Nykyinen versio 9. kesäkuuta 2026 kello 14.13

Tämä on Satia-Mavari (ainakin vielä vähän aikaa) Lucan Lampunkantajan, Save K'norrin uskollinen palvelijan ja velho-oppilaan päiväkirja hänen ällisyttävistä seikkailusitaan myyttisellä Harnin saarella.

Tarinamme alkaa kun koulutoverini Manel alri Parthanel oli kadonnut jonnekkin.

Dramatis personae

Lyrid Alderwan

Lyrin on aatelisnainen ja Manelin sisko.

Gherant

Gherant on palkkasoturi Shorkynen suunnalta joka on tällä hetkellä palvelee Parthanen huoneesta.

Satia-Mavari Manel alri Parthane

Manel on nuori aatelisherra, jaarlin seitsemäs poika. Hän oli jonkun aikaa sitten itsenäistymis matkallaan ja palattuaan oli muuttunut kunnolliseksi velho-oppilaaksi, aiemmin hän olikin hieman huithapeli, jos saan sanoa.

Hän on myös käyttänyt salanimeä Alvrok.

Viran Warin Kirswell

Velhomestari joka on opettanut minua, sekä Manelia.

Myra

Nuori raskaana oleva neito jota koetetaan naittaa jollekulle pienelle aateliselle.

Save-K¨norr meidän

Save-K'norr meidän, sinä joka olet Inor Tethissä Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon kaikki tieto luoksesi Var-Hyvrakin kirjatuksi. Niin Kethirassa kuin Yashainissa.

Anna meille tieto ja viisaus sen käyttöön sekä anna Uhlanin valaista tiemme. Jotta mekin voimme johtaa heitä Jotka eivät sen valoa näe. Älä anna väärän tiedon johtaa meitä kadotukseen vaan anna totuuden vapauttaa meidät. Sillä sinun on tieto, viisaus ja ymmärrys iankaikkisesti. Totisesti!

Loitsut

Lucanin suurentava viiksi (Savroya III)

Loitsu antaa kopioida hyvin pienet yksityiskohdat pergamentille tai paperille. Suurennos on noin tuhatkertainen

Loitsu kopioi SI neliömillimetriä.

Ominaisuudet

Fatigue: (15-SI) x 2

Time taken: (15-SI) x 10 minutes

Range: Touch

MS:Kopioi kohokuviot

CS: Kopio kohokuviot, kopioija saa jonkinlaisen idean siitä että mitä kohokuviot tarkoittavat

Lucanin erehtymätön vasama (Savorya I)

Antaa käyttäjälleen ymmärryksen mihin varsijousen vasama lentää jos sen päästää tietyllä hetkellä. Ei toimi perinteisiin jousiin koska niiden voima on enemmän sidoksissa ampujan lihaksiin.

Lisää 25% marginaalisella tai 50% kriittisellä onnistumisella varsijousi kykyyn.

45 ja korkeammalla taidolla tämän voi antaa kosketuksella vapaaehtoiselle henkilölle.

Ominaisuudet

Fatigue: (15-SI) x 1

Time taken: (15-SI) x 4 seconds

Range: Self/Touch (with SI 45 and higher can be cast on another person)

Duration SI minutes

Päiväkirja

Vuosi 1390 - Mordanan linnakaupunki Emelrenen kuningaskunta

6. päivä Nuzyael kuuta.

Olin istuskelemassa koululla Erdinin kanssa kun Manelin sisko, lady Lyriha saapui vartijansa, Gherantin kanssa, olivat kiinnostuneita mihin ihmeeseen Manel oli kadonnut. Koska Manel ei enää asunut tällä siirryimme hänen kaupunkiasunnolleen, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään. Lyriha huomioi että Manelin huone oli yllättävän siisti, mikä tosiaankin oli varsin epätyypillistä. Pienen etsimisen jälkeen hän onnistui löytämään pienen pussillisen yrttejä.

Poistuessamme huomasin että nuori neitokainen seurasi meitä, järjestimme hänelle väijytyksen. Neito kertoi että seurasi meitä kun Meynard rahanlainaaja oli laittanut hänet katsomaan että ketkä olivat etsimässä Manelia.

Saavutimme Apteekkarin puodille mistä Manel oli ostanut yrttejään. Hän oli ostanut yrttejä ison kasan hetkisen aikaa sitten. Yrtin vaikutus oli että se turrutti tunteita, vaikka sitä ei yleensä käytetty päänsärkyyn, niin Manelin ongelmiin se auttoi.

Menimme satamaan kyselemään Manelin perään, satamamestari ei kyllä muistanut Manelia mutta hän lähti katselemaan kirjojaan. silloin ainoa lähtenyt laiva oli 'Pohjantuuli' Chelembystä, joka oli palannut kotisatamaan Harnin saarelle. Satamamestari oli varma ettei laivaan noussut jaarlin sukulaisia, sillä hän oli antanut nimekseen jotain aivan muuta, ikävä kyllä satamamestari ei muistanut tätä annettua nimeä.

Siirryimme haastattelemaan ahtaajia. Ahtaajat olivat ottaneet hieman uudenvuoden viiniä, mutta yhden kaverin ne muistivat, oli kuitenkin maksanut kaksi hopeaa palkkaa. Oli kuulemma jonkun "teurastajan" matkassa. Ahtaaja oli pannut merkille että laivaan noussut henkilö oli nukkunut laivassa.

Koska Maneliksi olettamamme henkilö oli liikkunut teurastajan pojan kanssa lähdimme seuraavaksi jututtamaan teurastajaa. Hän vahvisti että Pohjantuuli-laivalla lähtenyt henkilö oli todellakin Manel, ja hän oli antanut nimekseen Alvrok kauppias.

Lyriha lähti tekemään tiliä perheelleen ja me jäimme Gherantin kanssa jatkaa teurastajan pojan jututtamista, ilman aatelisia, ikävä kyllä teurastajan poika oli lähtenyt asioilleen.

Saadaksemme lisää tietoa lähdimme baarikierrokselle. Ensimmäinen paikka oli aivan liian hieno meille joten suuntasimme seuraavaan, pienen keskustelun jälkeen baarimikko viittasi meidät syrjäisimpään pöytään jossa pääsisimme juttelemaan tarjoilijattaren kanssa, jolla oli mahdollisesti oli jotain sutinaa Manelin kanssa. Koetimme hieman hienotunteisesti udella baaritytöltä ja saimme selville että heidän suhteensa päättyi Manelin itsenäistymismatkan jälkeen. Anasaran nimi oli mainittu muutaman kerran ja tämä nimi sai baaritytön silmät täyteen kylmää vihaa.

Esitin epäilykseni sille ettei Manelin naishuolet olleet syynä hänen pikaiseen lähtöönsä. Menimme kuitenkin varmuuden varuiksi tarkistamaan paikalliseen ilotaloon. Koetimme jututtaa Nellaa, ihan noin virallisella asialla. Jouduimme odottelemaan hetkisen sillä Nellalla oli edellinen asiakas työn alla.

Nautimme Gherantin kanssa hieman teetä odotellessa, makeahko mutta hiukan kitkerä yrttitee lämmitti mukavasti vatsaa. Jätin tarjotun vesipiipun Gherantille. Pian Nella haki meidät huoneeseensa jossa saatoimme jutella mukavia. Koetimme hieman udella tietoja mutta Nella ei ollut nähnyt Manelia puoleen vuoteen, tämä oli tarpeeksi tietoa joten jätin Gherantin hoitamaan maksua Nellalle.

Palasin koululle missä mestari halusi tavata minua. Hän halusi minun katsovan tulevaisuuteen ja selvittävän mitä tapahtuu jos Manelia ei löydetä. Vaivuin transsiin ja näin näyn jossa kuningas, jonka kasvot vaihtuivat kaiken aikaa, johti armeijaa kohti vihollista. Mahtava velho, jonka kasvoja en nähnyt, seisoi kuninkaan takana. Yhtäkkiä kuitenkin vastakkaisen armeijan kylkiin iski valtava joukko garguneita, noita Harnin saarella asuvia kammottavia örkkjä, turastaen kaikki. Valtava myrsky tempaisi minut takaisin Modanaan jossa koulumme oli poltettu, Save-K'norrin temppeli häpäisty ja linnan tornissa liehui vieras lippu.

7. päivä Nuzyael kuuta.

Aamu oli varsin kammottava, ehkä se tuopillinen simaa oli hieman liikaa, eikä näkytrannsikaan auttanut asiaa. Pikku hiljaa oloni alkoi parantua mutta en veilä tuntenut itseäni täysin ihmiseksi kun neiti Lyrid Alderwan ja Gherant saapuivat paikalle, ikävä kyllä Erdin ei saanut heitä blokattua vaan jouduin hoipertelemaan alakertaan heidän luokseen.

Kerroin heille saamastani näystä, tämä olisi tapahtuva mikäli Manelia ei löydettäisi. Mestari kuitenkin palasi, ja hieman ripitti minua siitä kuinka tiedon jakaminen ei aina ollut niin viisasta. Neiti Lyrid ja Gherant jättivät minut lepäämään ja keräämään voimia.

Illalla mestari tuli luokseni ja antoi minulle kivisen munan jolla saattoi lähettää viestejä mestarille, vaikka toisiin maailmoihin. Lisäksi hän antoi minulle Anasiorin amuletin, joka imi taikuuden voimia itseensä. Minun tehtäväni oli auttaa Lyridiä etsimään Manelia, häntä ei nimittäin voinut löytää magialla, mikä oli huolestuttavaa.

Koetin hieman innostustani siitä että pääsisin Harnin saarelle, tuolle mystiselle saarelle jonka kerrottiin olevan kahden jumalan maanpäällinen koti.

8. päivä Nuzyael kuuta.

Aamu koitti varhain, sillä vuorovesi ei odottanut ketään. Lastasimme itsemme pieneen kalastusveneeseen. Joka lähti viemään meitä kohti pientä kylää jossa saisimme jatkaa matkaa kohti Chekembyä.

10. päivä Nuzyael kuuta.

Saimme vaihdettua laivaa, seurueeseemme liittyi nuori raskaana oleva neito Myra, jonka häämatka toimi peitetarinanna matkallemme.

12. päivä Nuzyael kuuta.

Merimatka sujui varsin pikaisesti, tuulet olivat varsin voimakkaat mikä heitteli laivaa varsin reippaasti, merimiehet eivät kuitenkaan olleet vielä huolestuneen oloisia niin oletin että tilanne oli heillä hanskassa.

Illalla saavuimme Argonellin satamaan, siellä meidät yhytti merimies joka kaupitteli minulle kivilaattaa, havaitsin että siinä oli jonkinlaista voimaa sisällä. Ostin kivilaatan 125 hopearahalla, ja vielä olkalaukun 15 hopearahalla.

Pian pääsimme majataloomme jossa aloin ihmettelemään kivilaattaa, koskettaessani sitä minuun iski massiivinen migreeni. Aloin ihmettelemään että oliko tämä samaa kuin mistä Manel kärsi. Tarkistelin hieman olkalaukkua ja huomasin siinä nimikirjaimet M.P. tai mahdollisesti Manel alri Parthane. Kun ihmettelin laukkua enemmänkin muistin että Manelilla oli todellakin samanoloinen laukku ja siinä oli naarmukin samassa kohtaa kuin missä Manel laukkuaan raapaisi naulaan.

13. päivä Nuzyael kuuta.

Näin yöllä kauheita unia, tuhoista ja ennustuksista, ja melkein onnistuin myöhästynyt laivasta. Pääsin kuitenkin perille ja jaoin tietoni siitä että laukku on saattanut kuulua Manelille.

Cherafir Melderynin Chelemb Chelembyn kuningaskunta

Merimatka sujui mukavasti mutta hieman hitaammin kun miehistömme olisi toivonut.

17. päivä Nuzyael kuuta.

Saavutimme Chelembyn sataman. Mukava herrasmies lupasi toimia oppaanamme, tosin hän puheli vain Shorkynen kieltä joten Gherant toimi tulkkinamme. Päädyimme lopulta kahdeksan kantajan kanssa Verenpunaisen kukon majataloon. Talo oli iso ja siistin oloinen, paikka oli lähestulkoon rauhallinen.

Paikka oli myös suosittu, saimme vain kaksi huonetta. Ei niin että voisin valittaa, suorastaan luksusta kun tarvi vain yhden ihmisen kanssa jakaa huonetta.

18. päivä Nuzyel kuuta

Heräsimme huoneistamme, kukaan ei ollut puukottanut meitä yöllä. Aamisisella paikallinen oppaamme tuli turisemaan meille mukavia. Kertoi aasin haamusta joka oli paikallisella niityllä potkinut ihmisten kalloja halki. Laitoin tiedon korvani taakse odottelemaan tilaisuutta tukia sitä tulevaisuudessa tarkemmin.

Oppaamme jätti meidät muutamaksi hetkiseksi ja Lady Lyrid saapui luoksemme ja totesi että meidän olisi parasta toimia nopeasti ennen kuin Myra-neito tekisi mitään hölmöä.

Oppaamme pääsi takaisin ja Lyrid lähti johdattamaan meitä kohti Strostolin kaupunginosaa. Siellä on pieni sukuriita Targenbyjen ja Alembyn sukujen välillä. Handelstradin eteläpäässä oli odotettavissa rähinäkuuroja.

Ohitimme Emelrynin suurlähetystön, ettei koti-ikävä päässyt iskemään. Pian pääsimme muinaisen tiedon killan talolle. Koputtelin ovelle ja esittelin itseni. Kerroin että olimme etsimässä Manelia. Hetkisen aikaa odoteltuamme meille tultiin kertomaan että etsimämme henkilö ei juuri nyt ollut paikalla, joten jätimme yhteystietomme heille ja lähdimme kohti seuraavaa kohdetta.

Saavuimme paikallisen aatelisen talolle jossa Lyrid alkoi hieromaan naimakauppoja. 

Nämä asiat hoidettuamme pääsimme palaamaan tietäjien kiltaan jossa meidät ohjattiin yläkertaan. Manel oli käynyt täällä kymmenisen päivää sitten, oli kuulemma asunut suurlähetystöstä. Hän oli kiinnostunut voisivatko paikalliset antaa hänelle kyydin kirotulle naapurisaarille, Diriborille.

Hetkisen keskusteluamme tajusin että emme olleet Mendelrynissä vaan Chelembyn saarella Chelembyn kaupungissa. Kuvittelin että olimme Menderlynin saarella Cherafirin kaupungissa! Tämä tietty teki selväksi miksi paikallisen salatun tiedon kilta ei vaikuttanut maagisilla kyvyiltään. Saimme kuitenkin hieman lisätietoja Manelin liikkeistä, sekä paikallisen astrologin jonka luona hän oli käynyt.

Ikävä kyllä Astrologi ei ehtinyt tavata Manelia. hän saattoi kuitenkin ennustaa tähdistä missä Manel oli. ikävä kyllä minut heitettiin pihalle, olisi ollut mielenkiintoista tutustua hänen metodeihin, astrologia oli kuitenkin taito joka minulla oli jäänyt hieman epäselväksi.

Koetimme onneamme seuraavan ennustajan kanssa. Hänen talonsa oli koristeltu puukeiverruksin, Talo oli erillään muista. Pian talosta poistui huolestuneen oloinen kauppias ja pääsimme itse sisälle. Lady Lyrid esitteli itsensä ja kertoi asiastamme. Ennustajamme ei kuitenkaan voinut puhua muiden asiakkaiden asioista.

Pääsin itsekkin ennustajan pakeille. Vaikka hän käskikin minun pitää silmäni kiinni kurkin hieman, ja näinkin maagisen energian liikkuvan hänen ympärillä.

Säännöt jotka maailmaa kahlitsevat ovat kuin häkki. Häkki voidaan särkeä, mutta pitää ensin ymmärtää pitääkö häkki meitä vankinaan, vaiko suojeleeko se meitä muilta. Jos jatkan kulkuani, minun ei tarvitse välittää asioista, mutta jos yrittäisin särkeä häkin, olisin itse vastuussa siitä mitä tapahtuisi.

Vietin iltapäivän koettaen saada selville mustasta laatasta jotain henkisillä kyvyilläni. Mieleeni vyöröyi outoja asioita. Esineessä oli massiivinen määrä maagista voimaa. Se halusi yhtä aikaa imevän minut sisäänsä samalla kun se halusi pitää minut poissa. Laatta tuntui haluavan minut sisäänsä samalla kun pitävän minut poissa. Minusta tuntui kuin sen sisällä oli jotain, en saanut selville että mitä, mutta ainakin jotain. Palautin laatan laatikkoonsa ja menin nukkumaan, laatassa oli selkeästi jotain tärkeää.

19. päivä Nuzyael kuuta

Aamupalan jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Emelrynin suurlähetystöä. Manel oli tosiaan käynyt täällä ja lähtenyt hieman myöhemmin kohti Mendelryin saarta (jossa siis emme edelleenkään olleet) ja Cherafirin kaupunkia. Hänellä oli maagisia teorioita jotka liittyivät Harnin saareen. Hän vaikutti jotenkin ahdistuneelta, mikä oli hyvin epätavallista Manelille. Hän oli myöskin pitänyt olkalaukkuaan, oletettavasti samaa laukkua joka oli nyt minun hallinnassani.

Oletettavasti Manel oli lähettänyt kirjeen ja laukun Argonelin satamassa tapaamamme merimiehen mukaan, mutta kivi oli sekoittanut miseparan pään ja sen takia kivilaatta päätyi minun käsiini.

