Nykyinen versio 12. toukokuuta 2019 kello 19.37

Tämä päiväkirja kertoo Silosuunin kaupungin ratkaisijoiden toimista. Nämä kronikat on sanellut Patruuna Pavo, Murskeen tiilitehtaalta.

Sinisolan ryhmä palaa

Joitain viikkoja aikaisemmin kaupunkimme lähetti kaupungin ratkaisijoiden ryhmän suorittamaan salaista tehtävää Sinisolan kaupunkiin. Viidestä ratkaisijasta vain kaksi palasi, mutta he olivat saaneet dokumentit jotka heidät lähetettiin hakemaan. Samaan aikaan meille alkoi tulemaan uutisia siitä että koko Sinisolan kaupunki oli tuhoutunut, ja jonkinlainen rutto oli levinnyt sieltä.

Uusi ryhmämme kokoontui kaupungintalolla, pääsalin ulkopuolella. Olin itse pukeutunut mustaan hupulliseen kaapuuni sekä messinkinaamiooni, ettteivät nisäkkäät pelästyisi ulkonäköäni. Gloin Coltborn rautaparonin ase ja teräsyhtymsätä esittäytyi minulle. Wanhahako kääpiö, ehkä kaksisataavuotias.

Kolmantena jäsenenä paikalla oli haltia jolla oli mustat hiukset, valkoinen kauluspaita ja liivit, perintein en liikehaltia-asu. Hänellä oli sapeli mukanaan, mielenkkiintoista sinänsä, itse en ajatellut aseistavani itseäni tälläiseen tapaukseen. Haltia esittäytyi Cae'lynniksi. Näemmä haltia ja kääpiö tunsivat toisensa.

Jonkin ajan kuluttua ovi avattiin, siellä oli univormuun pukeutunut haltia, jolla oli vyöllään Vasaran vasara. Astuimme peremmälle saliin, siellä oli puoli-ihminen jolla oli päässään siipikypärä ja punahiuksinen täysihminen pukeutuneena normaaleihin vaatteisiin.

Menimme seisomaan kaupunginhallituksen eteen. Lattialla oli hieman papereita joten ohjeistin näkymätöntä palvelijaani noukkimaan niistä muutaman minulle. Meidät esiteltiin kahdelle huoneessa olevalle henkilöle. He olivat nimeltään Halfar Halkas ja Sirkka.

Cae'lynn kysyi että oliko sota Sinisolan kanssa peruttu ja saimme tiettää että he eivät tällä hetkellä olleet sotilaallinen uhka. Tämän jälkeen avaintenhaltija poistui ja hänen peräsään poistuivat muutkin kaupungin johtavat virkahenkilöt. Vasara antoi meille hopeiset virkamerkit joilla saatoimme näyttää kaikille keitä olimme.

Vasara antoi Halfarille ja jollekulle Zargonthraxiksi nimetylle henkilölle annettiin tehtäväksi perehdyttää meidät.

Menimme ensiksi toimistoon missä oli hyvin elävännäköinen maahista esittävä patsas jota saattoi käyttää naulakkona. Asetin viittani sen päälle ja esittelin itseni.

Istuimme siinä iltaa ja juttelimme mukavia, illalla kaupunginvaltuuston Kerberos tuli kertomaan meille Bat'Rothin testamentit. Hänen kotitalonsa jaettiin henkiinjänneille kaupunginratkaisijoille sekä Zargonthraxille. Jonkin verran oli vääntöä klausuulista ettei Halfar Halkas ole tappanut ketään kaupungin ratkaisijaa.

Koska Halfarin ja Sirkan/Zargonthraxin talossa oli tilaa päätin muuttaa sinne, Raaka-Arskan puolituispesä viemäreissä oli toki kovin kodikas mutta hieman liian pieni. Uusi kotini oli outo sekoitus eri väen asuintiloja.

Sirkka ja Halfar jäivät ikävissään muistelemaan kuolleita tovereitaan. Halfar antoi minulle huoneen jossa oli kova patja nurkassa, varsin askeettinen huone. Se mahdollisesti kuului jollekulle uusien ystävieni kuolleelle toverille joten en ollut aivan varmaa että olisiko minun soveliasta uudelleensisustaa. Päätin lopulta odottaa että saisin oman tehtaanjohtajan kartanoni valmiiksi.

Aamu alkoi kauniina ja kirkkaana. Gloin oli keittänyt meille kääpiöiden liisteripuuroa, en ollut saanutkaan mitään tälläistä sitten sen kun saimme Raaka-Arskan kanssa "hankittua" tunneliliigan Siniheltta lähetyksen.

Kukkulikon kutsu

Muutaman päivän aikana asiat alkoivat lutviutumaan. Koetin hieman selvitellä mitä ratkaisijat tiesivät että mitä kaupunki tiesi organisoituneesta rikollisuudesta, ja huomasin että ratkaisijat olivat huonoja tekemään kirjallisia raportteja. Eräänä kauniina aamuna saimme kutsun kaupungintalolle.

Laitoimme taisteluvarustukset päälle ja suuntasimme kaupungintalolle. Salissa meitä oli vastassa kaupunginhallitus (yksi istuin oli edelleen tyhjä). Meile annettiin ensimmäinen työtehtävämme. Hallitus oli saanut tietoonsa että kaupungin maille oli saapunut heimo jättiläisiä joka terrorisoi erästä kaupungin kylää. Meidän tehtävänämme oli ratkaista tämä jättiläisongelma.

Meillä ei ollut tietoa montako jättiläistä siellä oli, mutta oletettavasti ne olivat ruohomerellä liikkuvia heimoja ja se oli jotenkin erikoista nähdä niitä näin lähellä sivistystä. Matkaa Kukkulanpään kylään olisi noin kahden päivän verran, asukkaat olivat puolituisia ja kääpiöitä.

Cae'lynn kertoi että jättiläiset yleensä elivät lähellä omaa pyhää kiveään. Hajaannuimme hieman ja sovimme tapaavamme kahden tunnin kuluttua talleilla, sillä pimeällä kujalla josta usein löytyi vankkureista pudonneita asioita.

Suuntasin Halfarin kanssa kyselemään tieustelijoilta tiesivätkö he jotain jättiläisistä. Pitkien portaiden päässä pääsimme kyyhkystorniin jonka nokassa naamioviittoihin pukeutuneet henkilöt olivat lyömässä korttia. Menin juttelmaan miesten kanssa ja jätin upseeri yksinään. He krtoivat että ruohomerellä oli meneillään jotain ihmisten ja haltoiden välillä. Tämä saattoi olla syynä jättiläisheimon siirtymiseen. Läheiset jättiläiseheimot olvat nimeltään Kivenpyörittäjät, vapauden lapset ja petäjät.

Jatkoimme matkaa talleille, siellä olikin kaupunginvartijat odottelemassa. Käskivät menemään pohjoisportille. Nappasimme hevoset allemme ja kirmasimme kaupungin läpi. Pohjoisportilla olikin kaupunginvartiosto paikalla paikallisen nuuskijan, Hector Pondeloon, kanssa. Kaukaisuudessa näkyi ratsumiehiä mustissa haarniskoissa jotka ratsastivat kohti kaupunkia.

Pidin lyhyen puheen siitä että me olimme kauniin kaupunkimme ensimmäinen puolustuslinja samalla kun taaksemme kasaantui kaupungin sotilaita. Keskellä ratsastavia ihmisiä oli suuri mustaan haarniskaan pukeutunut ihminen jolla oli selässä örkkitekoa oleva ase. He mulkaisivat Halfaria kohden, oletettavasti olivat vanhoja tuttuja.

Ihmiset alkoivat puhumaan. "Hopeajärven kaunis kaupunki, siitä onkin aikaa kun olen käynyt porteillanne." Hän katseli hieman Vasaraa ja Halfaria. Avaintenhaltija keskeytti diplomaattisesti "Mitä vittua sinä oikein haluat!" hän tiuskaisi. "Unohditte jotain muutakin" musta kaani sanoi ja hänen ihmisensä tulivat paiskaamaan eteemme läjän kuivia luita. "Voin kuitenkin antaa teille anteeksi, jos autatte minua sillä minulla on uusi vihollinen. Jos pysytte tieltäni poissa, annan teidän elää. Jos tapaan yhdenkin edustajaanne ruohomerellä, tiedätte mitä tapahtuu" hän sanoi ja potkaisi yhden kalon rikki.

Kysyin että voisimmeko matkata kaupungin tributaarikyliin, ja kaani sanoi että jos hän näkisi meitä, hän tekisi meille saman mitä hän teki tovereillemme (oletettavasti eteemme heitetyt luut liittyivät asiaan).

Jäimme odottamaan pitäisikö meidän järjestää hautajaiset luurangoille. Nuuskija Pöndelöö jäi hieman ihmettelemään tapahtumaa. Hän ihmetteli mustan kaanin ja ylisen metsän siirtoja muttei suostunut paljastamaan meille omia aivoituksiaan.

Lähdimme ratsastamaan kohti kylää, keskustellen magiasta ja muusta vastaavasta. Illalla heitin meille suomuteltan minkä sisään pääsimme viettämään yötä. Sirkka katosi johonkin omaan tasku-ulottuvuuteensa ja me muut jaoimme vartiovuoroja.

Gloin otti ensimmäisen vartiovuoron, sen jälkeen vuorossa olinkin minä. Sain herätettyä seuraavan. Aamulla Gloin esitteli kolmea pulloa jotka joku matkaaja oli jättänyt siihen. Cae'lynn osasi tunnistaa ne kahdeksi jättiläisen voiman juomiksi ja yhdeksi parannusjuomaksi.

Jatkoimme matkaamme kohti kylää, Sirkka ehdotti että koettaisimme ensin jutella, ja jos se epäonnistuisi voisimme sen jälkeen käyttää väkivaltaa. Ensin varmaankin kävisimme kylässä hankkimaan lisää tietoja. Katselimme hieman Halfarin kanssa ympäristöä siltä varalta että olisiko täällä ollut jättiläisiä ja jos niin, niin emme törmäisi niihin. Gloin pysäytti ryhmämme ja meni katsomaan tiellä seissyttä lehmää.

Lehmällä oli kello kaulassa, taitavasti Gloin otti lehmän talutushihnaan. Hän käski meitä pitämään varamme, hänellä oli vanhan veteraanin vainu siitä että joku katseli meitä. Zargonthrax keskittyi hetken ja käski meitä pysähtymään, sillä joku oli ampumassa meitä.

Koska kukaan ei kuitenkaan ampunut meitä jatkoimme matkaamme. Sirkka käski meitä olemaan valmiina väijytyksen varalta. Yhtäkkiä saimme tulta naamallemme Halfarin kanssa. Hevoset menivät alta. Cae'lynn manasi sumua tielle samalla kun minä siirryin tielle parannellen itseäni muutamalla valitulla sanalla.

Muutin itseni näkymättömäksi ja lähdin etsimään vihollisia, Halfar kuitenkin huusi että viholiset olivat takanani oikealla. Näin kuitenkin yhden toisen jampan läheisen pellon laidassa joten loihdin itseni näkymättömäksi ja juoksin pellon laidalle. Kuulin kuitenkin takaani ruskan parkaisun kun Halfar kaatui maahan. Jätin takaa-ajon sikseen ja loikkasin peltoon mistä huusin parannusta Halfarin yleiseen suuntaan.

Yhtäkkiä näin kun aiemmin metsästämäni hahmo iski miekalla Sirkkan maahan joten huusin parannusta Sirkalle ja iskin hahmoa miekan lappeella takaraivoon. Hahmo jähemttyi paikoilleen ja Sirkka tuli kostamaan jampalle maagisella kepillään.

Keräännyimme hahmon ympärille ja pieksimme hänet tajuttomaksi.

Pistetään pistetään Juntusta turpaan

Selvittelimme hieman vankiamme ja raatojamme. Näyttivät olevan haltioita. Huilasimme hetkisen, kaivelimme hautoja kuolleille haltioille ja odottelimme että vankimme heräisi. Sirkka alkoi elehtimään hypnottisesti vankimme edessä, ja kehoitti Cae'lynn kyselemään lisää. Tämä ei auttanut joten Sirkka keskittyi enemmän muttei saanut haltiasta mitään irti.

Hetkisen kuluttua kaukaisuudesta alkoi kuulumaan laukka-askelia. Pian paikalle ratsasti viisi ratsatajaa, oudon näköistä porukkaa. Osa oli panssaroitu mutta yksi oli ilman paitaa. He ratsastivat rivissä eteemme, seurueeseen kuului kaikenlaista väkeä puolituisista ihmisiin.

Halfar tervehti matkaajia ja kertoi että olemme Hopeajärven ratkaisijoita. Matkalaiset kertoivat olevansa tuulen jumalan seurue, ja he halusivat tietää keitä nämä raadot olivat ja miksi tie oli lasia. Cae'lynn alkoi puhumaan ja vastaantulevan ryhmän puolituinen ampui häntä muutamalla nuolella ja taisteluhan siitä syntyi.

Kaksi tuulen palvojaa syöksyi kimppuuni, toinen tökki minua miekallaan ja toinen iski nyrkillä mahaan. Kaivoin oman miekkani esiin ja iskin sen vastassani olleen miekkanisäkkään rumaan naamaan samalla kun kuiskuttelin itselleni parannuksen sanoja. Miekkanisäkäs iski uudelleen ja vastasin hänen iskuunsa lyöden ensin mahtavalla miekallani hänen pikkumiekkansa sivuun, ottaen samalla puolet hänen kädestään samalla, jonka jälkeen kauheasti karjaisten iskin hänen päänsä irti.

Ktselin hieman ympärilleni ja näin ainoastaan pakenevan puolituisen. Syöksyin sen perään käskien mokomaakin paistia pysymään paikoillaan. Puolituyinen kuitenkin juoksi yllättävän nopeasti metsään joten palasin takaisin katsomaan mitä saalista saimme vihollisiltamme.

