapaakaupunkiin. Se oli varsin kosmopoliittinen kaupunki jossa asui kaikkien rotujen edustajia.

Kymmenen pientä ihmispoikaa

Ennen hajjantumistamme koetimme etsiä itsellemme majataloa jonne voisimme kokoontua myöhemmin. Bat'Rokh oli asunut kaupungissa aikaisemminkin joten hän johdatti meidät kohti Iirosidettä mikä oli örkkien asuinaluetta. Pohjoisportin vasemala puolella olivat Northgaten työläiskortteli, oikealla oli Moonsiden haltiakorttelit jotka antoivat mukavaa kontrastia. Joukko lapsia juoksi perässämme kinuamassa kuka mitäkin. Pian edesämme levittäytyi klassista örkkiarkkitehtuuria, muurien ympäröimiä pihoja jotka muistuttivat erehdyttävästi pientä linnoitusta.

Päädyimme kirotun nuolen majataloon. Majatalon kyltiiin oli maalattu musta ja vääntynyt nuoli. Kävelimme sisään nuurien ympäröimään sisäpihaan kärryjemme kanssa. Nousimme lyhyehköt portaat majatalon alakertaan, baaritiskin takana vanhempi örkki murahti meidän yleiseen suuntaamme. Otimme kolme huonetta, veimme reppumme sinne ja menimme alakertaan istumaan ja suunnittetemaan tulevaisuutta.

Bat'rokhilla oli meille työtä tarjolla, ihmisten teurastamista. Joukko ihmisiä oli tunkeutunut kaupunkiin ja murhannut hyvämaineisia kääpiöitä. Bat'rokh oli menossa kääpiökortteleihin ja pyysi ettei häntä seurattaisi, lähdin sitten itse sunrisen kaupunginosa kohden, se oli tuttua haltia-arkittehtuuria. Sielä olikin vähemmän parempaa väkeä. Löysin myös paikallisen kaikkien nautintojen temppelin ja muistin etten ollut maksanut tämän kuun kiltamaksujani.

Jäin sitten juttelemaan ja juomaan kupillisen teetä. Kolme tuntia myöhemmin huomasin että aurinko oli jo laskenut joten kaupat olivat kiinni joten palasin majatalollemme. Naapuripöydässä keskusteltiin ihmisistä jotka olivat ilmestyneet "tyhjästä" ja ryöstäneet sekä raikanneet kesekellä kaupunkia asuneen kääpiöperheen.

Pian joukkomme oli taas kasassa. Huomenna aamulla oli kuulemma luvassa hieman byrokratiaa kaupungin vartioston kanssa. Menin illaksi meditoimaan että saisin heräteltyä toverini tarpeeksi aikaisin jotta pääsisimme vartioston tykö. Halfar ei reagoinut herätykeen hyvin, hänen kiljuntansa kuului varmaan kaikkiin majatalon huoneisiin. Ainakaan minun ei tarvinnut erikseen herättää muuta seuruetta. Tarjoilin hieman teetä ja leipää jotka olin valmistellut siltä varalta ettei majatalon pitäjä ollut vielä hereillä.

Kuljimme sumuisen aamun läpi ja saavuimme kaupunginvirastolle. Meitä olivat jopa kaksi enemmän, virkailija muistutti että he hgalusivat tulevaisuudessa tarkan lukumäärän. Meidät ohjatiin portaiti ylös huoneeseen kymmenen. Suuri tammiovi oli edessämme ja oven takaa kuului yhden ihmisen ääni. Ihmettelimme hetken mitä tekisimme ja päädyimme koputtamaan oveen. Kun meitä kutsuttiin sisään Bat'roth tunki sisään, onnistuin juuri ja juuri väistämään ja hipsin itsekkin huoneeseen missä haltia jolla oli laivastonsiniset hiukset ihmetteli meitä.

Bat'roth esitteli meidät ja kysyi missä vaiheessa hänen perheensä murhan käsitteluy oli. Huone oli varsin prameaj seinällä oli elämän jumalan alttari, ja toisella sivulla oli jonkun muun jumalan alttari. Kapteeni pahoitteli että tutkimukset eivät edenneet. Esittelimme itsemme ja kapteeni Hlenha teki samoin. Tapausta tutki etsivä Pondelou, varsin kuuluisa jamppa. Hän oli kuulemma Jyvämäellä toimistollaan. Asiassa oli ollut komlikaatioita, kaupunginvaltuusto oli ollut kiinni viehättävän vartiokapteenimme takapuolessa tämän keissin kanssa.

Bat'roth muistutti että hän oli klaaninsa viimeinen, joten olisi kovin tärkeää että saisimme syylliset kiinni. Kaupunginvaltuusto oli samaa mieltä hänen kanssaan. Hänellä oli siis kolme päivää aikaa löytää syylliset, ja koksa en ollut kokenut murhamysteeriä jotne tämä kiinnosti minua kovasti.

Hyökkääjät olivat ilmestyneet kuin tyhjästä, kulkeneet kahden kortteli matkan, tappaneet yhden kääpiön ja sen jälkeen polttaneet Bat'rothin kotitalon ja perheen. Kapteeni antoi meille luvan tutkia asiaa, ja lupasi meille jopa 100 kultarahaa per naama jos saisimme pitäviä todisteita kasaan. Halfar tinkasi meille vielä 50 kultarahan bonuksen jos saisimme selviellle keitä he olivat ja miten he pääsivät kaupunkiin.

Suuntasimme seuraavaksi Jyvämäelle keskustelemaan etsivä Pondelouta. Portilla meitä hieman tentattiin keitä olimme ja millä asialla, kaartinpäälikön nimellä ei saanut paljoakaan painoa mutta pääsimme sentään sisään. Pondelou oli toimistossaan hienoissa vaatteisaan, poltteli piippuaan ja tutkiskeli papereitaan ja pyysi meitä peremmälle. Hän oli kovin charmantti ja mukava herrasmies, vaikka hänen tupakkansa oli varsin jykevää kamaa.

Tapaus oli kovin kutkuttava, hän oli lähinnä teoretisoinut asiasta toimistossaan eikä ollut vielä ehtinyt haastattelemaan silminnäkijöitä. Hän kaiveli hetkisen aikaa arkistooan (joka lojui hajallaan hänen pöydällään) ja kertoi että tapauksella oli useita silminnäkijöitä. Paikalle ensimmäisenä saapunut vartiomies Lenha joka oli portilla. Gram Harham oli haavoittunut kääpiö joka oli ottanut ihmisten miekasta naamaan.

Hyökkäys oli tapahtunut auringonlaskun aikaan tässä aivan linnoistuksen naapurissa. Ponderou ei halunnut antaa meidän auttaa, ei edes kun kovasti koetin lirkutella hänen harmaita aivonystyröitään mutta tämä ei auttanut. Bat'roth kuitenkin lupasi että tämä saisi kapteenin pois hänen takapuolestaan ja saimme luvat toimia kaupungin vartiostona. Pondelou lähti aamupäiväkonjakille ja me jäimme ihmettelemään mitä tekisimme.

Päätimme aloittaa lähimmästä, eli vartiomies Lenhaa joka oli lainnoituksen portilla. Ilmeisestikkin he eivät olleet kovinkaan yhteistyhaluisi mutta kun muistutimme että tästä saattaii seurata sotaretki, joka ei ollut kovinaan hauskaa. He kertoivat että olivat olleet portilla kun alkoi kuulumaan mekastusta ja he lähtivät katsomaan näkivät yhden kuolleen ja yhdne haavoittuneen kääpiön. Paikalla oli väkijoukko joka seisoskeli palavan talon ympärillä. Vartija ei nähnyt tekijöitä ja talo oli ilmiliekeissä, mikä oli yllättävää ottaen huomioon että äänet olivat alkaneet vasta vähää aikaa aikaisemmin.

Seuraavaksi suuntasimme tapahtumapaikalle ja jätimme vartijat vartioimaan porttiaan. Suuntasimme paikkaan mihin ihmiset olivat joko ilmestyneet, tai missä heidät oli ensimmäisenä havaittu. Menin itse tutkimaan piemitä kujia samalla kun VonKin tutki paikkaa maagisesti. Zhao tuppasi seuraani kujalle ja katseli paikkoja. Pian VonKin kertoi että havaitsi taikuuden auraa kujaltamme. Halfarkin tuli tutkistelemaan lasinsiruja, ne muistuttivat erehdyttävästi maahistekoa olevilta taikajuomapulloja, VonKin tunnisti ne lasinpuhaltajan leimasta joka oli pullon pohjasta.

Lähdin hieman keräilemmän sirpaleita ja laskin että paikalla oli juotu ainakin seitsämän pulloa, mahdollisesti vielä pari päälle. Rupesimme ihmettelemään että miksi ihmiset olisivat tehneet itsestään näkymättömiä vain kävelläkseen kujalta kadulle. Mahdolisesti tekijät eivät olleetkaan ihmisiä vaan muuta väkeä joka halusi saada aikaan sodan kaupungin ja ihmisten välille.

Seuraavaksi menimme katsomaan rikospaikkaa, joku vanhempi kääpiö tunnisti Bat'rothin. He juttelivat mukavia keskenään, kääpiö oli vanhempi kyttääjämummo joka kirjoitti kaiken ylös kirjaansa. Hän kutsui meidät sisään juomaan lämmintä kääpiösiideriä, menin mieluusti, Konrad-setä oli aina kehunut kyseisiä juomia. Se oli karvasta ja janon sammuttavaa, alkoholiakin oli vallan mukavasti ja kuppikin oli kaunista kääpiötekoa.

Siirryimme keskustelamaan tuosta kauheasta illasta. Mummo oli nähnyt kymmenen "ihmistä" jotka olivat kovasti melunneet ja möykänneet. Ne tunkivasti nopeasti Bat'rothin taloon ja sytyttivät sen palamaan. Muutama minuuttia oli joukolla mennyt talon sisällä. Mummolla oli varsin hyvät silmät, huomasi jopa "lainaamani" pöytähopeat. Yksi "ihmisistä" oli haavoittunut sotavasarasta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli se ettei ovi ollut salvassa. Oli mahdollisesti jätetty auki Bat'rothia varten. Tapauksen jälkeen "ihmiset" pakenivat sivukujalle kohti Auranhelmeä.

Menimme tutkimaan palopaikkaa. Palo oli alkanut eteisestä ja olohuoneestä ja levinnyt nopeasti. Talo oli palanut kivijalkaan asti, metalliesineetkin olivat sulaneet. Huonekkalut eivät kuitenkaan palaneet tarpeeksi kuumana että metalli sulaisi. Nurkasta löysimme kivisen holvin joka oli ilmeisestikkin avattu. Bat'roth epäili että tämän holvin sisältö oli ollut juurikin se mitä hyökkääjät olivat tulleet hakemaan.

Holvin sisällöstä tiesi vain Bat'roth ja hänen (kuollut) perheensä. Ruumiitakin löytyi kadonneiden kääpiöiden määrää vastaavan luvun. Seuraavana oli vuorossa haavoittunut kääpiö. Käväisin hieman puuteroimassa nenääni ja kun palasin löysin ystäväni juttelemassa haavoittuneen kääpiön kanssa. Hän oli kovin nyreissään haltialääkärille joka oli sahannut hänen jalkansa irti. Koetimme paria erilaista kieltä mutta ainakin ihmisten kieltä hyökkääjät olivat puhuneet.

Jatkoimme matkaamme kääpiön jalan irtisahanneet haltiapuoskarin luokse keskustelemaan kääpiön vammoja. Jalka oli isketty miekalla melkein kokonaan poikki. Koetimme kysellä myös kylkeen isketyn henkilön perään mutta tohtorimme ei sellaista muistanut.

Seuraavaksi selvittelimme lasipullojen pohjassa ollut leimaa. Näytimme pullonpohjaa myyjälle mutta hän ei muistanut asioita, ainakaan jos emme olisi asiakkaita. VonKin osti hieman maahislasia joten saime tietää että pullomme oli peräisin maahisten lasinpuhaltamosta. Menimmme myös rohdoskauppiaita jututtamaan Bat'roth ei haluunnut kohottaa mieskuntoaan joten kyselin hieman olisiko hänellä taikajuomaa joka muuttaisi kohteensa ihmisen näköiseksi.

Lasinpuhaltajan luona kysyimme josko hän muistaisi keillle kaikille hän pulloja myi, onneksi olimme oikeassa. Rohtopullot oli myyty kolme viikkoa sitten Hirvhavnin puotiin, auringonnousuun. Sain jopa lyhyen selityksen siitä miten lasinpuhaltaminen toimi, sain jopa yhden pullon puhallettua.

Lyhyen sikakulho aterian jälkeen nappasimme aseemme ja jatkoimme matkaamme rohdosmiehen luokse. Päätimme mennä kaikki etuovesta, jos emme saisi tietoja ulos päätimme mennä yöllä uudestaan hiippailemaan taloon. Koetimme hieman kovistella kauppiasta, erä oli kuitenkin hieman suurempi, oletettavasti kymmenen pulloa. Hän kävi takahuoneessa tarkistamassa, kymmenen näkymättömyysjuomaa hän oli myynyt. Ostajana oli tehnyt tilauksen viikkoa aikaisemmin, tilaaja oli ollut herrasmien Eckbel Ringeson, hakija oli ollut eri henkilö. Molemmat olivat olleet hyvin lyhyitä, kääpiöitä lyhyempiä joten oletettavasti olivat maahisia. Ensimmäinen oli kohtelias sekä asiallinen, noutaja oli tullut hyökkäystä edeltävänä päivänä. Noutaja oli rujo puolituismies.

Jäimme hieman pohtimaan asioita mutta rohtomaakarilla oli samanlainen tilaus neljää kuukautta aikaisemmin. Menimme takaisin rikospaikan läheisyyteen ja lähdimme katselemaan suuntaa minne ihmisemme olivat kadonneet. Haastattelimme myös vastaantulijoita, eräs kauppias oli nähnyt ohijuosseet miehet. Kello lähestyi neljää kun kävelimme katua pitkin, istuskelimme eräässä mukavassa katukojussa kun VonKin tuli kertomaan että oli löytänyt lisää sirpaleita. Kyseessä oli hiljainen sivukuja jonka katuojasta sirpaleet löytyivät.

Pian ylhäältä ikkunasta minulle alkoi lirkuttelemaan toinen haltia. Hän oli kovin kohtelias ja oli tutkinut kujaa josta hän ammensi runouttaan. Kaksi vikkoa aikaisemmin hän oli nähnyt joukon, kuin jalonpeurat ja varsat olivat rynnänneet mäkeä alas. Olivat kohdanneet pimeässä pienen toverin. Kohtaamisessa vaihdettiin nopeat sanat ja maljat ja sen jälkeen pieni henkilö oli poistunut paikalta, seuran kanssa.

Halfar varmisti että yöhön katoavat ihmiset olivat kutseneet puolituistaan Tikuksi. Jatkoimme matkaamme Mursekeen kaupunginosaan. Ristityt Kirvekset nimisessä ravintolassa, siellä oli käynnissää kääpiöiden joukkoitsemurha. Tilasimme tuopit, se oli tuhtia kamaa, lusikka pysyi siinä pystyssä. Halfar kyseli hieman Tikun perään, ja esiteltyään kahta kultarahaa tarjoilijatar parkkeerasi hänen syliinsä.

Tikku oli kuulemma pyörinyt kaupungissa, oli myymässä neljän kujan päässä. Halfar tarjosi vielä kierroksen koko baarille, minkä jälkeen lähdimme etsimään puolituistamme. Pimeällä kujalla kahden ränsistyneen kääpiötalon välissä näimme tynnyrin päällä istuvan puolituisen. Zhao lähti tiedustelemaan mutta puolituinen lähti pinkomaan karkuun ja mehän menimme perään. Juoksin elukan nopeasti kiinni mutta en saanut otetta siitä.

Puolituinen karkasi sivukujalle joten syöksyin perään, heikkolahjainen puolituinen ei tietenkään pärjännyt ylivoimaisille haltiajaloilleni. Onnituin ketterästi loikkaamaan kusilammikon ja koetin kampittaa puolituista mutta epäonnistuin edelleen. Kujalta saapui kärry jonka ali syöksyin ja koetin taas kaataa puolituista epäonnistuen jälleen. Kolmas kerta kuitenkin toi tuloksen ja sain mokoman elukan kiinni, pyörimme hieman mutaisella kadulla.

Halfar iski puolituista leukaan. Jan pesi puolituisen läheisessä sadevesitynnyrissä. Yllättäen se osasi jopa hiemna puhua mutta ei oikein muistanut tai ymmärtänyr mitään. Loppujen lopuksi varsin oletettava lopputulos. Puolituinen onnistui karkaamaan uudestaan kun Jan päästi hänestä hetkeksi irti. Lähdin perään varjoissa juosten, pian hän juoksi ovelle, koputti siihen ja hänet päästettiin sisälle.

Muukin seurueemme saapui paikalle, muut ihmettelivät ovea, tarjotessaan sorkkarautaa esitin että koputtaisin oveen. Tätä koetin ja oven tarkasteluluukusta katsoi silmäpari joka kysyi kuka olin. Valehtelin olevani näyttelijä Alae Reman, jos tappajat lähtisivät hänen peräänsä se olisi sille nartulle aivan oikein. Kääpiö osoitti minua varsijousella ja käski sisään. He istuttivat minut tuoliin ja alkoivat kyselemään. Jatkoin valehtelimistani että olin törmännyt kavereihini Ritityissä kirveissä ja he olivat lähteneet hakemaan kamaa. Kun he lähtivät Tikun perään kerroin liittyneeni takaa-ajoon. He kysyivät että olinko tyhmä, ja vastasin myöntävästi. He päättivät että vievät rahani ja lähtivät Tikun kanssa Ristittyihin Kirveksiin hakkaamaan kavereitani, yksi kääpiö jäi vahtimaan minua.