Lyrid vaihteli hieman huhuja suurlähettilään kanssa. Saimme tietää että eräs kuninkaan tyttäristä toimi kaupungin kaartissa kersanttina.

21. päivä Nuzyael kuuta

Saimme naimakaupat sovittua ja lähdimme satamaan sopimaan merimatkaa kohti Melderyniä. Laiva olisi lähdössä noin kolmen päivän päästä ja hinta oli kolmekymmentä penniä per naama. Lyrid selkeästikkin pohdiskeli jotta halauisiko hän maksaa meidänkin hyttimme. Lopulta kuitenkin hinnasta päästiin sopuun ja varasimme matkamme.

Majatalolla meitä tuli tapaamaan kaksi kaupungin kaartin jäsentä, toinen oli naispuolinen kersantti. He kyselivät hieman paikallisoppaastamme. Lyrid koetti hieman vastaille ehille. Oppaamme oli löytynyt kadulta, aasin kavionjälki päässään.

Tämä saattoi olla sen haamuaasin, josta paikallisopas oli maininnut, tekosia. Lähdimme kaupungin ulkopuolelle ihmettelemään aasin hautaa mutta en oikein saanut selvyyttä alueen maagisesta aurasta. Jouduimme palaamaan tyhjin käsin ja jatkoimme matkaamme hoitelemaan naimakauppoja.

Oletettavasti kaupat eivät oikein sujuneet, oletettavasti Lyrid ei ollut aivan perillä paikallisista naimakauppatavoista. Ainakin myötäjäisarkku kuitenkin kelpasi suvulle. Edes juhlamaljojamme ei oltu myrkytetty.

Palasimme majatalolle samoilla vaunilla joilla olimme tänne tulleet.

22. päivä Nuzyel kuuta

Astuimme laivaan ja tällä kertaa makalla oli varsin säyseä merenkäynti.

Cherafir Mendelynin kuningaskunta (tällä kertaa ihan oikeasti)

Ennen saapumistamme satamaan kapteeni kertoi että matka-arkkumme tarkistettaisiin ennen kuin pääsisimme pois ulkomaalaisille tarkoitetusta "Alienage" osasta.

29. päivä Nyzael kuuta

Paikka oli kovin sivistynyt, vartijoillakin oli panssarit ja keihäät käsissä. Koska en halunnut antaa vartijoiden tökkiä kiveäni, se oli kuitenkin tärkeä johtolanka. Meidät otti vastaan byrokraatti, joka selitti paikalliset säännöt, saisimme jopa majoittua jossain muussa kaupungin majatalossa Gherant oli sen verran sairaan oloinen että hänet jouduttiin laittamaan karanteeniin.

Arabarin portti erotti muukalaisalueen kaupungista. Katselimme kun arkkumme vietiin suureen varastoon, varaston edessä oli kolme ihmistä häpeäpaalussa. Varastelu, öykkäröinti ja kadulle virtsaaminen olivat heidän rikoksiansa.

Kyselin hieman parempaa majataloa Emelrenyläiseltä merimieheltä, hän ehdotti Tobilonin majataloa kaupungin viralliselta puolelta. Juttelimme hieman mukavia, kertoi että varkaat olivat kovin kiinnostuneita tullivarastosta, ja vaikka sitä vartioitiinkin oli sen houkutus liian suuri kaupungin alamaailmalle.

Portilla vartijat koettivat pysäyttää meidät mutta onneksi Lyrid onnistui puhumaan meidät kaupungille. Vartijat varoittivat että mikäli emme saisi majapaikkaa.

Ensimmäinen majatalo vasemmalla puolellamme oli Thaylin majatalo, joka oli varsin suuri rakennus. Menimme sisään ja varasimme huoneet muutamaksi päiväksi. Isäntä mulkoili hieman erästä tarjoilijaa kunne tarjoilijatar saapui palvelemaan meitä.

Tarjoilijatar kysyi hieman Lyrihan sukunimestä, ilmeisestikkin Manel oli asunut täällä ja oli odottamassa että saisi lisää varoja meren takaa perheeltään. Hän lähti 15. päivä, tai ainakin se oli viimeinen päivä jolloin hänet nähtiin.

Majatalon isäntä oli kovin ärtynyt siitä että Manel oli kadonnut sanaakaan sanomatta, ehkäpä hän leppyisi jos vuokraisimme Manelin entisen huoneen, ja samalla voisimme katsoa mitä tavaraa häneltä jäi jälkeen.

Seuraavaksi lähdimme jututtamaan kaupungin oppineita. Paikallinen kiltatalo oli selkeästi suurempi kuin mestari Kirswellin talo kotipuolessa. Esittelin itseni ja lady Lyrihan kahdelle vartijalle jotka päästivät meidät sisään.

Suuntasimme suoraan saliin jossa oli lounas käynnissä. Jouduimme hetkisen odottelmaan ennen kuin joku saapui keskustelmaan. Manel oli halunnut päästä katsomaan jumakiveä mutta häntä ei päästetty. Meidät ohajtiin hieman sivuun odottelemaan kun he lähtivät hieman kyselemään.

Manel oli saapunut kilalle 12. päivä ja hän pyysi audienssia, hänelle sellainen annettiin 14. päivä. hän oli tosiaan pyytänyt pääsyä jumalkivelle joka oli killan kellarissa mutta se oli liian voimallinen artefakti pelkkien oppilaiden käsiin annettavaksi.

Pyysimme itsekkin audienssia killan mestareiden kanssa. Sihteeri antoi meidän ymmärtää estää mestarit olivat kiireisiä eivätkä välttämättä ehtisi hoidella tälläisiä pikkujuttuja.

Kävimme myös Savoryan koululla. Täälläkin Manel oli viettänyt aikaa ja juttelemaan mukavia paikallisten oppilaiden kanssa. Koulun kirjasto oli käytettävissä viidellä pennillä per päivä, tieto jonka laitoin korvan taakse.

Jatkoimme kierrosta kaupungilla. Vartijoita oli varsin paljon, toisin kuin Chelembyssä. Pääsimme takaisin majataloon jossa saimme luvan mennä Manelin huoneeseen tutkimaan. Huone näytti siltä että tänne oltaisiin tulossa takaisin. Pöydällä oli keskeneräisiä kirjoitustöitä. Löysimme myös läjän karttoja ja muistikirjan.

Aloitin muistikirjan lukemisen, se sisälsi muistiinpanoja, alustavia loitsuja ja välillä merkintöjä toisella, vieraalla käsialalla. Samaa käsialaa löytyi myös rypistetystä kirjeestä sängyn alta. Vieras käsiala tuntui pilkkaavan Manelia.

Manel oli etsimässä jonkinlaista polkua jumalkivien välillä, joka antaisi hänelle ymmärryksen muinaisten salaisuuksista.

30. päivä Nuzyael kuuta

Palasimme Savoryan koululle, kerroimme että olimme majatalossa kuulleet että Manel oli maininnut nimen Terhunin Erila, ja kysyimme voisimmeko itsekin vähän kysellä häntä. Ikävä kyllä mestari Erila oli kiireinen eikä ehtinyt ottamaan meitä vastaan. Lyriha antoi kirjeen mestarille vietäväksi ja jäimme vielä hetkiseksi odottelemaan. Erila vastasi meille kirjeellä. Kirje oli pieni kartta johon oli piirretty reitti erääseen taloon kauppiaiden kaupunginosassa.

Kirjoittelin lyhyen raportin mestarille samalla kun Lyriha kirjoitti kirjeitä perheelleen. Kerroin että olimme löytäneet Manelin muistikirjan ja muutamia esineitä, en kuitenkaan kertonut tarkemmin esineistä, joku saattaisi kuitenkin lukea viestit matkalla.

Lähdimme kaupungille katsastamaan osoitetta joka meille oli annettu. Se osoittautui kylpyläksi, jossa pääsimme kylpytiloihin. Kylpy oli oikein mukava.

Kylvystä päästyäni sain tietää että Lyriha oli saanut seuraa Erilasta. Erila oli kertonut että Manel oli pitänyt itseään Lothrim portinavaajaksi, mikä oli kovin huolestuttavaa, etenkin kun otti huomioon mitä olimme lukeneet Manelin kirjasta.

Pohdimme hieman olisiko asiasta hyvä kertoa Anasaralle, päädyimme siihen että koska emme tienneet hänen reaktioitaan varmaksi jättäisimme hänet vielä hetkeksi tilanteen ulkopuolelle.

Lyriha tajusi yllättäen että meillä oli vain yksi muna, siitä munaparista joka osoitti aina toisiaan kohdin. Se osoitti melkein suoraan länteen, hieman pohjoiseen viiraten. Tämä antoi meille pienen vihjeen minne meidän pitäisi seuraavaksi matkata.

1. Päivä Peonu kuuta

Gherat palasi karanteenista ja koetimme selittää hänelle mitä olimme saaneet selville. Koetimme hieman tiedustella kuinka kauan meillä vielä kestäisi tullin kanssa ja saimme vastauksen että nelisen päivää menisi. Laitoimme kuitenkin kirjeemme matkaan Melderynin yleiseen suuntaan.

Lähdin paikallisen Save-K'norrin kirjastoontekemään hieman matkasuunnitelmia kuinka pääsisimme Tasienin muinaisraunioille. Se näytti olevan Kandayn kuningaskunnassa ja lähin satama oli joko Dunir tai Selvos.

2. Päivä Peonu kuuta

Jatkoin tiedon keruuta, Gherat ja Lyriha lähtivät törmäilemään tullimiehiin, koettaen näin saada tietoa ulos matka-arkkumme oletetusta käsittelyajasta. Itse mieluusti odottaisin 6. päivää.

Illalla Lyriha tuli kertomaan että yksi tullimiehistä oli käyttäytynyt hieman epäilyttävästi, tunnisti Lyrihan nimen ja oli mennyt saman tien lakimiehen pakille. Ehdotin että menisimme sinne huomenna aamulla, öisin toisten taloihin menemistä katsottiin pahalla.

3. Päivä Peonu kuuta

Ennen auringonnousua vanhempi rouva tuli kertomaan että pian saisimme pian kutsun arkaanisen tiedon killan johtajien tykö, ja olisi erittäin suotavaa että olisimme poissa kaupungista ennen kuin kutsu saavuttaisi meidät. Hän oli onnistunut järjestämään matka-arkkumme pois tullista. Lyriha mainitsi että meillä olisi laiva valmiina mutta se aiheutti minulle kylmiä väreitä selkärankaan.

Keräsimme tavaramme kasaan, otimme aamupalan mukaamme ja lähdimme kovaa vauhtia satamaa kohden. Vaikka laiva aiheuttikin vilunväristyksiä, päädyimme kuitenkin satamaan etsimään sitä. Laivan nimi oli Mustasiipi. Menimme juttelemaan mukavia kapteenille ja koetimme vihjailla että meillä olisi kovakin kiire. Kiirehtiminen toki maksoi ylimääräistä.

Koska fiilikset olivat hyvin huonot vaihdoimme kuitenkin laivaa, ehdimme seuraavaan laivaan mutta ikävä kyllä kuriiri sai meidät kiinni ja antoi minulle kutsukirjeen. Lyriha alkoi kehittämään outoa tarinaa siinä missä hän vaihtoi minun ja Gherantin ulkonäköä. Mutta tämä ei mennyt läpi.

Emme ehtineet reagoimaan ennen kuin laivallemme saapui isokokoinen naishenkilö joka kyseli että olimmeko menossa Mustasiiven laivalla. Vastasimme että meille oli ilmaantunut menoa.

Koetimme etsiä sopivaa paikkaa missä saisimme tarinamme yhdenmukaisiksi. Päädyimme siihen että etsimme Manelia joka oli kiinnostunut jumalkivistä ja muinaisten raunioista ja koska Mustasiipi laiva oli juuri lähdössä niin sen takia meillä oli niin kauhea kiirus.

4. Päivä Peonu kuuta

Saavuin kiltatalolle kutsuttuna puolen päivän aikaan. Neuvostossa oli viisi jäsentä jotka kovasti tenttasivat minulta Manelista ja hänen matkoistaan. Pysyin totuudessa, mutta sopivasti unohdin mainita kivilaatan, enhän kuitenkaan saanut sitä Manelilta vaan satunnaiselta merimieheltä.

Myös Lyriha kutsuttiin kuulusteltavaksi, hänkin vastaili hiukan ympäripyöreästi. Kertoi olleensa kylvyssä erään naisvelhon kanssa, mutta hän teeskenteli tietämätöntä. Neuvosto kertoi että epäilivät että joku olisi päästänyt Manelin jumalkivelle, ja halusivat käyttää meitä syöttinä. Jos joku velho tulisi kyselemään meitä tyhmiä, pitäisi meidän ilmoittaa heille välittömästi.

5. päivä Peonu kuuta

Aamiaiselle saavuttuamme Mel Alfold niminen tutkija muinaisen tiedon killasta tuli tervehtimään meitä. Hän tarvitsi kuvauksen Manelista ja hänen omaisuuttaan. Pian hän kävi hakemassa kuusi sotilasta kuninkaan väreissä, Gerald oletti että he olivat lähetit jotka veisivät sanaa satamiin, jos vaikka Manel olisi poistunut sitä kautta.

Kun saimme kuvauksen Manelista annettua annoimme Melin tutkia hänen tavaroitaan. Tosin yksityiskirjeitä emme hänelle näyttäneet. Hän oli tyytyväinen tähän ja poistui paikalta jatkamaan tutkimuksia muualla.

Seuraavaksi menimme juttelemaan lakimiehelle. Hieman siitä että kuinka voisimme lähteä kaupungista ilman muinaisen tiedon killan lupaa. Annoin Lyrihan hoitaa diplomatiat, hän kuitenkin ymmärsi asiat paremmin. Lakimies lupasi että saisi meidän asiamme kuninkaalle viikossa, mikä olisi suunnilleen yhtä pitkä aika kuin mitä killalla kestäisi.

Palasin kirjastoon kopioimaan Korbinin vaihtokauppa loitsua, jolla saisin vaihdettua aistejani kohteen kanssa.

6. päivä Peonu kuuta

Aamutuimaan Gerald tuli hakemaan Manelin olkalaukkua, ajatuksena oli heittää se mereen jolloin näyttäisi siltä että hän olisi hukkunut satama-altaaseen.

Sain loitsun kopioitua, Save-K'norrin avustuksella. Illalla ratsulähetit palasivat ja kertoivat että eivät olleet nähneet Manelia.

7. päivä Peonu kuuta

Gerald lähti palvomaan Haleaa paikalliseen temppeliin. Itse menin kirjastoon opettelemaan Harnin maantiedettä.

8. päivä Peonu kuuta

Aamiaisella kun portit avattiin majataloon saapui tyyppi joka tunnisti Lyrihan, hänellä oli kirjeitä meille. Mestarini kirje vaikutti varsin tavanomaiselta mutta siihen oli salakielellä kirjattuna velhomestari Alagan Hedaren nimi. Hän saattoi auttaa minua jos kertoisin että "olosuhteet ovat poikkeavat" Kehoitti myös hankkimaan Eamarth-nimistä yrttiä, niille kerroille kun olen ilman vahvemman velhon opastusta. Aamiaisen jälkeen lähdimme tapaamaan Viarn Alagan Hedarea. Kerroimme että olosuhteet ovat poikkeavat ja hän alkoi punomaan taikaa joka esti salakuuntelemisen magian avulla. Selitimme asiamme hänelle ja näytimme Manelin muistikirjaa, sinne kirjatut loitsut herättivät suurta hämmennystä. Hän myös selitti meille että yhdentoista neuvostossa istuva velho oli saanut lisänimen "Lothrimin tytär" minkä takia L-sana oli pannassa Melderynin kuningaskunnassa.

Keskustelumme keskeytyi kun ovelle koputettiin, neuvosto halusi nähdä meidät. Saimme vielä tietää että neuvosto oli yrittänyt maagisesti nähdä Manelin, mutta hän itse, tai sitten joku muu, oli suojannut hänet loitsuilla aistimiselta.

Päädyimme siihen että jatkaisimme keskustelua illalla. Olisi kovin kiusallista antaa mestareiden odottaa. Tapaaminen oli Adri Galvenin kanssa koska vain meille sopi.

Neuvoston salissa oli vain Adri Galven paikalla. Hän kertoi meille että tutkimukset olivat päättyneet, koska oli melkoisen selkeää että Manel ei ollut poistunut sataman kautta eikä ruumistakaan oltu löydetty. Hänen laukkunsa oli sentään löydetty satama-altaan pohjasta. Manelin sijaan heillä oli pieni ongelma.

He olivat päätyneet siihen lopputulokseen että Manel, tai ainakin hänen munansa oli Desienin soilla. Ainoa tapa päästä sinne olisi esoteeriset keinot jumalkiviä käyttäen. Neuvosto ei kuitenkaan ollut antanut lupaa käyttää kiveä. He olivat testaneet kiviä, ja huomasivat ettei Desienin kivi vastannut Cherafirin (killan kellarissa) olevan kiven kutsuun.

Heidän osaltaan asiat olivat slekeät ja meitä ei enää tarvittu. Killasn sisäisessä tutkimuksessa he eivät kuitenkin tulisivat löytämään syyllisen.

Illalla palasin Viarn Hedaren luokse hän kertoi meille hieman historiasta. Usea barabaarikuninkaat väittivät olevansa Lothrim ja yritti yhdistää hänen valtakuntansa. Näytimme hänelle myös mustaa kiveämme ja esittelin ideani loitsusta jolla kiviä voisi tutkia tarkemmin.

Lopulta tuli aika vajota transsiin ja nähdä näkyjä.