Jatkoimme matkaa vankiemme kanssa ja pääsimme kylään missä meitä ihmeteltiin, eivät ilmeisestikkään olleet ennen nähneet lohikäärmesyntyisiä tai Zargothraxia aikaisemmin. Kylän seriffi johdatti meidät puolituiskoloonsa ja pääsimme keräilemään tietoja.

Oletettavasti jättiläiset olivat vapauden lasten heimosta, ne olivat talloneet peltoja ja lehmiä oli syöty. Väkeä ei vielä ollut mennyt. Kyselimme hieman että olivatko he havainneet rosvoja ja haltioita joiden kanssa olimme tapelleet. Kyläläiset olivat tyrmistyneitä kun kerroimme bandiittien muuttaneet heidän tiensä lasiksi tulipalloillaan.

Lähdimme seuraavaksi kuulustelemaan vankejamme Seriffin kanssa. Hän näytti tunnistavan tuulen jumalan veljeskunnan kaverit. Veljeskunta alkoi väittämään että me olisimme aloittaneet, minkä toki kiistimme. Seriffi kertoi että Tuulen jumalan veljeskunnan tyypit liikkuivat ympäri maailmaa tehden kaikenlaista.

Vangit vietiin perunakellariin miettimään tekosiaan. Jatkoimme jättiläisongelman käsittelyä. Seriffi painotti että nämä olivat heidän maitaan ja tänne oli turha tulla minkään olion tulla hyppimään silmille. Joimme siiderimme loppuun ja lähdimme etsimään Koleh-maahista jonka farmin jättiläiset olivat murskanneet.

Siirryimme kylän tavernaan. Siellä juttelimme hetkisen aikaa Koleh-maahista ja hän hieman puhi suunsa ohi, ja epäili että syynä oli jokin diili jonka kyläläiset tekivät jättiläisten kesken, joka meni hieman pieleen. Siinä vaiheessa jouduin lähtemään pihalle heittelemään telttaloitsua sillä Zargothrax heitettiin pihalle koska hän muutti erään paikallisen kakaran jonkinaliseksi olioksi.

Seuraavana päivänä lähdimme kävelemään kohti Koleh-maahisen tilaa. Siellä oli piha myllätty aika kovasti. Siinä ihmetellessämme aloimme kuulemaan kuorsausta navetasta. Ihmetellessämme että mitäpä tekisimme taaksemme ilmestyi Ogre joka murisi meille. Heitin kielenkäännösloitsun Sirkkaan ja hän alkoi harrastamaan diplomatiaa Ogren kanssa.

Oletettavasti ihmiset olivat ajaneet jättiläisheimon pois kotimailtaan kaukana jossain. Pian navetasta alkoi kuulumaan räminää kun kymmen metrinen jättiläinen ryömi pihalle ja alkoi örisemään. Se nosti Sirkan ylös naamansa tasolle.

Jätti piirteli hieman maahan jotain kartan tapaista ja näyttivät mistä he olivat tulleet. Sen jälkeen se pudotti Sirkan mutakuoppaan. Sirkka ehdotti että poistuisimme paikalta mutta Ogre jatkoi perässämme ja mörisi jotain, oletettavasti vaati ruokaa.

Sirkka antoi heille hieman rahaa ja Gloin antoi heille repullisen ruokaa. Tämän jälkeen pääsimme poistumaan paikalta tekemään strategiaa. Emme oikein keksineet sopivaa ratkaisua, heimon lahjominen ei välttämättä olisi kannattavaa, tarvisimme lisää tietoa joten Sirkka muutti itsenä kammottavaksi lento-otukseksi ja liihotteli taivaalle.

Hetkisen kuluttua Sirkka palasi ja kertoi että meidän suuntaamme oli ratsastamassa joukko muutoksen veljeskunnan jamppoja, paljon, rausukun aivot eivät kyenneet korkeampaan matematiikkaan. Yksi mahdollisuus ratkaisu olisi että huijaisimme veljeskunnan hoitamaan jättiläisongelman.

Päätimme aloittaa tiedustelemalla muutoksen veljeskunnan aikeista. Muuttaisin itseni Loren valkokutriksi ja menisin juttelemaan tunnin ajaksi juttelemaan mukavia muutoksen veljeskunnalle.

Muodonmuutoksia ja intiaatioita

Menimme tutkimaan perunakellaria jotta voisin hieman tutkia millaisia jamppoja minun pitäisi esittää tällä kertaa. Toinen oli kääpiö joten otin kohteekseni puolihaltian, se sentään oli yhden jalan päässä minun pituudestani. Otimme kapulat pois heidän suustaan ja kuulimme vain huutoa.

Sirkka katseli hieman jamppojen mieleen. Minä taas lähdin sillä välin hakemaan hieman juomaa ja ruokaa vangeillemme. Tuli takaisin leipien ja oluen kanssa jota aloimme syöttämään vangeille. Samalla loihdin puolihaltian päälle suggestioloitsun ja kehoitin häntä kertomaan elämästä leiristä.

Siellä oli useita telttakuntia ja jokainen telttakunta hankki itse omat ruokansa. Saimme varsin hyvän kuvauksen elämästä leiristä, ja itse sain hyvän kuvauksen siitä millainen henkilö tämä puolihaltia oli.

Ostimme hieman evästä ja sen jälkeen lähdimme kohti muutoksne tuulten veljeskunnan leiriä. Cae'lynn lähti rymyämään metsän läpi ja muu ryhmämme tuli perässä. Päivä alkoi lähestymään iltaa ja synkät pilvet peittivät taivaan.

Lopulta tajusimme olevamme keskellä suota ja sade alkoi lankeamaan taivaalta alas. Sirkka alkoi väsymään ja väsäämään nuotiota joten loin meille pienen teltan minne jätin lopun ryhmämme ja menin itse, Loren valkokutriksi naamioituneena, muutoksen veljeskunnan leiriin.

Saavutin lopulta kukkulalle minkä laella muutoksen leiri sijaitsi. Tervehdin vartijoita kohteliaasti ja koetin saada lupaa mutta sitä ei herunnut, koska leiri oli vain veljeskunna jäsenille. Kun kysyin kuinka voisin liittyä minut vietiin sisään ja leirissä alkoi olemaan hilpeä meininki, ilmeisesti uusia intiaatioita ei ollut tullut vähään aikaan.

Päädyin jonkun vnhemman jampan luokse. Hän alkoi hieman esittelemään muutoksen veljeskuntaa minulle. He matkustivat pitkin maailmaa tuoden muutosta, Halfarin hengenheimolaisia siis. Ensimmäiseksi minun piti valita telttakuntani. Osoitin satunnaista telttaa ja pädäyin sitten siihen telttaan.

Seuraavaksi oli vuorossa initiaatio. Ensimmäisenä käskettiin ottaa saappaat pois ja johdatettiin kentälliselle hehkuvia hiiliä. Kävelin keskelle hiiliä, vaikka tuli ei polttanutkaan minua niin pahasti lohikäärmevereni ansiosta mutta kyllä se silti sattui.

Veljeskunta kerääntyi ympärilleni ihmettelemään että kuinka kova olin. Muutaman tuskaisen minuutin jälkeen he alkoivat olla sitä mieltä että hiillos tarvitsi hieman kohentamista joten he alkoivat heitellä lisää puita hiiloksiin. Väistäessäni lentäviä klpaeja astui uusiin hiiliin ja ne olivat sen verran lämpimät että kiljaisin tuskasta ja ryntäsin pois hiililtä.

En aivan saanut ennätystä rikottua mutta väki oli silti hyvin tyytyväistä näkemäänsä.

Seuraavaksi vuorossa oli veden haaste. Minut käsketiin ottamaan vaatteet pois joten heitin taas yhden uuden loitsun, tarvisi opiskella parempia loitsuja. Menimme suonsilmälle ja valtava örkki toi paikalle valtavan kiven jonka avulla hän löi minut suolampeen.

Veden alta katselin kuinka vanha jamppa naureskeli jotain mutta minä aloin vääntäämään kiveä pois rintani päältä. Kun sain sen pois rintani päältä päättelin että koska lampi oli vain puolitoistametrinen ei haasteena oli pysyä mahdollisimman kauan veden alla. Muutaman minuutin kuluttua väki alkoi heittelemään kiviä lampeen, mutta onneksi eivät saaneet saattumaan.

Lopulta happi loppui ja pääsin seuraavaan testiin. Siellä oli kuoppa mihin minut minut haudattiin yöksi, pää sentään jätettiin pinnalle. Lauleskelin hieman parannusta itselleni ja pohdin tulevaisuuttani. Naamiointiloitsuni raukeaisi piakkoin, ja muutoksen veljeskunta voisi hieman ihmetellä muodonmuutostani.

Pääsisin kyllä pois pälkähästä loitsulla, mutta se pilaisi soluttautumissuunitelmani. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen että oli huono idea heittää hyvää rahaa huonon perään ja siirsin itseni pois loitsulla. Onnistuin materialisoimaan itseni suoraan suonsilmäkkeen päälle.

Raahattuani itseni ylös suosta pääsin raahautumaan takaisin tovereiden luokse. Loin uuden suomuteltan ja annoin raportin. Sen jälkeen menin pitkäkseni ja Cae'lynn otti ensimmäisen ja minä sain sen kaikkein huonoimman kello kolmen vartiovuoron.

Aamulla sade jatkui synkkänä ja ikävänä. Päätimme että jätämme muutoksen veljeskunnan sikseen ja lähdimme etsimään jättiläisten leiriä. Emme kuitenkaan saaneet yhteyttä Halfariin joka lähti etsimään jättiläisiä, joten palaseimme muutoksen veljeskunnan leiriin.

Esittelimme itsemme (tällä kertaa) Silosuunin kaupungin ratkaisijoina, ja olimme tutkimassa läheisen kylän jättiläisongelmaa. Meidät johdateltiin valtavan örkin luokse, hän oli kuulemma heidän johtajansa.

Koetimme saada irti tietoa jäteistä, mutta johtaja ei ollut kovinkaan yhteistyökykyinen. Jätit eivät kuulemma olleet heidän ongelmansa. Koetimme hieman painostaa heitä mutta pihalla syntynyt härdelli, joka syntyi lentävästä rauskusta.

Härdellin loputtua örkkipäällikkö ehdotti rehtiä nelintaistelua, me kolme häntä vastaan. Menimme pellolle missä joukko keihäsmiehiä piiritti meidät. Vanha ukko, jonka olin tavannut eilen, julisti kaksintaistelun alkaneenksi.

Karjaisin kauheasti ja annoin örkkipääliköllä mahtavaa miekkaani, lohikäärmeen kynttä, mutta en saanut sattumaan. Örkkipäälikkö ei kuitenkaan halunnut leikkiä kanssani vaan lähti löyämään Cae'lynniä. Huusin että minä olin hänen vihollisensa ja iskin miekkani örkkipäällikkön olkapäähän. Samalla keihäsrivistö ympärillämme otti askeleen sisäänpäin ja pienensi kehää.

Iskin päälikköä miekalla toisen kerran, tälläkertaa sain paljon enemmän vahinkoa aikaan. Samalla myös Gloin takoi päälikköä vasarallaan samalla kun keihäspiiri ympärillämme jatkoi lähestymistään. Lopulta keihäsmuuri pysähtyi ja pääsimem jatkamaan örkkipäällikön takomista. Lopulta Gloin sai murjottua päällikön muusiksi.

Siinä sitten seisoimme keskellä uskonnollisen veljeskunnan keihäsmiehiä joiden suurmestarin olimme juuri surmanneet. Gloin lähti leijumaan ilmassa ja laittoi piipun palamaan.

Tilanne normaali, kaikki päin helvettiä

Katselimme keihäsmeren keskeltä vihaista veljeskuntaa joka mietti juuri perimysjärjestystä. Koetin lausua muutaman sanan kuolleen johtjan kunniaksi mutta saimme vain vastaukseksi että "Tappakaa ne!" päätin loikata läheisen puun latvasta vähän alaspäin, kunhan ensin nappasin Gloinin nilkasta mukaan. Gloin sylki päälleni hieman keltaista vaahtoa suustaan, oletettavasti hänen juomansa taikajuomat eivät pelanneet kovinkaan hyvin yhteen.

Ihmettelin hieman että minkä takia en pudonnut alaspäin astuttuani taikaoven läpi mutta Gloin veti minua yhä ylöspäin. Gloin oksensi sateenkaaren värisiä kuplia jotka lähtivät leijumaan taivaalla. Koska en halunnut saada nahkaani yhtään ylimääräistä veljeskunnan vasamaa muutin itseni näkymättömäksi.

Pian Cait'lynn lennähti luoksemme ja nappasi Gloinin selästä kiinni. Pyysin häntä painamaan Gloinia alaspäin, jotta voisin jättää Goin-ilmalaivan. Cait'Lynn veti sapelinsa esiin ja alkoi huitomaan Gloinin oksentamia kuplia rikki. Tämä aiheutti uuden oksennusryöpyn. Tämä aiheutti sen verran räminää että otteeni lipesi Gloinin nilkoista. Katselin hieman kauhuissani Cait'lynniä mutta onneksi hän sai heittää loitsunsa minuun.

Leijuessani alaspäin katselin mitä lento-osasto Cait'lynn ja Gloin pärjäsivät. Cait'lynn paiskoi loitsuja jonka jälkeen siellä räjähti massiivinen tulipallo. Räjähdyksen jäljiltä näytti siltä että sekä Gloin ja Cait'lynn olivat yhtenä kappaleena, ja Cait'lynn jopa tajuissaan.

Pääsin viimein maan (tai suon) kamaralle ja lähdin etsimään Gloinia ja Cait'lynniä. Kun saavutin heidät sain tietää että Gloin oli kuollut massiiviseen räjähdykseen, ehkäpä hänen juomakoktailinsa johti siihen että kaikki magia mitä häneen heitettiin oli erittäin voimaksata. Ehkäpä oli hyvä etten heittänyt häneen näkymättömyysloitsua.