Pian takaovelta kuului huuto "ne on täällä" ja viimeinenkin kääpiö poistui huoneesta. Keräsin jouseni sekä miekkani ja lähdin pihalle ampumaan jotakuta selkään. Ovella oli häröpallo käynnissä, yksi kääpiöistä oli varsijousen kanssa joten iskin säiläni hänen niskastaan läpi. Jos hän tähtäili kavereitani varsijousella joten hän varmaankin oli antanut suostumuksensa siihen että hänestä iskettiin metri metallia läpi. Seuraaavaksi annoin metallia päälikkökääpiön kädestä läpi, mitäs käski minua laittamaan kättäni pölkylle. Tästähän se suuttui ja siki minua miekalla, paskiainen! Kun Bat'roth huusi että hänet täytyi ottaa elävänä iskin pomon tajuttomaksi säiläni käsisuojalla.

Koska taistelu näytti olevan hyvässä jamassa, kaksi kolmea vastaan meidän eduksemme, syöksyin sisään taloon etsimään Tikkua. Näin jäljet jotka olivat jääneet Tikun murjotusta nenästä. Jäljet johtivat huoneeseen, astelin varoen sisään ja näin siellä kaksitoista samnlaista kääpiötä kun mitä olimme takakujalla kurmottaneet, päätin poistua takavasemmalle aikaa nopeasti mutta silti salavihkaisesti.

Tuli kujalle, Jan ja VonKin olivat vielä jaloillaan, Bat'roth sekä Halfar olivat maassa makaamassa. Koetin pitää ovea kiinni ja VonKin löivät sorkkaraudan oven pönkäksi samalla kun oven takaa tusinan verran vihaisia kääpiöitä (ja yksi puolituinen) oli tulossa ovesta läpi. Jan tuli mukaan pitämään ovea kanssani. VonKin tunki Halfarin säkkiin(?) samalla kun koetimme pitää ovea kiinni. Oven kurkistusluukusta työnnettiin varsijousi, joka ei onneksi osunut minuun. Jan heitti Bat'rothin sisään VonKinin säkkiin, nappasi

Lähdin itsekkin juoksemaan. Ikuisuudelta tuntuneen pakomatkan jälkeen dumppasimme Halfarin ,Bat'rothin sekä VonKinin omaisuuden kadulle kahden järkyttyneen vartijan eteen. Vartijat uskoivat että tilanne oli paha kun näkivät mukanamme olleen rikolliskääpiöpomon ja lähdimme kohti linnoitusta. Paikallinen lekuri kyseli meiltä että kuka tämä kääpiö oli. Koska emme tienneet vartioston päälikkö kertoi meille että pomo oli tunneliliigan päälikkö, varmaan joku varsin ikävä henkilö. Oli kuulemma yksi kaupungin suurimmista rikollisista.

Lääkäri kovasti halusi amputoida jotain joten ehdotin rikollipäälikön kättä jota olin telonut säilälläni. Annoimme nopean raportin tapahtuneesta ja tämän jälkeen saimme tiedon että Murskeessa oli täysi jengisota käynnissä, kahdeksan asteikolla yhdestä kymmeneen. Vartiokapteeni ei ollut kovinkaan tyytyväinen, hänen pitäisi selittää enemmänkin asioita kaupunginneuvostolle ja pelkkä "Murske" ei riittänyt selitykseksi 8. tason mellakalle.

Aurinko laski ja menin muureille Janin kanssa katsomaan palavaa slummia ja nauttimaan hieman vartiokapteenilta lainaamaani konjakkia.

Muurihäjyt vastaan Maahai

Aamu koitti lämpimänä ja kirkkaana. Pieni jomotus takaraivossani ja tyhjä konjakkipullo kertoivat että ilta oli ollut ihan mukava. Yrmeät vartiomiehet pyysivät meidät tapaamaan kapteeni Hlenhaa. Menimme siarashuoneelle missä loput ryhmästämme olivat palanneet Elämän jumalan valtakuntaan. Vartiokapteeni kertoi että eiliset toimemme olivat aiheuttaneet kovin ison riesan heille. Hänellä oli meille visainen kysymys, hän arvuutteli miksi oli vielä täällä. Vankimme oli koomassa, eli siis elämän ja kuoleman jumalan siunatussa välitilassa. Bat'roth sylkäisi lattialle ja kaikki tuijoittivat häntä kunnes hän pyyhkäisi lattian puhtaaksi, tämä oli kuitnekin lääkintätupa missä kehosta ulos tulevat aineet laitettiin takaisin sinne mistä tulivat. Pienen keskustelun jälkeen hän päätyi vapaaehtoiseksi lääkintätuvan siivoajaksi.

Vartiopäälikkö palasi arvuutteluleikkiimme. Koetin arvata että hän oli täällä koska tunneliliigan pomo oli täällä, tunneliliiga halusi pomonsa takaisin ja kaupungin magistraatiti halusivat kyseisen kääpiön hirsipuuhun. Hän oli myös nyreissään koska hän plakkasi meidät vähentämään, ei lisäämään, ongelmia. Kaupungin avaimenhaltija oli ollut kovin pettynyt Murskeen tapahtumiin, mellakat ja jengisodat eivät olleet kaupunginvaltuuston mieleen.

Puhe siirtyi bonukseen jota saisimme tunneliliigan päälikköön, vartioston budjetti oli kuitenkin rajallinen ja oli menossa örkkisotilaiden palkkamiseen Murskeen rauhoittamiseksi. Hän ehdotti meille että vielä tänään menisimme takaisin murskeeseen jatkamaan rikostutkimusta. Jos halauisimme saada palkkiomme miedän pitäisi palata murskeeseen ja korjata sotkumme. Toinen jengi oli Muurihäjyt, jotka olivat juuri nyt sodassa Tunneliliigan kanssa. Asiaa auttaisi jos kaappaisimme myös muurihäjyjen johtajan, tosin elävänä häntä ei tarvinnut tuoda. Moraaliini hieman sattui tälläinen tappaminen, hän ei välttämättä antanut suostumustaan siihen. Kohde oli puoli-örkki, mikä tarkoitti että tarvitsisimme isommat kottikärryt.

Emme esittäneet lisää kysymyksiä sillä ne saattaisivat rajoittaa luovuuttamme. Ulkona haisi aamukaste ja palanut kaupunki. Koko kaupunki ei sentään ollut palanut mutta Murskeen suunnasta nousivat ilkeän näköiset savupatsaat.

Meimme kyllä-henkilön rohdoskauppaan ostamaan parannusjuomaa. Koetin tarjota neljää kultarahaa mutta 8% hinta ei kelvannut. Lähdimme kulkemaan Murskeen suuntaan, vastaan tuli pakolaisia. Koetin kysellä mikä heillä oli hätänä, perhe oli menettänyt kaiken. Tämä oli alkanut siitä kun jotkut viisi hullua oli kidanapannut Tunneliliigan päälikön. Totesin että moinen toiminta oli juuri Alae Rejamin tapaista.

Jatkoimme matkaamme samalla kun spekuloimme että mitä olimmekaan saaneet aikaan. Saavuimme vankkureista ja laatikoista kyhättyihin barrikaadeille jotka koettivat pitää Murskeen väen siisteissä jonoissa. Näytimme johtavalle kerrsantille lappuamme jossa kerrottiin että olimme avustavia etsiviä. Kerasantti ymmärsi että me olimme ne kusipäät joiden takia vartiosto oli ylitöissä.

Kyselimme hirman Muurihäjyistä, muurin lähellä asustivat ja salakuljettivat kamaa muurin ali. Heillä ei ollut aikaisemmin ollut näin paljoa kaunaa Tunneliliigan kanssa. Oletettavasti Fuergon katoaminen aiheutti valtatyhjiön alueelle. Tämä oli aiheuttanut 1400 siviilin pakolaisaallon, kuolleiden määrä oli tuntematon mutta ainakin 300, palopommit tekivät pahaa jälkeä täyteenpakatussa slummissa.

Joku elukka tuli kysymään auttaisimmeko hänen naapuriaan jonka niskaan tippui talo. Halfar jutteli sille, ja koska muitakaan johtolankoja ei ollut ehdotin että menisimme sinne. Halfar sai selville salaisen reitin tytön kodin raunioille. Menimme kujalle mistä löysimme tikapuut, ehkäpä ne kestäisivät Örkinkin painon. Halfar kipusi katolle, menin perässä. Ylhäällä oli kattolautoja joita saattoi irrottaa sillaksi. Samalla kun ihmettelimme lankkuja Zhao Kuan loikkasi naapuritalon katolle. Halfarkin lähti hänen peräänsä, varsin tyylikkäällä hypyllä, tuulen mukana naapuirtalon katolle.

Von Kin, minä ja Bat'roth noukimme tikkaat ja laitoimme ne talojen väliin, Vonkin pääsi yli ilman ongelmaa, minun allani tikkaat natisivat jo uhkaavasti ja kun tuli Batrothin vuoro puolapuut alkoivat katkeilemaan hänen allaan. Päästyään metrin päähän tikkaiden puolapuut pettivät ja Bat'roth jäi roikkumaan viiemisistä puolista käsistään. Halfar koetti napata kääpiöstämme kiinni, mutta onnitui vain murtamaan viimeisenkin puolan. Onneksi Zhao sai napattua Bat'rothin ja nostettua hänet katolle. Alhaalta kadulta kuului juoksuaskelia, Vonkin vilkaisi alas, kertoi että siellä juoksi kaksi kääpiötä nuijien ja kirveiden kanssa. Emme jääneet tutkimaan asiaa tarkemmin.

Katsoimme ympärillemme, osasta taloista nousi savua. Bat'roth osoitti että allamme kadulla oli katukivet myllätty, aivan kuin jokin valtava peto olisi riehunut siellä. Pääsimme puoleenväliin matkaan kattoja pitkin ja päädyimme palaneen talon raunioille, siitä puuttui katto mutta se vain helpotti sisään hyppäämistä. Loikkasin sisään mutta kohta mihin laskeuduin oli mädäntynyt joten räsähdin kainaloitani myöten lattiaan. Vonkin tuli vähän huonommin alas.

Pohjalla oli tuhkaa muttei timantteja. Siellä oli noin kahdeksan palanutta raatoa, joku näistä varmasti olikin mainittu naapuri. Bat'roth kysyi olinko koskaan kokeillut palanutta, jäähtynyttä ja märkää puolituista. Vaikka en sitä ollutkaan koskaan kokenut, ei kaikkea sentään ollutkaan tarkoitus kokea, ellei sitten ollut todella lähellä Ennuita.

Meillä ei ollut edelleenkään johtolankoja. Olimme varsin lähellä eilistä Tunnelilliigan päämajaa, Muurihäjyt saatoivat olal siellä, tai sitten he olisivat muurin lähettyvillä. Bat'roth muisti tikun joten lähdimme eilisille mestoille, joko siellä olisi muurihäjyjä tai vaihtoehtoisesti Tunneliliigaa joka tietäisi missä oli Tikku.

Lähdimme hiipimään kujia pitkin, niin pitkälle kuin pytyimme, kohti tunneliliigan päämjaa. Vonkin johti meitä sivukujia pitkin korttelin päähän kohteesta. Edessämme oli korttelin verran pääkatua. Katu edessämme oli myös myllätty. Zhao huomasivettä vastapäisellä kujalla kyhjötti kääpiö, istui maassa ja nojasi seinään. Hiipailin kääpiön luokse ja koetin hieman haastatella häntä. Jonkin ajan kuluttua aloin hieman ihmettelemään hänen kalpeaa olemustaan, lasittunutta katsettaan ja rinnassa törröttävää veistä sekä kyselin että olikohan hänellä kaikki kunnossa.

Kadulta kuului kova pamaus ja Zhao dyykkasi kujalle kanssani. "Miksi puhut ruumiille, meitä ammutaan" Zhao huusi. Oletettavasti kyseessä oli joko Vonkinin tulikeppi, tai mahdollisesti samanlainen vehje. Koetimme vilkuilla katua pitkin ja mukava savunpöllähdys paljasti ampujan paikan kadun päässä olevan talon ikkunasta. Huonona puolena oli se että talo oli juurikin siinä suunassa mihin olimme menossa.

Kuulimme myös murisevaa ääntä, se kuului pöllökarhulle, pöllön ja karhun mystiselle ristisiitokselle. Se oli kujalla misät olin poistunut missä muu seuruemme vielä oli. Tarjosin oliolle nuolta nokkaan, en ollut koskaan syönytkään moisia olioita. Kujalla tuli tungosta kun Zhao ja Bat'roth menivät pieksemään pöllökarhua samalla kun Vonkin ja Halfar tarjosivat ukkosta, toinen tulikepistä ja toinen tuulen jumalalta.

Pöllökarhu ei selkeästikkään halunnut jatkaa tappeluaan vaan lähti pakenemaan paikalle. Koetin kysyä mitä söisimme iltapalaksi, Halfar muistutti että meillä oli vielä tark'ampuja paikalla, kadulla oli vielä kuusi jannua tulossa jonossa katua pitkin. Toisella puolella olevat kaverini näyttivät jäävän taistelemaan joten kipusin katolle katselemaan tilannetta. Kadulla oli kuusi jamppaa tulossa kohti kavereideni kujaa, en kuitenkaan osannut sanoa mitä asiaa heillä oli joten en tehnyt vielä mitään.

Katselin hieman talon päässä ollutta taloa josta meitä oli aikaisemmin oli ammuttu mutta en nähnyt ketään, paitsi kuusi kääpiötä kadulla. Ammuin varoituslaukauksen ensimmäisenä kulkeneen kääpiön niskaan, ja käskin heitä pysähtymään. Kostoksi kääpiö löi Vonkinia kostoksi. Ammuin toista kaveria joka lähti jahtamaan paennutta Vonkinia. Osuin yhtä kääpiötä varsin pahan oloisesti, mutta toisaalt amitäs ei lähtenyt karkuun, ainakin meillä oli iltapalaa.

Kadulla oli enää vain kaksi kääpiötä, käskin niitä antautumaan mutta ne vain lähtivät juoksemaan kohti kujaa missä tikaspuuni ylös katolleni olivat. Hetken keskusteötua tulin katolta alas ja kävelimme Tunneliliigan päämajaan. Ovi oli auki joten Bat'rothin johdolla menimme varsin varovasti sisään. Sisällä oli sotkuista ja haisevaa, koetin hieman muistella eilistä iltaa mutta en ollut tässä osassa taloa.

Talo vaikutti melkoisen tyhjältä, messihuone, kuulusteluhuone ja parakit olivat varsin tyhjiä. Paikallisitimme myös päälikön toimiston, mutta sielläkään ei ollut mitään mielenkiintoista. Löysimme kuitenkin Tikun nukkumasta riippumatosta. Jokainen nappasi yhdestä raajasta kiinni ja Tikku aloitti kammottavan kiljumisensa. Toin paikalle kusiämpärin ja esitin panttomiiminä että dunkkaisimme puolituisen päätä ämpäriin. Bat'roth tuijotti Tikkua, ja tämä yllättäen hiljensi elukan. Huomautin että jos puolituinen muistaisi jotain kahden päivän takaa niin se olisi saavutus sen primitiivisille aivoille.

Elukka ei reagoinut kovinkaan hyvin Bat'rothin kuulusteluun. Vähän aikaa mietittyämme tulimme siihen lopputulokseen että ainoastaan Vonkin ei ollut kiduttanut, rusikoinut tai muuten kiusannut Tikkua. Hän otti keskusteluvuoron hyvänä vartijana. Tikku halusi kusta meidän naamoillemme, sitten kertoisi kaiken. Tuttua hommaa nuoruudestani kun putsasin puolituislättejä nuoruudessani.

VonKin avasi Tikun kädet köysistä ja hän heivasi paikalle roudaamani kusiämpärin Batrothin naamalle. Ihmiset olivat maksaneet Tunneliliigalle ja menneet kellariin, tämä tieto tosin maksoi seuraavan kusiämpärin Zhaon naamalle. Kellarissa oli tukittu tunneli, joka oletettavasti johti kaupungin ulkopuolelle. Saadaksemme lisää informaatiota jouduin suorittamaan vanhan ja ikiaikaisen Alamhan Ga Fonin rituaaliin, normaalihinta 120 kultarahaa, ja Tikku kertoi että tunnelista tuli kymmenen ihmistä ja tuli yhdeksän, tunnelissa oli jotain vaarallista.

Päätimme jättää tunnelin hetkiseksi ja aloimme ihmettelemään muurihäjyjen päälikköä, onneksi, tai Halfarin epäonneksi, Tikku tiesi tämänkin. Seuraavan kusiämpärillisen jälkeen saimme tiettää että muurihäjyjen pomo Jeram oli päämajassaan muurin lähettyvillä. Tikku merkitsi ... tai siis näytti paikan kartastamme. Paikka oli rakenettu muuriin kiinni, helppo paikka kun ei tarvinnut kaivaa pitkää tunnelia. Ilmeisestikkin tulipalloja heitellyt jamppa ei kuitenkaan ollut muurihäjy, mikä oli positiivinen asia. Joku iso olio jota joku jengi käytti tunneleiden kaivuuseen oli repinyt kadun auki.