Ensin näet vain mustuutta, pelkkää pimeyttä. Sinulla on kylmä, eivätkä edes tähdet tuo heikkoa valoaan tähän pimeään. Sitten näet että pimeys on musta, kivinen, laatta ja laatta katoaa. Näet nyt vanhan, raunioituneen, rakennuksen sisäseiniä, katto on osin romahtanyt, kasvit ovat valloittaneet rakoja. Katsot tilaa kuin verhon takaa, kaikki on sumeaa, hämärää, vaimentunutta. Halkeilleet kiviseinät ovat koristeellisia, niihin on kaiverrettu tähtikuvioita ja vastaavia symboleja. Lattialle on raivattu polku. Näky vaihtuu välähtäen pimeyeksi, joka jälleen paljastuu mustaksi kivilaataksi, ja uudelleen sumeksi näyksi raunioista. kaksi näkyä vaihtelevat ja taustalla alkaa voimistua ääni joka muistuttaa suuren ihmisjoukon marssia ja jossain takanasi, jonne et voi nähdä, alkaa levitä elävän tulen kasvava valo. Marssiin yhdistyy huuto, mutta et saa selvää sanasta jota huutajat toistavat. Ääni on selkeämmin marssivan armeijan ääntä ja huuto on Chafin! Chafin! Chafin!

9. päivä Peonu kuuta

Aamulla kerroin näystä Hedarelle, hän epäili että rauniot olivat Desienissä oleva vanha observatorio, ja Chafin oli Rethemin kuningas (tai siis Chafin kolmas)

Meille myös tuotiin nähtäväksi Manelin olkalaukun. Totesimme että se tosiaankin oli Manelin laukku, mutta se ei vakuuttanut viranomaisia siitä että Manel olisi hukkunut.

Nousimme laivaan jonka Melderyniläiset olivat meille auliisti antaneet, ja se lähti kulkemaan kohti Thayn kaupunkia. Utelin hieman Harnin saaren poliittisesta tilanteesta kanssamatkustajilta, mutta en saanut mitään uusia uutisia, mikä oli oikeastaan ihan hyvä asia.

Thayn kaupunki Melderynin kuningaskunnassa

12. päivä Peonu kuuta

Saavutimme Thayn kaupungin ja olimme omillamme. Kapteeni saattoi meidät mukavasti satamamuodollisuuksien ohi ja pääsimme etsimään majataloa.

Majatalossa lähdimme suunnittelemaan seuraavaa etappiamme. Manel, tai ainakin hänen munansa, oli edelleen Tesienissä. Toisaalta lähin paikka oli Telumar, joka oli melkein matkamme varrella Tashalin kesämarkkinoille.

Lähdimme etsimään sopivaa opasta ja lopulta saimme yhden mahdollisen nimen. Mujoc barbaari joka tunnettiin punaisista hiuksistaan.

Kyselin myös hieman Telumarista. Lepridis niminen velho oli kuulemma alueella tutkimassa paikkaa. He kertoivat myös että kaivoskillalla oli kaivoksia alueella, ja he veivät tavaroita sinne aina silloin tällöin.

14. päivä Peonu kuuta

Pääsimme kaivoskillan pakeille juttelemaan mahdollisesta retkestä Telumariin. Heidän kaivostensa tarkat sijainnit olivat salaisia, mutta ehdotin että he jättäisivät meidät jokirantaan ja me jatkaisimme matkaamme jalakisin.

He lupasivat että palaavat asiaan, paluuamtkalla onnistuimme törmäämään naiseen jonka oletin olevat Mujoc, joka oli matkalla kaivureiden killan kiltatalolle.

Muutamaa tuntia myöhemmin Mujoc ilmestyi majataloomme, mikä herätti huomattavaa närää majatlon omistajassa, oletettavasti barbaarinaiset eivät yleensä olleet tervetulleita tämän tasoiseen paikkaan.

16. päivä Peonu kuuta

Edellisen päivän käytimme tavaroiden, ja muulin, hankkimiseen. 16. päivän aamuna lähdimme matkaan kohti kaukaista Telumarin suuntaan. Ruuhi vei meidät joen yli, toisella puolella erämaa alkoi melkein saman tien.

Ensimmäinen vahti sujui ilma ongelmia mutta toisella vahdilla oppaamme käski meitä pysähtymään. Näimme edessämme henkilöitä jotka oletimme kääpiöiksi. Metalliin pukeutuneet olennot tervehtivät meitä. Kerroin että olimme menossa Telumariin ja heidän puhekääpiönsä teki jonkinlaisen pyhän eleen. He kertoivat että olivat Garguneita metsästämässä, ja kääntyivät ympäri kun saivat tietää olevansa vain päivän matkan päässä Thayn kaupungista. Vaikka luulin että olisimme pysyneet heidän lyhyiden jalkojensa tahdissa, menivät he edellämme menojaan.

17. päivä Peonu kuuta - kylmää tihkusadetta

Sää alkoi heikkenemään, mikä teki matkanteosta ikävämpää. Törmäsimme barbaarien metsästäjäpartioon jotka olivat ystävällisiä oppaamme kanssa. Illalla törmäsimme Kääpiöiden leiriin. Se oli hyvässä järjestyksessä ja vietimme illan mukavasti noppaa heitellen.

18. päivä Peonu kuuta - ukkosmyrsky

Sää oli sen verran huono että etsimme itsellemme sopivan suojaisan paikan missä pidimme säätä. Myrskyn laannuttua aloitimme nousemisen kukkuloille.

19. päivä - Poutaa

Vuorten juurella oppaamme käski meitä olemaan aivan paikoillaan, hän koetti ampua meille peuraa ruokasi, mutta ei saanut sattumaan. Illalla kohtasimme taas uusia heimolaisia, tällä kertaa piti selitellä pidempään. Kertoi että alueella oli nähty Garguneita.

20. päivä Peonu kuuta

Päivän tärkein tapahtuma oli joen ylitys, Geralt sai jopa muulin kahluupaikasta yli.

21. päivä Peonu kuuta

Aloin tuntemaan niskassani outoja asioita. Aloin johdattelemaan seuruettamme sitä kohden. Pian löysimme karhun pesän, oppaamme kertoi että karhu ei ollut juuri nyt kotona. Lähdin eteenpäin Manelin taikavalon kanssa ja löysin toisen käytävän. Seuraavaksi edessäni avautui kammio jonka perällä oli ylvään ritarin haamu joka piti käsisään suurta piikkinuijaa.

Hetkisen ihmeteltyämme asiaa haamu ojensi piikkinuijan Lyrihalle, minulle tuli olo että tämä tekisi asioista hankalia, mikä oli täysin odotettavaa kun sekaannuttiin Laranin bisneksiin. Haamu haihtui kun sen tehtävä oli toteutettu. Löysimme myöskin amuletin ritarin kaulasta, mielenkiintoista oli tosiaankin se että amuletti näytti osoittavan aina pikkinuijan suuntaan. Pitää tarkastella asioita kunhan pääsisimme taas sivistyksen pariin.

26 päivä Peonu kuuta

Monen raskaan päivän matkan jälkeen Gerald herätti meidät koska yöllä horisontissa loisti hyvin oudon värisiä valoja. Aamun tullen aloimme virittelemään karttaa ja munaa. Niiden mukaan manel, tai hänen munansa oli edelleen Tesienissä, tai saattoi hän olla Besienissäkin.

28. päivä Peonu kuuta

Näimme vanhan muurinpätkän, oletettavasti tämä oli kääpiöiden mainitsema muuri. Täällä oli Bujoc heimon talvileiri missä meidän piti anoa lupaa päästäksemme Telumariin.

Minä ja Geralt tulimme hyvin juttuun heimon miesten kanssa, onneksi Lyriha onnistui myös vakuuttamaan naiset siitä, jotka olivatkin tärkeämpi kohderyhmä.

Telumar

Telumar on muisaisten raunio Harnin saarella.

29 päivä Peonu kuuta

Saavutimme viimein Telumarin jossa tapasimme tervetulokomitean, kertoivat olevansa Melderynin Lepardiksen palvelijoita. Aloin kertomaan teoriastani mutta Lyriha palautti keskustelun aiheeseen.

Meidät vietiin paikalle rakennetun paaluvarustuksen sisään, siellä oli kaksi taloa, toinen oletettavasti palvelusväelle ja toinen velhoille. Lepardis otti meidät vastaan ja pääsimme juttelemaan mukavia Manelista ja jumalkivistä, Kun hieman vertailimme muistiinpanojamme totesimme että oletettavasti jumalten lyhtynä tunnettu valo oli syttynyt samaan aikaan kun Manel oli astunut Cherafirin jumalkiveen.

Koetimme hieman selvitellä jumalten lyhdyn valoja, ja samalla että olisiko "verkkoa" käytetty tällä ajalla. Ilmeisestikkin Peonu-kuun 4. päivänä tapahtui jotain. Samaan aikaan olimme olleet Cherafirin arkaanisen killan tentattavana.

Kuten on tavanomaista, mestari Lepardiksella oli pulma johon me voisimme auttaa. Hänen avustajansa oli lähetetty läheiselle vuorelle tarkkailemaan jumalten lamppuja samalla kun jumalkiveä käytettiin. Hän oli ollut kateissa jo viisi päivää,

Oppaamme oli lähellä sijainneen kääpiö tornin raunion juurella keskustelemassa jonkun kanssa. Kertoi että tornilla oli joku toisen heimon jäsen. Mutta hän lähti johdattamaan meitä kohti vuorta hyvää vauhtia.

Illan koittaessa oppaamme löysi kamppailun jälkiä maastosta. Hän tunnisti jäljet garguneiksi, arviolta kaksitoista. Gargunit olivat kohdanneet velhon apurin ja ottaneet hänet vangiksi. Sen jälkeen Gragunpartio oli palannut takaisin luoliin mistä olivat tulleetkin.

30. Päivä Peonu kuuta

Lähdimme aamusta matkaan, pian oppaamme käski meidät piiloon ja kuulimme lähestyvän Gargun jengin mölinän.

Kun partio oli ohittanut meidät lähdimme etsimään niiden pesää. Edestä kuului ääniä ja Gerald kertoi että se kuulosti kiven louhimiselta. Ilmanko minä ja Lyriha emme tunnistaneet ääntä. Saavuimme kattilan mallisne laakson reunalle. Siellä näytti olevan jonkinlainen luonnonluola mistä kaivuuäänet kuuluivat. Luolan edessä oli häkki jossa nökötti ihminen, miespuolinen, oletettavastikkin oppi tyttömme avustaja.

Päädyimme suunnitelmaan jossa käytimme muuliamme houkutuslintuna gargun vartijoille. Kun vartijat näkivät muulin ne aloittivat määräilemään toisiaan siitä että kumman pitäisi lähteä hakemaan muulia ja toinen jäisi vartioimaan luolan suuaukkoa.

Gerald iski kiinni Garguniin joka jäi luolan suulle. Örkki ei kauaa kestänyt oikeaa soturia, minun ja Lyrihan luokse tullut Gargun osoittautui, jos ei paremmaksi soturiksi, kuitenkin riittäväksi meille. Saimme sen kuitenkin pakenemaan jonka jälkeen lähdin sen perään ja tinttasin sen sauvallani maahan.

Lyriha koetti neuvotella luolassa olevien Garguneiden kanssa samalla kun itse koetin heitellä mielenhallinta loitsua mutta en saanut onnistumaan. Hetkisen aikaa ihmeteltyämme muutama Gargun saapui jutustelemaan. "Mitä ootta" he kysyivät. Lyriha vaati molempia vankeja mutta tämä ei kelvannut. Koska hölmöt Gargunit tottelivat vain voimaa päädyimme kaksintaisteluun. Gerald otti mahtavan miekkansa esiin ja taistelu alkoi. Gargun oli selkeästi pätevämpi kuin aiemmat mutta montaa iskua he eivät saaneet vaihdettua ennen kuin Gerald iski miekallaan Gargunin oikean olkavarren irti.

Jälkeen jäänyt vartija pakitti luolaan, pian paikalle saapui oletettavasti Garguneiden päällikkö. Neuvottelut olivat kovat mutta lopulta saimme velhon oppityttären, Lelean, sekä hänen oppaansa vaihdettua tikariin ja pataan.

Lelean kuiskasi että Garguneilla oli myös kääpiö. Aloitimme uudet neuvottelut ja sain vaihdettua Manelin lyhytmiekan kääpiöön, lyhyt miekka lyhyestä vangista.

Lähdimme paikalta varsin liukkaasti, emme halunneet jäädä garguniluolan ja metsästäjien väliin. Onneksi oppaamme löysi yöksi meille luolan jossa vietimme yön. Kääpiö kertoi olevansa Irak Mazabul, Azadmereläisen aseseppä suvun lapsi, ja hän, sekä hänen sukunsa oli meille nyt kiitollisuudenvelassa. Lelea taas kertoi että häntä oltiin myymässä Qvadira nimiselle Gargun päällikölle joka kuulemma oli ihminen kenellä oli mystisiä voimia.

1. päivä Kelen kuuta

Palasimme Telumariin uusien ystäviemme kanssa. Lepridas kutsui meidät muinaisten raunioon joka toimi hänen kotinaan. Siellä oli nurkkaan rakennettu arvokkailla seinävaatteilla muusta tilasta eristetty tila jossa oli hienoa lihaa ja leipää tarjolla. Voisi kuvitella että olisimme jossain aatelisen hovissa emmekä keskellä ei mitään.

Juttelimme mukavia päivän politiikasta ja muista mukavista asioista. Mukavan lounaan jälkeen pääsimme katsomaan jumalkiveä. Se tosiaankin koostui mustista, hyvin penistä, geometrisitä kuvioista valkoisella pohjalla- Keskustelin hieman teoriastani käyttää kissan viiksikarvaa jumalkiven symboolienin kopioimiseen.

Keskustelimme hieman jumalkivien turvallisuudesta. Lepirdas kertoi meille että Loseon oli muinaisten kotimaailma joka on nyt tuhoutunut, sen aurinko oli räjähtänyt ja maailma tuhoutunut. Sinne olisi mahdollista päästä jos oli suojaloitsuja mutta ilman sellaisia loitsuja jumalkivi ei päästänyt sinne. Eli periaatteessa jumalkivellä ei päässyt paikkaan jossa ihminen ei selviäisi.

Hän kertoi että jumalkivet olivat kuin ovia, siitä täytyi astua ulos, ja sulkea oven ennen kuin sen voisi avata uudelleen uuteen paikkaan. Lepirdas antoi minulle muutamia neuvoja siitä miten jumalkivi toimi. Onnistuin saamaan yhteyden aikaan ja sain tietää että siinä oli yhteys Cherafirin jumalkiveen. Koetin myös hieman laajentaa tajuntaani ja havaitsin useita paikkoja joihin saatoin mennä, tai pikemminkin päätyä. Koska nyt oli hieman huono aika tähän päädyin vain sulkemaan portin, kaikki oli yllättävän helppoa.

Vietimme iltaa sitten jutellen taikuuden saloista ja ihmeistä. Lepirdas jopa lupasi tehdä minusta oppilaan tänne, kiitin kunniasta mutta minun piti kuitenkin jatkaa Manelin (ja mahdollisesti Manelin pään sisällä asuneen tietoisuuden) etsimistä.

Kääpiöiden salaiset luolat

Menimme synkkään luolaan kääpiöiden muinaisen muurin alapuolella.

2. päivä Kelen kuuta

Aamulla lähdimme tutkimaan paikallista luolaa, ensimmäinen este oli paikallinen lainsuojaton barbaari joka oli muuttanut asumaan kääpiötorniin joka oli sisäänkäynti luoliin. Panssaroitu ja aseistettu Geralt sai hänet kuitenkin vakuutettua siitä että meidät kannatti päästää läpi.

Laskeuduimme maan alle, se haisi hieman maakellarilta. Portaat oliva vielä varsin hyvässä kunnossa. Manelin valonlähden valaisi paikat varin mainiosti, mutta tarvinnee varmaan opetella joku kaunis päivä itsekkin valoloitsu.

Kierreportaat laskeutuivat alas viivasuoraan käytävään, kävimme tarkastamassa toisen suunnan ja se oli sortunut. Kääpiö Irak oli sitä mieltä että sieltä ei ollut kukaan tulossa joten jatkoimme käytävää toiseen suuntaan.

Käytävä oli ensin varsin hyvässä kunnossa usemman metrin matkalta, mutta pian päädyimme huonokulkuisempaan käytävään. Arviolta sadan metrin päässä oli taas portaat ylös. Mutta nämä portaat olivat romahtaneet. Irak kertoi tämän käytävän olevan noin tuhat vuotta vanhoja. Mitä pidemmälle kuljimme sitä huonommaksi käytävä kävi. Käytävä alkoi nousemaan, oletettavastikkin se nousi kukkuloille, muuri seuraten.

Pidemmän matkan kuljettuamme, kääpiö alkoi puhumaan Kudzuliksi, oletettavasti kiroilemaan, seinässä oli reitti ulos josta noin kissan kokoinen eliö oli liikkunut.

Yllättäen outo lintumainen lisko-olento iskeytyi Geraltin kilpeen kauhealla nopeudella. Ne iskivät hampaansa Irakin silmään jonka syötyään ne pakenivat, vlastpiksi, tai silmänsyöjiksi niitä myös kutsutaan.

Olennot saivat muutamia haavoja Geraltiin ja Lyrihaan mutta huomasivat että olimme kovempi pala purtavaksi ja lähtivät käpälämäkeen.