Koetin antaa häneen parannuksen sanoja mutta se ei auttannut. Sitten koetin hieman lohduttaa Caet'lynniä samalla kun lausuin muistosanoja kuolleel sekakäyttäjälle Gloinille. Kertoessani tapahtumista Sirkka oli vahvasti sitä mieltä että tarina oli aivan liian koominen joten sovimme että Veljeskunta surmasi hänet raukkamaisesti kaksintaistelun jälkeen tulipallolla.

Saavutimme Halfarin sekä sirkan ja jatkoimme matkaamme. Illan saapuessa saavuimme takaisin kylään. Kylän vartijat ihmettelivät hiemna Gloinin raatoa.

Seuraava päivä koitti ja unohdettu armeijamme lähti hiljaa marssimaan kohti kolossien maata. Korkeiden ja leveiden puiden siimeksessä matkasimme ja yhtäkkiä huomasimme kahdeksan metrisen jättiläisen joka katseli meitä. Takanammekin oli sellainen, nämä pahuksen jättiläiset olivat varsin salavihkaisia.

Tervehdimme jättiläisiä ja yksi niistä nosti minut naamansa korkeudelle. Pyysin heitä kohteliaasti olemaan varastamatta lehmiä ja tallomatta peltoja. "Emme ole ryöstännet!" jätti protestoi, ja sen jälkeen he ottivat koko seurueemme karvaisiin kainaloihinsa ja lähtivät kantamaan meitä kohti leiriään.

Minusta alkoi tuntumaan että nämä jättiläiset eivät olleet syyllisiä peltojen ryöstämiseen, ja kantajamme olivat samaa mieltä.

Saavuimme jättiläisten leiriin missä valtaistuimen kaltaisella istuimella istui vanha jättiläisnainen jolla oli kaiverrettu puunrunko kädessään. Parimetriset jättiläislapset kirmasivat pitkin leiriä. Leirin keskellä oli punamullalla maalattu kivi. "Holthgruth, pikkumiehet haluavat puhua!" meitä kantanut jättiläinen sanoi ja laski meidät eteen heidän päällikkönsä eteen.

Päälikön päällä oli erilaisista taljoista ja pellavasta kasatut vaatteet. "Olen Holthgruth ja olen vapauden lasten heimon johtaja ja vanhin". Kerroin tehtävästämme ja meille kerrottiin että he olivat maksaneet kullalla kyläläisille lehmistä sekä viljasta, mutta kyläläiset olivat tehneet oharit.

Koetin kertoa että meillä oli oikeusistuimia missä tälläiset asiat hoidettiin, mutta se ei ollut jättiläisten tapa. Kun hieman selvittelimme asioita päädyimme lukemiin että rahaa kyläläisille oli mennyt kahdenkymmenentuhannen kultarahan edestä. Kulta oli toimitettu oikein pienelle miehelle jolla oli jalkajousi, oletettavasti se oli kaupungin seriffi.

Sirkka sai "hyvän" idean, voisimme jättiläisten vanhin voisi pelastaa Gloinin, mutta sitä varten joutuisimme etsimään syylliset jättiläisten pettämiseen ja hankkimaan jättiläisille elintilaa tänne. Koska emme olleet täysin luotettavia joten jouduimme tekemään verivalan. Jos pettäisimme valan kaikki valan osapuolet kuolisivat. Vaikka en ollut kovinkaan varma tästä annoin omaakin vertani diiliin.

Sen jälkeen Sirkka muutti itsensä lentäväksi rauskuksi ja Cait'lynn kiipesi hänen selkäänsä minkä jälkeen ilmavoimamme lähtivät liihottamaan kohti kylää.

Soittelin hieman mukavia lauluja jättiläisheimolle odotellessani että lento-osasto palaisi.

Juuri ennenkuin loitsu raukesi Sirkka-rausku palasi Caet'lynnin ja Gloinin raadon kanssa. Sirkka makasi maanallaan maassa haltia ja kuollut kääpiö päällään. Sen jälkeen jättiläiset alkoivat suorittamaan rituaaliaan. Köynnökset nielivät Gloinin ruumiin ja muodostivat kotelon hänen ympärilleen.

Kotelo aukesi ja sieltä kuoriutui hopeinen lohikäärmesyntyinen. Gloin oli hieman hätääntynyt ja jättiläiset kapaloivat häne kuin vauvvan ja voitelivat hänet. Kunhan Gloin hieman rauhoittui, ja alkoi hyväksymään uuden olomuotonsa paikallinen peikko tuli kertomaan että kylää lähestyi muutoksen ratsastajia.

Rupesimme hieman pohtimaan mitä voisimme tehdä. Pikamarssi kylää kohden oli ensimmäinen osa suunitelmaa.

Kylässä alkoi olla paniikki päällä joten koetin valaa heihin uskoa ja käskeä heitä laittamaan barrikaadeja pystyyn. Meillä oli kaksikymmentä "sotilasta" muureilla samalla kun mustasta yöstä saapui kaksisataa ratsastajaa jotka vaativat Silosuunin kaupungin ratkaisijoiden päitä vadeille.

Keskustelu ei oikein edennyt, veljeskunnan uusi johtaja alkoi vääntämään peistä Halfarin kanssa. He kuitenkaan eivät kuitenkaan halunneet rauhaa, vahvistaakseen viestiään he raahasivat vanhan miehen joka oli toiminut muutoksen veljsekunnan seremoniamestarina joukon eteen. "Tämä mies hakusi rauhaa, tämän me teemme niille jotka haluavat rauhaa!" he huusivat ja katkaisivat vanhan miehen kaulan.

Neuvottelut selvästi epäonnistuivat ja pian kylään alkoi satamaan tulinuolia. Kehoitin vartiokaartia vastaamaan tuleen, ja annoin itsekkin muutaman nuolen sinne. Sirkka odotti että viholliset saapuivat portille, teatraaalisesti hän heitti loitsun joka manasi joukon happoatihkuvia lonkeroita jotka alkoivat raastamaan väkeä.

Halfar pyysi muutoksen jumalaa antamaan hieman jäätä veljeskuntansa päälle mutta loitsu ei paljoakaan hetkauttanut heitä.

Vejeskunta alkoi laittamaan tikkaita muuria vasten, mutta Gloin syöksyi tikkaiden luokse ja repäisi ne kahdeksi kymmenen jalan seipääksi. Itsekkin otin tikkaat itselleni, hymyilin tikkailla olleelle Veljeskuntalaiselle ja puhkuin tulta koko tikasosaston päälle.

Vaikka surmaaminen oli kovaa, lopulta tikkaita pitkin pääsi Veljeskunnan sotureita jotka alkoivat pieksemään meitä. Vihollisten paine oli liian kova ja jouduimme vetäytymään barrikaadeille. Nukutin viholisen keihäänkärjen ja saimme työnnettyä vihollisen takaisin muureille.

Silmissäni kuitenkin pimeni kun joku pahuksen veljeskuntalainen sai nuijjansa sattumaan kallooni. Hetkisen kuluttua virkosin kun Hlafar loitsi minua. Silvoin muutaman vihollisen ja parantelin myös itseäni.

Tilanne alkoi näyttämään huolestuttavalta ja aloin jo katsomaan paikkaa mihin voisin siirtyä turvaan. Vaikka muuri olikin meillä oli paine aivan liian kova. Seisoimme sillalla ja koetimme pysyä hengissä samalla kun kaupunkia poltettiin ja raiskattiin toisella puolella jokea.

Juuri kun olimme menettämässä toivoamme kaukaisuudesta kuului luisen torven kutsu. Taistelun äänet kantautuivat korviini ja huudot "Tappakaa ne saamarin suippokorvat!"

Edesämme olevat joukot alkoivat siirtymään portteja kohden joten aloimme iskemän heidän selkiään mekoillamme, no minä tosin käytin uniloitsua. Pian eteemme ratsasti haltioita peurojen selässä ja saimme muutoksen veljeskunnan ajettua taloon. Haltiakapteeni saapui paikalle ja käski polttamaan koko talon. "Koko teidän surkea näytelmä onnistui vain koska me pelastimme teidät!" hän ripitti meitä.

"Otamme nämä kukkulat omaan suojelukseemme!" hän sanoi ja käski meidät kävelemään takaisin kotiimme.

Haltioiden ja ihmisten välissä on tukala olla

Olimme taas kerran kaupunginvaltuuston edessä tekemässä selkoa edellisten päivien tapahtumista. Aloitin kertomalla että taistelimme muutoksen veljeskuntaa vastaan, ja lopulta he olivat jyräämässä koko kylää ennen kuin haltiat saapuivat paikalle. Gloin, nykyään Hopeasyntyinen, kertoi koko tarinan. Avaintenhaltija ei yhtään tykännyt siitä että olimme murskanneet muutoksen veljeskunnan johtajan.

Lopulta avaintenhaltija käski meidän painua viiden lapsen äidin sukuelimiin, joten lähdin tehtaalleni suunnittelemaan jättiläisten käyttämistä työvoimana.

Täysin rehellistä ja laillista liiketoimintaa

Sain jättiläiset vakuutettua siitä että minun tiilitehtaani oli mainio työpaikka, mutta ra ei kelvannut heille vaan he halusivat ruokaa palkaksi. Koska muille oli tyhmää maksaa leivästä päätin perustaa leipomon.

Ikävä kyllä naapuritonttini omistaja, Slummiherra Johnson, ei ollut yhteistyökykinen. Koska omat suostuttelutaitoni jäivät vajaiksi päätin pyyttää hyvän ystäväni, raaka-arskan hoitamaan hommaa. Löysin Arskan tehtaalta antamassa kurinpalautusta työntekijälle joka oli unohtanut tarksitaa kottikärryjen kunnon ennen käyttöönottoa. Selitin tilanteen Arskalle ja hän lähti järjestämään asiaa.

Lausahdin hieman parannuksen sanoja työntekijälle ja pyysin häntä olemaan varovaisempi tulevaisuudessa. Sen jälkeen menin hoitamaan tehtaan paperihommia. Ikkunastani avautui näkymä naapuritaloon jossa jostain syystä asukkaiden irtaimistoa heiteltiin ikkunoista ulos, huumeenkaupustelijat myivät kamaa ja pian siellä alkoikin pienimuotoinen jengitappelu. Kovin kauheaa, tämä varmasti laskisi alueen tonttien arvoa.

Työni kuitenkin keskeytyi kun virkaintoinen kaupunginvartioston haltia tuli urputtamaan räjähdysmäisesti lisääntyneestä rikollisuudesta, aivan niinkuin se olisi minun vikani. Mokomakin nuuskija jopa kehtasi väittää ettei Murske ollut minun kaupunginosani, törkeää! Pienen selittelyn jälkeen pääsin possuista eroon ja jatkoin töitäni. Täytyisi varmaan lahjoa vielä hieman lisää kaupungin vartiostoa.

Lopulta slummilordi Johnson palasi ja lupasi vuokrata minulle leipomon tilta viidelläkymmenellä kultarahalla kuussa. Seuraavaksi olisi varmaankin tarvetta hankkia viljalähetyksiä ja varustella uutta kiinteistöä myllyillä ja uuneilla.

Palasin yhteisasuntoomme missä Gloin teki ruokaa kyyneleet silmissään. Päätin että lienee huono aika jutella uuninluukkujen hankkimisesta. Saimme mainiota juustofondueta, tosin ehkä hivenen liikaa viskiä minun makuuni.

Seuraava aamu koitti kirkakaana. Heräsin siihen että oveemme koputettiin, kömmin ylös sängystäni ja katselin kuin joku posteljooni-de-de-de käski Gloinia tunekmaan päätään perseeseen-de-de-de. posteljooni oli tunonut meille kirjeen joka käski saapumaan välittömästi kaupungintalolle.

Kerberos otti meidät vastaan kaupungintalolla. Annoimme kirjeen, ja meidät ohjattiin tahdonkantajan toimistoon.

Tahdonkantajalla oli varsin kookas toimisto jossa oli peini sohvaryhmä jossa saattoi pitää palaveria ja huoneen päässä oli iso mahonkipöytä jonka ääressä tahdonkantaja istui. Seinillä oli erilaisia diplomaattisia lahjoja eri kulttuureilta. Sirkka meni tutkimaan hyllyillä olleita esineitä.

Istuimme sohvaryhmään ja aloitimme palaverimme. Tahdonkantaja tilasi jonkinlaisella telepaattisella eleellä meille himena aamukahvia ja meni sen jälkeen asiaan. "Meillä on vaikeuksia, ikävä kyllä ylinen metsä ei ole halukas luovuttamaan takaisin kukkulanpään aluetta. Valtaus oli kuitenkin YYA sopimuksen vastainen. Olemme sopineet diplomaattisen neuvonpidon jotta heidän ei tarvisi pelätä vieraiden valtojen toimintaa rajoillaan."

Saimme tietää että meidät oli nimetty Ylisen metsän diplomaattisiksi lähettiläiksi. Todellinen tehtävänämme oli sulkea haltiamailta kaupunkiimme johtava portti. Kukaan ei tiennyt miten se tehtäisiin mutta se olisi meidän ratkaistavanamme.

Lähdimme suunittelemaan Kauneimpien hedelmätarhojen kaupunin keikkaa. Muu seurue lähti selvittämään asioita yliopsitolta ja minä koetin saada selkoa kaupungin taloudesta. Ikävä kyllä Tiiraksi ylennetty etsivä Pondelöö oli kieltänyt antamasta minulle papereita joita tehtävässä tarvittaisiin.

Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että oli aivan turhaa tapella Tiiran kanssa asiasta, olisi helpompaa hoitaa asioita kun saisin tehtävän onnistuneesti suoritettua.