Tutkimme taloa ja löysimme arkun jonka sisältä löysimme 1600 kuparipenniä, 1500 hopeapenniä ja 50 kultapuntaa. Jopa hieman jalokiviä noin äböyt 100 kultarahan edestä. Arkku katosi Vonkinin maagiseen reppuun ja kuselta haiseva seurueemme lähti kulkemaan kujia. Pääsimme korttelin päähän Muurihäjyjen päämajasta.

Koetimme tehdä strategiaa ja yllättäen Tikku ei tarjonnut vähäistä älyään meille. Zhao tätä hieman ihmetteli ja huomasi Tikun tuijottelevan kauhuissaan kujan toisessa päässä. Siellä oli valtava olio, kovakuoriaisen ja hain valtava ristisiitos. Lähdimme juoksemaan kohti Muurihäjyjen taloa kohden kauheaa meteliä pitäen ja kovakuoriaishai tuli perässä. Muurihäjyjen vartijat olivat älykkäitä ja lähtivät pois paikalta.

Juoksin kauheaa vauhtia ovelle, napsautin salamana oven auki tiirikallani samalla kun kovakuoriaishai tuli perässä. Ryntäsimme sisään, vartija katseli meitä silmät suurina kun juoksimme hänen ohitsensa. Vartija ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä kovinkaan pitkään ennenkuin maahai tuli oven läpi ja söi vartijan.

Rynnimme portaita ylös ja takanamme Maahai runttasi portaat takanamme ja talossa oli täysi kaaos päällä. Nappasin yhtä vartijaa ja kysyin missä pomo oli? Vartija viitasi kädellään ja lähdimme "varoittamaan" pomoa. Maahai söi yhden vartijan alkupaloiksi ja näytti vielä olevan kovin nälkäinen. Tajusin että Tikku roikkui selässäni, huomautin hänelle että tämänkertainen märkä läikkä selässäni maksoi sen 120 kultarahaa.

Oikealla puolellamme ovi aukesi ja puoliörkki astui ulos, ihmetellen mikä meno hänen päämajassaan oli päällä. Halfar koetti käskeä örkkiä hyökkäämään mutta tämä ei toiminut. Juoksimme puoliörkin ohi hänen toimistoonsa. Siellä käännyin ympäri ja jäin katsomaan puoli-örkki maahai ottelua. Vaikka se olikin epäurheilijamaista annoin maahaille yhden nuolen nahkaan, mutta olio oli hieman liian vahva nuolilleni.

Talo tuntui siltä että se olisi sortumassa joten poistuimme ikkunasta kadulle. Takanamme rakennus romahti kasaan. Koska takaamme kuului vielä erikoista murinaa joten jatkoimme pakoamme. Zhao nappasi Vonkinin kantoonsa. Emme kuitenkaan halunneet viedä mokomaa oliota keskustaan kiipesimme läheisen talon katolle.

Ylhäältä katsoen näin loven olion panssarissa johon upotin nuoleni. Olio sukelsi maan alle ja loikkasi ylös talosta missä olimme. Halfar, Batroth ja Vonkin tippuivat katon reiästä alas asuntoon leikkimään maahaon kanssa, Zhaokin lokkasi reiästä ja liityi iloiseen joukkoon toisessa kerroksessa. Kaameasti karjaisten urhea örkkisoturi survoi valtavaa asettaan maahain nahkaan ja maalasi huoneen seinät olion verellä.

Toinenkin lattia sortui talossa olleiden jalkojen alta. Jatkoin nuolien tarjoamista oliolle ja se pikkuhiljaa näytti hiljenevän. Kaikki ystäväni olivat hengissä, saavutus sinänsä, ikävä kyllä Tikkukaan ei ollut kuollut pelkoon tai muuhun vastaavaan, puristeli rintojani pienillä likaisilla käsillään.

Koska kohteemme, ja iso hirviö olivat kuolleet, palasimme tukikohtaan antamaan raporttiamme. Zhao leikkeli elukasta hieman lihaa ja päätimme poistua paikalta, ainakin enennkuin Muurihäjyt tulisivat katsomaan mitä täällä oikein oli sattumassa.

Marssimme Murskeen portille missä vartijat katsoivat meitä hetkisen ja sen jälkeen he saattoivat meidät linnoitukseen missä saimme antaa raporttimme rouva kapteenille. Sulkeisharjoitukset päättyivät kun kapteeni siirsi huomionsa meihin. Kysyimme että tiesikö hän että kaupungissa oli Bullette irrallaan. Kapteenin pää naksui ikävästi mutta lopuksi hän käski meidät pesutupaan, sulkeisissa ollut osasto sai nakikseen siivota sotkumme Murskeessa.

Luovutin Tikun vanginvartijalle ja menin kuuraamaan itseäni kääpiön ja puolituisen virtsasta. Naapurista kuului väkivallan ääniä mutta en antanut niiden häiritä itseäni, kyllä kylpy vain tuntui hyvältä.

Päivälliseksi oli voissa paistettua bullettea, aika kamalan makuinen elukka kyllä oli. Vonkin oli hieman piesty mutta elossa. Zhaoimme hieman rahoja aikamme kuluksi. Pohdiskelin hieman miltä tikku tikussa maistuisi mutta urophiliset puolituiset vaativat hieman liikaa puhdistusta ja perkausta joten jätin ajatuksen sikseen.

Perinteisen örkkiaamiaisen (tarvitsi kolme loitsua että sen pystyi syömään) jälkeen lähdimme takaisin Murskeen suuntaan. Meillä oli iltapäivään kello 16:00 asti selvittää tapaus. Murskeen barrikaadit oli jo purettu mutta muutama vartija maleksi paikalla. Kersanttiystävämme näytti siltä ettei ollut nukkunut muutamaan vuorokauteen. Lupasin hänelle että emme tänään hankkisi hänelle lisää työtä, mutta hän ei vastannut, olisiko kuollut jaloilleen.

Vartiojoiden määrä kaduilla oli lisääntynyt, tosin olivat sen verran väsyneitä että en ollut varma oliko heidän huomionsa paikalla. Teimme pienen kiertoliikkeen ja kävimme vilkaisemassa Muurihäjyjen (entistä) päämajaa. Jotkut raukat yrittivät raahata maahain raatoa pois. Edessämme avautui kasa raunioita joka oli vielä eilen rikollisuuden ja pahuuden pesäpaikka. Katselimme ylepinä aikaansaannoksiamme ja jatkoimme matkaamme.

Tunneliliigan päämajalla oli muutama kaupungin vartija istuskelemassa portailla. Näytimme sinettiämme heille ja koetimme selittää mitä olimme tekemässä. Lopulta pääsimme sisään talolle ja törmäsimme herra Pöndelööhön. Kerroimme että olimme selvittelemässä rikosta ja annoimme nopean selonteon tapahtuneesta.

Menimme salakuljetustunnelin päähän, siellä oli tuolilla vartija nukkumassa. Zhao yritti siirtää miestä mutta vartija heräsi siihen. Hän ei halunnut päästää meitä tunneliin mutta kun lupasimme että jos hän ei näkisi meitä, me emme nähneet hänen nukkuvan täällä.

Siirsimme kivet ja parrut pois ja tunkkainen haju tulvi reiästä. Loihidin valoa tikkuun (siis keppiin, en urofiiliseen puolituiseen) ja heitin sen alas. Tikku valaisi kymmenen metriä alapuolellamme olevan tunnelin. Otin itse taaimmaisen paikan rivissä. Heti kun olin päässyt tunneliin vartija työnsi puisen levyn paikalleen ja alkoi kasaamaan kiviä tunnelin tukoksi.

Tunneli vietti alaspäin ja pian konkkaronkkamme pysähtyi, edessä näytti olevan seinä. Seinässä tosin oli aukko mutta se oli vain metrin mittainen. Aukko johti hieman suurempaan käytävään, toisessa päässä uutta käytävää oli romahtanut paikka mutta oisessa päässä oli pääsy toiseen käytävään. Jatkoimme avoimen tunnelin suuntaan. Tämä kymmenmetrinen tunnelinpätkä ristesi kahteen suuntaan. oikean puoleinen haara oli romahtanut mutta vasemmalla puolella oli kääpiötekoinen kiviovi.

Batroth yritti koputtamista (vasaralla), se ei auttanut. Ovessa oli varsin uutta tekoa oleva kääpiölukko jonka sain näppäraästi avattua. Ovi aukeasi ja tarjosin Batrothille (ja kaikille muillekkin) tietä. Itse jäin perää pitämään.

Olimme suurehkossa neliskanttisessa huoneessa. Se oli täynnä erilaisia laatikoita ja tynnyreitä, tämä oli mahdollisesti Tunneliliigan varasto. Avasin satunnaisen tynnyrin mutta se oli tyhjä. Vonkin meni toiseen päähän huonetta, mistä hän oli löytänyt oven. Hieman paikkoja pengottuani en löytänyt mitään kummempaa, puolituismakkaroita suolaliemessä, oletettavasti täällä säilytettiin vain bulkkitavaraa. Jaktoimme amtkaamme, moni käytävä oli romahtanut mutta onnistuimme löytämmään ehjää reittiä. Erään romahtaneet tunnelin luota löysin varsin puhtaan luurangon. Menin tutkimaan luurankoa mutta kauhea kirkuminen täytti korvani, se tuntui tulevan käytävässä kasvaneista sienistä.

Vonkin tunnisti sienet huutosieniksi, Zhao meni ja polki ne paskaksi pitkin käytävää, meteli oli korviahuumaavaa. Tattien tallominen hiljensi tatit. Batroth ja Zhao alkoivat huutamaan koska eivät kuulleet mitään mutta kun Halvar alkoi osoittelemaan sormillaan he hiljenivät. Halvar kuiskutti meille jotain naksutuksesta.

Havar osoitti käytävän suuntaan samalla kun osoitteli Zhaon yleiseen suuntaan. Korviimme alkoi kuuluumaan outoa piipitystä. Pian valtava aalto rottia juoksi jalkoihimme, koetin tehdä uniloitsua mutta rotat eivät jääneet paikoilleen vaan jatkoivat matkaansa Murskeen yleiseen suuntaan. Katsoimme käytävään mistä Rotat olivat tuleet. Hetkisen perästä alkoi kuulumaan naksutusta. Harmaa käytävä aaltoili, muuttui mustaksi ja alkoi vyörymään meitä kohden. Pian musta massa paljastui massiviseksi läjäksi tuhatjalkaisia.

Ammuin nuolen tuhatjalkaislaumaan ja aloitin taktisen vetäytymisen. Koetin laulaa tuutulaulua mutta se ei vaikuttanut hyönteisiin. Onneksi kuitenkin miekat, palavat vasarat ja tuulen jumalan lattiaan iskeytyvä penis vaikutti niihin.

Lopulta saimme tuhatjalkaiset hengiltä, kun laitoimme hieman valoa näimme käytävää pitkin tulevan aallon, tällä kertaa kauniin okrankeltainen limaläjä. Olin joksus kuullut näistä, vaunujen kokoinen ameeba oli tulossa varsin hyvää vauhtia meitä kohden. Löimme oven kiinni perässämme ja aloimme siirtymään Mursekken suuntaan samalla kun okrelima tihkui oven karmien läpi.

Menimme reiälle ja Halvar ojensi Vonkinin minulle. Koetin hieman auttaa häntä mutta onnistuin vain kaatumaan hänen kanssaan limanuljaskan reitille. Pääsin juuri ja juuri ylös kun limanuljaska lääppi valejalallaan Vonkinia. Juokisn suojaan Zhaon selän taakse ja tarjosin limanuljaskalle nuolta sen naamanvastineeseen. Zhao jakoi limanuljaskan kolmeen osaan, tämä ei kuitenkaan limoja hidastanut.

Jatkoin vetäytymistä ja nuolien tarjoamista limoille. Takaa kuului taas kun tuulenjumalan mahtava penis iskeytyi johonkin. Tätä ääntä seurasi putoavien kivien ja puolihaltian ääni.

Ammuin yhden kolmesta limasta hengiltä, toisenkin. Batroth koetti myös ampua mutta jotenkin onnistui ampumaan ohi. Vaihdoin säilään ja sivalsin viimeisenkin limanuljaskan hengiltä todeten "Siitäs sait senkin kusiläjä" (ei tämä ei ollut selvästikkään vahvimpia päiviäni).

Ylhäälä Pondelou valitteli Halvarin räjäyttävää luukunavaamista. Palasimme tutkimaan luurankoa, kun olimme siivonneet käytävän syöpäläisistä. Luurangon luona ei ollut vaatteenriepuja, mahdollisesti ne olivat päätyneet limanuljaskan sisään. Batroth löysi kurkea esittävän rautasoljen, oletettavasti tämä oli kuulunut ihmiselle. Kysyin että tekivätkö ihmiset omaa metalliesineitään vaiko oliko se mahdollisesti varastettua kamaa.

Jatkoimme matkaamme, jännittäen mitä vielä kohtaisimme näissä käytävissä. Tällä kerralla Vonkin avasi lukitun oven, hänkin näemmä osasi. Ovi johti käsinlouhittuun tunneliin joka vietti ylöspäin. Zhao kertoi meille että tunnelit oli kaivettu piirityksiä varten, vastatunneleiksi joisa pystyi hyökkäämään piirittäjien tunneleiden kimppuun. Saavuimme samanlaiseen tunnelin suuaukkoon mitä oli myös Tunneliliigan kellarissa.

Zhao ei saanut luukkua auki, ja koputtaminenkaan ei tuntunut auttavan. Vartin verran odoteltuamme ylhäältä alkoi kuulumaan mölyä, ehdotin että Batroth meniis edeltä, koska oli kääpiö kuin tunneliliigan jäsenetkin. Ylhäällä puolituinen avasi luukkua, Batroth koetti otta hänestä otetta muttei onnistunut joten puolituinen oli kovin hämillään.

Halfar huusi että olimme poliiseja, tähän vastattiin iloisella huudolla "Meidän täytyy varmaan tappaa teidät ja raiskata teidän kallot". Siirryin vähän parempaan suojaan sillä yllämme olevasta reiästä alkoi satamaan kiviä. Kun reitti oli selvä kipusin itsekkin ylös matalaan maakellariin missä oli neljä jurputtavaa puolituista. Joku pahuksen puolituinen huusi iljettävän taisteluhuutonsa "Sarsaparilla!" ja iski haisevan sukkansa neneälleni, en tiedä kumpi oli pahempi, sukassa ollut kivi vaiko sukan haju.

Lauloin pienen tuutulaulun ja puolituiset nukahtivat mukavasti. Laitoimme puolituiset pakettiin ja minä katselin herkullisimman näköisen puolituisen meille iltapalaksi. Nousimme maakellarista pihalle, siellä oli paskantavia elukoita ja pieni paskainen mökki jota vartioi iso koira. Kaupungin muurit olivat takanamme. Ehdotin että kävelisimme kaupunkiin ulkopuoleltamme sillä tunnelit haisivat ikäviltä. Tosin neljä puolituisvankiamme saattaisivat aiheuttaa kysymyksiä kaupungin portilla.

Enenn kun lähdimme menin tarkistamaan puolituistan asuntoa, piparminttueen tuoksu täytti mökin, puolituisilla oli varsin paljon rahaa. Sammutimme talossa hellat ja kynttilät, Zhao onnistui löytämään lukitun laatikon ja lukko oli örkkiä vahvempi joten hän toi sen meille. Vonkin halusi esitellä omia tiirikointitaitojaan joten häne koetti ensin. Hetkisen kuluttua pääsin näyttämään hänelle miten asia oikein tehdään. Avasin laatikon varovasti (ansojen [ja mimicien] varalta) siellä oli neljä pulloa jotain nestettä.

Vonkin kaatoi meille hieman piparminttuteetä ja pipareita samalla kun tutkiskelimme puolituisten omaisuutta. Pian kyllästyimme koiran möykkään joten lähdimme kohti kaupungin portteja. Vartijat hieman ihmettelivät tynnyreitämme mutta Pondelöön sinetti päästi meidät sisälle.

Veimme puolituiset vankilalle, syytettynä kaupungin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja epäilystä salakuljetusliigaan kuulumisesta (yleinen vittumaisuus ei ollut rikos tässä kaupungissa, koska puolituiset liikkuivat kaupungissa vapaasti) Hahmottelimme hieman luurankoa paperille samalla kun istuimme kevyellä lounaalla eräässä viehättävässä katukahvilassa. Kävimme myös läpi tarinamme.

Silosuunin kaupungin ratkaisijat

Menimme hallintorakennukseen, pääsimme vastaanottovirkailijan läpi varsin yksinkertaisella selityksellä ja annoimme raporttimme kapteeni Hlenhalle. Raportin annettuamme kapteeni oli kovin huojentunut kun kuuli että tämän päivän raatoluku oli nolla, vähän oli ongelmia todistusaineiston takavarikoinnin dokumentoinnissa mutta saimme nekin setvittyä.

Emme kuitenkaan saaneet suojattua arvon kapteeniamme kaikelta henkiseltä tuskalta. Hän tunnisti löytämämme soljen aamukurkien heimon omaisuudeksi. Aamukurjet eivät yleensä tehneet mitään tälläistä, sekä heillä ei ollut kovinkaan paljoa rahaa. Batroth kertoi että hänen suvultaan varastettu esine oli hopeateräksestä taottu miekka, se oli arvokas kääpiöille ja sen menettäminen johtaisi sotaan.