Matkamme jatkui, ylitimme railon jonka jälkeen käytävää pitkin valui pieni puro joka teki lattian ikävän liukkaan. Purosta selvittyämme päädyimme sattuneeseen portaikkoon jota Irka lähti tutkimaan. Koetin parantaa näkökykyä loitsulla, mutta sekään ei auttanut. Lopulta Irak sanoi muutaman sanan kääpiö kielellä ja seinä liikahti hieman. Nostimme seinän ylös, ja siitä paljastui kääpiön kokoisen aukon takaa portaikko alas.

Portaat menivät pitkälle alas, lopulta pääsimme jonkin laiselle tasanteelle, alemmas ei enää päässyt sillä ne olivat veden vallassa. Tasanteella oli ovi valtavaan kammioon jota vartioi 13 kääpiön patsasta. Koetin hahmotella jonkinlaista piirrosta kammiosta, En kuitenkaan onnistunut ikuistamaan kammiota.

Koetin kuitenkin kopioida joitain kääpiöriimuja. mitä ihmettä mahtoikaan ᛒᛚᚷᛒᛟᛊᛊ tarkoittaa. Vilkaisin hieman käytäviä, ylempi näytti menevän jonnekkin, mutta en osannut tarkemmin sanoa. Täällä oli neljä aukkoa, joka suuntaan kääpiöpatsaiden välissä. Kammiossa oli jossain vaiheessa oli ollut polveen asti vettä joka oli mädättänyt kaiken puun ja muun orgaanisen materiaalin.

Seuraavassa huoneessa oli jokin sali, siellä oli kivinen pöytä ja kiviset tuolit. Naapurihuoneen huonekkalut, jos siellä sellaisi olisi, olivat mädänneet jo kauan sitten. Irka kertoi että näitä asutettiin ennen kuin ihmiset tulivat Harnin saarelle, mutta hylättiin sitten myöhemmin.

Jatkoimme matkaa kunnes saavutimme oven joka oli vielä ehjä. Se oli myös erityisen kylmä, mikä oli auttanut pitämään paikan ehjänä. Geralt ja Irak saivat kuitenkin oven rysäytettyä auki. Sisällä oli kääpiö, tai pikemminkin kääpiön haamu. Irka alkoi keskustelemaan esi-isänsä kanssa. Haamu osoitteli tyhjää miekkatelinettä pettyneen oloisena. Irak näytti kuitenkin tekevän jonkinalisen lupauksen ja haamu katosi.

Irak pyysi meidät sisään ja alkoi kertomaan mitä oli tapahtunut. Hänen esi-isänsä Zaram oli takomassa Amel Fanon nimiselle haltiavelholle. Koska sopimuksista oli pidettävä kiinni oli ase vietävä perille. Jokin jättiläismäinen harmaa hirviö oli vienyt miekan. Irak epäili että olio joko Nolah tai Aklash, molemmat eräänlaisia peikkoja. Nolah oli selkärangato ja Athlasilla oli ihraa joka paranti sitä.

Lähdimme etsimään miekkaa, toivoimme että se ei ollut veden valtaamassa alemmissa kerroksissa. Onnistuimme löytämään muutaman hopeakolikon. Lopulta saavuimme valtavaan kammioon jossa oli ollut aikanaan monia ahjoja. Sen nurkassa oli portaat alas. Portaissa tunsin että voimali tulen yli olisi vahvempi, mutta en onnistunut luomaan tulta.

Koetin hieman hahmottaa ja tunsin että täällä oli jonkinlainen psionisen voiman keskittymä, lähdin etsimään voiman keskusta mutta se tuntui olevan veden täyttämän portaikon pohjalta. Riisuin vaatteeni ja lähdin sukeltamaan, saavutin alemman kerroksen ja siellä näytti olevan suuri punaisena hehkuva kristalli. Vaikka se oli hyvin kiinnostava, meillä ei juuri nyt ollut tapaa nostaa sitä mukanamme. Oli juuri kiskomassa vaatteita päälleni Lyriha lähti pohjoista kohden päättäväisesti, kääpiö näytti innostuneelta ja käski Geratia ottamaan Lyriha kiinni koska hirviö oli siellä.

Pian pimeydestä, minne Lyriha oli menossa, tuli hieman ihmistä isompi alaston harmaa humanoidi jolla oli hyvin hieno miekka, jonka kerrottiin olevan selkärangaton. Gerat yritti iskeä oliota miekalla päähän. Miekka upposi syvälle olion päähän, mutta tämä ei tuntunut oliota kauheasti haittaavan. Koetain isekä sitä jalkaan mutta olio siirsi jalkansa pois tieltä.

Taistelu oli hurjaa, onneksi olio iski ranteensa Geraltin kilpeen ja irrotti otteensa miekasta, jonka Geralt nappasi vasempaan käteensä. Lyriha kaatui maahan olion kovasta iskusta ja minä yritin hakata sitä sauvallani. Vaika iskinkin sitä erittän voimallisesti olkapäähän ei murskaava ase tuntunut tekevän mitään, ilmeisestikkin olio todella oli selkärangaton.

Olio tuli järkiinsä ja lähti pakenemaan. Geralt oli sitä mieltä ettei oliota kannattanut päästää karkuun joten hän säntäsi sen perään. Nappasin maahan pudonneen valomme ja lähdin seuraamaan. Saavutimme luonnollisen luolan joka haarautui kahteen suuntaan, ja emme nähneet kumpaan se meni.

Geralt koetti katsella jälkiä mutta olio oli kadonnut jonnekkin. Koetimme vasemmanpuoleista käytävää, siellä oli seuraava haara, joista toinen oli hyvin kapea, mikä oli huono paikka taistella taipuisaa oliota vastaan.

Koetimme myös oikeanpuoleista, se oli täynnä luita, luut olivat eri-ikäisiä joten oletettavasti tämä oli olion tunkio, tai luu varasto. Luuvarastosta pääsi vielä koilliseen. Palasimme taistelupaikallemme, mutta huomasimme että joku oli varastanut Geraltin miekan.

Lähdimme luuvarastosta eteenpäin, käytävän päästä löysimme pesämäisen paikan jossa oli vuotia lattioilla. Oletettavasti tämä oli olion pesä, keskellä luolaa oli kivi jonka päällä oli kimaltelevia asioita, koruja ja kolikoita. Hopeinen, kaulakoru, norsunluinen hiusharja, kultainen sinettisormus (Irakin suvun sellainen), kääpiöiden kultaraha ja muutamia hopearahoja. Irak antoi sinettisormuksen meille, jos hänelle sattuisi jotain voisimme sillä todistaa että olimme hänen ystäviään.

Nappasimme kamat kantoon ja aloitimme jatkosuunitelman laatimisen. Tarkisitmme vielä viimeiset tilat joita emme vielä olleet tutkineet. Löysimme parakkimaisesta kammiosta kääpiötekoa olevan kirveen terän.

Ainoa paikka jota emme olleet vielä tutkineet, olivat kiinni olevat kiviset ovet. emme löytäneet mitään selkeää avausmekanismia, vain pienen reiän seinässä. Palasimme luuvarastoon josta Lyriha huomasi pienen shakkinappulan kokoisen kääpiöpatsaan, joka sattumalta näytti olevan reiän kokoinen. Irakin mukaan patsaat olivat erikoisia avaimia, joilla oli lukittu kaikkein arvokkaimpien asioiden ovet.

Palasimme oville ja kokeilimme patsasta oven reikään. Kuului kolahdus ja ovet aukesivat, ikävä kyllä täällä oli lähinnä vain tyhjiä telineitä, yksi hieman revennyt kääpiö panssari ja useita perus kirveitä. Irak siitä innostui, puki panssarin päälleen ja nappasi kirveen mukaansa. Hän näytti paljon enemmän kääpiöltä.

Lähdimme paluumatkalle, onnistuin telomaan nilkkani matkalla takaisin, joten olimme kaikki vammautuneet tällä matkalla.

3. Päivä Kelen kuuta

Aloitimme matkamme Burzumia kohden. Jätimme hyvästit Lepridikselle ja muille paikalla olleille tutuille. Täällä olikin paljon polkuja jotka oppaamme tunsi. Matka sujui oikein mukavasti. Yöllä vartiovuorossa katselin hieman tähtiä.

Yöllä näin unta että kaikki meni pieleen koska Aikaisemmin löytämämme aamutähti rikkoi keskittymiseni.

4. päivä Kelen kuuta

Aamu alkoi rauhallisena, koetin hieman tökkiä Lyrihan löytämää aamutähteä. Lyriha kuitenkin oli sitä mieltä että pitäisi nuijaa, emmekä heittäisi sitä järveen, kuten Geralt enneunessaan näki. Lähdimme kuitenkin matkaan, matkalla Irak näki että edessämme oli leiri, aseistettuja miehiä neljä kappaletta. He lähtivät tulemaan meitä kohti.

"Onko teillä ruokaa?" Miesten johtaja kysyi. He vaativat muuliamme, tullimaksuksi mutta koetimme hieman tinkaista hintaa alaspäin. Aseistetut miehet eivät uskoneet Lyrihaa mutta kun Geralt esitteli miekkaansa alkoivat he uskomaan.

5. päivä Kelen kuuta

Yöllä Geralt herätti meidät, ilmeisesti eiliset rosvot etsivät meitä mutta koska olimme valinneet yöpymispaikkemme hyvin menivät he leirimme ohi. Harkitsimme että lähtisimmekö yön selkään väijyttämään heitä mutta päädyimme siihen että emme.

Aamu koitti koleana. Jatkoimme matkaamme Burzynia kohden. Lähdimme pienelle kiertoreitille että emme törmäisi eilisiin tullimiehiin.

Kulkiessamme polkuja pitkin minusta alkoi tuntumaan oudolta. Lähelläni oli jotain, outoa, ei välttämättä pelottavaa. Katselsin ympärilleni ja näin läpikuultavan entiteetin joka näytti minulta, Koetin koskettaa sitä ja se astui sisälleni. Yhtäkkiä tunsin ymmärtäväni taikuuden salat ja maailman ympärilläni. Ikävä kyllä Irak, vanhana kääpiönä, sormeili sen verran epäluuloisena kirvestään joten en oikein uskaltanut lähteä kokeilemaan taikuuden voimia.

Illalla entiteetti jätti minut ja tunsin itseni taas tavalliseksi ihmiseksi. Harmillisesti minulla ei oikein ollut aikaa kirjoitella loitsujani ylös.

6. päivä Kelen kuuta

Saavuimme asutetuille seudulle, päädyimme pienehköön maalaiskylään jossa meitä kovasti tentataan. Geralt hieman kertoi hurjasta seikkailustamme maan alla, kunnes tuli aika jatkaa matkaa. Vietimme yön heinäladossa keskellä peltoja.

Burzyn - Chybisan kuningaskunnassa

Vaikka en ollut ihan varma kehtaako noin kolmen Harnin peninkulman kokoista valtakuntaa kutsua kuningaskunnaksi, mutta koska paikallinen aatelinen ei kumartanut ketään, sai paikallinen herra isoherra kutsua itseään kuninkaaksi.

7. Päivä Kelen kuuta

Illalla saavutime Burzynin linnan, olimme ikävä kyllä väärällä puollella jokea linnan nähden joten jouduimme maksamaan silta maksua puolitoista penniä. Oppaamme suositteli Southrunin lepoa, joka paljastui vallan kauheaksi räkäläksi. Koetimme seuraavaksi Sinistä hevosta joka vaikutti paremmalta paikalta.

Kylvyn jälkeen menin sängylle makaamaan ja uni tulikin aika pikaisesti. Unissa lähinnä pyöei Lyrihan uusi meissel.

8. Päivä kelen kuuta

Pitkästä aikaa neljän seinän sisällä ja oikeassa sängyssä nukutun yön jälkeen. Aloitin suuntaamalla Laranin temppeliin tutkimaan heidän arkistojaan, josko sieltä löytyisi jotain vihjeitä löytämästämme aseesta.

11. Päivä Kelen kuuta

Pitjkän tutkimuksen jälkeen sai tietää että löytämämme nuija oli nimeltään Aamun armo. Se oli taottu Kandayssa vuonna 618. Hyvrikin kirkkokunta piti sitä pyhänä. Agrikin palvojat varastivat sen. Sen tiedetään olleen Kandayssa, särkyneen keihään surun ritarikunnalla, mutta se katosi jälleen. Sen pääasiallinen tehtävä oli Morgathin palvojein surmaaminen.

Tutkimuksissani selvisi myös se että painajaisemme saattaisivat olla Navehin lähettämiä. Suojautuaksemme Navehilta voisimme kokeilla yöpyä temppelissä.

12. Päivä Kelen kuuta

Yö jopa sujui ilman painajaisia, oletettavasti Naveh oli niiden takana, mutta koska halusimme olla varmoja käytin myös violetin silmän loitsua joka kertoi että Agrik oli kuitenkin kironnut nuijan.

Koska juuri tällä hetkellä en keksinyt mitä voisimme Aamun armolle tehdä jatkoin oman loitsuni tutkimusta.

14. Päivä Kelen kuuta

Aamulla Lyriha tuli kertomaan että yöllä Morgath oli lähettänyt hänelle unessa tarjouksen jossa hänelle tarjottiin kuolemattomuutta, jos hän vain murskaisi jonkun Laranin palvojan kallon Aamun armolla.

Totesin että tämä ylitti minun tietoni ja taitoni joten menimme juttelemaan paikalliselle papille. Hänkin oli kuullut Aamun armosta ja oli kovin kiinnostunut kun Lyriha alkoi kertomaan löytämästämme luolasta.

19. Päivä Kelen kuuta

Karavaani saapui kaupunkiin, en ollut oikein kyennyt keskittymään loitusni kehittelemiseen ja koska karavaanarit pitivät öykkä-möykkää ei keskittymiseni yhtään helpottunut kolmeen päivään.

Geninin tie, Hârnin saari

21. Päivä Kelen kuuta

Pääsimme jatkamaan matkaamme hitaan härkävankkurikaravaanin perässä. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Ikävä kyllä en oikein kyennyt vaihtamaan unirytmiäni säästyäkseni Navehin painajaisilta, joten oli varsin väsynyt.

22. päivä Kelen kuuta

Tapasimme paikallisen aatelisen, Paroni Rythallin joka oli ollut metsällä. hän vaihtoi muutaman sanan karavaanin johtajan kanssa ja jatkoimme molemmat matkaamme.

27. Päivä Kelen kuuta

Viiteen päivään en ollut saanut unta, joku ratsastava ritari ratsasti meitä vasten ja varoitti että muutaman päivämatkan päässä oli väijyssä tusinan verran maantierosvoja.

28. Päivä Kelen kuuta

Tiellä kohtasimme vankkurit jonka vartijat olivat saaneet siipeensä maantierosvoilta. Keräsimme hieman isomman sakin muutamasta karavaanista jotta pääsisimme puhumalla läpi, ja jos ei niin olisi enemmän miekkoja.

29. Päivä Kelen kuuta

Matkamme keskeytyi kun rosvot olivat tiellä perimässä "pienimuotoista tietullia". Koska tulli oli varsin pieni, yksi hopea per vankkuri ja neljännes penni per henkilö. Hinta oli sen verran halpa että päätimme että oli halvempaa maksaa kuin taistella.

Illalla karavaanin palkkasoturit nappasivat Geratin mukaansa ja me, Lyrihan kanssa, seurasimme hieman etäämmältä. He olivat etsimässä rosvojen leiriä jotta voisivat hakemaan tietullit takaisin.

Saavutimme pienen notkon jossa oli häthätää kyhätty leiri, muutamia laavuja ja viisi henkeä, seitsämän oli jossain muualla. Käskimme rosvoja poistumaan paikalta ja jättämään rahat jälkeensä. Rosvot päätyivät siihen että lienee parasta poistua vähin äänin paikalta. Nappasimme rahat mukaamme ja palasimme karavaanin leiriin.

30. Päivä Kelen kuuta

Kerrankin sain nukuttua päivän, koska oli sen verran jännittävä yö. Matkalla kohtasimme metsänvartijoita jotka olivat jahtaamassa kohtaamiamme rosvoja.

4. Päivä nolus kuuta

Ylitimme Oselin sillan, sen varrella oli korjauspartio korjaamassa siltaa karavaanien varalta.

Kobing Kaldorin kuningaskunta

Kobingin portilla oli pohjoisen mies saarnaamassa jumalansa Sarajinia sanaa. Ajattelin hieman myöhemmin tulla juttelemaan kaverin kanssa koska olisi aina mielenkiintoista oppia uusista jumalista. Emme kuitenkaan ehtineet viettämään kaupungissa kauaa kun lähdimme itää kohden etsimään haltiavelhon tornia Eelynin kylässä.

13. Päivä Nolus kuuta

Tänä yönä Naveh tuli taas yöllä antamaan "siunaustaan" minulle.

17. Päivä Nolus kuuta

Eelyn oli viimeinen kylä tiellä jota kuljimme. Sen vieressä oli autioitunut Peonin luostari. Siinä oli kiviset muurit ja torni, mutta jostain syystä se oli tyhjentynyt. Kun menimme sisään näimme että luostarin väki oli kivettynyt, oletettavasti sen oli aiheuttanut jokin Ilme.

Menimme sisään ja ruokavarastoista päättelimme että luostari oli ollut hylättynä kolmisen viikkoa, tai siis luostarin väki oli kivettynyt silloin. Laskimme että patsaita (kaikki ihmisiä) oli seitsemäntoista. Yhtään eläinpatsasta, tai elävää eläintä emme löytäneet.

jäimme yöksi luostariin, vaikka patsaat olivatkin hieman kuumottavia.