Menimme ratkaisijoiden toimistolle pitämään palaveria josta meidät noudetiin ja saatettiin poritlle. Portin takana meidät otti vastaan ystävällinen haltia joka kertoi olevansa Etsivä Ylipappi Silvenair. Hän oli selvästikkin tavannut Halfarin sekä Sirkan aikaisemminkin. Miedät saatettiin tämän kaupungin neuvoston eteen.

Kiipesimme isosta eteisestä juhlasaliin ja istutettiin pitkän pöydän päähän, ja Silvain istui itse toiseen päähän. Aloitimme formuloimaan ongelmaa, lähinnä se että Ylinen metsä halusi että alueella olisi puskurivyöhyke, mutta koska meidän kaupunkimme ei ollut tarpeeksi hyvä puolustamaan kaupunkiamme.

Aloimme sitten vääntämään mahdollista sopimusta kasaan, Haltiat halusivat varmistaa ettei meidän alueiden kautta tulisi Msutan kaanin hyökkäyksiä Yliseen metsään. Koetin hieman kaupata tiiliä heille mutta ne eivät haltioille kelvanneet. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet kovinkaan hyvin. Saimme kuvan että haltiat olivat ottaneet haluamansa, eivätkä olleet antamassa sitä takaisin.

Vetäydyimme yöpuulle huoneisiimme, olin juuri kirjoittamassa että "huonetta kuunnellaan" ja kun Caet'Lynn heitti hieman magian havaintoa saimme tietää että huoneessa oli seitsämän maagista sensoria vahtimassa. Onneksi Sirkan maagiset kyvyt auttoivat meitä ja kykenimme laatimaan suunitelemia.

Suunitelmana oli että minä ja Caet'lynn poistuisimme näkymättömäksi jonka turvin loikkaisimme ikkunasta ulos ja menisimme tutkimaan porttia.

Halfar heitti kolikkoa ja kirkas valo sokaisi silmämme joten syöksyimme ulos ikkunasta. Sen jälkeen hipsimme, mahdollisimman nopeasti kohti porttia. Kaupunki ei hiljentynyt kovinkaan paljon yön aikana, haltiat eivät nukkuneet.

Menimme ensimmäiseksi katsomaan porttia. Se oli kaupungin keskuspyramidin juurella. Päättelin että pyramidin huipulta näkisi paremmin joten kipusimme sinne. Seuraavaksi hiivimme hieman lähemmäs porttia, Caet'lynn tarkkaili porttia tarkemmin ja pääsi jonkinlaiseen tulokseen. Tämän jälkeen lähdimme miettimään miten pääsisimme takaisin tupaamme.

Caet'lynn palasi näkyväksi pimeällä kujalla ja lähetti viestiä Halfarille. Kun näin sumupilven täyttävän huoneen siirsin itseni huoneeseen ja liityin huoneessa olevaan kakofoniaan. Gloin makasi Sirkan päällä, Halfar messusi jotain, Caet'lynn pääsi kärpäsenä sisään ja vihainen haltiavartia potki oven sisään ja tuli varmistamaan turvallisuuttamme.

Hän pyysi että välttäisimme loitsujen käyttöä kaupungissa, valehtelimme että tekisimme niin. Sen jälkeen lähdimme tekemään lisää suunitelmia Sirkan pääradiosa.

Seuraava päivä neuvtteluissa meni aikaa pelatessa. Haltiat vaikuttivat siltä että seuraavan päivän neuvotteluja ei välttämättä tulisi. Koetin hieman selvitellä yksityiskohtia portista, koska halusin käydä kauppaa. En kuitenkaan saanut muuta kuin ylenkatsovia eleitä ja selityksen siitä että ylipapilla oli päänsärkyä.

Vetäydyimme taas huoneeseemme laatimaan suunitelmaa. Lopulta saimme aikaan suunitelman, jonka voisi suuren tietäjän sanoin sanoa olevan "Niin ovela että jos siihen laittaisi hännän sitä voisi kutsua näädäksi"

Hyvä yö hulluudelle

Caet'lyn livahti sänkyyn peittonsa alle ja alkoi muhinoimaan itsekseen. Itse loin näkymättömän palveiljan pitämään viinikarahvia ilmassa. Pian peitto levähti tyhjälle sängylle ja me koetimme esittää mahdollisimman rauhallisia diplomaatteja.

Noin kaksikymmentä minuuttia myöhemmin huoneemme ovi avautui, juuri kun olin kynimässä Halfaria korttipelissä, kolme yrmeää haltiaa marssi sisään huoneesseemme. Kyselivät että missä Cait'lynnoli, ehdotin vessaa mutta sielläkään ei ollut ketään.

Koetimme ehdottaa että hän oli karannut ikkunasta mutta sekin oli kiinni. Haltiat halusivat että seuraisimme heitä. Heitin viitan päälleni ja koetin ohjeistaa näkymätönstä palvelijaani tuomaan aseemme meille mutta Halfar aloitti iskemällä ukkosta vartijoiden naamaan.

Kolme vartijaa syöksyivät sisään ja aloittivat Halfarin pamputtamista. Koska Gloin nosti tassunsa kattoa kohden päätin itsekkin ottaa hieman etäisyyttä. Vartijat alkoivat raahaamaan Halfaria jonnekkin ja viimeinen vartija viittasi meidät hänen peräänsä "Missä viides toverinne on?" hän kysyi mutta kerroin touuden heille että emme tienneet.

Meitä vietiin varsin väkivaltaisesti johonkin ulkorakennukseen samalla kun Halfar vaati pappia paikalle samalla kun hänetä piestiin pampulla munuaisille. Päädyimme piharakennukseen, se oli täynnä ei-haltiaväkeä. Me päädyimme kellariin rakennuksen alle, siellä oli yksi ihminen seinään kahlehdittuna. "Te odotatte täällä että Etsivä ylipappi tulee kuulustelemaan teitä."

Kun pidimme nimenhuudon tajusimme että Sirkka oli kadonnut. Katsoin Halfaria ja hän näytti olevan suunnilleen hengissä. Gloin sillävälin lähti jututtamaan seinälle kahlehdittua ihmistä. Ihminen pyysi avaamaan kahleensa mutta haltialukot olivat paremmat kuin ne mihin olin tottunut. Ihminen alkoi antamaan hyviä neuvoja ja lopulta sain toisen khleista auki ja ihminen saikin sitten itsensä vapaaksi.

Yhtäkkiä Ceat'lynn ilmaantui keskellemme. Jatkoimme suunitelmamme tekoa kunnes Glooin kyllästyi ja alkoi potkimaan ovea auki. Koska siitä ei näyttänyt tulevan mitään koputin oven auki samalla kun ihmisemme syöksyi ulos ja viilsi vartijalta kurkun auki.

Orjat katselivat meitä ihmeissään joten pidin heille nopean puheen jolla koetin saada heidät kapinoimaan mutta vain muutama lähti liikenteeseen, Gloinin huutosuotuttelu oli toimivampi taktiikka. Muutimme iloisen konkkaronkkamme näkymättömäksi ja lähdimme kohti pyramidia.

Takanamme orjakapina alkoi yltymään ja Cet'lynn johdatti meitä kohti veriviemäreitä. Lopulta saavutimme jonkinlaisen vessan, Caet'lynn teki itsestään näkyvän ja heitti valoloitsun. Olimme autiossa pyramidissä jonka lattialla oli likaisia jalanjälkiä.

Halfar kertoi että hän oli aikaisemminkin nähnyt samanlaisen temppelin ruohomerellä. Ihmisemme ehdotti että hankkisimme itsellemme jotain kättäpidempää jostain. Gloin avasi satunnaisen oven, oven takana oli hämmentynyt haltia jonka kimppuun Caet'lynn loikkasi. Haltia tippui maahan voimallisen iskun voimasta ja huomasimme olevamme jonkinlaisessa työtilassa jossa ilmeisestikkin oli työstetty jotain nahkaesineitä.

Yhtäkkiä Sirkka ilmestyi keskuutemme. Koska tarvitsimme edelleen jotain kättä pidempää Cait'lynn heitteli aikansa kuluksi magian havainnointia samalla kun koetin tunnistaa nahkoja, oli ihmistä ja kääpiötä ainakin.

Sirkka lähti seuraamaan jotain linjaa ja me etsimme Halfarin kanssa jotain astaloita itsellemme mutta mitään parempaa ei sattunut silmiin ennen kuin saavuimme valtaville oville. Kun koetimme ovia ne olivat lukossa ja niissä ei ollut selvää lukkoa. Caet'lynn osasi sanoa että ovi oli lukittu maagisesti.

Halfar palasi näktyviin ja rikkoi ovien lumouksen maagisesti ja kelmeä valo kimmelsi silmiimme. Olimme puramidin sydämmessä ja sinisen kellertävän valon hehkussa oli putkia joista valui jotain pikimustaan astiian. Lattia oli täynnä taikakehiä, pentagrammeja ja ympyröitä. Cae'lynn ymmärsi synkän salaisuuden "Ne käyttävät uhreja portaalien ylläpitämiseen!"

Astian alapuolella seisoi huppupäinen hahmo hahmo joka sanoi "Aivan, niin me teemme, tulkaa toki peremmälle." Huoneessa oli myös neljä muuta panssaroitua hahmoa jotka olivat tekemässä jotain rituaalia. Enempää en nähnyt sillä ovet iskeytyivät kiinni kuononi edessä.

Ihmettelin hetkisen aikaa tilannetta kunnes huomasin takanani tulevan valtavan lauman käveleviä kuolleita. Koputin oven takanani auki ja syöksyin sisään. Huppupäinen hahmo oli kovin huvittunut ja samalla muutkin ovet aukesivat ja lisää käveleviä kuolleita alkoi valumaan huoneeseen.

Gloin syöksyi huppuhaltiaa kohden mutta hänen osuessaan suojapiiriin hänen vauhtinsa hidastui. Seurasin itsekkin kenttään koska ainoa keino oli työntää velho pois kehästä. En kuitenkaan päässyt perille asti joten menin ulos hidastuskehästä ja siirryin sopivaan kulmana että voisin hönkiä tulta haltiavelhon naamalle.

Halfar onnistui heittämään lamaannusloitsun velhon päälle ja Caet'lynn sai hänet piestyä hengiltä. Huusi että joku voisi tulla luokseni mutta koska kukaan ei saapunut paikalle siirsin vain itseni temppelin katolle. Loikin alas kaupunkiin, näkymättömänä, ja takanani temppeli hävisi kuin tyhjään ilmaan. Tein mielessäni pienen muistion että tekisin Silosuunin kaupunkiin muistomerkin höyrystyneille tovereilleni.

Metsäpalovaara koko mantereella

Päästyäni ulos kaupungista lähdin matkaamaan Siloussnin suuntaan, samalla sävellellen laulua jossa viekas haltiabardi varasti neitojen sydämmet ja matkasi niiden voimalla pitkin maailmaa. Aurinkoa lupasi mutta vei vain sydämmet. Koetin tehdä laulusta sopivan tarttuvan että se lähtisi leviämään väen keskuudessa.

Matkani oli varsin pitkä ja siihen sisältyi lukemattomia seikkailuita joihin littyi muun muassa palava orpokoti ja Mustan kaanin salajuonia mutta se tarina jääkööt toiseen kertaan.

Viekas Lei, vain sydämmet vei

Eräänä kauniina päivänä pääsin takaisin Silosuunin kaupunkiin. Ensimmäiseksi silmäni osuivat järven keskelle ilmestyneeseen haltiatemppeliin. En kuitenkaan ehtinyt tutkimaan sitä tarkemmin ennen kuin minut ohjattiin kaupunginsaliin missä huomasin toverini. Emme kuitenkaan ehtineet kauaa muistella menneitä ennenkuin Tahdonkantaja alkoi huutamaan meille. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen uuteen saareen ja siitä että miten hän selittäisi sen haltioille.

Lähdimme antamaan selitystä toimistamme. Koetimme protestoida että meillä ei ollut mitään hajua siitä että miten olimme saaneet siirron aikaan.

Tahdonkantaja kertoi sen jälkeen että Musta kaani oli aloittanut varsin tehokkaan hyökkäyksen Haltoita vastaan, ja nyt ylinen metsä oli liekeissä. Tämän jälkeen tahdonkantaja ohjasi meidät velhonhattuun ja kaapuun pukeutuneen puolihaltian luokse.

"Olen tutkinut haltioiden porttiloitsuja ja viime aikoina olen tutkinut tuhansien toiveiden yönä löydettyä mustaa palloa, se on jonkinlainen maaginen patteri. Jos tutkimme asiaa tarkemmin, ja saamme ladattua maagisen pariston voimme avata portin, minne tahansa!"

Tämä kuulosti varsin mielenkiitoiselta. Cae'lynn pyysi hieman lisätietoja ja niitähän sitten tulikin, pari sanaa ymmärsin sieltä täältä mutta ainakin Cae'lynn näytti siltä että hän ymmärsi asian. Lopputulemana oli että meidän hommanamme oli hankkia jonkinalinen arkaaninen focus. Lähin (tai oikeastaan ainoa) focus oli (ehkä) virheiden erämaassa sijainnut raunoitunut kaupunki.

Kaupunki on ollut kadonneena kauan, mutta velho oli onnistunut laskemaan sen (summittaisen) paikan keskellä Erehdyksen autiomaata. Matka oli varsin lyhyt, jos käyttäisimme porttia, mahdollisuus siihen että kuolisimme kammottavasti ja kivuliaasti oli sangen pieni.

Meillä ei ollut mitään hajua siitä että minkälaisia etsimämme taikafokukset olivat. Gloin osasi kertoa että Erehdyksen autiomaa oli hiekkaerämaata jossa tapahtui outoja asioita. Siellä liikkui heimoja ja sen reunoilla oli vapaakaupunkeja. Heimot saivat elantonsa käymällä kauppaa aavikon toisella puolella asuvien pimentohaltioiden kanssa.