Kapteeni ei uskonut että aamukurjen heimo olisi saanut tietoa asiasta, oletettavasti heidät oli joku muu palkannut. Vain Batroth ja toinen kääpiöpappi tiesi aseesta.

Seuraavaksi poikkesimme räätälille ja pesulle. Zhao sai itselleen todella hienon violetin puvun jossa oli massivinen valkoin pitsikaulus, kysyin hieman paljonko puku maksaisi, 100GP oli hinta, per asu. Tämä on hieman ongelmallista sillä meillä ei ollut rahaa saatavilla.

Siiryimme kaupunginvaltuuston luokse antamaan raporttiamme kaupunginvaltuustolle. Tympeä vastaanottovirkailijakin oli yllättynyt seurueemma uusista vaatteista. Pääsimme odotushuoneeseen ja oven takaa kuulimme kun kokous avattiin oven takana. Tunnin verran käytiin ensin kokousta kauppakorttelin vuokra-asioista. Sen jälkeen pääsin antamaan selontekoa tapahtuneesta. Sitä ennen sain tiedon että rakas aurinkohallitsijamme oli astumassa syrjään, jonkun mielestä tämä oli jopa hyvä asia. Kaupunki oli lähettämässä diplomaattista seuruetta ikuistumisriittiin, olisi varmaan tarve hakkiutua mukaan seurueeseen.

Seuraavaksi pääsimme esittelemään saavutuksiamme neuvostolle. Enennkuin ehdin puhumaan joku maahinen loikkasi pystyyn ja kysyi miksi Batroth tutki häntä vastaan tapahtunutta rikosta. Koetin huomauttaa että tämä teki hänestä asiantuntijan tapauksessa. Kaupunginvaltuusto jatkoi hieman tappeluaan ennen kuin oli vuoroni selittää tapahtunutta.

Pääri Nenigrin toimi syyttäjänä, meidät oli palkattu koska olimme oikeasti päteviä, vaikkakkaan emme kovinkaan tavanomaisia. Koetin ensin antaa hieman raporttia mutta normaali dialogi ei auttnut joten lisäsin hieman teatraalisuutta. Sain kuitenkin tarinan kerrottua.

Pitkän säätämisen (ja Zhaon paidan repimisen jälkeen) valtuusto päätti tehdä meistä ratkaisijoita, mitä ikinä se sitten tarkoittikin.

Poistuessamme huoneesta muistimme että emme vielä olleet saaneet palkkaa. Kapteeni Hlenha oli sammunut pöytään ja Tiirastakaan ei irronnut mitään. Hetkisen kuluttua saimme kapteenimme virkoamaan ja palkkiomme käteen, varsin töykeästi tosin.

Saavutettujen voittojen kunniaksi menin illalla Aamunkoiton Lyseon opiskelijoiden suosimaan baariin, Proffan kellariin. Tarjosin ensin kierroksen kaikille, tämän jälkeen lähdin juttelemaan mukavia muutaman paikallisen professorin kanssa. Sain kuultua että Alae Rejam oli tulossa muutaman kuukauden kuluttua kaupunkiin, pitääkin käväsitä "moikkaamassa".

Pääsin majataloomme kello kolmelta, ja neljän tunnin meditoinnin jälkeen olin tuoreena valmiina ensimmäiseen työpäivään. Otin kevyen aamiaisen ja lähdin kavereiden kanssa ilmoittautumaan kaupunginvartioston kaprteenille. Batroth oli ottanut jo tukevat pohjat ja ihmetteli mitä niistä hänen näkemästään kolmesta kadusta oli se mitä pikin piti kulkea, hän näytti ratkaisevan ongelman kävelemällä kaikilla tasapuolisesti.

Syöpäläisaalto

Saavuimme kaupungin toimistoille vain puoli tuntia myöhässä. Byrokraatti ei ollut kovinkaan tyytyväinen, joten lähdimme toivottamaan hyvää huomista myös Lenhalle. Hän kyseli että tiedämmekö mihihin olimme ryhtyneet, kaupungin ratkaisijat lähinnä kuolivat. Vain 74% oli kuollut virantoimituksessa, varsin hyvä ottaen huomioon että elämässä oli kuitenkin 100% kuolleisuus. Tehtävänämme oli ratkaista kaupungille aiheutuneita ongelmatilanteita, tiedustelua, maagisia hirviöitä ja muita tälläisiä asioita joista kaupungin hallinto halusi täyden kiistettävyyden.

Koska ongelmia ei ollut kaiken aikaa, olimme omillamme silloin kun ei ollut tilannetta päällä. Kirstunvartija hoitaisi sitten raha-asiat ja muun sellaisen roinan. Meillä olisi oma toimisto kaupungin toimistossa, kaupungin kansalaisoikeudet, ja varusteitakin saisimme. Hlenha lähti kävelemään kohti tuttua räätäliliikettä, tarvitsimme kuitenkin viralliset univormut. Ehdotin hieman yksilöityjä univormuja meille. Pienen säädön jälkeen olimme sitten punainen, burgundi, vihreä sekä kultainen, itse oli pinkki ratkaisija.

Hlenha oli tyytyväinen ulkonäköömme. Hän antoi meille kullekkin messinkisen vaakunan jolla meidät tunnistettaisiin kaupungin ratkaisijoiksi. Lähdimme tapaamaan kaupungin kirstunvartijaa, taaskin olimme puolisen tuntia myöhässä. Kirstunvartija Hulda Pokulin ei ensin havainnut koputuksiamme mutta jonkin ajan kuluttua hän kutsui meidät sisään toimistoomme joka oli täytetty vanhoilla tomuisilla kirjoilla. Verhot peittivät ikkunoita ja ilma oli kuuma ja tunkkainen.

Kirstunvartija alkoi juttelemaan kanssamme mutta nukahteli kaiken aikaa. Hänen nukahdettuaan vilkaisin hieman pöydällä olleita papereita, näytti olevan meidän kansalaisuuspaperimme. Herätimme kirstunvartijan (taas kerran) jonka jälkeen Kirstunvartija kertoi että työnkuvaamme kuului kaupunginhallituksen ongelmien ratkaisemiseen. Palkka oli 150 kultarahaa kuukaudessa, varsin hyvä siis. Huonomapana puolena oli se että 10% kaikesta keräämästämme rahasta oli kaupungin omaisuutta.

Seuraavaksi lähdimme katsastamaan toimistojamme. Ne sijaitsivat etäisimmän siiven viimeisimmän oven takana. Oven lukko oli tosin jumiutunut joten sen avaamiseen meni oma aikansa, lisäksi ovi oli jumiutunut karmeihinsa, mutta Zhaon napakka potku auttoi tähän. Massiivinen pölypilvi tunki huoneesta sieraimiimme. Paksun pölypeitteen alla oli varsin laadukkaita toimistokalusteita. Ennen kuin ehdimme aloittaa siivouksen, saimme tietää että meillä oli lounastapaaminen puolella päivin ja Tiiralla oli tehtävä jyvämäellä. Lähdin hankkimaan muutamaa siivoajaa, ja lukkoseppää, siistimään huonetta.

Nappasin mukaani yksikätisen puoli-ihmisen, krapulaisen kääpiön ja puolituisen (lähinnä kantamaan roskia ulos). Palattuani minut nakitettiin tauluja siistimään (magialla). Tauluissa on vanhoja ratkaisijoita, ainoat henkiinjäneet olivat olleet Tiira ja jokin vihreän sulan seurue. Näemmä vihreät sulat osasivat asiansa, tarvitsee varmaan tutustua tarmemin, Batroth ei selvästikkään pitänyt tästä. Menin katsomaan Vihreän sulan seurueen lokia mutta Batroth tuli tutkimaan lokia vihaisena, ja kysyi oliko kukaan nähnyt kukkaiskuvioista säilykeruukkua, jotain kääpiöjuttuja varmaan.

Vihersulat olivat toimineet vuoden 500 tietämillä kaupungin ratkaisijoina, olivat samaan aikaan hankkineet hieman tavaraa kääpiöiltä, oletettavasti Batrothin esivanhemmilta. Lounasaika lähestyi joten menimme jututtamaan itse kaupungin avaintenhaltijaa. Harmaapartainen arvokas kääpiöherra. Hän oli tilannut meille alkupaloiksi kääpiöiden hyytelöityjä lihanpaloja ja etikkaan säilöttyjä kasviksia.

Lounaan jälkeen suuntasimme kyyhkystorniin jutustelemaan Tiirran kanssa. Ensimmäisenä nakkinamme oli mennä tutkailemaan mitä aurinkokurjen ihmisklaani oli tehnyt kaupungissa. Meidän tehtävänämme oli etsiä heimo ja laittaa ne multiin, arviolta 50 miestä, naista, lasta ja vanhusta. Orjia sai ottaa niin paljon kun jaksoi. Heimo oli viimeeksi nähty kuukausi sitten 200 kilometriä itäkoiliseen.

Suunitelmamme oli naamioitua kauppiaiksi. Saimme kaksi kirjekyyhkyjä joilla saisimme viestiä kaupungille. Menimme tiedustelujoukkojen parakkiin missä balalaikka soi ja mahorkka haisi. Koetimme hieman kysellä uutisia ruohomereltä. Porukka oli kadonnut, oletettavasti olivat lännen suuntaan matkalla. Joku "Musta kaani" siellä kuulemma oli, mutta siitä ei ollut enempää tietoa, joku heimopäälliikö se oli kait.

Seuraavaksi menimme talleille, siellä oli outoja olioita ja yksi puolituinen. Ilmeisestikkin puolituinen oli Tiistai, näemmä elukoita käytettiin elukoiden hoitamiseen, sinänsä sopivaa. Kipusin hevosen selkään ja havaitsin että sillä oli helpompi ratsastaa kun puolituisella.

Ruohomeren aavoilla alloilla

Seuraavana aamuna keräsimme kamamme, jätimme hyvästit majatalonpitäjälle ja kävimme noutamassa hevosemme. Päätimme että esiintyisimme matkustavana seppänä, sekä hänen vartijoinaan. Tätä varten hankimme läjän metallia josta Batroth pystyi tekemään mitä ikinä ihmiset halusivat.

Kolmisen päivää matkustimme tietä pitkin, takanani kuuntelin Batrothin laulua 99 kaljapullosta. Illalla leiriydyimme ja mukava seurue liimautui seuraamme, saimme tietää että sinisalossa oli rapea meinki, bisens pyöri ja kuningas oli saanut asiat rullaamaan. Sinisalo oli jopa rakentamassa uutta kääpiökotia.

Risteykseessä oli pieni kauppapaikka päällä. Muutaman kilometrin päästä poistuimme tieltä ja lähdimme kohti suuntaa jonka Halfar tiesi pohjoiseksi. Päivän verran kuljimme ruohomerellä ilman että löysimme mitään hirveän mielenkiintoista. Pelkää ruohoa silmänkantamattomiin. Leiriydyimme kukkulan laelle minne VonKin laittoi nuotion joka ei savuttanut kovinkaan pahasti.

Tutkaillessani yötä näin etelässä tienristeyksen valot ja idässä näytti olevan jonkinlainen yksinäinen leirinuotio noin päivämatkan päässä meistä. VonKin esitteli uusia keksintöjään, tulikeppi aiheutti pientä hermostuneisuutta hevosissa. Saimme myös pikakoulutuksen tulikepistä, se kuulemma heitteli pieniä lyijypalloja suurella nopeudella. Kokeilimme sitä Batrothin takomaan metallilevyä vastaan, ja simme siihen muutamankin reiän.

Ammuskeltuamme jonkin aikaa tulikepillä lähdimme matkaaamaan idän suuntaan. Koetimme löytää paikan missä olimme nähneet leirinuotion, mutta koska täällä ei oikein ollut mitään maamerkkejä emme onnituneet löytämään sitä. Yöllä en nähnyt muuta kun tähtitaivaan, joten herätin Zhaon, periaatteessa olisi ollut VonKinin vuoro mutta "vahingossa" herätin Zhaon sen sijaan.

Aamu koitti ja jatkoimme matkamme, Zhao oli nähnyt valoa joten lähdimme seuraamaan sitä. Olimme juuri suunnittelemassa kun kuulimme tuskanhuutoja lähettyviltä. Kipusin hevoseni kanssa läheisen kukkulan laelle mutta sen havainnut mitään. Muukin seurue saapui paikalle ja lähdimme kohti huudon kohdetta. Siellä oli örkki jolla oli ikävä avomurtuma. Itse jäin jousenkantaman päähän ja Halfar meni auttamaan örkkiä, mutta örkki olikin pelkkä illuusio ja joku heitti pulloja Halfarin jalkoihin. Vihertävä olio ilmaantui paikaan mihin pullot särkyivät.

Zhao karautti ratsullan naapurikukkulalle ja minä tarjosin ilmestyneelle viheroliolle nuolta naamaan, se ei vaikuttanut mitenkään kohteliaalta olennolta. VonKin ja Batroth ratsastivat lähemmäs ahjon jumalan siunausten saattelemana. Viherolio loikkasi ilman halki naamalleni ja iski puukollaan rintaani, onneksi paksu nahkahaarniskani pysäytti veitsen. Vaihdoin jouseni miekkaan ja koetin iskeä hevoseni pään päällä seisoskelevaa oliota. Olio nappasi hevosen ohjakset ja hevonen luonnollisestikkin lähti juoksemaan satunnaiseen suuntaan.

Sain hevoseni hieman rauhoittumaan ja aloin kääntämään sitä takaisin taistelua kohden, mutta siellä ei näyttänyt olevan enää mitään. Nopeasti käänsin hevoseni kohti vankkureitamme ja karautin latsuni laukkaan. Vankkurit olivat mäen alla, muita ei näkynyt. Pian takaani alkoi kuulumaan ääniä, oletettavastikkin he olivat saaneet pahaisen illuusiomaagin hengiltä.

Kuollut illuusiomaagi oli haltia, koetimme hieman selvitellä mikä hän oli haltioitaan. Taskuista löytyi 14 (haltiavaltakunnan) kultarahaa sekä kaksi pulloa, toisessa oli nestettä ja toisessa jotain muuta. VonKin tunnisti ne sankaruuden juomaksi ja toisen pullon quickling kranaatiksi, oletettavasti ne manasivat vihreitä olioita paikalle.

Halfar palasi Zhaon hevosen kanssa. Me ihmettelimme että mitä tämä haltia oikein oli tehnyt täällä. Zhao osasi kertoa että tämä oli haltia-armeijan normaalia aseistusta. Siunasimme raadon ja heitimme sen mukaamme kärryille. Keskustellessamme ruumiin kohtalosta Zhao huomautti että emme olleet enää yksin. Ympärillämme oli varsin suuri lauma ihmisiä.

Halfar vilkutti ihmsille, toivottavasti ne eivät koettaisi ampua "viattomia" seppiä. Heillä oli aseet valmiina mutta ainakaan he eivät osoittelleet niillä meitä. Heillä oli keltaiset vaatteet päällään. Halfar alkoi puhumaan jotain heidän kanssaan, näytti hieman raatoa, tämäkään ei aiheuttanut suurempaa reaktiota, oletettavasti ei ollut heidän ystävänsä. Minusta tuntui että ihmiset olivat kovinkin kiinostunut juurikin minusta. Yksi ihmisistä tuli tökkimään rintaani, oletettavasti oli ostamassa minua. Käskin Halfaria kertomaan että en ollut myytävänä, ainakaan kolmella hevosella, kolme SATAA vähintään. Batrothin tarjous 25 hevosesta aiheutti varsinaisen naurunremakan.

(muistutus itselle, muuta itsesi seuraavalla kerralla örkiksi tai muuksi olioksi joka aiheuttaisi vähemmän negatiivisia reaktioita)

Yhtäkkiä Halfar sanoi jotain joka aiheutti koko heimon hiljentymisen. Oletettavasti jokin tabu tällä alueella. Heimo saattoi meidät pois omalta alueeltaan. Halfar kertoi että puhe oli ollut mustasta kaanista, pidetään mielessä että emme puhu tästäkään asiasta.

Seuraava aamu saapui. Navakka tuuli alkoi puhaltamaan ja Halfar koetti pohtia oliko tämä viesti hänen jumallataan (joka tietty oli myös näiden barbaarien jumala). Tuuli tyyntyi heti kun lähdimme seuraamaan sitä, tämä aiheutti lisää syljeneritystä Batrothista.

Matkamme viides ilta saapui. Noin kilometrin päässä meistä kärysi nuotio, näytti jonkinalisen rakennuksen raunioilta. Loihdin itseni vihreäksi örkiksi, rauniot näyttivät olevan vanhaa haltiatekoa. Raunioissa musiikki soi, luutut ja huilut. Saavuimme raunioiden rajalle ja Vonkin huusi tervehdyksen. Oven raosta joku normaalin kokoinen humanoidi vilkutti meille ja viittoi tulemaan lähemmäs.

Hahmo paljastui puolihaltiaksi, hänen seuranaan oli puolituinen, örkki ja ihminen. Kehuivat olevansa seikkailijoita, tarjosimme heille kuivalihaa ja sepän taitoja. Kyselimme hieman aurinkokurjista, mutta he olivat olleet "varsin vittumaisia" viime aikoina. Puolihaltia eistteli itsenä Veitsi Arskaksi, ja esitteli muunkin seurueensa. Halfar esitteli meidätkin, olivat hieman ihmeissään miksi Örkillä oli haltianimi. Koetin kertoa jotain siitä että olin ollut orjana, mutta he ihmettelivät miksi minulle oli annettu nimi. Koska he eivät halunneet syödä muuta väkeä en lisännyt kuivattua puolituista pataan.