18. Päivä Nolus kuuta

Jatkoimme matkaa kohti Elynin kylää.

Kylä näytti olevan retuperällä. Pellot olivat ruskeat ja kuivat, hedelmäpuut olivat lehdettömiä ja muutenkin olo oli ankea. Näytti siltä että täällä ei ollut satanut tänä vuonna. Kauempaa kylä näytti vauraalta, oletettavasti kato oli vain tämän vuoden ongelma.

Kylän väki katseli meitä ja kuiskutteli keskenään. Pian kartanosta tuli nainen meitä vastaan. Hän tervehti meitä ja pyysi meitä jäämään hetkeksi. Jonkinlainen kirous oli iskenyt kylään, noin kuukausi sitten he olivat saaneet vieraan luostarista. Vieras vaati Fanonin sauvaa ja koska ei sitä saanut kirosti kyläläiset niin etteivät he voisi poistua kylästä. Muukalainen teki loitsuja jotka nostivat maasta sauvan ja otti sen mukaansa. Kyselin hieman muukalaisesta ja hän oli Lyfrida niminen nainen, no ainakaan ei ollut Manel.

Kyselimme lisää Fanonista ja he kertoivat että lähellä oleva puro virtasi Fanonin luolaksi nimetystä luolasta.

Haimme kärrylastin ruokaa luostarista nälkää näkeville kyläläisille, ja lähdimme etsimään Fanonin luolaa. Itse tutkiskelin hieman loitsua, ja minua alkoi hieman kylmäämään sillä jos joku osasi Savoryaa tarpeeksi kirotakseen koko kylän ja Fyvriaa tarpeeksi kivettääkseen koko luostarin väen, oli hän melkoisen mahtava velho, mahdollisesti harmaa tai sininen.

Vesi virtasi kallion aukosta joka oli varsin korkea, kengät kyllä kastuivat kun menimme sisään. Luolan toisessa päässä oli rakennettu tunneli, puolitoista metriä leveä ja korkeahko holvikaari. Kevyt vaaleanpunainen valo loisti tuntemattomasta lähteestä. Pian emme enää nähneet käytävän seiniä, olimme vain vaaleanpunaisessa valossa ilman että näimme, tai tunsimme, käytävän seiniä. Koetin viritellä ylimaallisia aistejani mutta paikka tuntui siltä että minulla oli säkki päässä, tämä oli kovin mielenkiintoinen tunne.

Yashainin maailma

Päädyimme jonkinlaisen kivimuurin juureen, siinä oli aukko josta katselimme ja kaukaisuudessa näytti olevan jonkinlainen torni. Ikävä kyllä aukosta oli myös noin 20 metrin pudotus, ja meiltä puuttui edelleen köysi.

Koetin hieman aistia paikkoja, ja löysinkin kohdan josta saatoimme kävellä seinään sisään, ja pian löysimme pienet portaat jotka veivät meidät alaspäin ovelle. Koetin koputtaa oveen, mutta kun emme saaneet vastausta avasin oven ja jatkoimme syvemmälle.

Edessäpäin oli kammio joka muistutti pyhättöä, siellä oli vain yksinäinen arkku, kun koetin aistia sitä huomasin että siinä oli jotain maagista. Avasin kannen (hieman sivussa) ja löysin 23 mustaa amulettia, lahonneen köyden ja vanhan tyynyn.

Palasimme risteykseen ja lähdimme vasemmalle. Se lähti viettämään alaspäin ja se johti meidät aukolle joka oli noin puolessa välissä kalliota.

Tarkistimme vielä toisen reitin, sekin laskeutui alaspäin, tässäkin haarassa oli aukko, mutta se oli noin samalla korkeudella joten jatkoimme tutkimusmatkaamme.

Löysimme risuista rakennetun linnunpesän, tai oikeastaan hyvin suuren pesän. Siellä oli kotkan oloinen olento, mutta sillä oli ihmisen kädet. Se näytti olevan nukkumassa.

Ihmettelimme hetkisen samalla kun koetimme selvitellä amulettien tarkoitusta. Minusta tuntui että ne liittyivät olioon, joten laitoimme amuletit kaulaan ja Geralt meni herättelemään otusta.

Otus heräsi, levitti siipensä ja lähti lentämään jonnekkin kaukaisuuteen. Jäimme odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tarkistamme olion pesää, siellä näytti olevan keihäs.

Tarkastimme ohittamamme kielekkeen ja huomasimme että siellä oli seinään hakattu rengas sekä köysi, ikävä kyllä köysi oli kuivunut hyvin pahasti. Lähdin itse ensin alas, aluksi oli hankalaa mutta sitten keksin miten pystyin käyttämään köyttä hyväkseni ja pääsin alas. Lyriha tuli seuraavaksi, toinen puoli köyttä katkesi, mutta jollain ilveellä Lyriha pääsi ehjänä alas. Katsoin sopivan hiekkakasan johon Geralt loikkasi, hieman nilkkaansa taittaen, kääpiö Irak loikkasi alas, ilman mitään ongelmia.

Lähdimme ylittämään aavikkoa. Matka oli pitkä ja aurinkoinen, aivan liian aurinkoinen. Armoton aurinko vei voimamme, mutta koska magia alueella oli väkevää, saatoin palauttaa voimamme mieleni voimilla.

Saavuimme tornille, se oli noin viisikymmentä jalkaa korkea rakennelma jonka huipulla oli ikkunoita. Mitään sisäänkäyntiä maan tasalla ei näyttänyt olevan.

Lyriha aloitti esittelemällä itsensä. Itse koetin loitsia itseeni Pvaran Kieltä, mutta huolimatta paikan voimakkaasta maagisesta aurasta jouduin yrittämään muutamankin kerran ennen kuin onnistuin.

Tämäkään ei tuottanut tulosta, mutta huomasin että kääpiökauppias Irak alkoi sekoilemaan. Menin kysymään häneltä että mikä hänellä oli hätänä ja yhtäkkiä tajusin että olinkin keskutelemassa Habub nimisen, entiteetin, kanssa. Se oli kotoisin orastavien valojen kaupungista, kuulosti joltain toisten maailmojen paikalta. Hänet oli vanginnut Agrikin palvelija, ja jos Agrikin palvoja oli hänet vanginnut, ei hän voinut olla täysin paha.

Olento kertoi että Fanon ei ollut enää asunut tornissa pitkään aikaan, hänen jälkeensäkkin se oli vaihtanut omistajaa useaan kertaan.

Olento kertoi että tornissa oli kivinen sauva, mahdollisesti jopa Fanonin aikainen. Sovimme että veisimme sauvan mukanamme, ja vapauttaisin hänet.

Olento otti minut valtaansa, kiipesi ylös seinää pitkin ja loikkasi alas pimeään reikään. Se jätti mieleni rauhaan ja huomasin olevani putoamassa alas. Iskeydyin veteen varsin kovalla voimalla, ikävä kyllä en välittömästi menettänyt tajuntaani, mikä tosin tarkoitti että en hukkunut heti vaan outo puutarhurin oloinen olento löysi minut ennen kuin menetin tajuntani.

Tulin tajuihini vehreässä puutarassa jonne valoa tuli jostain katosta. Ihmeellistä kyllä ei tuntunut sillä että olisin juuri nyt kuolemassa.

Istuin hieman tokkurassa. Paikka oli noin muutaman sadan metriä halkaisijaltaan oleva luola. Entiteetti koetti tulla uudestaan päähäni, ja hieman nuristen päästin hänet sisään. Olento kertoi että kaikki toimi suunnitelman mukaan. Rowan, Fanonin puutarhuri, joka oli onkinut minut lammesta mihin olin molskahtanut.

Kiirehdimme luolan poikki Fanonin mökkiä kohden, mutta emme selvästikkään ehtineet ajoissa. Ovi oli suljettu joten entiteetti jätti pääni, antaen minulle ohjeet miten pitäisi toimia.

Vastapäätä oleva ovi, portaat ylös, siellä oli ikävä paikka. Kammio koetti sekoittaa suuntavaistoni. Neljä ovea joista jokin johti käytävään. Minun piti mennä käytävään. Käytävässä piti kääntyä vasempaan, valtavan suureen saliin kohti puoli pyöreää kammioon, puolessa välissä olisi salaovi jonka takana entiteetti oli.

Koetin aloittaa matkaa selvittämällä että missä salaovi oli. En aivan heti saanut varmuutta oven sijainnista, koetin mediotida jotain ja noin tunnin päästä löysin erittäin hyvin kudotun loitsun, joka peitti allensa ovenkahvan.

Avasin oven kahvasta ja löysin kivisen, noin jalan mittaisen sauvan. Kävelin takaisin mökille ja laiansin sängystä lakanat, joista improvisoin itselleni säkin jossa saatoin kantaa sauvaa ja löytämäni laatikkoa.

Kiipesin portaat ylös ja huomasin olevani kammiossa jossa oli neljä ove (yhdestä oli tullut sisään) koetin availla ovia, yhden takana oli tyhjä huone, toisen takana oli pieni huone jossa oli valtava punainen rubiini joka säteili magiaa

Massiivisella tahdonvoimallani sain oven suljettua ja koetin muita ovia kunnes viimein onnistuin löytämään käytävän. Lähdin jatkamaan matkaani kohti suurta kammiota, jossa lähdin kulkemaan kohti puoliympyrän kokoista alkovia.

Koska ajattelin että olisi parempi osata käyttää sauvaa ennen kun pääsin olennon selliin käytin aikaani koettamalla selvittää mitä sauvassa luki. Lothin avain oli loitsu joka antoi minulle kyvyn lukea kaikkia kieliä, sillä sain selville että sauvan nimi oli Anthuve.

Koetin sanoa sauvan nimen, ja valoaalto levisi seitsemän jalan säteelle, tunsin että alueella oli loitsu jonka saatoin sammuttaa. Näin tehtyäni näin seinässä oven jonka saattoin avata.

Oven takana oli selli jossa entiteetti makasi lattialla. Käytin Anthuve uudelleen ja olento vapautui. Se väänsi sellinsä rautakalterit auki kuin ihminen vääntäisi nuoret pajut sivuun.

Se astui ulos sellistä ja johdatti minut rakennuksen pääoville ja kertoi että käskysanat niiden avaamiseen olivat Nera Jaarum.

Astuin ovien eteen ja sanoin sanat. Valtava aalto hiekkaa syöksyi avoimesta aukosta huoneeseen. Kun hiekan tulo lakkasi kiipesin syntyneeseen kuoppaan ja pääsin takaisin aavikolle.

Lyriha ja Gerat olivat nukkumassa samalla kun Irak vartioi heidän untaan. Herätin heidät ja laskeuduimme reikään. Entiteetti kysyi että halusimmeko palata turvallista reittiä, vaiko vaarallista. Päädyimme turvalliseen joten jouduimme kulkemaan alas puutarhaan, täyttämään vesivaramme ja kulkemaan takaisin aavikon halki.

Palasimme puutarhaan jossa Geralt alkoi kokeilemaan olivatko paikalliset pähkinät myrkyllisiä. Eivät ilmeisesti olleet joten minun ei tarvinnut heittelemään parannusheittoja.

Irak oli sitä mieltä että jos tämä kerran oli Fanonin mökki, riitti että jättäisimme miekan jota olimme toimittamassa mökin pöydälle.

Tutkimme hieman kompleksia, löysimme kammion josta pystyi tarkkailemaan puutarhaa, se saattoi olla puutarhurin asunto, mutta itse puutarhuria ei ollut missään.

Palasimme takaisin neljän oven huoneeseen josta jatkoimme käytävään, ja sieltä kammioon josta kiipesimme portaita pitkin takaisin aavikolle. Matkasimme jonkin aikaa kunnes näimme satunnaisia humanoideja lähestymässä.

Kun pääsimme nuolen kantamaan huomasimme että ne olivat Garguneita, jotka ampuivat nuolia yleiseen suuntaamme. Otin Garguneiden johtajan haltuuni magialla samalla kun Geralt iski yhden niistä pään irti ja toisen niistä maahan. Käskin hallitsemaani Gargunia tuomaan meille köyttä.

Vapautin Garguneiden johtajan mieleni hallinnasta ja Gerat ajoi hänet tiehensä napakalla miekan iskulla niskaan.

Jatkoimme matkaa kunnes saavutimme kalliot, Gargunit olivat virittäneet sinne mukavat köysitikkaat joita pitkin pääsimme kiipeämään ylös, mutta Geratin ja minun haarniskat sekä muulimme oli viety.

Kaldorin kuningaskunnan rajamaat

Palasimme normaaliin maailmaan vaaleanpunaisen sumun läpi ja huomasimme että luolan suulla oli väijyssä kuusi Gargunia, koetin houkutella niitä sisään magialla mutta yksi niistä lähti viemään sanaa kartanoon ja viisi niistä jäi odottamaan meitä. Jouduimme siis rynnistämään niiden kimppuun.

Gerat lähti hieman liian pitkälle eteenpäin, etenkin kun hänellä ei ollut miekkaa kädessä, hän koetti ohjata Gargunin keihästä poispäin kilvellä mutta ei onnistunut vaan sai sen mahaansa. Tämä ei kuitenkaan urheaa soturiamme hätkähdyttänyt vaan hän iski kaksi gargunia maahan.

Tarjosin itsekin yhdelle Gargunille keppiä samalla kun Irak ja Lyrihda hoitelivat loput Gargunit. Koska yksi niistä oli päässyt karkuun pakenimme läheiseen metsään tarkkailemaan tilannetta. Lyriha näki että gargunit keskustelivat jonkin ihmismiehen kanssa. Lyriha oli sitä mieltä että meidän pitäisi väijyttää mies.

Lähdimme hänen peräänsä, huomattuaan meidät hän kääntyi ympäri ja ampui varsijousensa Geratin yleiseen suuntaan, vasama meni ohi, mutta Geratin nuoli läpäisi hänen silmänsä ja mies menetti tajuntansa.

Braelyn niminen henkilö oli palkannut palkkasoturin johtamaan garguneita. Braelyn oli odottelemassa luostarilla, kuului kuitenkin Lyfridan joukkoon. Hän oli tullut tänne siivoamaan jälkiä ja oli yllättynyt kun sai tietää että me olimme menneet luolaan.

Jatkoimme matkaamme, pian näimme läheisestä luostarista nousevan savua, oletettavasti luopio velhot hankkiutuvat eroon todisteista. Pian saavuimme näköetäisyydelle luostarista ja huomasimme sen olevan ilmiliekeissä.

Pohdiskelimme hieman mitä näille luopiovelhoille pitäisi tehdä, päädyin siihen tulokseen että tarvitsemme lisää todisteita.

Illalla saavuimme Athel Renin kylään, jonka keskusaukiolla oli seivästetty Gargun. Paikalliset lähtivät hakemaan paikallista ritaria, koska olimme selvästikin raskaasti aseistettu sotajoukko. Vangiksi ottamamme palkkasoturi päätti luikkia tässä vaiheessa karkuun, ja koska asioiden selittäminen olisi hyvinkin hankalaa päästimme hänet menemään.

Lyriha esitteli meidät paikalliselle ritarille, ja kertoi uutiset siitä että Gargunit olivat polttaneet. Seuraavaksi siirryimme paikalliseen majataloon missä kääpiö Irak tarjosi meille illallisen, kertoi että oli menossa pohjoiseen, Azadmereä kohden. Lupasi kestitä meitä oikein kunnolla jos ikinä päätyisimme sinne.

23. Päivä Nolous kuuta

Heräsimme kauniiseen aamuun ja lähdimme paikallisen Lordin juttusille. Kerroimme mitä tiesimme Garguneista mutta taktisesti "unohdimme" mainita luopiovelhot. Lordi myös antoi meille viestin vietäväksi Tashaliin, vaikka oletettavasti paikallinen kreivi lähettäisi ihan oikean rastulähetin.

Kun pääsimme jatkamaan matkaa tajusimme että meitä öisin vaivaavat painajaiset olivat kadonneet ja saimme nukuttua hyvin.

Matkalla Nubethiin kohtasimme jonkin aatelisen metsästysseurueeseen. Koiransa perään kyseli. Varoitimme häntä hieman Garguneista, mutta hän ei oikein uskonut meitä.

Illalla saavuimme Nubethin kylään, koska matkalaiset olivat jo lähteneet markkinoiden suuntaan oli majatalossa mukavasti tilaa.

25. Päivä Nolus kuuta

Saavutimme Ternuaan missä ylitimme Kald joen.

Tashal - Kaldorin kuningaskunta

Tashal on suuri kaupunki Kaldorin kuningaskunnassa, joka sijaitsee neljän kauppreitin risteyskohdassa.

26. Päivä Nolus kuuta

Saavuimme vihdoin Tashaliin missä oli suuret markkinat päällä. Näimme Seryenin, vanhan tuttavallisen bardin joka esitteli meille hieman paikkoja. Koska majatalot vaikuttivat olevan täynnä lähdimme markkinoille etsimään muulia ja telttaa.

Saatuamme teltan hankittua laitoimme ne pystyyn eteläisille niityille. Koetimme olla kertomatta liikaa Luopiovelhoista, koska emme halunneet että meidän nimemme yhdistetään tapahtumiin.

Lyriha jäi teltoille ja minä lähdin viemään kirjettä Athel Renistä paikallisille viranomaisille. Sen jälkeen suuntasin paikalliseen Chantryyn, joka oli alkemistien vallassa. Siellä oli myös muutama ihan oikeakin taidon taitaja joiden kanssa menimme juttelemaan. Kertoivat että kaupungissa oli kaksi muutakin velhoa. Selune, Terhunen Eliran (joka on nyt kadonnut jonnekkin) oppilas ja Ragnar.