Kaupunki johon olimme menossa, oli nimeltään Tormentium, kuulosti kohtalokkaalta. Kohteemme oli Massiivisen Arkaanisen Energikan Konfigurointi Laite, lyhyesti MAEKL.

Meidät heitettiin pihalle ja saimme hieman omaa aikaa ennen kuin meidät siirrettäisiin erehdyksen autiomaahan.

Muutama päivä vierähti kun hankimme hieman varusteita. Tarkistin että tehtaalla oli kaikki hyvin ja koetin saada seuraavan palkkani menemään tehtaan kassaan.

Lähdön aika koitti muutamaa päivää myöhemmin. Puolihaltiavelho alkoi säätämään portin kanssa ja sanoi että hän voisi lähettää minne haluaisimme, joko erämaahan Tormentian lähelle tai Abavirin vapaakaupungin kupeeseen. Gloin ehdotti kaupunkia jotta saisimme sieltä dyyniveneen. Portti alkoi väreilemään ja sen taakse ilmestyi kanjonin seinämiin rakennettu kaupunki.

Syöksyimme portin läpi ja portti romahti takanamme, olimme kuulevinamme takaamme äänen "Okei, tästä täytyy tehdä muistiinpanoja"

Porttimatka ei tunutunut läheskään samalta kuin haltioiden kanssa. Olo oli kuin joku olisi imenyt koko kehoni mehupillin läpi.

Havahduin tutun olisessa paikassa, putkassa. Samassa selissä oli muutama tyyppi jotka ihmettelivät tilannetta, mutta onneksi he uskoivat kun kerroin olevani vain alkoholin aiheuttama aistiharha. He päättivät etteivät he enää joisi absinttia, fiksu päätös sinänsä.

Lähdin säätämään lukkoa, se oli varsin monimutkainen. Lopulta sain sen avattua jonka jälkeen hipsin pihalle näkymättömänä, tosin matkalla tein pienen palveluksen edellisille sellitovereilleni ja nappasin vartioston takavarikointivarastosta puolikkaan ruukullisen Absinttia.

Pääsin pihalle ja aloin tutkimaan tilannetta. Läheisellä kadulla valtava lonkeroita ja silmiä täynnä oleva apina syöksyi ulos talosta, oletettavasti toverini olivat siellä. Valtava apina lähti kiipeämään talon seinää ylöspäin ja lähdin siirtymään sinneppäin, varsin varovasti sillä olin edelleen näkymätön ja noin suunnilleen koko muun kaupungin väestö oli sen verran älykästä että tulossa poispäin.

En kuitenkaan onnistunut väistämään paniikissa huutavaa väkijoukkoa ja palasin näkyväksi. Aloin pikkuhiljaa säveltämään mielessäni laulua "Kaupunginratkaisijat ovat täällä!"

Cae'lynn lensi urhean apinanaisemme luokse mutta sai vain huitomista naamaansa. Cae'lynn vastasi tähän tuliammuksella. Myös kaupungin vartiosto aloitti ampumaan apinanaistamme varsijousilla. Harmittelin sitä etten osannut mitään loitsua jolla voisin lähettää viestejä ystävilleni, voisin neuvvoa muutamaan ulkonäköä, tai jotain.

Samalla Apinanainen heitti kiven pääni päällä olevaan vartiotorniin joka lähti sortumaan. Koska olin keskellä panikoivaa väkijoukkoa siirsin itseni pois alta, ikävä etten saanut paikallista väekä mukaani.

Tämä oli varmaan hyvä aika koettaa ottaa kulaus Absinttia. Se oli melkein yhtä pahaa kuin tämän hetkinen tilanteemme. Suunnistin Halfarin ensisdontapaikalle, muutin itseni taas Loren valkokutriksi ja aloin laulamaan parannuslauluja haavoittuneille kaupunkilaisille.

Magistraatti saapui paikalle ja halusi korvata "apumme" kaupungille. He päätyivät lopputulokseen että kasinon laittomassa uhkapeliringissä joku taistelija oli muuttunut valtavaksi apinaksi joka oli riehunut kaupungissa.

Puolta tuntia myöhemmin olimme lihapatojen ääressä ja meitä juhlittiin suurina sankareina. Magistraatti jopa lupasi meille oman jahtinsa tutkimusmatkaamme varten. Magistraaatin kirjuri saapui paikalle ja lupasi meille kunniakirjat. Cae'lynn hieman vaikutti vaivaantunutta kun hän näki kirjurin mutta ilmeisestikkin kirjuri ei tunnistanut Cae'lynniä.

Magistraatti halusi antaa meille palveluksen, mutta koska kaikki ongelmat olivat meidän aikaansaannostamme sain pienen omantunnontuskaa ja pyysin vain sitä että he levittäisivät lauluani Viekkaasta Leistä.

Vietimme yömme pehemeiisä lakanoissa lämpimässä huoneessa. Seuraavana aamuna saimme jahdin eteemme ja pääsimme lähtemään matkaan. Hurraava väkijoukko heitti kukkia päällemme ja saatteli meidät ulos kaupungista. Onneksi Halfarilla oli jonkinlainen käry jahdista, mutta hän oli sitä mieltä että tarvisimme jonkin verran miehsitöä tehtävää varten. Yhdellä pätevällä varmaan pärjäisi.

Cae'lynn löysi wanhan piippuapolttavan ihmisnaisen joka näytti siltä että hän oli nähnyt kaiken, mikä olisi hyödyllistä tulevissa koitoksissa. Hän piti meitä hulluna kun kerroimme etsivämme aaretta, niin hulluja että magistraatin piti lähettää meidät pois omalla henkilökohtaisella jahdillaan. Mutta kun mainitsimme että olimme menossa Tormentian kaupunkiin hän kieltäytyi, mutta kun Halfar vielä löi 19 platinarahaa pöytään muuttui ääni kellossa.

Lähdimme satamaan basaarin kautta, Gloin osteli hieman mausteita ja kyseli "erikoisia" mausteita. Lopulta hän osti kymmenen kultarahan edestä "Alhaimin rappiota".

Katselin hieman kuononvarttani pitkin basaarin tarjontaa, hankin kuitenkin hieman aavikkovaateita itselleni. Myyjä oli hyvin nyrpeä kun en jaksanut edes tinkinyt.

Vihdoin pääsimme lähtemään matkaan. Halfar kyseli hieman kaupungista, se oli korkakulttuuristen pimentohaltioiden kaupunki joka tuhoutui yhdessä yössä jonkinlaisessa maagisessa katastrooffissa, mahdollisesti jotkut ratkaisijat olivat ratkaisseet kaupungin.

Istuimme laivan kannella ja tuuli alkoi nousemaan ja jahtimme lähti lipumaan hiekalla.

Dyynien halki käy sankarten tie

Hiekkaveneemme syöksyi hiekkaisen erämaan ylitse. Gloin kertoi aavikolla liikkuvista heimoista jotka elättivät itsensä ryöstämällä ohikulkevia karavaaneja. Halfar ja Cae'lynn koettivat katsella wanhan rouvan toimia, Gloin katseli horisonttiin ja Sirkka tuntui olevan poissa paikalta. Itse lähinnä nautiskelin aavikosta, se tuntui kovin kotoisalta.

Pian syy Sirkan poissaoloon selvisi. Hän oli tutkimassa maastoa ympärillämme maagisin keinoin. Illan tullessa jäimme leiriin. Gloin alkoi tekemään ruokaa, Halfar loi hiekasta olion joka vartioi laivaa.

Gloin jutusteli hieman wanhan rouvan kanssa. Hän kertoi että paikka minne olimme menossa, oli hyvästä syystä paikka minne kukaan ei mennyt.

Kävimme yöpuulle maagiseen kupoliini. Ennen auringon nousua kuitenkin havahduin Cae'lynnin yskimiseen. Kun menin auttamaan häntä humasin massiivisen vesilätäkön, näemmä se oli tullut Cae'lynnin keuhkoista. Oletettavasti hän oli juonut vesileilini tyhjäksi.

Aloimme tutkimaan vesileilejämme ja huomasimme että ne olivat sekä tyhjiä että kaikissa oli korkki paikoillaan. Kun Halfar meni tutkimaan Cae'lynniä hän kaatui maahahan ja kun Gloin meni tutkimaan tilannetta alkoi hänkin oksentamaan vettä.

Sirkka koetti ottaa kiinni Cae'lynnistä mutta tuupertui itsekkin maahan. En oikein kyennyt keksimään mitä tässä voisi tehdä joten koetin parantaa Halfaria. Gloin koetti ottaa kiinni Cae'lynistä mutta kaatui itsekkin maahan yskien. Alkoi näyttämään siltä että kirous tarttui kosketuksesta.

Oletin että meillä oli jokin maaginen kirous joten lähdin hakemaan keksiä katamaraanista. Wanha rouva katseli meitä ja sanoi että "Nyt ei keksi auta!" ja heitti lyhtynsä minulle. Nappasin lyhdyn ja juoksin kekelle tovereitteni keskelle sen kanssa. Kaikki alkoivat yskimään keuhkojaan tyhjäksi vedestä.

Myös oppaamme saapui paikalle keksin kanssa ja kysyi etät mitä oikein teimme. Oppaammekin havaitsi kadonneet vedet ja lähti juoksemaan kohti katamaraania. Koska emme halunneet jättää häntä lyhdyn valon ulkopuolelle keräsimme jengin kasaan ja lähdimme perään.

Oppaamme avasi tynnyreitä hätäisesti ja huomasi ne tyhjiksi. "Tuo lyhty kartkoittaa pahjoa henkiä." Wanha rouva sanoi osoittaen lyhtyä. "Nämä ovat kirottuja hietoja, ja sen takia tänne ei tulla."

Onneksi Halfar kykeni taikomaan vettä meille. Wanha rouva osasi myös sanoa että henget eivät olleet paikkasidonnaisia. Cae'lynn kertoi että hän oli vain tutkinut tähtikarttoja. "Heti kun aurinko nousee, lähdemme takaisin kaupunkiin!" oppaamme sanoi ja palautti rahat Halfarille.

Halfar koetti susotutella Wanhan rouvan jatkamaan matkaa. Vaika koetinkin hieman soitella luuttua ja saada aikaan sopivaa sankariballaadia Wanha rouva loikkasi posi kyydistä ja lähti kävelemään kaupunkia kohden. Koetin hieman pitää lyhtyä piilossa mutta Wanha rouva huomasi sen ja vaati sata kultarahaa lyhdystä. Kun Cae'lynn maskoi kaksi, saimme kaupan tekijäisinä pussillisen yrttejä, oletettavasti jokin shamanistinen suitsuke.

Nukuimme yön loppuun ja aamuauringon ensimmäiset säteet paljastivat ainoastaan Wanhan rouvan jalanjäljet. Sirkka katseli taivaalta ja havaitsi että Wanhan rouvan jäljet päättyivät pieneen painaumaan vähän matkan päässä.

Kuljimme muutaman sata metriä siihen missä jäljet loppuivat. Näin pienen tyhjän lasipullon mutta siinä ei lukenut mitä siinä oli ollut. Se näytti taikajuomapullon kokoiselta, mutta emme osanneet sanoa mitä juomaa siellä oli ollut.

Palasimme katamaraanille minkä jälkeen Cae'lynn alkoi Halfarin kanssa säätämään katamaraania. Pikkuhiljaa se alkoi liikkumaan eteenpäin mutta Cae'lynn ei oikein keksinyt mitän tätä laitetta ohjattiin. Lopulta pääsimme dyynnin laelle ja lähdimme syöksymään toista rinnettä pitkin alaspäin. Cae'lynn nappasi kiinni köydestä ja katamaraanimme lähti pyörimään pystysuunnassa.

Meno pysähtyi kun törmäsimme seuraavaan dyyniin. Aloimme lapioimaan hiekkaa pois katamaraanin päältä kunnes Sirkka käytti mielensä voimilla aluksemme ylös hiekasta. Hetkisen ihmeteltyämme köysistöä lähdimme jatkamaan matkaa. Se eteni pikkuhiljaa, huomattavasti hitaammin tosin. Seisoin itse kokassa ja koetin neuvoa kuinka liikkua aavikolla, joka tuntui olevan kuin oma kotini.

Erään dyynin kyljessä Gloin nosti liian suurella voimalla ja rikkoi muutaman purjeen ja Sirkan inspiroiva puhe ei siinä tilanteessa oikein auttanut. Halfar kyllästyi ja kiipesi mastoon mutta onnistui näkemään henkilön ja kamelin jotka kävelivät ympyrää.

Saimme katamaraanimme pysähtymään parivaljakon läheisyyteen, ja henkilö sekä kameli lähtivät kävelemään puolikaaressa meitä kohden. Kun parivaljakko saavutti meidät Gloin löi kätensä ja parivaljakko kertoi "Aavikon henkiä kannattaa kuunnella, kaikki tiet vievät sinne minne olette menossa".

Kaikilla muilla alkoi olla huono tunne kaksikosta mutta Gloin jatkoi kaupantekoa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään joten jatkoimme matkaa. Kamelikaksikko sanoi että "Väärä suunta" joten oletettavasti olimme matkalla oikeaan suuntaan.

Matkalla kaukaisuuteen taaksemme kantautui vielä huuto "Älä mene luolaaaaaaaaaaaan..." Erinomainen neuvo jättää huomiotta. Sirkka valahti kannelle, hän oli oletettavasti ottanut mieliyhteyden kaksikkoon, tai oikeastaan niiden kameliin.

Jatkoimme matkaamme ja iltaa kohden tuuli alkoi tyyntymään. Katamaraanimme laskeutui hiekalle ja pysähtyi. Ympärillämme ei enää ollut dyynejä ja hiekassa ei ollut edes pieniä tuulen aiheuttamia aaltoja. Ehdotin että pitäisikö työntää mutta Halfarilla oli parempi idea. Hän meni laivan perään heittämään loitsua mutta jokin nappasi hänen nilkastaan kiinni.