Ilta jatkui varsin mukavissa merkeissä, ehkäpä ei olisi pitänytkään vaihtaa ulkonäköä mutta meni jo. Halfar koetti, varovasti tällä kertaa, vaihtaa puheenaihetta mustan kaanin suuntaan. Saimme tietää että musta kaani ei ollut "siisti" tai "chilli jäbä". Kuulemma Mustan kaanin jampat olivat lännessä ja tulivat ryöstöretkille muiden heimojen niskaan. Aurinkokurjet olivat kuulemma neljä päivää länteen täältä, silloin olivat matkalla etelään.

En halunnut enää tuhlata loitsujani näihin jamppoihin ja menin telttaani ennen kuin loitsu raukeaisi. Loitsun rauettua livahdin ulos, koetin hieman vahtia jamppoja mutta en löytänyt paikkaa missä saatoin kiivetä muurin päälle jotne en saanut itsellleni hyvää vartioasemaa.

Aamu koitti ja hyvästelimme uudet "ystävämme". Lähdimme kohti paikkaa missä arvioimme Aurinkokurkien olevan. Viisi päivää kului samalla kun V-käyrämme alkoi kohoamaan. Silloin VonKion näki jalanjälkiä, oletettavasti hetkisen aikaa sitten tästä oli kulkenut suurehko lauma ihmisiä ja hevosia. Lähdimme seuraamaan jälkiä. Jatkoimme härkien tahdilla eteenpäin päivän jos toisenkin, siinä vaiheessa jäljet haarautuivat. Toiset menivät etelään ja toiset länteen. Koska etelään johtavat jäljet vaikuttivat olevan heimon naisten ja lasten jättämiä päätimme lähteä heidän suuntaansa.

Kolmisen tuntia myöhemmin joku havaitsi meidät mäen päällä, heitin taas loitsuni niskaani. Halfar alkoi taas juttelemaan ihmisille, ja lähdimme ihmissaatueessa kohti heidän leiriään. Kukkulan takana oli viiden jurtan leiri. Arviolta paikalla oli kuusi soturia ja suurehko määrä naisia ja lapsia, oletettavastikkin ihmisillä oli tälläinen sukupuolesta riippuva työnjako. Lapset olivat kovinkin kiinostuneita meistä, kuten lapset yleensä olivat. Ihmettelivät miten he pystyivät tökkimään sormiaan minun (illusioni) sisälleni.

Koska heimon vanhin ei ollut paikalla meille tarjottiin majapaikkaa, jossa voisimme odottaa. Ilta alkoi tummumaan ja ulkoa kuului mekkalaa. Vasamia lensi leiriin ja läheisen kukkulan huipulla oli kymmenisen kääpiötä ampumassa samalla kun kymmenisen kääpiötä oli hyökkäämässä leiriin. Pakenin jurtan takaseinän läpi, nappasin yhden ihmislapsen mukaani ja koetin etsiä sopivaa piilopaikkaa. Onnistuin juuri ja juuri hiipimään muutaman kääpiön ohi läheisne kukkulan huipulta. Koetin etsiä ystäviäni mutta en onnistunut havaitsemaan heitä.

Pian kuului kova pamaus laaksosta, lähdin hiipimään äänen suuntaan orjani kanssa. Havaitsin edessäni vartioimattoman hevospilttuun joten menin hakemaan hevoseni itselleni ja orjalleni, päästin muut hevoset irti ja loihdin massiviset sotarummut jytisemään. Hevoseni lähti ryntäämään vauhkona, käytin henkiset voimavarani ja sain oman hevoseni rauhoittumaan mutta muu lauma ryntäsi ystävieni päälle, VonKin, Batroth ja Halfar pääsivät pois alta mutta Zhao sai hevosen naamalleen. Ikävä kyllä kukaan vastapuolen kääpiöistä ei onnistunut jäämään alle.

Aloin laulamaan kääpiöiden tuutulaulua, ja kaksi kääpiöistä nukahti. Tarkastelin tilannetta. Kahdenkymmenen kääpiön joukko oli karsiutunut kahdeksaan. Neljä heistä hakkasi Batrothia, yksi Zhaoa ja kolme lataili varsijousiaan. Batroth iski yhden hengiltä vasarallaan ja samalla ilmassa lentävä alasin iski toisen hengiltä. Koetin ampua yhtä kääpiötä, mutta koska epäilin liikaa käpiöiden kostorinkejä ammuin ohi.

Koska kaikki loput kääpiöt olivat lähitaistelussa vaihdoin säilään ja iskin sen yhden kääpiön niskaan. Pistin toisenkin hengiltä, kahdestakymmenestä kääpiöstä viidesosa oli neljä, ja sen verran olin saanut tantereeseen joten olin hieman sitä mieltä että olin tehnyt osuuteni tässä taistelussa. Koska jäljellä oli vain yksi kääpiö, kehoitin häntä antautumaan mutta koska tämä ei auttanut, VonKin ampui häneltä pään irti.

Menin sitomaan nukuttamiani kääpiöitä. Batroth kävi hakemassa vihamielisten kääpiöiden johtajan miekan, muttei kyennyt koskemaan siihen. Teimme pienen inventaarion, meillä oli yksi hevonen ja kaatuneet kärryt, pian tänne saapuisi joukko vihaisia ihmisiä selvittämään mitä heidän vaimoilleen ja lapsilleen oli tapahtunut.

Koetin hieman selvitellä kääpiöiltä mitä oli tapahtunut, mutta pian VonKin varoitti meitä, noin 40 sohtua näkyi horisontissa. Otin hesvosen alleni ja lähdin pakosuuntaan hitaampaa käyntiä, ja kun havaitsin että kaverini olivat tulossa perässäni annoin hevoselle hieman vauhtia ja karautin pimeään yöhön.

Tulen pyramidi

Koetin arpoa suuntaa, mutta koska emme olleet sopineet missä kokoontuisimme lähdin etelää kohden. Muistaakseni siellä oli tie, jota saatoin seurata takaisin kaupunkiin. Ratsastin vimmaisesti yöhön mutta pian takaani alkoi kuulumaan verikoirien haukahtelua. Aamun sarastaessa läheisellä kukkulalla näkyi ratsastavia hahmoja. Näyttivät olevan kääpiöitä, koetin huutaa heille mutta he eivät olleet kiinostuneet keskustelusta joten ammuin yhden koiran. Kääpiöitä oli kymmenisen kappaletta jäljellä joten karautin karkuun samalla kun heitin illuusion joka lähti toiseen suuntaan. Kuuli äänen päässäni joka kysyi "Tarviksä apua?" Vastasin ääneen että kyllä ja ääni kehoitti ratsastavan mäkeä kohden. Juuri kun saavutin mäen runan ympäriltäni ilmestyi outoja hahmoja, vasamia ja loitsuja lensi ja hevoseni päätti lopettaa siihen.

Katselin ympärilleni koetten selvitellä nurmininjoja, näyttivät olevan örkkjä. Koska en halunnut jäädä seisoskelemaan tumput suorana ammuin muutaman koiran hengiltä. Yksi örkki pamautti sen jälkeen maahan tipppuneen kääpiön hengiltä. Nopean taistelun jälkeen kääpiöt pakenivat paikalta. Koetin hieman jutella mukavaia ympärilläni olevien örkkien kanssa. Heillä oli selkeästikkin jonkin örkkikaupungin tunnukset, mutten osanut sanoa minkä.

Selitin hieman mitä täällä oli tapahtunut. Örkki velho huomautti ettei kääpiöillä ollut mitään tunnuksia, mahdollisesti rosvoja. Örkkien johtaja esittäytyi Kersantti Gwanfreksi, punahampaan kuningaskunnan tiedustelupartioksi. He olivat tekemässä tavanomaista tiedusteluretkeä. Mirva oli ryhmän tarkka'ampuaj, Boyon oli aseistamaton örkki ja velho oli Verikon.

Kun örkit kysyivät oliko meillä jokin kohtaamispaikka, ja kun vastasin että ei, he alkoivat ihmettelemään strategista näkemystämme. Pitänee pistää korvan taakse että sovimme jonkin kohtaamispisteen tulevaisuudessa.

Muutaman tunnin kuluttua saavuimme korkean mäen kohdalle, se näytti olevan kuusikulmion muotoinen korkea kivi, johon oli kaiverreltu kuvioita. Boyo alkoi taistelun näkymättömiä vastustajia vastaan ja muut örkit alkoivat rentoutumaan. Itsekkin istuin alas ja vaivuin haltiameditaatiooni.

Meditaationi keskeytettiin kun örkit kysyivät olivatko laaksossa näkemäni hahmot kavereitani. Huusin heille tervehdykseni, "Bart" oli hieman nyreissään kun annoin örkeille hänen "oikean" nimensä. Hekin kertoivat tarinansa, ja se oli jopa hyvin pitkälti sama mitä olin jo aikaisemmin kertonut heille.

Kaksi meistä oli vielä kateissa, yksi örkeistä jopa tunsi jonkun jonkun Zhaoquanin, olisiko mahdollisesti sama jamppa. Tosin örkit hieman ihmettelivät jotta miten armejan vakitusiessa palveluksessa ollut henkilö saattoi liittyä Silosuunin armeijjaan.

VonKin alkoi taas kertomaan teoriaansa, tarjosin nopean rukouksen Elämän jumalalle.

Tiiliskivi tellingiltä putos suoraan päähän siihen joku toinen ehkä kuollut ois Mä vain mietin vittua, sen hyvin ymmärtäähän kun en mitään muuta ajatella vois

Rukoiluni kuitenkin keskeytettiin kun horisonttiin ilmestyi hahmoja. Boyo halusi jo hieman tapella, mutta kun suostuin hänen harjoitusvastustajakseen hän hieman rauhoittui. Samalla kun Boyo heitteli minua, Verikon heitti tehoste loitsuja, kauhean kätevää, tarvitsee itsekkin kokeilla.

Pian Zhaoqan ja Halfar saapuivat paikalle ja olimme täysilukuisia. Halfar katseli kiveä etäisin silmin ja koetti hieman hieroa verta kiven pintaan.

Juttelin hieman Verikonin kanssa mitä reittiä he olivat tulleet, saisin hieman tietää olisiko matkalla jotain ongelmia. Illan saapuessa kersantti Gwanfre kertoi että voisimme odottaa vieraita, hän näki jonkun vilkaisevan läheisen kukkulan laelta.

Koetimme hieman ihmettelemään pitäisikö meidän jäädä tähän taistelemaan vaiko paeta taas yöhön. VonKin kuitenkin huomasi että temppelin päällä oli jonkinlainen uhriastia, ja kiven ympärillä oli selkeästikkin rakennettua paikkaa. Kivessä oli vanhoja haltiariimuja, mutta ne olivat niin vanhoja etten osannut tunnistaa niitää. Zhaoquan hieman potki maata kunnes löysin jonkinlaisen kivilaatoituksen maanpinnalta.

Kerroin että oviaukko oli yleensä idän suunnassa ja siellä näytti olevan vanhan oviaukon paikka. Aloin siivoamaan maata maagisilla voimillani, jos allamme ollut kukkula olisi pyramidi, pitäisi huipulla olla aukko alas. Halfarin veri auttoi vähän, mutta muut veret eivät kivelle maistuneet. Päätin seuraavaksi kokeilla omaa haltiavertani. Riimut loistivat kuin aurinko, katselin hieman lisää riimuja ja värjäsin verelläni ensimmäiset riimut joihin aamun aurinko osuisi ja ne jäivät pysyvästi palamaan. Aloin hieman keskittymään riimuihin, jumalan ja voiman riimut paloivat jo ja kun koetin tavata riimuja. Kersantti kertoi että tänne oli tulossa joukko sotilaita, olisivat puolessa tunnissa paikalla.

Oletettavasti täällä tarvittaisiin varsin paljon haltiaverta. Loikkasin kiven laelle ja avasin ranteeni, vereni alkoi vuotamaan alttarin keskellä olleeseen altaaseen. Se valui alas pitkin alttarin runoja ja maaginen valo alkoi loistamaan pitkin kukkulan lakea.

Silmissäni alkoi pimenemään pikkuhiljaa. Lukuisten läheisten kukkuloiden laella syttyivät soihdut, ilmeisestikkin meidät oli piiritetty. Pyramidimäkemme juurelle käveli kääpiö valkoisen lipun kanssa, ja Kersanttimme meni VonKinin kanssa juttelemaan mukavia neuvottelijan kanssa. Halfar saapui seurakseni, avasi ranteensa ja menetti tajuntansa.

Neuvottelut eivät näemmä tuottaneet tulosta sillä kukkuloilta alkoi lentämään palavia vasamia meidän suuntaamme, ne putosivat rinteeseen, mikä antoi meille muutaman minuutin lisää elinaikaa. Kuoleman jumala otti minut syliini, ehkäpä kuiviin vuotaminen ei ollut aivan yhtä paha tapa kuolla kuin palaminen.

Tulin tajuihini Batrothin selässä. Alttari leijui ilmassa ja loikkasimme köyden varassa reikään, poltin käteni köydessä ja menetin tajuntani jälleen.

Pyramidin vanki

Tulin taas tajuihini, hörpin hieman kääpiöiltä vietyä vettä, siinä ei ollut läheskään tarpeeksi voltteja. Olimme maanalaisessa kammiossa jonka seinät oli kaiverrettu muistuttamaan metsää. Toisella seinällä oli tyhjien haarniskoiden vartioima ovi, ja sivuseinillä oli yksi ovi kummallakin puolelle. Joaquin meni avaamaan yhtä ovea, ja ehti repimään sen saranoiltaan ennen kuin ehdin tarkistamaan oliko siinä ansoja.

Zhaoquan käveli käytävään avaamansa oven takana, maaginen lumous sytytti valot hänen mukaansa, kätevää. Käytävä johti pieneen huoneeseen, jossa oli rautainen ovi vasemmalla seinällä, parin metrin päässä meistä. Avaimenreikä oli keskellä ovea, muotoiltu oravan koloksi missä oli mekaaninen orava jolle avaimen saattoi antaa. En kuitenkaan saanut sitä avattua joten tutkimme huonetta, reunassa oli lähde josta pulppusi vettä, hyvin raikasta vettä.

Palasimme eteishalliin ja Zhaoqua avasi tämänkin oven. Senkin takana oli huone, samanlainen kuin edellisenkin oven takana. Täällä ei kuitenkaan ollut rauta ovea vaan puinen ovi. VaonKin kokeili oven kahvaa ja Zhaoquai potkaisi oven sisään. Oven takana oli käytävää jota VonKin pälyili epäileväisenä. Käytävä johti 12 kertaa 4 metriseen huoneeseen. Huone oli varmaankin edellinen ruokasali, vanhoja tuoleja sekä pöytiä, ja reunassa oli keittotilaa.

Huoneessa oli myös ovi, puinen, sekä meitä vastapäätä oli toinen ovi. Koetin hieman katsella keittiövälineitä mutta VonKin lähti toisesta ovesta. Katsoin hieman hänen peräänsä kun VonKin juoksi takaisin huoneeseen huutaen panssarista, ihmettelin että mikä panssari mutta pian sain vastauksen kun valtava animoitu panssari syöksyi Batrothin naamalle.

Tarjosimme panssarille miekkaa, nuolta ja tulikeppiä. Muutaman nuolen jälkeen löysin sopivan paikan, Batroth astui muutaman askeleen takaisinpäin, ja Halfar otti hänen paikkansa. Tämä kuitenkin avasi rintamaa sen verran että lentävä miekka pääsi lentämään naamaani päin. Miekkailu oli kovin hankalaa, sillä kaikki koulutukseni lähti siitä että miekkaa ei saanut löydä vaan iskut piti ohjata miekan ohi.

Zhaoquan iski miekan hajalle ja koska kaikki pahantahtoiset esineet oli kukistettu nappasin pysähtyneen haarniskan kilven. Sille saattaisi olla käyttöä. Tässä vaiheessa örkkitiedustelijat ryntäsivät huoneeseen, Boyo ei ollut lainkaan tyytyväinen kun ei päässyt tappelemaan, mutta Halfar kertoi että kaksi panssaria eteishallissa olivat samanlaisia, Boyo syöksyi eteishalliin. Halfar lähti hänen peräänsä ja minäkin menin, kunhan kaivoin jouseni mukaan.

Juoksin eteishalliin, siellä oli kaksi panssaria, toinen taistelemassa Halfarin kanssa ja toinen makasi vielä maassa. Päätin ampua maassa makaavaa haarniskaa. Muutaman nuolen hukattuani tulin lopputulokseen että tämä oli turhaa touhua joten lähdin hiippailemaan panssarin selkäpuolelle ja tökkäsin sen palasiksi säilälläni.

Koetin kysellä Batrothilta voisiko hän pienentää kilpeäni, mutta yhtäkkiä tajusimme että VonKin oli kadoksissa. Palasimme ruokasaliin, VonKin oli avannut toisen oven jonka takana oli valtava sali jonka lattia oli lasinsirujen peitossa.

Menin avaamaan ensimmäistä rautaovea, joka johti takaisin ruokasaliin. ZhaoQuan meni potkimaan seuraavan oven saranoiltaan. Oven takana oleva huone näytti olevan veden vallassa. Ilmeisestikkin se oli hieman syvempi huone, ja vettä oli. VonKin lähti kahlaamaan innoissaan ja keräsi kaiken roinan mitä sai irti.