He kertoivat että olivat kiinostuneet tukimaan Tashanlin kaupungin alaisia tunneleita. Kaupungissa oli myös Save'Knorin temppeli jossa oli varsin laaja kirjasto.

27. Päivä Nolus kuuta

Heräsin varsin myöhään, koska ilta venähti vähän pitkäksi. Geraltillakin oli mennyt ilta riehakkaasti ja hän oli onnistunut saamaan tulehduksen. Keräsin henkeni voimia ja jopa onnistuinkin parantamaan hänen tulehduksensa. Koska oli ollut viime illan hummaamassa tarjoduin täksi päiväksi vapaaehtoiseksi vahtimaan telttojamme ja tavaroitamme. Samalla sain mukavasti aikaa pohtia loitsuani.

28. Päivä Nolus kuuta

Lyriha ja Geralt haetuttivat matka-arkkumme teltoille jonka jälkeen menimme Lyrihan kanssa jutustelemaan mukavia, koska häne ei vaikuttanut kauhean verenhimoiselta, kyselimme hieman että oliko hän kuullut velhoista jotka olivat olleet etsimässä Fanonin sauvaa, mutta heidän nimensä eivät soittaneet kelloja.

Tashalin suuret markiinat

Vietimme aika pitkän aikaa markkinoilla.

1. Päivä Larane kuuta

Markkinat avattiin juhlallisesti, jonglööreitä ja humua oli tungokseksi asti, varkaat katselivat pulleimpia kukkaroita ja ihmiset valmistatuivat ostamaan kaikkea mahdollitsta maan ja taivaan välillä.

Kävin ostamassa paikalliselta puusepältä kaksi tyhjää noppa-aihiota ja käytin seuraavat 25 tuntia tehdäkseni niitä fokuksen itselleni.

5. Päivä Larane kuuta

Loitsuni epäonnistui, sen verran kriittisesti että jouduin hankkimaan uudet. Geraltia tultiin hakemaan, koska kaupungin ulkopuolella oli Garguneita tulossa. Koetin hieman nähdä ennalta niiden aikeita, ja sain tietää että he olivat hakemassa apua.

Geralt ja Lyriha lähtivät tutkimaan tilannetta. Pian he saapuivat oudon ihmisen kanssa, oletettavasti hän oli jotain Harnin itäreunan barbaareita. Hän oli matkustamassa Garguneiden kanssa koska hän oli vannonut kostoa pahalle velhottarelle.

Mies oli nimeltään Hork, ja hän oli matkalla kostamassa heimonsa tuhoa, paha velhotar oli tuhonnut hänen heimonsa. Mielenkiintoista oli että hän matkasi Gargunieden kanssa, nekin olivat etsimässä velhotarta joka oli orjuuttanut/tuhonnut heidänkin heimonsa.

Kyselin hieman Horkin jumalasta ja hän kertoi seuraavansa Kukumaria, tuulen jumalaa. En ollut nyt aivan varma oliko kyseinen entiteetti Save'Knorrin Concordatissa.

Vanha tuttavani Selom oli menettänyt opiskeluoikeutensa Save'Knorrin kirjastoissa. Kirjastosta oli kuulemma kadonnut eräs päiväkirja jossa oli juttu hänestä jota ei pidä nimettämän. Lupasin että juttelisin huomenna papeille, pitäisi kuitenkin mennä messuun.

6. Päivä Larane kuuta

Kävin ensin messussa ja sen jälkeen juttelin hieman pappien kanssa. Hän jota ei pidä mainittavan kokoelma oli lukkojen takana koska yksi kirjoista oli kadonnut. Kymmenisen päivää menisi siinä että he tekisivät täyden auditoinnin. Muistelin että Lyriha oli kysellyt jotain Elkal-Anuzin tunneleista, mutta en juuri tänään pitänyt sitä tärkeänä.

Kun kerran kirjastossa oli koetin kaivella tietoja Horkin jumalasta, oletettavasti se oli paikallinen vähäinen jumala, mahdollisesti myös puolijumala.

Palattuani teltalle sain tietää että poissa ollessani joku oli koittanut "murtautua" telttaani mutta Hork oli iskenyt hänet keihäällään maahan. Teltassani oli reikä ja sen vieressä oli paljon verta.

Koetin hieman neuvoa Horkia siitä että täällä sivistyneissä maissa oli tapana lyödä keihään tylpällä päällä.

7. Päivä Larane kuuta

Salane saapui teltallemme, hän jutteli hieman Lyrihan kanssa, eräs jalokivikauppias oli löytänyt kiinnostavan jalokiven markkinoilta, ja jos tunnettu jalokivikauppias sen kävisi ostamassa hinta varmasti nousisi. Itse jäin teltalle luomaan fokusta.

Selom tuli kyselemään kirjaston tilaa, mutta kerroin että siellä oli auditointi menossa joten lisää voisi kysellä kymmenen päivän kuluttua.

8. Päivä Larane kuuta

Istuskelin telttavahtina kun paikalle saapui neljä velho-oppilasta kertomaan että he olivat menossa huomenna tetteriin.

Mukana oli uusi tuttavuus, Miklund, jonka naama oli pahasti palanut, oletettavasti jonkinlainen laboratorio onnettomuus. Oli oikea kääpiöintoilija, halusi joskus vielä tutstua Kirazin raunioihin, varmastikkin muutama kuudesta avaimesta oli vielä maailmassa piilossa.

Hän oli saanut tietoonsa että Sirionin lähellä oli löytynyt vanha kääpiökaivos, olisiko se paikka johon Lothrim oli haudattu. Paikka oli Beneath järven rannalla, Kirazin raunioiden lähellä.

Illalla saimme käskyn, vai pitäisikö sanoa mahdollisuuden, siirtää majapiakkamme linnaan. Sinänsä kätevää kun on aatelisia matkassa.

9. Päivä Larane kuuta

Menimme kavereiden kanssa teatteriin katsomaan totuuden kirja nimistä näytelmää. Se oli vanha näytelmä joka kertoi Save'Knorrin viisauden kirjasta. Koska kyseessä oli Save'Knorrin

10. Päivä Larane kuuta

Aamulla lähdimme temppelille jutustelemaan. Seloue suorastaan vaati pääsyä käytäviin mikä ei antanut hyvää kuvaa. Hän kertoi että reitti oli tukittu, rikollinen elementti oli pesiytynyt tunneleihin.

Koetin hieman käyttää violetin silmän loitsua selvittääkseni että oliko tunneleihin muita sisäänkäyntejä. Selvästikkin oli, mutta ne olivat painuneet niin unohduksiin että en löytänyt reittiä sinne. Sain kuitenkin tietää että kaupungin alla virtasin maanalainen joki

11. päivä Larane kuuta

Koska minulla oli nyt oma huone linnassa saatoin käyttää kovaa ääntä ja tanssimista apunani fokuksen luomisessa.

12. päivä Larane kuuta

Sain vihdoin loitsu fokukseni valmiiksi. Sen jälkeen koetin tutkia arkistoja josko löytäisin tietoja kaupungin alaisista tunneleista, mutta en onnistunut löytämään mitään tarkempaa tietoa.

14. päivä Larane kuuta

Jatkoin tutkimuksia ja löysin vanhan dokumentin joka kertoi että linnan viereisessä kaivosta oli joskus päässyt tunneleihin. Menin kaivolle ja kuuntelin huhuja että Gargunit olivat polttaneet luostarin idässä.

Illalla lahjoimme vartijat ja laskeuduimme kaivoon, siellä oli sivukäytävä joka oli selvästikin ihmisen tekemä. Sadan jalan päässä saavuimme risteykseen. Geralt teki merkin vedenpinnan, jolla voisimme tarkistaa että miten se muuttuisi, jatkoimme matkaamme eteenpäin. Pysähdyimme hetkiseksi kuuntelemaan ja kuulosti aivan siltä että puu olisi kolahtanut etumaastossa.

Mahdollisesti kyseessä oli varkaiden salakuljetusreitti, mutta oletimme ettei siellä voinut olla kovinkaan montaa rikollista, jotka varmasti pakenisivat jos näkisivät "velhon".

Tutkin hieman paikkoja ja huomasin että kiviseinä ei ollutkaan kiviseinää vaan jonkinlainen salaluukku. Avasin luukun varovasti ja kun laskin sen maahan huomasin että tämä oli samanlainen kolahdus jonka olin kuullut aiemminkin. Sen takaa aukesi tunneli joka muistutti aitoa kaivostunnelia. Se lähti viettämään poispäin tunnelista.

Päätimme että emme kiusaa paikallisia varkaita liikaa joten laitoimme oven kiinni ja jatkoimme tunneleiden tutkimista. Lyriha myös huomasi että vastapäätä tätä salaluukkua oli toinenkin salaluukku. Emme kuitenkaan katsonut että oliko sen takana rosvoja.

Palasimme taaksepäin, havaitsimme paluumatkalla lisää salaluukkuja toisen takaa oli samanlainen kaivettu tunneli, vietti alaspäin ja keskikaupungin suuntaan.

Palasimme T-risteykseen ja katsoimme sitäkin vähän matkaa. Se alkoi kaartumaan ja palasimme kaivolle.

15. päivä Larane kuuta

Kaivolla oli kalabaliikki käynnissä, kaupunginosan aldermanni oli käskenyt kaivon sujettavaksi, oletettavaksi joku oli maksanut hyvää rahaa siitä ettei kukaan tulisi nuuskimaan liikaa. Saimme soivttua tapaamisen aldermannin kanssa neljän päivän päähän, emmehän haluaisi sekaantua "Laillisten liikemiesten toimiin".

Päivän vietin kun koetin kopioida valo loitsua maagisesta kristallista. Voisi auttaa elämäämme jos voisimme luoda valoa ihan omatoimisesti.

Illalla Lyriha pyysi minua käymään ystävänsä kellarissa jossa oli outo vajoama, purppurainen silmä kuitenkin paljasti minulle että kukaan ei ollut kaivautumassa kellariin, sekä kellarissa olevaan holviin.

19. Päivä Larane kuuta

Aamulla Seloue oli vastassa meitä linnan portilla, Eadmer oli kadonnut jonnekkin, kutsuin hänet aamutteelle mutta Lyriha alkoi tiedustelemaan asioita. Keskityin hetkisen aikaa purppurasilmääni ja sain tietää että Eadmer ei enää ollut elossa.

Minulla meni hetkisen aikaa miettiä miten kertoisin huonot uutiset samalla kun Lyriha sai ongittua Selouesta että hän oli lähettänyt jonkun viettelemään Eadmerin, että hän jahtaisi jotakuta muuta.

Kerrottuani huonot uutiset Seloue yritti paeta mutta Geralt nappasi hänet kiinni. Pyysimme johdattamaan meidät paikkaan missä tämä viettelijä asui.

Seloue kohtasi teatteriesityksen jälkeen Azerylilaisen mestarin joka tarjoutui Selouen mestariksi. Velholla oli mukana nuori tytär joka lähetettiin Eadmerin perään.

Lähdimme seuraavaksi Aldermannin juttusille, josko voisimme mennä taas kaivoon nuuskimaan. Meille kerrottiin että kaivoon oli heitetty kuollut koira, mikä tietty ei estänyt meitä menemästä sinne jos lahjoisimme taas vartijan.

Päästyämme Aldermanin toimistosta lähdin luotailemaan maagisesti josko löytäisin Eadmerin ruumiin. Sain reaktion että se olisi jossain joen ylittävän sillan suunnassa. Seurasin käden osoittamaani suuntaan ja se johdatti kohti Peonin temppeliä, mutta sinne ei oltu tuotu tuntemattomia ruumiita.

Koetimme Geraltin kanssa kysellä hieman Eadmerin perään mutta vedimme vesiperän. Minut kuitenkin löydettiin ja pyydettiin mukaan Save-K'norrin temppeliin. He olivat Sherylen päiväkirjan, Kivilaatta Kokoelmasta puuttui kaksi laattaa, Elkal-Anuzin kartta, Puukantinen teos Chennien tarinoista ja yksi sivu muinasten jäänteet kirjasta.

Rikos oli tehty kaivamalla tunnelin temppelin alle. Tunnelin suuaukon sulki paksu ja painava kivilaatta.

Ennen kuin menimme luolastoihin katsoin purppurasilmällä että olisiko Selaoue vaarassa. ja saatuani myöntävän vastauksen menimme Azadmereläisen velhon teltalle. Meidät otti vastaan nuorehko nainen joka näytti tuntevan Geraltin ja oli iloinen nähtyään hänet. Minä ja uusi ystävämme Horik menimme telttaan juttelemaan mukavia nuoren naisen äidin kanssa.

Gerat, Lyriha ja nuori nainen jäivät teltan ulkopuolelle nauttimaan viinikarahvillista samalla kun minä ja Hokir menimme telttaan juttelemaan mukavia vanhemmalle rouvalle. Hän kyseli että olisinko halukas vaihtamaan mestaria, kiitin mutta kieltaäydyin

Tunnelit Tashalin alla

Tunnelit olivat harvinaisen kapeat, panssaroiduilla ystävilläni oli suuri ongelmia tunkea sinne. Gerat lähti sinne jalat edellä ja löysi suuremman alueen kahdeksasta kymmeneen metrin päästä. Se oli luukku, joka oli lukittu jollain tavoin, tai ainakin salvattu, mutta Gerat vanhana palkkasoturina tiesi kyllä miten ovi potkitaan sisään.

Ryömimme reikään Geratin perässä. Onneksi minulla ei ollut panssaria, lihaksia tai vararavintoa vyötäröllä joka olisi haitannut etenemistä. Jouduin kuitenkin vaihtamaan velhonsauvani kääpiökirveeseen, harmi että en koskaan onnistunut opettelemaan sen käyttöä, mutta kuinka vaikeaa se saattoi olla.

Päädyin jonon perälle, toivomaan ettei kukaan hyökännyt takamaastosta kimppuumme. Pian horik osoitti seinää, laitoimme omat valomme pois ja näimme hieman valoa. Kun tutkimme paikkaa huomasimme hyvin kätketyn salaoven jonka takaa tihkui valoa.

Menimme väijyyn oven molemmin puolin ja Horik avasi oven. Sen takana oli taas uudenlainen tunneli. Sen perältä loisti kylmä valo joka ei värissyt, oletettavasti jonkinlainen taikavalo, aloin myös tuntemaan outoa kihelmöintiä, hieman samankaltaista kuin jumalkivellä.

Lattiassa oli jonkinlaisia merkintöjä, koetin hieman kopioida kivien muodostamaa merkkiiä vahatauluuni. Gerat kuitenkin pääsi tunnelin päähän jossa oli pseudokivestä tehty allas, täynnä kristallinkirkasta vettä. Vesi näytti olevan mystisen valon lähde.

Horik heitti luunkappaleen altaaseen, ja se ei näyttänyt reagoivan siihen, mielenkiintoista oli myös se että luu ei näyttänyt syrjäyttävän lainkaan vettä.

Koetin hieman kosketella pseudokiveä josta allas oli valmistettu. Katselin myös hieman altaasta nostettua vettä, teoriani oli että allas imisi kaiken kosteuden kammiosta, mutta se ei ilmeisesti ollut totta. Tutkimukseni keskeytyi kun Gerat huomasi valoa ohuesta sivukäytävästä joka oli kaivettu tähän kammioon.

Koska Geart hövisi käytävään piti minunkin mennä hänen peräänsä, seurueen hajoittaminen oli kuitenkin synneistä suurin. Käytävässä olevan oviauko takana oli huone, sänky, kaappeja ja paljon kamaa. Aseita, vaatteita ja hyvin paljon papereita.

Yhtäkkiä kuulimme äänen "Missä se on, se oli luvattu minulle?" Kerroin äänelle että "se" oli viety pois hänen ja hänen emäntänsä käsistä. Ääni varmisti että se oli hakemassa kivilaattaa, hyvä asia että oli jättänyt sen linnaan turvaan. Ilmeisestikkin se sisälsi paljon sieluja joita nämä Morgathin palvojat atrvitsivat johonkin rituaaliin.

Tunnistin äänen kuuluvan Morgathin demonille, Saidarille, joka imi veden kaikesta ja teki niistä varjoja.

Kaksi haamua ilmestyi käytävään, Geratin miekka ei niihin tepsinyt mutta Lyrihan aamutähti sai toisen haamun katoamaan. Tämä tarkoitti että jälejelle jäänyt haamu piti Lyrihaa vaarallisena joten se iski neitiin mielinuolellaan. Lyriha menetti tajuntansa, mutta ehti antaa taikatikarin Geraltille jota hän käytti toisen haamun poistamiseen.

Koetin herätellä Lyrihaa samalla kun Horik syöksyi demonin kimppuun, tai siis yritti, koska päädyttyään demonin auraan hän pakeni mahdollisimman kauas olennosta. Vetäydyimme taktisesti huoneeseen, olento ei jostain syystä seurannut meitä.

Mietimme hieman mitä tehdä demonille, oletettavasti se ei pitänyt aamutähdestämme, se oli kuitenkin pyhitetty Laranille. Päädyimme suunnitelmaan jossa koettaisin poistaa pimeyden olion ympäriltä maagisella sauvallani, jonka jälkeen Lyriha ja Gerat voisivat mätkiä olion palasiksi, Horik saattaisi kyetä tökkiä oliota keihäällään.