Syöksyin perään ja näin käden joka oli noussut hiekasta ja napannut Halfarin nilkasta. Iskin kättä lohikäärmeen hampaalla mutta tämä ei auttanut vaan Halfar revittiin alas veneestä. Onneksi Sirkka sai maagisilla voimillan kiskottua Halfarin takaisin katamaraaniimme.

Yhtäkkiä massiivinen hiekkamyräkkä iski katamaraaniimme, onneksi sain suojalasini naamalleni. Yhtäkkiä hiekkamyräksätä iski terävä esine kylkeeni, joten iskin vieressäni olutta siivekästä oliota joka pöll'hti hiekkapilveksi kun iskin sitä.

Ympärillämme alkoi hiekasta nousemaan hiekanvärisiä laihoja kaapuihin pukeutuneita humanoideja. Muutama koetti käpälöidä minua mutta sain ne pidettyä kilpeni kanssa erossa minusta. Koetin iskeä hiekkaolioita mutta miekka ei tuntunut olevan oikea työkalu tähän tehtävään, sain kuitenkin sanottua parannuksen sanoja Sirkan yleiseen suuntaan.

Yhtäkkiä hiekkaoliot pakenivat laivasta ja Halfar huusi ja käski pitämään kiinni. Tein työtä käskettyä ja Halfar nostatti massiivisen tuulen katamaraanimme perään. Valtavan voimakas tuuli repi katamaraanimme eteenpäin mutta yksi hirviö roikkui vielä katamaraanissamme ja lähestyi uhkavvasti Sirkkaa kohden. Huusin hieman rivouksia oliolle mutta se vain jatkoi matkaansa. Sen verran sain oliota häirittyä että se ei onnistunut osumaan sirkkaan. Tuuli kuitenkin repäisi olion etupurjeeseen ja katamaraanimme alkoi kaartamaan oikealle.

Gloin sai itsensä raahattua olion luokse ja potki sen pois mutta pahuksen olento nappasi tällä kertaa kiinni sivupurjeeseemme. Gloin jatkoi olion potkimista ja saikin sen ulos laivastamme. Cae'lynn yritti mennä korjaamaan purjetta mutta tuuli puhalsi hänet keulaan. Nopeasti hän siirsi itsensä perään ja veti köydestä ja katamaraanimme iskeytyi hiekkaan.

Nopeasti koetimme saada hiekat pois purjeistamme ja pääsimme liikenteeseen juuri kun oliot olisivat tulleet paikalle. Katamaraanimme syöksyi hiekan yli ja pääsimme pois tuulettomalta alueelta.

Jonkin aikaa matkattuamme näytimme edessämme valtavan hiekkaseinän jota kohden matkasimme.

Kaikkien hiekkamyrskyjen isoäiti

Aloimme keskustelemaan kiihkeästi suunitelmastamme. Päädyimme ajamaan laivamme dyynin taakse jemaan ja itse menisimme huipulle kupuuni suojaan. Emme kuitenkaan löytäneet sopivaa ankkuripaikkaa ennen kuin myrsky oli päällämme.

Olomme oli kovin orpo kun istuimme myrskyn edessä, toivoen että maaginen kupuni kesti tämän myräkän. Matala humina joka syntyi kun lukemattomat hiekanjyvät hankautuivat toisiaan vasten. Välittömästi hiekka alkoi kasaantumaan kupumme päälle ja pimensi tilan.

Näin mukavaa unta jossa olin mahtavan valtakunnan kuningas, ja koska päivä oli oikein mukava määräsin vapaapäivän, saisivat sitten uskolliset orj... alamaiseni päällensä hieman armollisuuttani.

Juhlat olivat oikein mahtavat, armahdin muutaman rangaistusvangin ja muutaman söin. Katselime hieman teatteria, joku haltioiden kuninkaallinen teatteri jotka olin jossain vaiheessa lisännyt omistukseeni. Alamaiseni olivat kovin onnellisia, mutta vielä onnellisemmaksi he tulivat kun levitin valtavat siipeni, syöksin hieman tulta taivaalle ja lähdin lentämään.

Lentomatkani johdatti minut kutsuvalle keitaalle, missä olikin aika juoda keidas tyhjäksi. Sen jälkeen olikin hyvä mennä luolaan luomaan nahkaa, onneksi sensalkkini olivat sen verran päteviä että voisivat hoitaa valtakuntaa vaikka kuningas olikin poissa vuoden tai pari.

Leponi kuitenkin keskeytyi ikävästi kun sensalkkini kertoi että joku hopeinen lohikäärme riehui valtakunnassani. Lennähdin taivaalle ja pian näinkin toisen lohikäärmeen sylkemässä tulta ja tuhoa. Se oli juuri palvan orpokodin vieressä nauraen vedet silmissä palaville orvoille. Karjaisin haasteen sille ja syöksyin kynnet ja hampaat esillä mokoman tunkeilijan niskaan.

Tunkeilija huusi jotain tutun oloista ja pian tajusin että se olikin Gloin. Heräilin unestani ja pyytelin hieman anteeksi Gloinilta, uneni oli ollut oikein todentuntuinen.

Yö alkoi pikku hiljaa laskeutumaan päällemme. Loin meille taas kuvun ja kävin nukumaan mutta pian heräsin kun Cae'lynn putosi päälleni. Halfarkin juoksi sisään ja höpötteli jotain ketusta. Sen jälkeen lepäsin vielä hetken ennen kuin oli minun ja Sirkan vartiovuoro jonka vietimme miettien sopivaa nimeä tulevalle valtakunnalleni.

Aamulla aloimme ihmettelemään miten saisimme korjattua katamaraanimme, Halfar pohti keinoja korjata purjetta ja ainakin merimiesajoilla käyttivät paksua tervaa mutta kenellään ei ollut sopivia työkaluja siihen. Lopulta käytimme tiirikoita hakaneuloina ja pääsimme matkaan.

Ilta saavutti meidät useamman kilometrin päässä kaupungista. Koetin hieman nukkua mutta kameli ja sen mies tulivat taas mölisemään käsittämättömiä asioita, lähinnä Gloinin kanssa. pääasiallinen viesti näytti olevan etä "Älkää menkö kaupunkiin." Myös muita viisauksia lateli tuo aavikon pariskunta.

Auringon noustessa Kameli, ja kamelin mies olivat kadonneet.

Jatkoimme matkaamme ja pian saavutimme Tormentiumin sinisenä magiaa hohkavat muurit. Matkattuamme hetksien aikaa saavutimme portin joka oli selkeästikkin jonkin aikaa sitten räjäytetty, savu nousi niistä vielä.

Laitoimme katamaraanimme valmiiksi pikaiseen lähtöön ja lähdimme hiipimään kohti muurissa ollutta aukkoa. Kävelimme sisään ja pian huomasimme kaupungin katoilla hmanoideja jotka alkoivat katselemaan meitä. He eivät selkeästikkään olleet kiinostuneet keskustelemista vaan sanoivat vain että "Toinen aalto, mestari käskee surmaamaan tunkeilijat!" lohikäärmekielellä.

Verta ja hiekkaa

Kauheasti kiljuen hahmot syöskyivät dyynin sivua alaspäin. Otin lohikäärmeen hampaan esiin ja valmistuin antamaan hahmoille opetuksen siitä miten vieraita sopisi kohdella. Yksi hahmo lähti juoksemaan karkuun ja Cae'lynn antoi tulipalloa jäljelle jääneille kolmella hahmolle. Liekit ja hiekka peittivät näkyvyytemme ja naamallemme iskeytyi sähköä, onnistuin välttämään pahimman jännitteen mutta sain silti hieman vahinkoa.

Jätin kuitenkin oliot sikseen vaan lauloin itseni läheiselle katolle, tarkoituksenani ottaa kiinni pakeneva olio. Laskeuduin varsin ketterästi katolle, hieman katon yläpuolelle. Laskeutuessni katolle liu'uin räystäälle pakenevan olennon eteen. Vilkaisin alas reunalta ja huomasin olevani noin kymmenen metrin korkeudessa, ehkäpä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea.

Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä katua joten valmistauduin ottamaan naamalleni tulevaa hahmoa vastaan. Hän antoi sähköä joka kirveli varsin ikävästi mutta purin hammasta (omaani siis, en miekkaani) ja valmist iskin häntä miekkani lappeella. Ensimmäinen isku osui napaksti hahmon kalloon mutta kun koetin lyödä uudelleen hänen ympärillään puhaltava hiekkamyrsky siirsi miekkani sivuun.

Syvemmältä kaupungista kuului räjähdyksiä ja vavahtelua, kuin massiivinen maaginen taistelu. Koska aloin olemaan varsin kovissa kivuissa salamoiden ja miekaniskujen jäljiltä otin muutaman askelaan taaksepäin ja parantelin itseäni sanalla. Kaveri ei kuitenkaan antanut armoa vaan tuli päälle kuin yleinen syyttäjä.

Tilanne oli varsin paha joten heitin hieman unihiekkaa, ikävä kyllä nukahdin itse ...

Heräsin alhaalta kadulta kun Halfar huuteli päälleni muutoksen tuulia. Kerroin että koetin pysäyttää kaverin mutta hän onnistui tiputtamaan minuta katolta. Tarina meni läpi täydellisesti. Palasin kavereideni luokse minne viimeinen hahmo ilmestyi.

Lähdin jolkottamaan kohti taistelua. Viimeinen hahmo otti turpaan kolmelta kaveriltani, hiekkapilvi auttoi hahmoa jonkin verran muttei läheskään tarpeeksi. Lopulta Gloin iski miekkansa hahmon vatsasta läpi.

Nappasimme jampan kantoon Gloinmin kanssa kun huomasimme että hänkin oli lohikäärmesyntyinen kuin mekin. Taitelu jylisi ympärillämme kun jatkoimme matkaamme kohti kaupungin keskellä kohoavaa tornia. Halfar käski meitä dumppaamaan kantamamme vangin ja lähdimme jolkottamaan hieman nopeammin kohti tovereita.

Ce'lynn otti kärkipisteen ja katosi aavikon teräviin varjoihin. Hän neuvoi meidät eteenpäin niin että väistäisimme pahimmat taistelut. Päädyimme jonkinlaiselle sisäpihalle, taistelun äänet alkoivat hiljenemään. Pihalla oli hedelmäpuita ja jopa toimiva suihkulähde. Päätimme jäädä tekemään väijytystä puutarhan porteille. Hakeuduimme suojiin ja valmistauduimme ottamaan hyökkääjiä vastaan. Muutama minuutti kului ilman että mitään tapahtui mutta sitten yksi hahmo juoksi portista sisään.

Jäin vielä odottamaan koska kukaan ei vielä tehnyt mitään, lopulta yksi hahmoista käveli eteeni ja havaitsi minut joten ammuin häntä naamaan varsijousella jonka olin hankkinut haltioilta edellisessä seikkailussa. En kuitenknaa osunut vaan hahmo heilutteli käsiään ja tunsin taas unen kutsun.

Halfar herätteli minut taas ja kertoi että taistelu oli käynnissä. En tosin nähnyt muuta kuin Ce'lynnin keskellä vihreää kaasupilveä. Vaikka hän näyttikin siltä että hänellä oli kaikki kunnossa päätin mennä varmistamaan asiaa. Hän ampui puuta tulella ja sytytti sen tuleen.

Jotenkin kuitenkin sain myrkkyä keuhkoihini joten menin makaamaan maahan vähän matkan päähän Cae'lynnistä. Cae'lynn alkoi köhimään taas joten manasin paikalle näkymättömän palvelijan jonka käskin heittelemään hiekkaa kaikkialle ympärillemme, koska oletettavasti taistelimme näkymätöntä vihollista vastaan.

Cae'lynn huusi että kohde oli hänen kohdallaan joten puhkuin tulta sinne. jokin siellä syttyi palamaan ja pian hakkasimme vihollisemme maahan.

Menimme sisälle palatsiin ja jatkoimme etsintäretkeämme. Koristeet olivat hienot, oletettavasti tämä oli jokin virallinen paikka. Jonkin ajan kuluttua Cae'lynn pysähtyi oven eteen kuuntelemaan. Ovet olivat varsin vahvasti pönkitetty paikoilleen emmekä heti keksineet miten ne avattiin. Halfar viitoi meitä taaemmas joten menimme syrjemmälle ja tungimme sormet korviimme.

Halfar messusi jotain ja ovi räjähti sisään huoneeseen. Edessämme avautui suuri pyöreän muotoinen sali jonka keskellä oli pyöreällä alustalla epämääräisen muotoinen objekti täynnä palkkeja ja renkaita. Ilma väreili esineen ympärillä ja siellä oli kolme kaaputyyppiä messuamassa jotain.

Ryhmän oletettu johtaja kääntyi meitä kohden ja sanoi "Tämäpä yllätys" hän sanoi palajstuen haltiaksi. Halfar vaati tietää keitä he olivat "Tämä on vapaakuapunkien aikaa!" tuulen mies julisti.

Koetin hoitaa asiat diplomatialla mutta Sirkka kyllästyi keskusteluihin ja ampui yhdeltä rituaalissa mukana olleelta kaverilta pään irti. "Idiootit, te olette tuominneet meidät kaikki" haltiapäälikkö huusi.

Taistelu lähti käyntiin Cae'lynn loitsi mutta hänen loitsunsa keskeytettiin. Onneksi Halfar sai jäädytettyä viholliset. Menin iskemään paikalleen jäätynyttä haltiapäälikköä ja sainkin iskettyä häntä kerran mutta en saanut tarpeeksi vahinkoa aikaan. Takanamme räjähti tulipallo joka aiheutti Halfarin loitsun raukeamisen ja päälikkö pääsi toimimaan.

Sain muutaman miekaniskun suomuihini ja Maaginen artefakti sykähti ja eteerinen energia alkoi purkautumaan artefaktin kanssa säätäneiden haltioiden suusta ja energiaoliot lähtivät hyökkäämään haltioiden kimppuun.