Itse jäin katsomaan seinämaalauksia. Olivat taidokasta haltiatekoa, niissä näkyi valtava siivekäs musta olento jonka kita oli ammollaan ja sen silmät hehkuivat punaisiana. Pienet hahmot ympäröivät lohikäärmettä jotka keihäät tanassa taistelivat lohikäärmettä vastaan. Seuraavalla seinällä tarina jatkui. Ylhäällä taivaassa loisti viisi valopatsasta jotka laskeutuivat maahan.

Kaikkein suurin lohikäärme, jonka juuressa oli numero yksi, se oli taistelemassa jonkinlaisen valopallon kanssa. Toisessa hahmotelmassa oli, tällä kertaa varsin pieniä lohikäärmitä, suuren vuoren juurella.

Meillä oli vielä muutama ovi avattavana. Koska en nähnyt keskimmäisen oven ansaa nappasin kahvasta kiinni, työnsin alaspäin ja ovesta ruiskusi happoa Halfarin sekä Batrothin päälle, itse onnistuin väistämään truuttauksen.

Lähdin varovasti avaamaan ovea, vieressäni Batroth huusi tuskissaan. Oven takaa palajastui keskikokoinen huone, jossa ei ollut muita positumisreittejä. Huone ei kuitenkaan ollut tyhjä vaan siellä oli plajon kamaa. Rahaa ja jalokiviä lojui pitkin lattiaa. Huomiomme kuitenkin kiinnittyi neljään jalustalla olevaan esineeseen. Jonkinlainen hyrrälaite, tosin kahvan jälkeen tuleva kartio oli väärin päin ja siinä oli kolme ulkonemaa. Se oli pikimusta, kuin reikä maailmankaikkeudessa. Toinen esine oli musta kuusikulmion muotoinen esine, missä oli ympyräreikä keskellä. Kolmas esine oli pikimusta pallo ja viimeisenä oli seinälle kiinnitetty kaksi ja puolimetrinen putki jossa oli kapeampia kohtia pitkin matkaa joka kapeni käyrään loppuun.

VonKin alkoi tekemään rituaalia. Kymmenen minuutin kuluttua hän alkoi kiljumaan, ilmeisestikkin esineet olivat varsin voimakkaita artefakteja. Batroth mietiskeli hetkisen aikaa, kirjoitti kysymyksensä pergamentille ja sen jälkeen heitti noppiaan.

Hetkisen tuijotettuaan tyhjyyteen Batroth palasi tajuihinsa hän kertoi että hänen kohtalonsa oli viedä nämä esineet mukanamme. Batroth otti kepin, minä otin pallon, Halfar otti mutterin ja Vonkin otti hyrrän. LAttialla oli myös rahaa, 2400 kuparipenniä, 1200 hopearahaa, 100 kultarahaa sekä 450 GP:n edestä jalokiviä.

VonKin aloitti tutkimaan esineitämme. Hyrrä oli Marekun Vastustus, Lumparlandin viimeisen kuninkaan taikavasara. Se oli ikävä kyllä varsin äänekäs. Mutteri oli maaginen sormus joka antoi käyttäjälleen mahtavan hyppykyvyn. Musta pallo kuiski kaiken aikaa varoituksia korviin, kaiken lisäksi se antoi yhden loitsun takaisin. Viimeinen keppi oli musta nimetön. Jokin merkittävä ennustus liittyi esineeseen, mutta tällä hetkellä emme keksineet että mikä. Se oli ase joka lauloi kun sillä lyötiin vihollisia. Batroth antoi vielä miekkansakkin tutkittavaksi. Miekka ei pitänyt VonKinista, minkä takia se ei suostunut yhteistyöhön.

Zhaoimme esineitä ja minulle päätyi loikkasormus. Pidimme lyhyesn tauon, minkä jälkeen lähdimme jatkamaan tutkimuksiamme. VonKin tarkasteli seuraavaa ovea muutaman metrin päästä, hän oli varma ettei löytänyt ansoja, mutta katsoin varmuuden varuiksi itsekkin. Räpläsin hetkisen lukkoa ja sain oven lukittua. Zhaoquai päätti sitten käyttää oven avaamiseen vanhaa kunnon örkkisaapasta.

VonKin tutkiskeli laitteita, itse menin ihmettelemään seinien kaiverruksia ja ZhaoQuan koetti näyttää sankarilliselta (epäonnistuen surkeasti) Ihmettelin erästä käppyräistä puun kaiverrusta seinällä. Koetin etsiä salaovea mutta sellaista ei osunut silmääni.

Hetkisen pähkäiltyäni päätimme ettei huoneessa ollut salaovia ja menimme seuraavalle tutkittavalle ovelle. Käytävässä kävellessämme kuului kilahdus ja sen jälkeen kalahdus kun ristikkoportti tippui katosta Zhaoquanin taakse, erottaen hänet meistä. Batroth meni auttamaan portin nostamisessa ja samalla he laukaisivat seuraavan ansan joka levitti kasan lasinsiruja käytävään kovalla vauhdilla. Katselin hieman ympärilleni, havaitsin ansan laukaisimen joka oli katonrajassa. Batroth asetti kilpensä minulle astimeksi, kipusin ylös ja pistin ansan pois päältä, helppoa kun sen osaa.

Tämän jälkeen kumppanini aloittivat repimään porttia ylös, huonolla menestyksellä. VonKin ehdotti että menisimme portista läpi hänen bag of holdingiinsa. KAtselimmä häntä hetken ja menimme repimään porttia ylös. Vonkinin tarjoaman rohkaisun avulla saimme portin nostettua ja löin rautakankeni pitämään porttia ylhäällä.

Vonkin lähti edeltä, mutta pian hän palasi paikalle kauheasti huutaen. Hänen niskansa iho oli muuttunut mustaksi ja kuolleeksi. Hän huusi jotain varjoista, koska en keksinyt mitä voisin tehdä niille. Koetin ensin heittää kahteen nuolenni valoloitsun, jos se vaikka auttaisi tässä tilanteessa.

Zhaoquan halusi hieman valoa joten ammuin yhden valonuoleni huoneeseen. Siellä ei vielä näkynyt varjoja. Palasimme örkkiystäviemme luokse, he olivat syömässä örkkien voimapalloja, sianrasvaa ja kahvipapuja sekoitettuna. Varsin rankkaa kamaa.

Palasimme jälleen kohti rautaporttia. Huomasin olevani jonossa miltei ensimmäisenä. Havaitsin lattiassa jonkinlaisia uurteita, nostin käteni pysäyttääkseeni ryhmän ja käskin myös Halvaria pysähtymään. Uurteet olivat samanalainen happoriimu kuin mikä oli polttanut Batrothin naaman aikaisemmin. Pyyhin riimun pois lattiasta ja jatkoimme matkaamme silmät auki. Seuraava riimu tuli vastaan ja minulla ei ollut mitään hajua mitä se teki. Vaikka en oikein tiennyt mitään ansasta sain sen purettua, juuri kun olin poistamassa sitä pieni tuulenvire ohjasi kättäni.

Mutkan jälkeen oli paljon lisää käytävää. Ammuin nuolen sinne ja kymmenine metrien päässä näytti olevan seinä. Lähdimme etenemään hyvin varovasti, 16 metriä käytävää edettyämmme lattiaa tökkien. Lopulta Halfar kyllästyi, lähti kävelemään, viisi metriä hän pääsi ennen "klik" ääntä. Halfar loikkasi taakseppäin kuperkeikkaa. Huomasimme että se olikin repun hihna joka osui hänen panssariinsa.

Jatkoimme keskelle käytävää, siellä oli varsin tyhjää. Siitä käytävän päähänkään ei ollut mitään erikoista. Nappasin nuoleni mukaan ja tarkisitin syvyyden sormuksellani. käytävä vietti muutamia senttejä alaspäin.

Pitkiä käytäviä kuljettuani huomasin kaukana käytävän päässä ihmishahmon, kun kysyimme että kuka siellä oli meille vastasi vain kaiku. Huusin hahmolle ylihaltiaksi jotta "Oletko sinäkin sellainen animoitu haarniska?". Kävekin hieman lähemmäs mutta onnistuin kävelemään ansaan. Oneksi refleksini pelastivat minut ja sain vain hieman tulta namalleni.

Tunsin kauhun hiipivän mieleeni ja ikäännyin kauhusta 40 vuotta saman tien. Siirryin ripeästi taksepäin Halfarin taakse, ja siitä vielä taaemmas.

Kaverini saivat hahmon katoamaan. Koska ruumista ei jäänyt oletimme että kyseessä oli jonkinlainen aave. Kenelläkään ei edes ollut viinaa, saatika sitten viiniä.

Pitkän matkan jälkeen saavuimme ovelle. Vonkin koetti ovea muttei saanut sitä avautumaan. Ovi oli jykevää rautaa. Siihen oli kaiverrettu asioita, tekstiä ja koristeita. Vonkin oli oppinut lukemaan tekstiä ja kertoi meille että se sanoi tämän olevan pääholvin lupa, kulku oli vain ylimmällä luvalla.

Koska elämän jumala antoi siunauksensa sille joka siunasi itseään koetin avata ovea mutta vaikka kuinka koetin säätää ovea auki en löytänyt avaimen reikää. VonKin kuitenkin tuli ja avasi oven saman tien siitä ilmeisestä avaimenreiästä.

Huoneen seinillä oli riimuja ja nurkista lähivät paksut mustat ketjut jotka olivat kiiinnitettynä metrin korkeudessa leijjuvaan reikään maailmankaikkeudessa. Heitin reikää kuulallakerilla ja huomasimme että se oli jonkinlainen musta esine. VonKin tutki riimuja ja tuli lopputulokseen että esine oli jonkinlainen säilytysastia. Riimut jotka pitivät sitä paikoillaan olivat jo kuluneet, joten periaatteessa voisimme avata sen, tosin neuvoin ettei se olisi välttämättä viisasta.

VonKin koetti penkoa riimuja, valitti että vanhat riimut oli helppo ohittaa, mutta korjasin häntä siitä että vanhat riimut olivat paljon viehättävämpiä.

Vaikka koetin kovasti sanoa vastaan, VonKin alkoi avaamaan mustaa palloa. Olimme jumissa ilman viinaa joten kuinka paljon huonommaksi asiat saattoivat mennä. Hitaasti pallo laskutui lattialle ja VonKin meni tökkimään sitä kynällään. Pian jonkinalisia silmiä ja valejalkoja alkoi ilmestymään paikalle. Tämä oli merkki siitä että oli aika poistua paikalta.

Kaamean mökälän vaimennettua kaverit tulivat paikalle, Zhaoquai kyseli halusinko tietää mitä oli tapahtunut, kerroin etten halunnut tietää miten he olivat vapauttaaneet muinaisen suuren pahan, ja myyneet sielunsa sille.

Palasimme örkkiystäviämme luokse. He olivat viritelleet köyttä ylös, ja pääsimme nostamaan itseämme ylös kammiosta, JONKA ESI-VANHEMPANI OLIVAT SULKENEET VAHVALLA TAIALLA JA HYVÄSTÄ SYYSTÄ!.

Ylhäällä edessämme aukesi palanut maa. Kaukana horisontissa iloinen maastopalo jatkoi ruohomeren putsaamista. Kääpiöitä ei näkynyt, olivat joko paenneet tai palaneet kokonaan. Örkit koettivat hieman kysellä mitä ihmettä oli tapahtunut, koetin hieman kuunnella toisella korvalla, vaikka en oikeastaan halunnutkaan tietää. Laitoin sormet korviini ja lallattelin itsekseni kun he puhuivat asiasta.

Mukavat örkit jopa lupasivat saattaa meidät tielle asti, ettemme enää joutuisi vaikeuksiin. Illan saapuessa saavuimme harmaalle kivitetylle tasaiselle tielle jota pitkin pääsisimme Silosuuniin. Emme matkalla törmänneet kääpiöihin. Örkit näyttivät meille missä oli länsi, ja kehoittivat kysymään Gwarnfriitä jos sattuisimme vielä heidän valtakuntaansa.

Halfar löysi repustaan hieman ruokaa josta sain meille, kovalla yrittämisellä, loihdittua jopa syötävää ruokaa. Tämä vaikutti batrothiin ja hän alkoi itkeä vollottamaan. VonKinillekkin saatiin tungettua ruokaa suuhun. Itse koetin olla pelkkää hymyä, minun sieluni oli kuitenkin turvassa vaikkei maailma ehkä olisikaan.

Kaverit hieman kyselivät mitä olivat kysyneet, tai halunneet. Sivukorvalta sain tietää että Zhaoqan ei pyytänyt mitään, fiksu liike häneltä. Batroth vain kikatti, Halfar tuijotti tyhjyyteen ja VonKin kikatteli satunnaisesti. Tarjouduin ottamaan ensimmäisen vartiovuoron ja kyselin kuka halusi toisen. Päätin että Zhaoquai tarjoutui vapaaehtoiseksi koska hän vaikutti selväjärkiseltä.

Matkalla kaupunkiin sovimme tarinamme, että kaikilla olisi sama tarina.

Kerroimme tarinamme, palautimme kamamme ja saimme palkkamme.

Itse vietin seuraavan viikon auttaen Batrothin talonkorjausprojektissa. Olin pykäämässä itselleni huonetta toiseen kerrokseen. Välillä poikkesin kirjastossa missä näin ZhaoQuania. Viikon verrran yliopistolla pyörittyäni (ja muutaman juoman tarjottuani) aloin olemaan jo varsin tunnettu naama yliopistolla.

Halfar tuli eräänä päivänä raksalle, örsisi jotain outoa ja käsittämätöntä. Sen jälkeen hän lankesi polvilleen ja vaihtoi kielensä vielä hämärämmäksi. Laitoimme hänet kellariin, annoimme hieman suolakalaa ja vettä kyytipojaksi. Tämä varmaankin auttaisi.

Luutnantti pyysi meitä seuraamaan häntä. menimme suuren mahonkipuisen oven luokse, missä palvelija käski meidät huoneeseen. Toisella puolella isoa pöytää istui kaupungin hallitus, avaintenvartijasta tiirraan. Vasarakin oli skarppina ja kirstunvartijakaan ei nukkunut, nyt oli jotain isoa tapahtumassa. Vastapuolella istui vanhempi kääpiö.

Avaintenhaltija risti kätensä, katsoi meitä ja pyysi palvelijat ja luutnantin poistumaan. Avaintenhaltija kysyi diplomaattikääpiöltä että minkä takia pitäisi palauttaa Batroth Ramathu, rotupetturi, joka oli polttanut kääpiökuninkaan kolmannen pojan.

"Kuningas on antanut minulle valtuudet ilmoittaa, että mikäli Batroth ja Ramathu, sekä hänen rikoskumppaninsa, voimme nostaa Heineckenin suvun päälle asetetun kääpiökaunan"

Hetkisen aikaa avaintenhaltija hymyili onnellisena ja tokaisi "Vittu mitä paskaa! Sinisalon äpäräkuninkaalla ei ole mitään oikeutta tulla minulta mitään vaatimaan! Poistukaa!" Avaintenhaltija löi nyrkkinsä pöytään ja poistui paikalta. Muutkin alkoivat poistumaan, koetin kysellä voisimmeko mekin poistua paikalta.

Kääpiödiplomaatti nousi ylös, melkein kaataen pöydän. Marssi ulos ja ovella huusi jotta "rotukauna!". Olimme huoneessa Hlenhan kanssa, hänen päänsä alkoi taas naksumaan. Pian kuului rasahdus, jonka jälkeen Hlenha heitti raskaan mahonkipöydän seinään ja huusi "ETTEKÖ TE SAATANAT MITÄÄN OSAA!"

Oletettavasti hän ei nauttinut ajatuksesta sodasta kääpiöiden kanssa.

Viininpunainen meri

Seuraavakin viikko meni ihmetellessä. Koetimme pohtia mitä voisimme tehdä Bat'rothin rotukaunan suhteen. Talomme alkoi jo muistuttamaan taloa. Alakerta oli vahvaa kääpiötekoa (tosin hieman enemmän pääkalloja ja luita kuin normaalisti), yläkerta koostui haltia siivestä, örkkisiivestä, maahissiivestä sekä tuulisiivestä. Kellari oli mitä parhainta kääpiötekoa joten sinne saisi mainion viinikellarin.

Juuri kun tontut olivat toimittamassa kiljupannuani huomasin varakaan näköisen henkilön. Hän kyseli olinko Ratkasija ja myönsini. Hänesitteli Heinfell Hochk ja hänellä oli pulma. Hän oli kauppias ja toi tavaraa haltiamailta. Johdatin hänet työntekijöiden taukotupaan ja keräsin muun jengin sinne myös.

Vieras oli hieman vaivaantunut työntekijöidemme jakkarasta joten koetin päästä asiaan varsin nopeasti. Hänen ogelmansa oli että hän oli tilannut 100 tynnyriä viiniä, toimituksen piti tulla viikko sitten satamaan mutta aluksesta ei ollut kuulunut mitään. Meille luvattiin 10 kultarahaa per tynnyri kulukorvauksia.