Ikävä kyllä sauvani ei löytänyt mitään magiaa varjosta mutta Larani voimisti Lyrihaa ja hän astui varjoon. Olento pudotti tikarinsa, jonka ympärillä pimeys velloi. Koetin tökkiä tikaria pois tieltä mutta Lyriha ehti mätkimään olennon hengiltä, tai uudelleen kuolleeksi, ennen kuin ehdimme päästä olentoon käsiinsä. Selvästikkin Larani oli mukanamme näissä pimeissä käytävissä.

Heitimme olion jälkeensä jättämät maski, sormukset ja saappaat altaaseen. Tutkimme hieman olennon kammaria ja keräsimme mukaamme hieman aseita, rahaa ja jalokiviä. Löysimme myös maagisen kristallimunan, Andarin Wysanin joka löytämämme sivun mukaan saattaisi korjata kivilaatan. Ainakin kuutisen sataa vuotta sitten eläneen velhon, Sherylen päiväkirjan mukaan.

Harkitsimme poistumista tunneleista. Yksi mahdollinen paikka olisi ollut pääsy paikallisen jalokivikauppiaan kellariin, mutta se ei vaikuttanut hyvältä idealta. Koetimme löytää tietä pois mutta tunneli oli muurattu umpeen.

Palasimme tunneliin jalokivikauppiaan kellarin alla. Gerat potki tukipilarin poikki ja kellarin lattia romahti alas. Kellarin lattia oli vielä kiusallisen korkealla mutta Geralt improvisoi varsikirveestä ja keihäästä systeemin jolla hän saattoi yrittää kiivetä ylös. Se ei oikein näyttänyt toimivan ja Gerat romahti alas.

Onneksi minä oli kevyt ja ketterä joten kipusin ylös, ja sidoin köyden ison parrun ympärille. Lopulta Lyrihakin pääsi ylös ja huomasimme olevamme jalokivikauppiaan kellarissa. Lyriha koputti oveen ja yllättynyt palvelija saapui avaamaan ovea.

Lyriha selitti keitä olimme ja miksi olimme heidän kellarissaan (olimme seuraamassa rosvoja).

Tashalin kaupunki

Palasimme Tashalin kaduille ja raittiiseen ilmaan. Kun olimme matkalla linnalle tummaan pukeutunut henkilö astui varjoista. Tummiin pukeutunut henkilö pyysi meitä olemaan enää sekaantumatta kaupungin "sisäisiin asioihin"

20. päivä Larane kuuta

Tein itselleni kopiot löytämistämme papereista, jätin tosin Morgathin olennon raapustukset kopioimatta, niitä ei tarvisi palauttaa temppelille. Palautin löytämämme varastetut tavarat temppelille ja tunsin Save-K'norrin viisauden laskeutuvan ylleni. Kerroimme myös huonot uutiset Selouelle Eadmeristä, joka päätyi Morgathin olion uhraamaksi.

Seuraavana päivänä katselin ensin Geratin suoritusta kaljajuoksussa ja menin tekemään selontekoa yön tapahtumista. Minut napattiinkin saman tien sisään, Morgathin epäkuollut demoni kaupungin alaisissa tunneleissa aiheutti suurta huolta papistossa.

Myös Laranin papit saapuivat paikalle, heidän hommaansahan Morgathin torjunta oli.

21. päivä Larane kuuta

Eräs näyttelijä oli piesty pahanpäiväisesti ja polttomerkitty Agrikin tunnuksin, Lyriha haistoi palaneen käryä ja katsoin violetilla silmälläni, ja tapahtuma oli maagisesti hämärrytetty, j tämä ei oikein sopinut yhteen Agrikin kanssa, Agrik kuitenkin oli yhtä salavihkainen kuin tulipalo.

Menimme tutkimaan rikospaikkaa. Näyttelijä oli piesty yöllä ja jätetty vanhojen hirttopuiden alle. Hänet oli piesty pahoin ja polttomerkitty Agrikille. Menimme Laranin temppeliin katsomaan häntä, ja koetin katsoa onnisutisinko auttaa hänen paranemistaan mieleni voimilla.

Onnistuin parantamaan hänen oloaan ja sain selville että näytelmän jälkeen häntä lähdettiin seuraamaan, seurue ei puhunut paikallista murretta, mutta uhri ei kyennyt tunnistamaan heidän puheenparresta. Toivotin hänelle kuitenkin pikaisia paranemisia ja tein nopean hahmotelman polttomerkistä.

Seuraavaksi lähdimme haastattelemaan teatteriseuruetta. Siellä oli paljon karskeja miehiä hoitelemassa turvallisuutta. Kunhan Gerat sai vakuutettu palkkasoturit siitä ettei ollut Agrikin palvoja pääseimme jututtamaan teatteriväkeä.

22. päivä Larane kuuta

Geralt tuli aamulla linnaan, Agrikistit olivat iskeneet jälleen. Lisäksi Shenseas halusi vielä tietää että tarvitsenko uutta opettajaa.

Aloitimme kuitenkin murhan tutkimisella, kuolleet ruumiit näyttivät olevan jonkinlaisia Agrikisteja, joten aloitin selvittämään josko kuolleet olivat samoja henkilöitä kuin ne jotka olivat laittaneet polttomerkin näyttelijään. Vastaus oli että kyllä, seuraava kysymykseni koski polttorautaa, se oli todellakin sama polttorauta jota oli käytetty näyttelijän polttomerkitsemiseen, kysyin vielä että oliko se kuumennettu magialla, ei ollut.

23. päivä Larane kuuta

En tänäänkään päässyt jatkamaan loitsuni kehittelyä sillä minut raahattiin metsään tutkimaan Horikin astraalimatkalla löytämää leiriä, jossa oletettavasti polttorauta oli kuumennettu, mahdollisesti paikallisten Agrikistien tukikohta. Siellä oli kaksi tukki penkkiä ja nuotion jämät keskellä.

Gerat alkoi hieman ihmettelemään Alizeaa, Shansean tytärtä, joten lähdin tutkimaan että oliko hänellä liitäännäisia Agrikiin, ja sain tietää että kyllä-

Minä, Gerat ja Horak menimme Shansean teltalle juttelemaan mukavia. Kieltäydyin hänen tarjouksestaan ruveta hänen oppilaakseen, vaikka vaikeaa se olikin.

Suolatie

Lähdimme ensimmäisen karavaanin matkaan joten en ehtinyt paljoakaan kehiteellä loitsujani.

9. päivä Agrashaar kuuta

Eräänä kirkaana yönä Horik herätti minut, joku oli leikannut reiän telttaamme ja varastanut kassistani kaikki kolme maagista munaa (kommunikaatiomuna mestarini kanssa, munaa joka osoittaa vastakappaleensa kanssa ja muinaisten artefaktien lataamiseen käytettävän munan.

Kun aamu sarasti Horik lähti seuraamaan löytämiään jälkiä Geraltin kanssa. Pian he palasivat nuoren, varsijousella vatsaan ammutun, naisen kanssa. Paransin hänen haavojaan ja hän kertoi että oli saanut taikamunan, yllättävän paljon Manelin näköiseltä mieheltä, joka oli johdattanut hänet luoksemme.

Ilmeisestikkin Maneli oli lähettänyt tytön etsimään meitä. Rosvot olivat vieneet hänet kunnes eräänä yönä Manelin näköinen mies joka oli antanut hänelle munan ja lähettänyt hänet etsimään meitä.

Koetin katsoa violetilla silmillä munien perään. Se tuntui menneen pohjoisen suuntaan. Horik alkoi etsimään lintuja joiden aisteja hän saattaisi lainata. Hän päätyi kuitenkin siirtymään astraalitasolle ja hän löysi pohjoisesta kaksi henkilöä jotka säteilivät magiaa. He olivta lepäämässä puolentoista mailin päässä meistä.

Lähdimme hiipimään heitä kohden mutta Geralt astui linnunpesään ja kohteemme havahtui valtaisaan ökälämökälään. Kysyin että olivatko he varastaneet omaisuuttani samalla kun latasin minulle annettua varsijousta.

He vastasivat ampuamlla Geratia vasempaan käteen. Vastasin tuleen ampumalla pitkäjousellani taikanuolen kallosauvvaa kantaneen kapinallisvelhon kalloonn (tiesin että hän oli kapinallinen koska hän oli varastanut omaisuuttani) Save K'norr olkoon armollinen hänen sielulleen, ja mieluusti minunkin.

Palkkasoturi, joka oli ollut kapianvelhon kansssa, lähti juoksemaan karkuun. Horik ja Geralt lähtivät palkkasoturin perään. Kiiruhdin itsekkin paikalle juuri kun Horik ja Gerat olivat pieksemässä palkkasoturia hengiltä. Vihollisemme koetti iskeä Horikin maahan napakalla karate-iskulla niskaan mutta paksukaulainen barbaariystävämme ei moisesta välittänyt. Gerat kuitenkin kosti iskun tarjoamalla miekkaansa vihollisen jalkaan.

Vihollinen kaatui maahan ja mukanamme ollut karavaaninvartija iski keihään mokoman varsijousimiehen kaulaan.

Meillä oli nyt kaksi ruumista, jotka tunnetustikkaan eivät kertoneet tarinoita. Pahisvelholla oli mukanaan kassi jossa oli kirja, sekä meiltä ja Manelilta varastetut munat. Sain tunteen että luopiovelhon kantama sauva, joka näytti olevan tehty outojen olentojen kalloista, siihen ei kannattanut koskea. Horik ei kuitenkaan kunnellut vaan nappasi sauvan itselleen.

Saatuamme omaisuutemme takaisin palasimme juttelmaan mukavia pelastamallemme tytölle. Hänen nimensä oli Rubrin, tai mahdolisesti Ribrin, Lyriha kertoi olevansa Horikin ja Geratin työnantaja, ja me onnistuimme löytämään hänen (tai Manelin) munan.

Neiti kertoi olevansa itäisen Harnin soilta, he olivat päätyneet soille erinnäisistä syistä, ja heidän johtajanaan oli varsin hyvin Manelia muistuttava hahmo. Nyttemmin he olivat kuitenkin levinneet ympäri läntistä Harnia, mikä tarkoitti että meidän ei olisi tarvinnut mennä rämpimään soille.

10. päivä Agrashar kuuta

Karavaanimme jatkoi matkaansa. Rubrin laitettiin kärryihimme, koska hän oli haavoittunut, ja karavaanilla oli kiire eteenpäin. Matkalla kohtasimme Kaldorilaisen partion joka kysyi että olimmeko nähneet mitään erikoista matkallamme. Kerroimme että haavoittunut nainen oli tärkeä henkilö jota oli salakavalasti ammuttu mutta kerroimme että päihitimme kurjan sala-ampujan.

Vartijat kertoivat että Kalthin barbaarit tulisivat päivän tai parin päästä pyytämään lahjoja. Katselimme hieman kamojamme ja mietimme mitä voisimme antaa mukaville kukkuloiden miehille.

11. päivä Agrazhar kuuta

Saavuimme leiripaikalle jossa meitä odottikin Kathilaisten joukkio juomassa olutta ja viiniä. Varsin mukavia ihmisiä, annoimme lahjukset päällikölle ja hän jakoi ne miehilleen.

12. päivä Agrazhar kuuta

Matkamme jatkui pitkin suolatietä. Horik koetti löytää meille elukoita syödäkseen ja Lyriha lähti kuuntelemaan jotain satunnaista karavaanidraamaa.

13. ja 14. päivä Agrazhar kuuta

Maaginen henki palasi päälleni ja ymmärsin taas kaiken, ikävä kyllä olimme keskellä tietä ja en kyennyt keskittymään loitsujen kehittelemiseen. Ainakin pääsin testamaan loitusni mustaan kivilaattaan. Se ei antanut mitään järkevää tietoa, no jossain vaiheessa pitää kokeilla loitsua jumalkiveen.

15. päivä Agrazhar kuuta

Kohtasimme joukon Garguneita metsästäviä barbaareita. Koska emme olleet kohdanneet mokomia olentoja he jättivät meidät rauhaan.

Muutama päivä tulevaisuuteen ja menimme metsästämään hirveä, koetin ampua sitä varsijousella mutta en saanut osumaan. Tarvisi varmaan kehitellä loitsu joka kertoo mihin pitää tähdätä että osuu.

Kohtasimme hieman Ilmen pyhiinvaeltajia ja Rubyn lähti heidän matkaansa, kyselimme hieman että minkälaisia ihmisiä oletetun Manelin seurassa oli, ja mihin he olivat lähteneet. Saimme muutaman nimen ja lyhyen kuvauksen ihmisistä joita voisimme lähestyä. Maneli oli kuulemma matkalla Hyenin linnaan ja sieltä tapaamaan Rethemin kuningasta. Maneli oli kuulemma pettynyt hyyppään.

18. päivä Agrazhar kuuta

Aamupäivästä vastaamme tuli ratsulähetti hevosella. Hänellä oli Arkaanisen tiedon killan tunnukset päällään. Hän kertoi olevansa Peleanin koulusta ja hän oli toimittamassa kirjeitä Melderyniin ja eteenpäine Emelreneen. Kerroin olevani Emelrenestä ja ihmettelin että oliko viesti menossa mestarilleni, mutta ilmeisestikin se oli menossa Manelin ja Lyrihan isälle. Oli ilmeisestikkin lähettäjälle sukua.

En oikein keksinyt miten saisin ongittua lähetistä lisää tietoa, moinen olisi hyvin epäkohteliasta. Mutta toivotimme hänelle hyvää matkaa ja toivoimme että tapasimme taas Peleanin koululla. Siellä oli kuulemma joku Emelreneläinen muukalainen. Hän vahingossa kertoi että koulu oli Shostimin kaupungissa, se sijaitsi Rethemin länsirannalla, varsin pitkän matkan päässä.

Illalla lähestyimme vanhan sotilasleirin raunoita, se oli varsin hyvä leiripaikka. Mutta kun lähestyimme leiripaikkaa näimme outoja valoja, kuin liekkejä, leirin yläpuolella. Horik poistui ruumiistaan ja lähti tarkastamaan paikkoja.

Ennen kuin Horik palasi, pienehkö demoni hyökkäsi taivaalta. ammuin sitä varsijousella mutta en saanut ensimmäistä vasamaan sattumaan, mutta seuraava sentään raapaisi sitä häntään.

Horik palasi takaisin kehoonsa ja kertoi että leirissä oli kahdeksan demonia, jotka tanssivat taivaalla iloisesti kunnioittaen herraansa Agrikia. Gerat pysähtyi ja päätti ettei halunnut rynnätä moiseen taisteluun.

Muistin että ne olivat Agrikin heikoimpia demoneita, heikoimpia Agrikin demoneista, mutta silti demoneita. Taistelu ei olisi helppo, mutta ei välttämättä tappava.

Ryntäsimme kentälle, en saanut osumaan yhteenkään demoniin ja pian jouduinkin vaihtamaan aseeni sauvaan koska sillä oli parempi mennä sekaantumaan melee taisteluun.

Kun saimme demonit hakattua maihin pääsimme tutkimaan paikkoja. Ruumiit näyttivät olevan paikallisia barbaareita, kahdeksasta ruumiista puolet olivat kuolleet selkäänpuukotuksen takia, kaksi olivat päätyneet demonien uhreiksi ja kaksi olivat kuolleet rehdissä taistelussa.

Vaivuin näkyjen transsiin ja sain selville että ne jotka olivat puukottaneet näitä ihmisiä eivät enää olleet yhden Harnin penikulman säteellä meistä. Mikä tietty helpotti elämäämme.

19. Päivä Agrazhar kuuta

Hieman ennen kuin saavuimme Trorbridgen majataloon törmäsimme joukkoon haltioita. Lyriha meni juttelemaan heidän kanssaan ja koetin itsekin hiiviskellä kuuntelemaan ja seuraamaan näitä mystisiä humanoideja. Hekin kyselivät Garguneista, oliva etsimässä mokomia olentoja, olivat ottaneet yhden haltian vangiksi. Hänet saatiin kyllä pelastettua mutta osa garguneista pääsi pakenemaan.

Trobridgen majatalo

Trobridgen majatalo on linnoitettu majatalo Farin joen varrella. Sen kohdalla oli romahtanut silta sekä kahlaamo.

20. Päivä Agrazhar kuuta

Saavuimme matkamme puoleen väliin, Trobridgen majataloon. Ikävä kyllä vatsani päätti juuri silloin aloittaa isot vastalauseet joten jouduin vuoteen omaksi.

28. Agrazhar kuuta

Toivuttuani taudista sain tietää että kylällä oli juoksennellut jokin päätön hanhi, roiskien verta satunnaisiin paikkoihin. Puolen päivän aikaan saimme tietää että joku pahus oli heittänyt teurastetun hanhen sisälmykset kaivoon.

Koska tilanne oli hiljainen, vein maagiset tavaramme jemmaan vaunuihimme ja aloitin uuden loitsun kehittelemisen. Juuri kun olin päässyt nukkumaan Gherant tuli herättämään. Hän ja Horik olivat saaneet jonkun hiippailijan jumiin paikalliseen kellariin. Kellarin tien sulki kivilaatta johon oli kuvattu Garguneita ja paikallisia heimolaisia.

Kellarissa ei ollut selkeitä reittejä, mutta tarkkasilmäinen Horik huomasi että nurkassa ollutta tavaraa oli liikuteltu, ja niiden alta löytyi uusi luukku joka johti syvemmälle maan alle. Kipusimme alas noin nelisen metrin matkan ja siellä oli kapea käytävä.

Käytävä vietti alas ja kahlattuamme hetkisen aikaa vedessä saavutimme suuremman luolan. Olimme toisella puolella olevassa altaassa ja toisellakin puolella luolaa oli vettä. Luolassa oli kaksi muutakin uloskäyntiä, toinen edessämme ja toinen vasempaan. Gherant meni tutkimaan luolassa olleita tynnyriä ja laatikkoa, tynnyri oli vuotanut kuivaksi ja laatikko oli täynnä kaapujen riekaleita.