Haltioiden johtaja ei selvästikkään pitänyt minua kunnollisena vastustajana joten hän meni silpomaan Gloinia. Koska olin hyvin huonossa kunnossa päätin yrittää jotain radikaalia. Ensin loihdin itseni näkymättömäksi ja lähdin kiertämään taitelua. Kun näin reiän haamujen seassa syöksyin kiinni koneeseen ja koetin muuttaa itseni lohikäärmeeksi.

Ikävä kyllä se ei toiminut. Haltiapäälikkökin tuli repimään konetta minulta. Koska mokoman veitsikorvan voimat eivät riitäneet hän tökkäsi minua veitsellään ja tajuni pimeni.

Palasin tajuihini ja näin kun minua tökkinyt haltia oli edelleen laitteen kanssa joten otin laitteesta uudelleen kiinni samalla kun yritin tökkiä miekalla haltiaa.

En kuitenkaan ehtinyt tekemään enempää sillä Sirkka työnsi oudon laitteen mitä kutsui kirjakseen meidän kohdelaitteeseemme ja kirja söi laitteen ... jonnekkin.

Tunsin taas kun limainen ektoplasma iski minua selkään ja menetin tajuntani taas kerran.

Heräsin taas ja päätin että on aika poistua joten lähdin liikkumaan poispäin, sanoin tosin parannusta Gloinille. Koska hän oli edelleen jumissa nappasin häntä niskasta ja siirsin meidät puutarhaan. Pihalla näimme kuinka torni oli kiertymässä spiraaliksi ja ympärillämme käveli ektoplasmisia hahmoja, ehkäpä ne olivat kaupungin entisiä asukkaita.

Pian toverimme pääsivät ulos kaupungista, jotkut talot olivat lähteneet lentämään ja joitain tontteja alkoi pikkuhiljaa nousemaan ylöspäin. Taivaalta kuului valtava ääni "Mitä te olette menneet tekemään!" ja taivaalla liukui valtava varjo. Sirkka ihmetteli hieman kirjalaitettaan mutta ei saanut mitään selvää.

Valtava varjo liisi kuun edestä ja huomasimme sen olevan lohikäärme. Se lähti liitämään meitä kohden joten me pakenimme kaupungin ruanoita kohden. Ce'lynn ohjasi meitä varjoihin mutta ne liikkuivat hyvin oudosti joten emme päässeet piiloon. Onneksi Sirkka pystyi johdattamaan meitä pahimman aavemaaston läpi.

Ikävä kyllä kompuroimme eräällä kujalla joten lohikäärme päätyi eteemme. Se oli kovin vihainen siitä mitä olimme menneet tekemään. Sirkka esitteli kirjalaitettaan lohikäärmeelle ja lohikäärme oli kovin hämmentyneen oloinen. Jokin valtava olio nousi kirjasta ja alkoi taistelemaan lohikäärmeen kanssa.

Huusin että "Tavataan katamaraanilla!" ja lähdin juoksemaan kohti katamaraaniamme. Syöksyimme hajoavan kaupungin läpi kunnes saavutimme katamaraanimme. Loikimme kyytiin ja koetimme saada purjeet ylös. Työnsimme sen Gloinin kanssa ylös kuopasta mihin se (ja koko kaupunki) oli vajoamassa. Yhtäkkiä tuuli tarttui purjeisiin ja katamaraanimme lähti syöksymään kaupungista poispäin. Taivaalla näin kun uusi mestarini pakeni Sirkan mestaria, tarvisi varmaan hankkia uusi mestari.

...

Mutta ei kuitenkaan Sirkan mestaria.

Talven tuulet

Paluu Hopeajärvelle tapahtui ilman suurempia kommervenkkejä. Joku Jungo Matava osti Gloinin tehtaan, minulla ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa. Pikkuhiljaa säää muuttui talviseksi samalla kun Ihmisten ja haltioiden sota jatkui.

Paluu etsijäin arkeen

Eräänä kylmänä aamuna olimme jälleen kaupungin kokoussalissa. Meillä oli tehtävä tiedossa. AVaintenkantaja katseli meitä tuimasti ja kertoi että Cae'lyn ja Nilha olivat saaneet Haltioiden portin vakautettua. Kaupungin tila oli valitettava, sotaa lännessä ja ruttoa idässä. Meidä piti lähteä Harmaavaltakuntiin saattamaan kauppavaltuuskuntaan.

Jouduimme taas teleportaation armoille. Halfar astui ensin portista ja katosi. Pian hän kuitenkin palasi näkyviin ja aukoi suutaan tyhmän näköisesti. KAtsoimme hetkisen ja sitten Nilha käski minut portin läpi. Astuin tuhansine kilometrin matkan ja aloin katselemaan ympärilleni.

Gloin tuli seuraavaksi, sen jälkeen valtuuskuntamme ja heidän jälkeensä Cae'lynn Sirkan kanssa. Matkustimme portille missä esittelin Mestari Mayerin, joka oli kauppavaltuuskuntamme johtaja. Pian pääsimme sisään kaupunkiin jossa oli markkinat päällä. Kuljimme kuhisevan kaupunbgin läpi ja päädyimme viratotaloon missä oli noin tuhannen örkin kakofonia.

Kiipesimme byrokratioan portaita (kirjaimellisesti) kunnes, noin kahdeksan tunnin kuluttua, pääsimme kuninkaallisen palatsin vastaanottokomitean luokse. Örkkikapteeni Hu Am ilmoittautui meille, olimme ylisen metsän haltiavaltuuskunnan vieressä. Matkalla huoneisiimme tapasimmekin uudet naapurimme, jotka katsoivat meitä ylenkatsoen ja halveksien. Hyvä näin, hymyilevät haltiat eivät koskaan tienneet hyvää.

Lähdin hieman nuuskimaan huhuja ja kuulin haltiaääniä. "Salamurhasuunitelmamme etenee, mutta Silosuunin ratkaisijat ovat ongelma!" "Meidän on eliminoitava heidät ensin"

Tämä kuulosti sen verran pahalta että palasin kertomaan siitä Mestari Meyerille. Hän oli hivenen huolissaan mutta vakuutin hänet siitä että Ratkaisijat olivat tilanteen tasalla, pystyin jopa pitämään pokkani kun sanoin tämän.

Sovimme että pidämme palaverin keskiyöllä. Cae'lynn ja Sirkka olivat kaupungilla ryypp... hankkimassa tietoja, mutta Halfar ja Gloin olivat paikalla. Yhtäkkiä Gloin nappasi lattialta torakan ja ihmetteli sitä hetkisen. Humasimme toisenkin, ja kolmanne. Pian koko huoneen lattia oli täynnä ötököitä. Nappasin Mestari Meyerin kainaloon ja syöksyin ulos huoneesta samalla kun Gloin puhkui kylmää ötököiden päälle.

Pian saimme ötökät hävitettyä ja joukko vihaisia örkkejä saapui ihmetteemään että mitä meno meillä oli päällä. Hän pyysi aseemme ja vaikka minä annoinkin omani heille, olivat muut hieman nyreissään.

Örkkidiplomatiaa

"Nyt jumlauta, jokainen antaa aseensa tai lähtee tästä huoneesta kappaleina!" Örkkikapteeni huusi naama punaisena. Halfar ei suostunut antamaan kilpeään ja tämä aloitti väännön örkkien kanssa. Lopulta hän kuitenkin suostui, vaatien kuitenkin kuittia siitä.

Saatuaan asemme örkit marssittivat meidät muualle. Haltiat olivat kerääntyneet käytävän varrele katselemaan meitä, hyvin tyytyväisen näköisinä.

Meidät veitiin syväle selleihin, oletettavasti se oli hyvin turvallinen. Aloimme hieman ihmettelemään tilannettamme. Oletimme että haltiat pitivät meitä onnistuneesti pois siivotuilta ja he pääsisivät jatkamaan suunitelmaansa.

Diplomaattimme kävivät nukkumaan, he olivat vakuuttuneet siitä että koska kaupungin ratkaisijat olivat heidän puolellaan heillä oli vielä mahdollisuuksia. Halusin korjata heidän arviotaan kompetenssistamme mutta päätin että olisi parempi etten tekisi niin.

Kun Cae'lynn lopetti meditaationsa kävin nukkumaan.

Minut herätettiin ja vihreä örkki alkoi patistamaan seuruettamme portaita ylös ja ylös. Lopulta pääsimme huomaamattoman oven eteen. Se kuului (tämän kaupungin) Tiiralle, joka oli musta goblini pukeutuneena varsin hienostuneisiin kaapuihin.

Tervehdin häntä kohteliaasti mutten liian alentuvasti joten annoimme hänelle raportin eilisestä hyönteishyökkäyksestä. "Tiedän kyllä mihin Silosuunin ratkaisijat pystyvät" hän sanoi ja kaivoi esiin rapotteja Sinisolasta ja muista vastaavista tapauksista.

Hän lupasi pistää haltiat ojennukseen, ja lupasi hirttää kaikki jos meille kävisi jotain. Oletan että meille olisi samat säännöt.

Hajaannuimme hankkimaan tietoja. Itse lähdin viihdyttämään hovineitoja musiikillani. Pian alkoviin alkoi kerääntymään kuuntelijoita, ilmeisestikkin instrumenttaaliversioni ovelasta Leistä upposi yleisöön, ehkäpä liiankin hyvin, kaikki vain seurasivat minua eivätkä juoruilleet keskenään.

Sain kuitenkin selville että suurin juorujen aihe oli Mubarasha, joka tuulen jumalan seuraajana voisi olla mahdollinen maalitaulu haltioille.

Lähfin etsimään Sirkaa ja sain tietää että hänen alter-ego nimensä oligin Zargonthrax, N kirjaimella. Koska hän oli ihmisnaaras voisimme käyttää häntä Mubarashin viettelemiseen. Hän ei kuitenkaan pitänyt ideasta, ja Gloin huomautti että se että sirkan oikea käsi oli lonkero saattoi lisätä tehtävän vaikeustasoa.

En oikein koskaan ymmärtänyt näitä nisäkkäiden lisääntymistapoja.

Lounaalla Sirkka osoitti keisarillisen valtaistuimen lähellä olevaa vihreään kaapuun pukeutunutta örkkiä. Kun kysyin, minulle varmistetiin että hän oli juurikin tämä paljon puhuttu Mubarash. Sirkka lähti viettelemään häntä.

Tarkkailin nisäkkäiden pariutumismenoja. Sirkka oli vetänyt hiuksensa kahdelle poninhännälle ja saapuessaan Mubarashan ja hänen fanityttöjensä pöytään kuului voimakasa karjaisu. Koko sali alkoi etsimään karjuvaa oliota. Tässä vaiheessa Sirkka livahti pöytään istumaan. Joku neitokaisista kaatui lattialle kun Sirkka oli vienyt hänen tuolinsa.

Otin luuttuni esiin ja aloin lähestymään Sirkkaa ja Mubarashaa, koetin hieman oppia miten tuo örkkihurmuri toimi. Lähinnä jotta voisin esittää häntä myöhemmin.

Pian Mubarash lähti Sirkan matkaan joten käynnistin operaatio Cockblockin. Hiivin heidän peräänsä ja juuri kun he olivat siirtymässä huoneeseensa heitin uniloitsun Mubarashan niskaan ja örkkipastori kaatui unten maaille.

Hovijuonia örkkien tapaan

Kiedoimme Mubarashan peittoihin ja aloitimme hänen herättlynsä. Hän huusi sen verran kovaa että jouduin työntämään tyynyn hänen suuhunsa. Sirkka otti häneen yhteyden telepaattisesti ja saikin hänet rauhoittumaan. Kerroimme epäilyksemme siitä että haltiat olivat salamurhaamassa häntä. Pappi ei ollut tässä moksiskaan, häntä oli monestiennenkin yritetty salamurhata ja hänessä pihisi vielä henki.

Jatkoimme hieman keskusteluamme ja yhtäkkiä tajusin että haltioita hyödyttäisi enemmän se että keisarin tytär kuolisi ja Mubarash saisi tästä syyt niskoilleen. Se laskisi tuulen jumalan kortteja örkkien keskuudessa, ja mahdollisesti nostaisi jonkun haltioille myötämielisen tahon perijäksi.

Lähdimme hakemaan todisteita. Naamioiduin örkkipalvelijattareksi, hain hedelmäkorin ja Sirkka tekeytyi pieneksi eläimeksi jolla olisi tarkka nenä. Mubarash kertoi että Gurang niminen örkki oli kiinostunut haltioista, joten hän olisi mitä mainioin lähettäjä hedelmäkorillemme.

Kaupungissa oli alkamassa kilpa-ajot, mikä olisi vallan hyvä aika hankkia hedelmäkori. Naamioin itseni varmuuden varuiksi örkkipalvelijattareksi, jos joku olisi katsomassa. Kaupungilla oli menossa jonkinlainen kilpa-ajo tapahtuma, mikä piti huolen siitä ettei kukaan huomannut sitä että olin hakemasa hedelmiä ja koria. Saatuani sen valmiiksi palasin huoneeseemme ja väärensin pienen kirjeen jossa Gurang kertoi haluavansa tehdä hieman kulttuurinvaihtoa haltioiden kanssa.

Sirkka palasi ja muutti itsensä joksikin kammottavasti rotan kaltaiseksi olennoksi jolla oli aivan liian paljon silmiä ja kuonoja. Sirkka luikki koriin, naamioim itseni örkkipiiaksi, ja kannoin korin haltioille. Haltiavartija katsoi minua kuin halpaa makkaraa kun annoin korin heille.