Kyselin hieman tarkemmin lähetyksestä, laiva oli tullut Failethe jokea pitkin Kultalehdon kaupungista. Mitään viestiä laivasta ei ollut kuulunut mutta se oli kuitenkin lähtenyt kultalehdosta. Laivan nimi oli Schelaenda II, siinä oli haltiamiehistö. Koetin hieman kysellä Halfarilta asiasta, josko hän vanhana merihenkilönä osaisi sanoa. Viime aikoina oli ollut kovia tuulia. Schelaenda II oli noin nelisen kymmentä metriä pitkä, joten tarvisimme äböyt saman kokoisen aluksen jotta voisimme palauttaa tynnyrit kaupunkiin.

Menin kaupungintalolle kertomaan suuresta onglemasta joka uhkasi kaupunkiamme. Kaupungintalolla vastaan tuli kaksikasvoisen jumalan pappi jota tervehdin kohteliaasti, lipereistä näin että hän oli elämän jumalan temppelin etsivän papiston kaapu, saatoi olla jopa etsivä ylipappi itse.

Koetin koputella mutta kukaan ei vastannut, kun käännyin ympäri törmäsin Tiiraan joka seisoikin selkäni takana. Selitin kauppiian (jonka nimen olinkin unohtanut) tilanteen, ja kysyin oliko tämä nyt kaupungin virallinen tehtävä. Laitoin lapun ratkaisijoiden toimistolle että olimme suorittamassa elintärkeää tehtävää kaupungin hyväksi.

Palasin talolle pakkaamaan reppujani ja kerroin Tiiran terveiset. Päätimme nakittaa VonKinille päivystäjän hommat.

Kun he kysyivät olinko informoinut muita johtohenkilöstöä vastasin kieltävästi joten jouduin lähtemään takaisin informoimaan kaupunginhallitusta tehtävästämme.

Seuraavaksi suuntasin satamaa päin. Satamaestari oli ahavaoitunut ja suolainen merikääpiö. Hän poltteli piippuaan lierihattu päässään. Halfar esitteli meidät vanhana merimiehenä. Kyseli että olisiko täällä vuokrattavana alusta joka voisi tehtävän hoitaa. Meidät ohjattiin läntisille laitureille, siellä oli kuulemma kultalehtoon meneviä laivoja.

Hetkisen aikaa etsimme laivaa mutta päätimme ottaa ensin pienemmän veneen millä voisimme tiedustella, ja menimme vierasvenesatamaan juttelemaan massiivisene heinähattuun sonnustautuneen maahisen. Halfar meni hieromaan kauppoja, Miekkavalas 7 oli paatin nimi, miekkavalaille 1-6 oli käynyt samalla tavalla kuin hänen vaimoilleen, olivat palaneet tulipalossa.

Pienen säädön jälkeen pääsimme laineille, maahiskapteenimme esittäytyi Anteroksi. Kun vene lähti laiturista alkoi vatsani kapinoida aallokkoa vastaan, enpä koskaan ollutkaan laivassa jota ei oltu ankkuroitu laituriin, kokemus tämäkin, aika ikävä tosin.

Illan suussa joku onnistui huomaamaan läheisellä matalikolla maston, koetimme hieman lähestyä sitä mutta Antero ei halunnut mennä lähemmäs, matalikko oli vaarallista maastoa laivoille. Lähestyimme laivaa varoen, se makasi matalikolla kyljellään, näytti olevan haltiatekoa. Oletettavasti se oli ollut tuossa oli alle viikon verran. Antero heitti meidät kymmenen mailin päässä olleeseen poukamaan.

Sovimme että voisimme antaa viestejä jousella ja valoloitsuilla varustetuilla nuolilla. Kipusimme kallioden päälle missä kulki kauppatie rantaa pitkin. Sitä pitkin pääsisimme matalikolla missä näimme haaksirikkoutuneen laivan.

Matkalla kohtasimme paikallisen maamiehen jolta hieman kyselimme laivasta. Hän kertoi että laivan lähistöllä oli myös kylä. Halfar ja Zhao panivat merkille kärryissä olleet tynnyrit, kylästä sai kuulemma ostettua viiniä. Molemmissa tynnyreissä oli leima, jonka tunnistin Kultalehdon tynnyrintekijäin killan vaakuna, toinenkin leima oli tynnyreissä, oletettavasti peräisin laivasta.

Päätimme heidät kuitenkin menemään tynnyriensä kanssa, kylässä olisi oletettavasti lisää. Kun asiaa hieman pohdittiin totesimme että rannalle huuhtoutunut kama oli löytäjän omaisuutta. Päätimme mennä kylään katsomaan mitä oli tapahtunut, ja jos siellä olisi rosvoja niin vetäisimme ne kaikki hirteen.

Illan suussa tulimme kylään, näytti olevan puolituiskylä. Ehkä kymmenisen tönöä, maksimissaan 20 taistelukykyisiä, ei mikään isompi haaste. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään ja peltotyöt olivat jääneet joksikin aikaa. Menimme ensiki katsomaan rantaa, 10 minuutin kuluttua tulimme kallioiden laelle ja huomasimme allamme rantabileet.

Kuten arvata saattaa siellä oli muutama avattu tynnyri ja bileet oliva käynnissä. Päästyämme alas ympärillämme oli 15 puolituista jotka tuijottelivat meitä. Kun vähän katselimme havaitsimme yhden puolituisen joka ei ollut paskan peitossa.

Hetken aikaa juteltuamme joku elukka osoitti meidät rannalle kaivettujen hautojen luoksen, sieltä paljastui raatoja. Halfar ja Vonkin hieman arvoivat raatoja, ruumis oli ollut pitkään vedessä, oletettava kuolinsyy oli hukkuminen.

Koetimme ihmetellä oliko paikalla veneitä, mutta emme havainneet sellaisia. Päädyin uimaan laivalle, joku elukka koetti puhua minulle mutta jätin sen huomiotta ja uin laivalle. Nousin hilajisesti kannelle ja aloin tutkimaan laivaa. Se oli tosiaankin etsimämme Scelaenda II.

Suunnistin takakajuuttaan, siellä oli muutama hytti ja portaat alas. Portaiden alapäässä oli toinen kanis jossa oli muutama hytti ja ovi keulaa kohden. Konrad sedän työkalut olivat parempaa tekoa kuin ruuman lukko. Varovasti kurkistin sisään ruumaan joka oli puolillaan vettä, reikä kyjessä mistä ilta-aurinko paistoi sisään ja iso kasa tynnyreitä.

Menin veteen keräämään muutaman tynnyrin jotka kelluivat vapaina, mutta samalla joku tarttui jalkaani kiinni. Riuhtaisin itseni kannelle ja nappasin veitsen käteeni. Yhtäkkiä kammottava harmaus täytti mieleni ja jähmetyin paikoilleni. Kylmät kädet tarttuivat minuun ja alkoivat kiskomaan minua pinnan alle. Yhtäkkiä tunsin taas kehhoni, keksityin maailmaan ja siirryin pinnan suuntaan.

Lopulta pääsin pintaan, en ollut koskaan ollut niin tyytyväinen nähdessäni puolituibileitä. Takanani oli kolme hahmoa mutta onnistuin välttämään ne. Koetin uida karkuun mutta kädet pitivät minua otteessaan. Olio oli liian ruma jopa veitselle.

Pääsin takaisin pintaan ja lähdin taas uimaan kohden rantaa, mutta pian olin taas pinnan alla. Luoti osui veteen juuri siinä kohdassa missä oli ollut joten kun pääsin irroittautumaan koetin nousta pintaan hieman eri paikasta.

Tunsin olion kynnet selässäni mutta koska tunsin myös Halfarin parannusloitsun rohkaistuin siitä, käännyin ympäri ja upostin tikarini kammottavan ruman humanoidin rintakehään.

Uin muutaman metrin taaksepäin ja samalla Halfar tuhosi olion tuulijumalan vihan avulla. Lähdin itse uimaan rantaa kohden, jousi olisi varmaan näppärämpi ase tässä tilanteessa. En kuitenakaan ehtinyt uimaan pitkälle ennen kuin vieressäni Batroth tunki yhden olion pinnalle viereeni joten koetin tökätä sitä puukollani mutta meno oli liian raskasta enkä saanut veistäni sattumaan. Halfar tarrasi oliosta kiinni, mikä helpotti sen puukottamista.

Saimme elukat hengiltä samalla kun yksi puolituinen tuli miniveneellään katselemaan meitä. Pääsimme rannalle ja koetin hämätä puolituisia kertoen että laivaan jäi vielä muutama hirviö. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tyytyväinen nähdessäni puolituisia. Jäin istumaan viinitynnyrin viereen ja otin muutaman ryypyn.

Seuraavana aamuna kokkailin meille aamiaista ja aloitimme tekemään suunitelmia. Halfarilla oli loitsu joka auttoi meitä kävelemään vetten päällä. Sillä pääsisimme laivalle, ja saisimme roudattua tynnyrit takaisin rannalle. Halfar koetti saada myös saada puolituiset mukaan kuljettelemaan tynnyreitä.

Kävelimme laivalle ja tarkistimme tilanteen. Minä ja Batroth tarkistimme kapteenin kajuutan. Etsin lokikirjaa, ja onnituin löytämäänkin sen, viimeinen merkintä oli että "Kuu on kaunis tänään" oletettavasti joku oli saanut seksiä.

Loppuryhmä raportoi että ruumassa oli vielä 70 tynnyriä, niiden lisäksi oli vielä kaksi rannalla joita puolituiset eivät olleet napanneet.

Raahasimme tynnyrit laivasta rannalle minkä jälkeen lastasimme ne vankkureihin. Kolmen päivän kuluttua olimme taas Silosuunissa. Laitoimme Fochille viestin ja toimitimme lastin hänelle.

Seuraavaksi menimme kaupungintalolle maksamaan veromme ja ilmoitimme että olimme taas käytettävissä. Puoli tuntia myöhemmin, ollessamme toimistossa, tahdonkantaja tuli kysymään että mitä olimme tehneet. Annoin raporttimme hänelle ja saimme pyynnön että antaisimme raportit myös muille kaupunginhallituksen jäsenille.

Koska tulimme siihen tulokseen että sihteeri olisi kätevä, päätin lähteä orjamarkkinoille katsomaan olisiko siellä joku sopiva orja, mieluusti luku- ja kirjoitustaitoinen.

Seuraavana päivänä olimme kaupungin ulkopuolella harjoittelemassa yhteitoimintaa. Pian havaitsimme tietä pitkin saapuvat suuret härkävankkurit. Kuusi härkää veti valkoisella kankaalla peitettyä esinettä. Kääpiöitä näyttivät olevan, olivat sen verran kaukana ettei Batroth varmaankaan näkynyt sinne asti.

Kävelimme portille, siellä olivat kääpiöt ja kaupungin vartijat keskustelemassa. Jäimme kohteliaan eteäisyyden päähän ja VonKin laittoi pöllönsä kuuntelemaan. Hän kertoi että kääpiöt odottelivat jotakuta, ja juoksija oli lähetetty noutamaan haettuja henkilöitä.

Lähdimme kävelemään porttia kohden ja saman tien kääpiöt alkoivat tuijottelemaan meitä. He tunnistivat meidät kaupungin ratkaisijoiksi. Kääpiöiden johtaja esittäytyi Emissaari Kornshaksi sinisalon kuningaskunnasta. He näyttivät meille lähetystään, se oli valtava graniittikivi johon oli vastikään kaiverrettu kääpiöriimuja. Siinä luki jotta he olivat julistaneet elinikäisen kääpiökaunan Batrothia, kaupungin johtajaa ja myös sekalaisen seurakuntamme nimet. Syytteinä oli muun muassa muutama murha ja avunanto kuninkaallisen perheenjäsenen murhaan. Silosuunin kaupunkikin sai osansa, äärimäinen epäkunnioitus Sinisolan kuningaskuntaa kohtaan oli tässä vaiheessa kaunan aiheena.

Pian myös avaintenhaltijamme saapui paikalle kaupunginvartioston kunniakaartin kanssa. Avaintenhaltija kohotti kätensä, hän oli selkeästikkin innostunut tästä kauniista lahjasta. Siihen liittyi myös kääröä jonka avaintenhaltija lukaisi varsin nopeasti ja kysyi halusiko emsissaari jäädä illalliselle.

Tämä ilmeisestiikkin tiesi sotaa, vaikka en ennen ollutkaan kokenutkaan sotaa en ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta.

Muut menivät toimistolle mutta minun täytyi paistaa muutama leipä huomista varten. Samalla pohdin hieman kuinka kaupungista pääsisi pakoon mahdollisimman nopesti siltä varalta että kaupungin muurit eivät pitäisi kääpiöitä poissa.

Kalman Yö

Seuraavana aamuna oveemme kolkuteltiin, siellä oli lähetti joka toi meille viestiä. VonKinin vittuiltua lähetille pyysin anteeksi hänen käyttäytymitään ja otin kirjeen vastaan. Seillä oli meidän päivän aikatulumme. Klo 11 oli matkaportin avajaiset joten se oli meidän ensimmäinen kohteemme. Ilmmella olisi sitten ilotulituksia, lounaita ja muuta mukavaa. Kello neljältä olisi yllätysohjelmaa torille, missä meidän toivottiin olevan paikalla ja 18:00 eteenpäin edustustoiminta oli ohi.

Torilla oli väkeä ihmettelemässä kaunakiveä. Haltiaportin vieressä oli lava missä kaupungin silmää tekevät seisoskelivat. Meidätkin ohjattiin lavalle seisomaan ja näyttämään tärkeiltä. Paikalla oli myös elämän ja kuoleman jumalan temppelin etsivä ylipappi Silvan joka tuli tekemään tuttavuutta kanssamme. Hän oli kuullut tarinoita meistä.

Hän lupasi tulla tekemään tuttavuutta myöhemminkin ja jatkoimme väkijoukon tarkkailemista. Koska katoilla ei näkynyt trakk'ampujia menin juttelemaan haltioiden kanssa kaupungin ruokahuollosta, koettaen olla minitsematta että pian paikalla olisi valtava verenhimoinen kääpiörmeija.

Lopulta koitti aika avata portti. Puheita pidettiin ja maagisia eleitä tehtiin ja pian portin lävitse näkyi metsämaisemaa. Pian paikalle saapuikin kuninkaallinen tanssiteatteri, koetin katsella näkisinkö Alaeta siellä mutta en tunnistanut häntä. Saimme myös tietää että klo 16:00 yllätysohjelma oli tanssiteatterin esitys.

1000 valkoista kyyhkyä vapautettiin taivaalle, Tiirakin oli ilmesynyt paikalle. Itse menin seuraamaan 1000 veitsen tanssiesitystä. Kuninkaallinen tanssiteatteri oli todellakin maineensa veroinen. Epäonnisesti huomasin että pääosan esittelijä oli Alae Rejam.

Kahdeksansien aplodien jälkeen he poistuivat lavalta. Ystävänikin kovasti luulivat Alae Rejamia taitavaksi, no he eivät tunteneet häntä sen paremmin. Palasimme talollemme, pian myös Hlenha ja Tiira saapuivat testaamaan juomavalikoimamme, koetin hieman vinkkailla että olisiko Hlanhan lisänimi kohta Örkinsyöjä.

Pian myös Alae saapui paikalle, koetin katsoa olisiko paikalla laksatiivejä saatavilla. Mutta ei osunut silmiini. Kun palasin pihalle hän oli ehtinyt pakenemaan paikalta oli toivottanut jopa onnea että "Olin saavuttanut jotain elmässäni" mokomakin paskiainen.

Yhden aikaan aamuyöstä Batroth tuli kertomaan että VonKin oli kateissa, ja vaikka hänen pöllönsä ei reagoinut mihinkään päätimme mennä etsimään häntä. Suuntasimme rannalle ja hetkisen ihmeteltyämme Batroth huomasi VonKinin istumassa katukivetyksellä.

Kun Von tuli tajuihinsa hän oli varsin sekavassa kunnossa. Hän heilutteli tyhjää paperia jossa hän sanoi näkevänsä jotain riimuja. Nämä riimut olivat ilmeisestikkin aiheuttaneet VonKinin nykyisen olon. Raahasimme VonKinin kotiin ja kävimme yöpuulle. Itse meditoin ja pohdiskelin tapoja näyttää kurjille aatelislapsille omat saavutukseni jotka olisin saanut omin avuineni.

Meditointini keskeytyi kun kuulin Halfarin äänen mielessäni. Hänellä oli selkeästikkin jokin ongelma. Mies oli kalpea kuin lakana ja värisi kuin haavanlehti. Hain Batrothin apuun ja sen jälkeen hieman konjakkia ja lihaa. Matkalla huomasin että VonKin oli pöytänsä ääressä tuijottamassa kirjettään.

Batroth ei keksinyt mitä Halfarilla oli hätänä joten hän käski minua vahtimaan Halfaria ja meni itse nukkumaan. Aamulla Halfar oli hieman paremmassa kunnossa ja Batroth tuli herättyään katsomaan häntä ja minä menin keittiöön tekmään hieman kanalientä. Matkalla huomasin että VonKin oli edelleen tuijottamassa kirjettään. Kun koetin tökkiä VonKiniä hän palasi keskuuteemme, erittäin väsyynen oloisena.

Pian ovelle kolkutettiin, siellä oli kaksi kaupunginvartioston sotilasta järkyttyneen oloisena. He kertoivat että viime yönä kaikki kaupungin ihmiset olivat kuolleet.

Kaupunki oli autio ja tyhjä, kaupungintalolla olivat vain kaupungin hallitus paikalla, Hlenhaa lukuunottamatta. Tunnelma oli vakava, viime yönä kaikki kaupungin ihmiset ja osa puoli-ihmisistä oli kuollut viime yönä. Noin samaan aikaan kun Halfar oli saanut kohtauksensa. Myös kaupungin ympäriltä ainakin puolen kilometrin matkalta kaikki ihmiset olivat kuolleet.