Luolassa oli eriskummallisia kasveja jotka kasvoivat kokonaan ilman valoa. Otin näytteen yhdestä niistä.

Seuraavassa luolassa oli kivikasa jonka joku oli raivannut romahtaneesta käytävästä. Kun jatkoimme pitkin raivattua käytävää löysimme käytävän jonka joku oli selvästikin hakannut siihen jollain tavalla.

Käytävässä oli risteys, molemmilla puolella oli huone johon oli kaiverrettu hyllyjä ja sänkyjen kaltaisia syvennyksiä. Mielenkiintoista oli että sängyt olivat selvästikkin tarkoitettu ihmisille, ei Garguneille tai Kudzuleille.

Jatkoimme syvemmälle ja saavuimme suureen kammioon jonka keskellä oli suuri alue täynnä luita. Jonkiliasen humanoidien luita, mahdollisesti garguneiden luita. Mutta joukossa oli myös suuremmille otuksille kuuluneita luita, mahdollisesti ihmisille, tai isopäiselle ihmiselle, leukaluu oli selvästikin suurempi.

Huoneessa oli seinä johon oli aloitettu kaivertamaan kuvaa jonkinlaisista humanoideista kaivertamassa kiveä, mutta kuva oli selvästikkin jäänyt kesken.

Horiki havaitsi eräässä seinässä jotain auraa, ja kun katselin kiveä violetilla silmällä sain tietää että kiven takana oli käytävä joka johti pyöreään aukkoon alaspäin. aukon katossa oli ruosteinen rautarengas johon olisi mahdollisesti voinut sijoittaa köyden.

Palasimme ylös pinnalle jossa vartija ihmetteli mitä olimme tehneet viimeiset pari tuntia. Syytimme asiasta velhoja ja vartiaj jopa uskoikin meitä mutta käski meitä odottamaan. Tämä ei kuitenkaan käynyt Horikille ja hän pakeni paikalta.Kävelin ison kattilakasan läpi aiheuttaen valtavan älänmölön mutta onneksi vartija ei huomannut mitään kun oli antamassa nuolia Horikin selkään.

Palasimme kaikessa rauhassa majataloon, ja pian paikallinen "lordi" Curzon saapui majatalon portille huutelemaan, syytti meitä varkaiksi.

Lopulta sovimme että Gerat ja Horik olisivat päivän häpeäpaalussa ja jouduimme maksamaan 20 penniä sakkoa.

29. päivä Agrazhar kuuta

Vietin päivän suojaamassa Geratin ja Horikin takapuolia kun he viettivät aikaa häpeäpaalussa. Puhuivat Garguneiden kohdusta, olisiko tämä mahdollisesti paikka missä herra L kehitteli, tai oikeammin kutsui, Gargunit vieraasta maailmasta meidän maailmaamme.

30. päivä Agrazhar kuuta

Aamulla oli kauheasti huutoa ja mölyä. Menimme katselemaan mitä siellä oli meneillään. Ulkona oli valtava kasa silmänsyöjiä, kanan kokoisia lisko-olentoja jotka hyökkäsivät kylään. Koetin ampua yhtä mutta olivat pahukset liian vikkeliä.

Curzonin kartanosta syöksyi ulos valtava valkoinen karhu, joka hyökkäsi olioiden kimppuun. Jatkoin ampumista mutta en saanut sattumaan, oliot olivat liian nopeita ja pieniä.

Kaiken lisäksi Ilvirnin pyhiinvaeltajat kertoivat että Ilvir oli kyllästynyt kylään ja kaikkien olisi parasta paeta paikalta. Gherat ja Lyriha menivät jutustelemaan pyhiinvaeltajille. Pyhiinvaeltajat näemmä pitivät tornin alla olevia luolia pyhinä, mikä tietty selitti jotain. Koetin kysellä hieman lisää tietoa mutta kurja pyhiinvaeltaja kehtasi väittää että kaikki salaisuudet eivät kuuluneet Save'Knorrille. Hillitsin itseni enkä aloittanut pyhää sotaa sillä hetkellä.

Ilvirin pyhiinvaeltajat vaativat tornia ja sen alla olevia luolia itselleen, jos he eivät saisi haluamaansa, lisää Ilvirin lapsia olisi tulossa kylään.

Koetin hieman luodata violetilla silmälläni kuka oli käynyt luolissa. Uninen vartija se ei ollut mutta seuraavaksi sain nimen Braelyn, joka oli mainittu vanhassa kirjeessä. Oli liittoutunut pahojen velhojen kanssa jotka olivat aiheuttaneet ongelmia Kaldorin itäosissa.

Meidän oli selvästikin mentävä syvemmälle joten hankimme kaksi köyttä, ja sidoimme ne yhteen yhdeksi pitkäksi köydeksi.

Palasimme maan alle ja suuntasimme löytämällemme aukolle. Siellä oli köynnös joka kiemurteli alas syvyyksiin. Viritimme köytemme liaanin vierelle ja laskimme Gherantin syvyyteen. Lyriha oli seuraavana ja menin itse viimeisenä, ikävä kyllä Horikille kävi pieni kämmi ja tulin alas varsin kovalla vauhdilla ja taitoin polveni pahasti. No pystyi sillä vielä kävelemään.

Olimme jonkinliasessa luolassa jonka takaosassa oli absoluuttisen mustasta materiaalista kaiverretut portaat. Koetimme mennä niitä alas, mutta koska ne olivat täysin mustia ja suorastaan imivät valoa. Pitkän matkan, ehkäpä viidensadan askelman jälkeen, saavuimme jonkinlaiseen lehtoon avoimen taivaan alla. Siellä oli pyöreä vesiallas jonka keskellä oli neliskulmainen kivi. Kulkiessani sen läpi minusta ei tuntunut lainkaan siltä että emme menneet mihinkään vaan koko lehto oli vain illuusiota.

Pyysin Lyrihaa levittämään hieman mukanaan tuomaa hiekkaa näkymättömille portaille. Se auttoi meitä menemään alaspäin ja pian saavuimme neliskulmaiselle kivelle. Kiven reunalla oli kivipatssas, se kuvasi outoa gargunin kaltaista olentoa, mutta olento oli ihmisen kokoinen, mahdollisesti hieman isompikin.

Gerath koetti koskettaa patsaan miekkaa ja jäätyi kauhusta. Se muistutti varsin paljon Morgathin tikaria, mahdollisesti oli samasta metallista taottu.

Geratin tultua takaisin tajuihinsa koetimme miettiä mitä seuraavaksi tekisimme. Emme oikein keksineet mitä muuta niin kampesimme patsaan veteen mihin se upposi jälkeä jättämättä.

Emme keksineet tapaa saada esineitä mukaamme joten jouduimme palaamaan köydellemme, mutta köysi oli kadonnut. Ylhäältä kuului ääni joka halusi tietää keitä me olimme. Äänellä oli horik panttivankina joten jouduimme lähettämään Lyrihan neuvottelemaan asiasta.

Neuvottelut eivät selvästikään tuottaneet tulosta sillä Lyriha laskettiin alas ja hän kertoi että jouduimme odottelemaan hänen valtiattaren päätöstä siitä että mitä meille tapahtuisi.

Hetkisen päästä myös Horik laskettiin alas, varsin mukavaa, ei edes heitetty. Gherat lähti tutkimaan käytävää mutta sekin päättyi noin mailin päähän.

Palasimme portaille, siellä oli yksi seinä joka kaikui onttona. Lyriha katseli seinää ja löysi halkeaman joka toimi jonkinlaisena lukkomekanismina. Sen takana oli jonkun laboratorio. Tutkiskelin hieman kirjakääröjä, niissä oli paljon piirroksia kristalli ja joukko olentoja.

Horik myös tutki kristallia ja jämähti totaalisesti paikoilleen.

Rupesimme etsiskelemään tavaraa josta voisimme improvisoida jonkinlaiset tikkaat joilla saattaisi päästä ylös täältä.

Kun olimme saaneet ison kasan kamaa roudattua tuloreiälle huomasimme että siellä oli taas köysi odottamassa meitä ja viesti Braelyniltä, voisimme elää luolissa jos odottaisime kiltisti hänen emäntäänsä.

Nousimme ylös luoliin mutta emme päässeet tornin kellariin, portaat johtivat ylös mutta en saanut noustua niitä ylös, jonkinlainen magia esti minua nousemasta ylemmäs. Oletettavasti lumous oli tornin lattiassa, ja koska en saanut nostettua päätäni lattiatason yli, en saanut selkoa että miten loitsu oli tehty.

Koska Horin oli edelleen jumissa punaisessa kivessä lähdimme tutustumaan uuden vankilamme ruokatarjontaan. Siellä oli kurkkuja ja tomaatteja kasvamassa maan alla. Laskimme että niiden pitäisi kestää viikon tai puolitoista.

Koska meillä oli aikaa päätin kokeilla kynttilää, huomasin että sen valossa pystyin ymmärtämään outoja teoksia joita löysimme maanalaisesta laboratoriosta.

Koetin etsiä tietoa mahdollisesta mielenhallintaloitsuista. En löytänyt mitään tietoa loitsuita mutta sain tietää että löytämämme 12 sivuinen kristalli sisälsi 12 oliota, jotka saattoi kutsua kristallista maailmaan. Löysin myös tietoa isosta kristallista, pitkä aikainen kontakti saattoi avata jotain uusia psionisia kykyjä. Sain myös tietää että niin kauan kun kiveä koski, koskija oli suojassa janolta, ajalta ja kaikelta muultakin pahalta.

Kirjoittelin käännöksiä ylös jonkin aikaa ja sain ainakin jonkinlaisen tiivistelmän teoksista. Hieman ennen kuin kynttilä loppui Horik palasi tajuihinsa. Ehdotin että hän voisi kokeilla jättää ruumiinsa ja kokeilla päästä sitä kautta ulos huoneesta.

Pian aukkoon ilmestyi pohjoisen karhunainen alastomana joka heitti sauvan pois tieltä ja pääsimme ylös luolasta. Menimme seuraavaksi juttelemaan paikallisen "lordin" kanssa, miettimään mitä tekisimme Ilviriläisten kanssa, herra halusi murhata kaikki mutta se ei oikein sopinut meidän maailmankuvaamme. Kerroimme että kellarissa oli maaginen suoja joka toivottavasti piti ne poissa kellareista.

1. Päivä Azura kuuta

Kävin ensin pesemässä itseni joessa ja menin majataloon hetkiseksi lepuuttamaan silmiäni. Panin myös merkille että Rubryn, nuori varas tyttömme jonka pelastimme kuolemalta, oli kadonnut jonnekkin.

Koitin katsella violetilla silmällä Rubryniä mutta en onnistunut. Sen jälkeen heräsin kun karavaani saapui. Gargunit olivat hyökänneet karavaanin kimppuun ja olivat kaapanneet karavaanin mukana olleen haltian. Haltiasta luvattiin 400 hopeapennin palkinto, jos hänet saataisiin takaisin elävänä.

Ensin etsin ystäväämme ja hän oli pohjoisessa, katsoin myös hieman haltia bardin perään ja hän oli vallan eri suunnassa. Kerroin suunnan ystävällisille Orbaalilaisille herrasmiehille jotka olivat lähdössä Garguneiden perään.

Me vuorostamme lähdimme etsimään toista Gargunpesää, tosin en saanut sen selville sillä se oli maagisesti suojattu. Ilyana, lumikarhurouva halusi löytää pesän.

4. Päivä Azura kuuta

Muutaman päivän päästä löysimme leirin jota piti yksinäinen ihmisnainen. Esittelimme itsemme hänelle, tosin Lyriha käytti vallan toista nimeä, sanoi olevansa Albethanin huoneesta. Uusi ystävämme esitteli itsensä Luluksi, Utherin huoneesta.

Lulukin oli etsimässä Korigon luolaa, mutta huomasimme että kukkulan alapuolella oli ihmisten leiri. Lulu kertoi että leirin johtaja oli "kadottanut" paljon ihmisiä, mahdollisesti myynyt nämä ihmisraukat garguneille.

Horik poistui ruumiistaan ja otti valtaansa yhden leirin palkkasotureista. Horik iski lähimmän palkkasoturin kuoliaaksi mutta johtaja ampui häntä jousellaan. Kortin iskeä johtajaa varsijousella mutta en saanut sattumaan. Jos vain loitsuni olisi ollut valmis. Siirryin kiven taakse lataamaan.

Ammuin pari vasamaa lisää ja onnistuin saamaan osuman, mutta onneksi paksu takkini vaimensi iskua. Gherat sai iskettyä palkkasotureiden johtajan maihin, ja pian loputkin soturit antautuivat. Horik (valtaamassaan rummiissa) yritti vapauttaa haltiaa se ei oikein onnistunut, mutta lopulta hän onnistui siinä ja haltia nappasi ruumiista kiinni ja alkoi vääntämään sen päätä irti.

Horik onnistui kuitenkin ottamaan haltian valtaansa ennen kuin haltia murhaisi kaikki paikallaolijat. Otimme haltian nuolet talteen ja Horik juoksutti haltian pois paikalta ennen kuin päästi hänet vapaaksi. Oletettavasti haltia ei arvostanut riivaamista.

Seuraavaksi aloimme ihmettelemään että mitä olimme oikein tekemässä. Illyana oli täällä pelastamassa papitarta ja murhaamassa jotain noitaa.

Siirryimme katsomaan Koregon gargunpesää. Koetin etsiä violetilla silmällä olisiko sinne helpompaa reittiä. Turvallisin reitti oli suoraan alaspäin, ikävä kyllä en hallinnut maamagiaa tarpeeksi hyvin että olisin voinut tehdä aukon meille.

Seuraavaksi Horik jätti ruumiinsa ja lähti tutkimaan luolia henkimudossa. Pian hän palasi ja kertoi että tornin alla oli aukko luoliin jossa Gargunit olivat työn touhussa. Huomasimme myös että voittamiemme palkkasotureiden lastina oli huomattavan paljon metalliesineitä, mahdollisesti olivat kauppaamassa niitä garguneille.

Koitin katsella violetilla silmällä että oliko keskellä puristuksissa olleille garguneille tulossa vahvistuksia, ei ollut. Mutta Horik näki velho Braelyin johtamassa keskellä olleita garguneita. Horik koetti taas poistua ruumiistaan ja lähti oletettavasti motissa olleiden Garguneiden leiriä.

Horik palasi ja vahvisti että Brealyn oli johtamassa garguneita, päätimme aloittaa taistelun ja Horik lähti uudestaan ottamaan yhtä keskustan garguneista valtaansa. Horik-gargun astui ulos porteista ja iski yhtä ulkoreunan garguneista lantioon.

Kesken painiottelun Brealyn saapui paikalle ja aloitti loitsimaan. Horikin kontrolloima Gargun kaatui maahan mutta Horik ei palannut kehoonsa. Tai ei palannut ennen kuin Gherat alkoi läpsimään hänen naamaansa.

Illyana kuuli jotain ja lähti pohjoista kohden, Horik jäi vartioimaan leiriä ja muut lähdimme Illyanan perään. Siellä oli etsimämme papitar jota olimme etsimässä. Papitar pyysi Illyana jättämään valkokarhuntaljansa jälkeensä, ja koska kukaan muukaan ei sitä halunnut niin nappasin sen mukaani, ihan vain akateemisesta mielenkiinnosta.

Etenimme varsin ripeästi metsän halki kunnes olimme riittävän kaukana Gargun-pesästä ja papitar kertoi että hänen "sukulaisensa" olivat varkaiden kilta ja Gheratin palkannut henkilö kuvitteli olevansa suhteessa papittaren kanssa.

Papitar kertoi että hän oli tullut kertomaan Gargun-kuninkaalle että Quadira halusi ottaa Gargunit johtoonsa, kunnes Brealyn saapui paikalle ja kertoi että papitar ei ollut Quadiran suosiossa. Tästä sitten alkoi näkemämme pattitilanne.

Saimme myös tietää että Quadira halusi garguneiden hyökkäävän Trorbridgen majataloon. Quadira oli myös tulossa Trorbridgen majataloon, kunhan se oli "turvattu".

Nappasimme mukaamme Muulimme sekä Horikin ja lähdimme vauhdilla Trobridgen majatalon suuntaan.

10. Päivä Azael kuuta

Paluumatka oli hieman pidempi sillä Lyriha onnistui tulehduttamaan kyynärpää haavansa ja minulla meni hetken aikaa kun koetin parantaa sitä.

Pääsimme takaisin Trorbridgen majataloon, jopa ennen gargun-armeijaa. Karavaanikin oli ehtinyt lähtemään. Kylässä oli varsin paljon palkkasotureita, mikä oli mahdollisesti hyvä asia. Lyriha ja Lydia alkoivat keskustelemaan, molemmat samaan aikaan. Koetin hieman selvitellä itselleni että mitä eroa oli tasavaltalaisella ja aatelisneidolla.

Horik halusi tutkia valkoisen karhun taljaa jonka sain mukaani. Varoitin häntä olemaan varovainen, olisi huono asia jos hän karkaisi metsään karhuna ja katoaisi sille tielleen.

11. Päivä Azael kuuta

Aamulla lähdimme Thardan suuntaan. Horik oli aiemmin tarkastanut että Gargunit eivät olleet ihan vielä olleet tulossa, joten saatoimme luikahtaa heidän altaan pois.

Athulin autiomaa