Koska en halunnut aiheuttaa liikaa epäilysiä palasin soittelemaan hoviin. Matkalla Mubarash tuli vastaan ja kertoi järjestäneensä runsaasti örkkiprostitutioituja Gurganin huoneeseen. Ihmettelimme hetkisen että mitä haltiat pitivät tästä. Pian saimme vastauksen kun huomasimme että haltiadelegaatio oli palaamassa, närkässtyneen näköisinä, Gurganin luota. Liittäydyin haltiaseurueen perään ja aloin laulamaan tarinaa kotiin palaavista haltioista, lähinnä varoittaakseni Sirkkaa saapuvista haltioista. Haltiat eivät selvästikkään pitäneet minusta ja rodustani, ymmärrettävää kun tietää jumalten orjien historian.

Lopulta kuitenkin haltiat pääsivät ohitseni huoneeseensa ja pamauttivat oven kiinni. Toivottavasti Sirkka osasi paeta paikalta.

Haltiaseurueen viimeinen jäsen kuitenkin viittasi nopeasti minulle, osoitti kylpylän suuntaan ja näytti kolmea sormea.

Loikkaava kerettiläinen

Menin tarkistamaan kylpyläosaston yksityiskylvyn numero kolme. Aiemmin tapaamani haltia odottikin minua siellä istuen altaassa. "Iltaa arvoisa lohikäärmebardi." hän tervehti minua, selvästi kohteliaammin kuin hänen seurueensa muut jäsenet. "Ymmärtääkseni olet Silosuunin kaupungin ratkaisijoiden ryhmää?"

Myönsin tämän, olimmehan kuitenkin julkisella tehtävällä täällä. Haltia jatkoi "Ikävää ettemme saaneet enempää nauttia herra Gurangin järjestämästä viihdykkeestä. Olisin mielelläni tutustunut paikalliseen kulttuuriin. Ikävä kyllä delegaatiomme johtaja ei arvostanut lainkaan lihallisempia iloja. En kyllä ole varma arvostaako hän minkään laisia iloja." haltia jatkoi hymyillen ilkikurisesti.

Riisuin vaatteeni ja asetuin ammeeseen hänen seurakseen. "Olen tosiaan Silosuunin kaupungin ratkaisija, nimeni on Heska Pavo." sanoin samalla kun haltia siirtyi ammeessa lähemmäs ja alkoi sivelemään rintasuomujani. Hän havahtui tutkimuksistaan ja esitteli itsensä Jumalsoturi Prieleaiksi, entiseksi nautintojen pastoriksi.

"Ikävä kyllä en oikein usko että haltioiden jumalsoturi kutsui minut kylpyyn vain tutkiakseen suomujani." sanoin hänelle, hieman ärtyneenä. Totta puhuakseni en lainkaan pitänyt siitä että orjuuttajien pyhä soturi siveli panssariani.

Prielaei nyrpisti nenäänsä ja palasi omalle puolelleen kylpyammetta. "Katsokaas, olin aikaisemmin kaikkien nautintojen temppelin pastori, valkoliljan kaupungissa. Kuitenkin vimmeaikaiset tapahtumat ovat johtaneet siihen että kaikkien nautintojen temppeli julistettiin harhaoppiseksi. Itse kykenin välttämään ongelmat perheeni, ja aikaisemmin saamani jumalsoturin koulutuksen turvin."

Prielaei jatkoi tarinaansa kiihtyneenä. "Tämän takia olen päättänyt jättää ylisen metsän ja sitä varten tarvitsen turvapaikan Silosuunista. Whijumin opetukset elämän nautinnoista eivät ole harhaoppia! Minä en kiellä hänen oppejaan!"

Lupasin ottaa asian puheeksi, kunhan saisimme illan tapaamisen ryöväreiden kanssa hoidettua. Prielaei nousi ammeesta ja katsoi minua olkansa yli samalla kun kuivssi pitkiä mustia hiuksiaan. "Olen varsin etevä viemään sydämmiä." hän sanoi. "Varmasti." vastasin, en voinut olla varma takoittiko hän kuvainnollisesti kuten sepittämässäni laulussa, vaiko kirjaimellisesti kuten haltiapastoreilla oli tapana. Ei niin että vaihtoehdot sulkisivat toisiaan pois. Jouduin kuitenkin itsekkin lähtemään illan neuvonpitoon. Päätin kuitenkin pitää tapaamisen vielä omana tietonani. Voisimme keskustella loikkarin kanssa jos emme saisi tarvitsemiamme tietoja alamaailmasta.

Rosvojen ja ryöväreiden joukossa

Meyer keräsi meidät kasaan ja menimme huoneeseemme pitämään palaveria. Suojasin meitä useilla loitsuilla ja kerroimme mitä olimme saaneet aikaan. Sirkka oli saanut nuuskittua erittäin pahaa myrkkyä haltioiden huoneesta. Hän myös kertoi meille että tytär ei ollutkaan sairas vaan kyseessä oli vain jokin outo juoni.

Ilmeisestikkin Gloin oli voittanut iltapäivällä olleet ratsatuskilpailut, mikä oli antanut meille jonkin verran etua. Päätimme lähteä vielä yötä myöten tekemään tuttavuutta paikallisten rikollisten kanssa,jos vaikka saisimme vihiä mitä myrkkyä haltioilla oli.

Gloin johdatti meitä johonkin suuntaan. Toivottavasti hän itse tiesi että minne. Lopulta päädyin hieman kyselemään mistä saisimme "erikoisempia yrttejä". Meidät ohjattiin suurempaan asuinkompleksii. Kättelin ovella parveilevia korstoja kultarahalla ja kerroin että tarvisimme yrttien tuntijaa.

Hetken kuluttua kohteliaat örkkijengiläiset johdattivat meidät toiseen kerrokseen missä tapasimme hiisialkemistin jolle Sirkka aloitti kuvialemaan myrkyn hajua. Alkemisti halusi satasen maksua ja Sirkka alkoi nuuskimaan niitä. Lopulta saimme myrkyn tunnistettua Wyvernin myrkyksi. Alkemisti oli ainoa jamppa joka sitä myi ja hänen asiakastietonsa olivat varsin luottamuksellisellisia. Hän oli myynyt annoksen aivan tavallisen näköiselle örkkiherralle.

Alkemisti työnsi takaisin hieman rahaa ja alkoi kysymään miedän tietojamme. Kerroin että epäilimme haltioiden diplomaattista seuruetta iskusta hallinnon korkeimmille tasoille mutta silti jouduimme antamaan lisää rahaa ennenkuin alkemisti suostui kertomaan että voisi järjestää audienssin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin meidät johdatettiin pääsaliin jonka pitkän pöydän ääressä istui mitäänsanomattoman näköinen goblini. Esittelin meidät hänelle ja hän kertoi olevansa Sieppo, tummien tikarien isäntä. Hän oli kuullutkin meistä joten oli varsin turha enää loukata hänen älyään ja kerroimme epäilyksemme keisarin tyttären salamurhaepäilyksistämme.

Sieppo halusi meidän auttavan hieman häntä eräässä ongelmassa. Miedän pitäisi tappaa Talviraudan klaanin johtaja, koska hän oli paljon velkaa Siepolle. Hänen olisi tärkeä kuolla ennen kuin hän pääsee keisarin palatsiin.

Hän tarjosi meille teetä ja aloimme keskustelemaan siitä oliko oikein murhata yksi örkki jotta toinen pelstuisi. Ehkäpä myös nelisen henkivartijaa voisi menettää henkensä.

Löin kättä päälle ja Sieppo kertoi että haltiat todellakin olivat juonimassa murhaa, mutta heidän lisäkseen kaupunkiin oli saapunut vierailija. Vierailjasta ei paljoa tiedetty, paitsi se että hän oli erikoistunut hyönteissalamurhiin. Hänen modus operandina oli soluttautua pitkäksikin aikaan vierailijansa lähipiiriin.

Aloimme pohtimaan että oliko Mubarasha sittenkin murhaaja. Hän oli kuitenkin kertonut meille aika paljon asioita. Saimme myös tietää että kapteeni Hu Am oli murhattu aiemmin. Oliko meitäkin vartioivat örkki vain hämäystä.

Sitten tulikin aika lähteä perimään Talviraudan heimopäällikön velat verellä. Ostin yhden varsijousen että olisi hieman kynttä pidempää, ja pyysimme Sieppoa viemään meidät porttien ohi sopivaan väijytyspaikkaan.

Odottelimme yössä saapuvia örkkejä. Mietimme mitä tekisimme jos herralla olisi perhe mukanaan, mutta koska hommanamme oli tappaa lordi ja pakenisimme sen jälkeen. Pohdintamme kuitenkin keskeytyi kun kahden suden vetämät vaunut saapuivat neljän sudella ratsastavan örkin saattelemana.

Sirkka aloitti tulipallolla ja maanisella pahisnaurulla. Cae'lynn jatkoi terälaululla ja siirsi itsensä ja Gloinin vaunun sisälle. Ammuin Sirkan tulipallosta selvinnyttä sutta varsijousella pitääkseni huolen siitä etteivät vaunut pääsisi pakoon.

Cae'lynn ryntäsi ulos vaunuista ja huusi "Varokaa, se on harhautus!" ja heitti jonkinlaisen vesipallon takana tulleen örkkin niskaan. Huudon kuultuani syöksyin ampumaan saattueen viimeisenä tullutta kaveria.

Örkkisaattue alkoi pikkuhiljaa toipumaan hämmennyksestään. Yksi vartijoista paiskasi heittokeihään naamaani samalla kun takimmainen örkeistä iski salamaloitsua suuntaani. Väistin pahimmat sähköt mutta Sirkka ei ollut niin onnekas. Takimmainen örkki ilmeisestikkin oli kohteemme. Keskitimme siis kaikki voimamme häneen. Gloin ja Cae'lynn hyökkäsivät hänen viereensä ja minä ammuin häntä varsijousella.

Örkkivelho kosti varsijousella ampumiseni heittämällä päälleni loitsun joka pimensi tajuntani.

Palasin tajuihini kun Halfar antoi minulle parannusta. Nousin polvelleni, koetin ampua yhtä jäljellejääneistä susista ja sanoin parannusta Cae'lynille. Oletettavasti ollessani tajuton vihollisen velho oli tapettu, ja velkamme oli kuitattu.

Kortti tuo, kortti vie

Kun taistelu oli ohi tuli aika pohtia mitä tekisimme ruumiille. Lopulta päätimme lastata ne löytämäämme kannettavaan reikää ja siirtyä kauemmas, missä Sirkka syötti ne mestarilleen. Itse tosin kävin puhkumassa tulta vaunujen ja susienraatojen päälle. Ei todisteita.

Palasimme kaupunkiin salakuljettajien reittejä pitkin. Aamu alkoi koittamaan ja väsy hiipi silmiimme kun pääsimme takaisin tummien tikareiden talole. Sieppo otti meitä vastaan ja totesi "Ilmeisestikkin olette suorittaneet tehtävänne".

Mainitseimme että tietty seurue ei pääsisi takaisin kaupunkiin, ja sen jälkeen tarkistimme epäilymme ja kiitimme tiedoista. Varmistimme vielä mitä Sieppo tiesi Mubarashasta, mutta hänellä ei ollut enempää tietoa aiheesta.

Siirryimme palatsiin maagisesti ja merssimme huoneisiimme nukkumaan. Heräilimme puolen päivän jälkeen ja söimme hieman brunssia.

Brunssin jälkeen lähdimme turnajaisiin, kehuskelin hieman seuruettamme ja kalastelin hieman vastapuolta. Pienen kyselykierroksen jälkeen sain selville mitä tavaraaa turnajaisissa oli voittona ja jostain käsittämättömästä syystä muut seurueemme jäsenet halusivat mennä pieksemään erästä mystikkoklaania, jotka tarjosivat meille voitoksi maagista korttipakkaa.

...

Ei, minulla ei ole mitään käsitystä että miksi.

Vihollisemme olivat nimeltään Iltahämärän Shonen, jotka huhujen mukaan olivat varsin sekavia. Pun aiset silmät loistivat tummien huppujen alta. Taisteluhongistossa meille kerrottiin että ensin täytyi päästä rotkon harjalla olevalle kiviselle passialueelle. Sitä ennen matkalla oli esterata, joka piti selvittää.

Gloin yritti raivata meille tietä metsän läpi, mikä oli hieman hankalaa koska Halfar antoi varsin huonoja neuvoja. Seuraavaksi Cae'lynn meni tanssimaan tukkien päällä ketterästi ja me menimme perässä. Juoksimme ansojen keskelle ja Cae'lynin neuvojen avustuksella sain meille katkottua reitin ansojen läpi. Lopulta saavuimme avoimelle niitylle täynnä hurjapukkeja.

Kierrettyämme pukit pääsimme viimeiselle kalliolle ja huomasimme että vuorelle oli kertynyt paljon väkeä seuraamaan taistelua.

Mystikot aloittivat kylmän purkauksella ja vastasin siihen puhkumalla tulta heidän päälensä samalla kun Cae'lynn noitui maagisen suojakenentän joka jakoi vihollisemme kahteeen osaan. Miekalla ja taikuudella iskimme mystikot maahan ja lunastimme palkintomme. Oudosta pakasta piti vetää tietty määrä kortteja. Itse päädyin sitten kahteen korttiin jotka olivat pääkallo ja kuu. Pääkallo ilmisestikkin manasi jonkin epäkuolleen kauhun metsästämään minua, mutta se oli tulevaisuuden ongelma. Kuu kortti antoi minun toivoa jotain, joten luonnollisesti toivoin muuttuvani pysyvästi täysikasvuiseksi lohikäärmeeksi. Jossain mieleni sopukoissa pieni ääni sanoi että tämä voima pitäisi ansaita mutta hiljensin sen nopeasti.

Kokeilin hieman siipiäni ja mieleeni tulvahti uusi nimeni, Senraksenraknakh. Minulla oli paljon opittavaaa uudesta elämästäni joten annoin vinkin edellisenä iltana tapaamastani potenttiaalisesta haltialoikkarista ja nousin siivilleni. Minulla oli paljon tehtävää edessäni.