Ensimmäiseksi lähdimme etsimään ihmisten ruumiita. Nappasimme kiinni yhdet ruumiskärryt ja Batroth sekä Halfar eivät kyenneet diagnosoimaan mikä ne oli tappanut.

Koska selvitettävää oli paljon jakaannuimme kahteen osastoon, minä ja VonKin lähdimme portille käymään haltiakaupungissa samalla kun Batroth ja Halfar lähtivät etsimään silminnäkijää. Portilla oli kaksi kaupunginvartijaa jotka eivät pahemmin häiriineet meitä. Pian olimme taas tutussa hedelmätarhassa. Kaksi vartijaa hieman ihmettelivät toimintaamme mutta kun selitin tilanteen he lupasivat tutkia asiaa. Alustavasti oletin että jos siellä olisi tapahtununt jotain vastaavaa he olisivat reagoineet muuten kuin tylsistyneellä välinpitämättömyydellä.

Palasimme toimistollemme miettimään asiaa. Laitoin lähialueen kartan seinälle ja aloin hahmottelemaan kuinka laajalle alueelle tämä tuho oli iskenyt. Käväisin satamassa kyselemässä, ja siellä ei tiedetty asiaa. Lintuja oli lähetetty matkaan, mutta yksikään ei ollut vielä palannut joten karttamme olivat vielä keskeneräisiä.

Lähdimme Batrothin kanssa tarkastamaan erästä läheistä farmia jossa oli ehkä enemmänkin ihmisiä. Silmäni osuivat erääseen ruumisröykkiöön. Menin katsomaan tarkemmin erästä ruumiskasaa ja pienen penkomisen jälkeen löysin jonkun joka oli täsyhaltia puolihaltioiden joukossa. Haltialla ei ollut mitään tunnistettavaa päällään joten emme voineet tutkia asiaa tarkemmin.

Jatkoimme farmille ja siellä ainakin olivat ihmisorjat suhteellisen hyvässä kunnossa, oletettavasti efekti ei yltänyt tänne asti. Jatkoimme kohti seuraavaa farmia koska meillä oli pieniä kieli ongelmia lähetimme Hollywood Hootsmanin hakemaan Halfaria. Juuri kun he saapuivat paikalle minuun osui terävä nuoli joka poltti kuin myrkky.

En kuitenkaan nähnyt kuka minua ampui, sain toisenkin nuolen nahkaani ja menetin tajuntani.

Halfar paransi minua hieman mutta olimme edelleen taistelussa mukana. Kippasin VonKinin kottikärryt ja menin niiden taakse suojaan. Jokin tummanharmaa hahmo siellä heilui mutta se katosi aina heinikkoon. Yhtäkkiä Halfarin ukkosisku lennätti kohteen taivaalle, katsoin mihin se laskeutui, syöksyin kottikärryn takaa ulos, astuin tyhjyyden läpi hahmon taakse ja iskin säiläni sen selkään.

Hahmo ei kuitenkaan lopettanut tähän vaan iski minua puukolla naamaan.

Heräsin henkiin kolmannen kerran tässä taistelussa ja koetin iskeä jamppaa mutta hän vain väisti ja pakeni paikalta, mutta Jao oli nopeampi ja iski jampan hengiltä. Jäin katselemaan tilannetta kun yhtäkkiä salama iski päähäni.

Heräsin henkiin neljännen kerran ja jäin makaamaan paikoilleni teeskennellen kuollutta. Kaverit katselivat jamppaa joka yritti murhata meitä. Jao huusi varoituksen ja huomasimme kukkulan laella joukon ihmisiä osoittelemassa meitä jousillaan ja kehoitti ystäviäni antautumaan, itse jatkoin ruohikossa makaamista.

Pian ihmisten johtaja vihelsi ja kukkulan takaa saapui joukko mustia panssaroituja ratsumiehiä. Jao ja Batroth hakattiin sinisiksi. Halfar ja VonKin laitettiin hieman hellemmin hevosten selkään ja koko seurue lähti ratsastamaan kohti pohjoista. Lähdin itse heidän peräänsä.

Pelastuspartio Ruohomerellä

Ratsastava joukko kiisi eteenpäin edelläni, koetin pysyä perässä, onneksi iso joukko hevosilla jätti paljon jälkiä. Kun aurinko oli taivaalla liikuin hieman huomaamattomammin, kuka pelastaisi toverini jos jäisin itse kiinni. Yöllä otin sitten hieman enemmän vauhtia, haltiana tarvitsin vain neljä tuntia lepoa.

Aamun sarastaessa jatkoin matkaani. Pian saavutin ihmisten leiripaikan, nuotion tuhka oli kylmää. Kun tutkiskelin leiripaikkaa huomasin että heillä oli paljon vaihtohevosia, mikä tarkoitti että he olivat paljon kauempana kuin oletin. Jatkoin matkaani iltaan asti kunnes väsyin, en kuitenkaan saanut ketään kiinni. Voimani loppuivat iltapäivästä mutta näin kaukaisuudesta savun kohoavan.

Lähdin vaeltamaan savua kohden, se olikin huomattavasti kauempana, käperryin pieneen koloon meditoimaan selälläni.

Tultuani tajuihini jatkoin matkaani, iltapäivästä näin suurne kallion laelle rakennetun leirin. Koska siellä oli liian paljon ihmisiä päätin odottaa yötä, silloin olisi helpompi mennä sisälle.

Pian kuitenkin haltianainen tuli tökkimään minua, hetkisen aikaa ihmeteltyäni tajusin että se oli Hlenha. Hän viittoi minut peräänäs ja menimme aukiolle missä oli noin viitisentoista henkilöä väijyssä, muun muassa Tiira. He pyysivät raporttia ja kerroin mitä oli tapahtunut tähän mennessä.

He olivat lähteneet peräämme kun meitä ei kuulunut aamulla, tidustelijat olivat kertoneet että tällä suunalla oli ollut suurehko ihmis lauma liikenteessä. Teimme suunitelman siitä miten menisimme leiriin. Kun löytäisimme toverini lähtisimme kohti länttä jossa oli rajajoki jonka voisimme ylittää.

Hiivimme leiriin ja aloimme etsimään oikeanlaista telttaa. Meitä onnisti sillä edessämme olevasta teltasta tuotiin ystäviäni ulos. Heidän mukanaan oli kuusi ihmistä joista yksi kertoi olevansa Musta kaani. Musta kaani ei ollut kovinkaan peloissaan ja kysyi oliko Helnha muka jonkinlainen uhka "Minä olen vain harhautus" Hlenha sanoi samalla kun Tiira tuli ja iski lyhyet miekkansa kaanin selkään.

Lauloin unilaulun ja yksi vartijoista nukahti samalla kun Hlenha pisti kaksi muuta vartijaa hengiltä. Batroth ja Halfar olivat saaneet kätensä vapaaksi joten leikkasin köydet irti heidän jaloistaan ja annoin heille tikarit kouraan. Halfar ei kuitenkaan tikareita tarvinnut vaan hän kutsui muutoksen jumalan salamat iskemään omaan ruoskaansa.

Hlenha antoi käskyn ja lähdimme vetäytymään pois leiristä. Joku ihminen oli tulossa meitä vastaan joten annoin hänelle hieman nuolta. Koska huijjaaminen oli mukavampaa kuin tappaminen heitin illuusion, joka näytti siltä että olisin heittämässä jotain isompaakin loitsua. Se vakuutti vastassa olevat ihmiset siitä että heidän olisi parasta pysyä pois tieltä.

Ihmsiet tunkivat tielle, yksi koetti kutitella minua miekallaan mutta sain väistettyä sen verran että sain vain pienen naarmun. Irottauduin taistelusta ja ammuin hänet hengiltä. Kun katselin eteenpäin näin ihmisen tökkimässä Batrothia keihäällä joten lävistin hänet säilälläni.

Tiira ilmestyi viimeisen teltan takaa, varsin paahsti piestyn näköisenä tosin. Hänen perässään oli tulossa valtava lauma kovin vihaisen oloisia ihmisiä.

Poistuimme leiristä, perässämme oli enää neljä ratsastavaa ihmistä. Ammuin yhtä niisät jousellani ja samalla toinen ratsujoukko saapui kukkulan yli joka hyökkäsi ihmisten kimppuun. Nämä olivat Silosuunin ratsuväkeä. Jatkoimme pakoamme, "Jos joskus pääsen kotiin" Tiira sanoi, korahti, sai nuolen kurkkuunsa ja kieri alas kukkulan rinnettä.

Harkitsin että olisin saattanut päästä Tiiran ruumiin luokse mutta ymmärsin että en kuitenkaan jaksaisi kantaa häntä joten jatkoin pakoani.

Saavuimme läntiselle joelle, ja pääsin jopa yli siitä. Vähän matkan päässä oli lauma hevosia, ratsastimme hetken aikaa ja pian seuraamme liittyi muitakin ratsujoukkoja. Laskin että meitä oli jäljellä kahdeksan, plus me. Viidestätoista.

Kirouksia kuului, ylihaltiaksi sekä kääpiöksi. Jaokin oli kuollut, teloitettu vittuilusta. Kun se hiljeni matkamme jatkui synkässä hiljaisuudessa.

Paluu Silosuuniin

Seisoimme kaupunginhallituksen salissa missä Avaintenhaltija piti meille kurinpalautusta naama punaisena ja sylki roiskuen. Olimme kuulemma epäpätevimmät idiootit mitä hän oli koskaan kohdannut. Avaintenhaltija päätti oman kurinpalautuksensa, poistui paikalta ja jätti meidät Hlenhan sekä Tahdonkantajan hellään huomaan (kirstunvartijakin oli paikalla, mutta hän lähinnä keskittyi nukkumiseen).

MEidät siiryttiin kaupunginvartioston alaisuuteen roudaamaan juoppoja putkaan. Iloittautuminen Jyvämäellä tapahtuisi saman tien, hän myös varoitti meitä siitä että meistä ei pidetty kovinkaan paljoa.

Kävelimme kaupungin halki, tällä kertaa kukaan ei tullut vastaan matkalla haastamaan riitaa. Kaupunki oli hiljaisemppi, sodan uhka oli ilmassa. Jyvälinnan muurissa oli parinmetrinen reikä joka ei ollut siinä aikaisemmin. Bat'roth tunnisti että näytti siltä että jokin oli tullut reiästä ulos, seinän takan näytti olevan vankisellejä.

Menimme varusvarastolle missä yrmeä kääpiö oli jakamassa kamaa. Koska kukaan ei halunnut sanoa mitään niin esittelin ryhmämme ja kerroin että olimme hakemassa varusteita. Koska minä en tarvinnut mitään minut käskettiin pihalle. Sovin että tapaamme porti edessä ja lähdin itse sellien suuntaan kyselemään mitä siellä oli tapahtunut.

Kamojen tultua menimme Vasaran eteen saamaan lisää ripitystä. Ilm eisestikkin vankilan seinässä ollut reikä liittyi tapaukseen. Tapahtumayönä kaupungilla pidätettiin eriskummallisesti pukeutunut ihminen joka oli tuhopolttamassa taloja. Hänet heitettiin selliin ja unohdettiin sinne.

Koetimme hieman jututtaa vartijaa joka vahti selliä joka oli räjähtänyt, mutta hän ei ollut paikalla. Lähdimme seuraavaksi toimistoon missä oli kirja kaikista pidätetyistä. Viimeisin merkintä oli sekavassa tilassa ollu tuhopolttaja, ilmeisesti meidän ihmisemme. Pidättäjän allekirjoitus oli JK.

Menimme juttelemaan kouluttajakersantin kanssa, hän kertoi että JK oli Jäbädeys Kulliver jonka kanssa saisimme jutella. Hetken huutelun jälkeen pääsimme parakin ovelle, sisällä oli paljon yrmeitä vartijoita joiden päiväunia olimme häirinneet.

Kohteemme oli huudellut jotain maailmanlopusta ja muusta sellaisesta. Jäbädeys suositteli että menisimme kaupungille kyselmään ihmisemme perään.

Maleksimme hetken aikaa kaupungilla ja päädyimme Murskeen reunalle. Koetin hieman tiedustella mutta viehättävät paikalliset eivät halunneet tehdä yhteistyötä. Yksi uniloitsu ja säiläni saivat paikalliset väistymään ja posituin paikalta.

Palasin kevereideni luokse ja päätimme lähteä sitten huomiota herättäen. Aloitimme tutkimuksemme Ristittyjen Kirvesten ravintolasta. Tällä kertaa Bat'Roth ja Halfar hoitivat kuulustelut. Täällä oli ollut tänään puolisen tuntia sitten ihminen käymässä. Kiitin häntä tiedoista, löin viisi hopekolikkoa palkkioksi ja lähdimme jatkamaan takaa-ajoamme.

Mukava diileri, joka ei missään nimessä myynyt sinihelttaa, kertoi että etsimämme henkilö oli mennyt kujalle vetämään oudot rytkyt niskaansa viisitoista minuuttia sitten. Menimme väkijoukkoon katsomaan mitä oli tapahtumassa. Kun pääsimme väkijoukon läpi huomasimme oudon ihmisen penkomassa palaneen talon raunioita. Halfar ryhtyi jututtamaan ihmistä.

Ihminen esittäytyi mysteeriseksi ja suureksi Zargothraxiksi joka oli suorittamassa tärkeää tehtävää. Samaan aikaa ympäröivän väkijoukon laidalle saapui hieman karskimpaa sakkia. Karkea kääpiö vaati meitä poistumaan paikalta, Halfar kertoi että olimme vain hakemassa Zargonthraxia mutta joku tunnisti meidät ratkaisijoiksi. Tämä aiheutti pientä kiihtymystä väkijoukossa.

Halfar koetti hieman rauhoitella, ja se jopa toimi toiseen puoleeen väkijoukosta mutta ikävä kyllä toinen puoli oli edelleen vihainen. Zargomthraxin ääni kajahti ja annoin itse hänelle hieman erikoistehosteita. Väkijoukko alkoi vaikuttamaan siltä etteivät he halunneet tapella mutta karskien kääpiöiden johtaja oli vielä taistelussa mukana. Hän kertoi että meistä oli luvattu iso kultamälli mutta alkoi nauramaan kesken monologinsa.

Päätimme että oli aika poistua paikalta mutta jengiläiset eivät selvästikkään halunnet tehdä yhteistyötä. Muutama varsijousi helähti. Halfar pyysi väkijoukkoa hajaantumaan, ja tuulen jumala antoi hieman apua hänelle. Vaihainen puoliörkki karjui jotain sekavaa ja ryntäsi päälleni mutta kun hänen jalkansa osui kehään. Refleksiomaisesti loikkasin taaksepäin samalla kun lattia räjähti edessäni.

Tarkkailin ympäristöäni ja kuuli ilkikurisen kikatuksen samalla kun homasin pieniä vihreitä jamppoja ympärilläni. Ikävä kyllä räjähdys ei pysäyttänyt puoliörkkiä joka tuli kutittelemaan naamaani kirveellään. Siirryin hieman taaemmas Bat'Rothin ja Zargonthraxin luokse.

Muutama pieni vihreä olio saapui paikalle heilumaan puukojensa kanssa. Koetin tuikata mokomaa säilälläni muttei se auttanut. Zargonthrax kaatui maahan mutta onnistuin kostamaan hänen kuolemansa, tosin Bat'rothin loitsu palautti uuden yst.. tuttavamme elävien kirjoihin. Samalla pääsin tökkäämään pienen vihreän olion hengiltä.

Nirhasin toisenkin vihreän otuksen samalla kun Bat'Rothin alasin iski berserkin tajuttomaksi. Aloin liikkumaan lähemmäs viimeisiä vihreitä olioita, Halfar ja VonKin olivat kadonneet jonnekkin. Näin kuitenkin edessäni yhden vihreän olion jonka esittelin säilälleni.

Kun saimme vihreät jampat maahan ympärillämme oli enää haavoittuneita jengiläisiä. Paikkasimme pahimmin vaurioituneet, nappasimme berserkin mukkaamme ja poistuimme paikalta. Matkalla juttelimme hieman Zargumthraxin kanssa. Hän oli karannut Frolinen Cannonin sirkuksesta, kunnes rutto oli saanut sirkuksen hengiltä. Hän ei kuitenkaan kuulunut ruohomeren ihmisiin mantereen koilisosista.

Zargonthrax pyysi anteeksi seinässä ollutta reikää, annoimme berserkerin vankilaan ja lähdimme ilmoitautumaan Hlenhalle. Hetken aikaa hälistyämme Hlenha pyysi raportin Zargonthraxilta. Saatuaan raporttinsa Hlenha käski Zargonthraxin selliin, me sentään tajusimme ottaa hänen tavaransa talteen.

Palasimme kotiimme. Keräsimme Jaon kamat ja ihmettelimme mihin voisimme lähettää hänen sukulaisilleen. Ikävä kyllä en löytänyt mitään siihen viittaavaa. Tein meille hyvän illallisen ja muistelimme hieman kuollutta örkkiystäväämme.

Yön saavuttua menin selliin varmistamaan että Zargomthrax oli ruokittu. Hän elehti maaqgisesti ja tunsin kuinka hänen ajtuksensa tunkeutuvan väkisin mieleeni. Olisi pitänyt muistaa että ihmiset raiskaavat kaiken mikä tulee vastaan.